Ainoa ilonaihe, rasismin väheneminen

rasismi_vähenee_OK

Sillä nyt oli yli 37 000 ihmistä huomannut, ettei rasismia kannattavaa puoluetta ole syytä äänestää. Persujen äänestäjiä on nimittäin tuon verran vähemmän kuin viime vaaleissa.

47

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NoVoiVoiSenttäs

      Tämän antipersun typeryydelle ja katkeruudelle ei näköjään rajoja näyt. Ei oikein ymmärrä mitä on rasismia, eikä oikein muukaan ajatus tunnu kulkevan. No, onhan tuo sitä perus-antipersulia

    • Rasismi_on_syrjintää

      Palautetaanpa mieliin:
      "Rasismi on aate tai toiminta, jossa ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää."
      Mielestäni eräät Suomessa esiintyvät maahanmuuttajaryhmät ovat rasistisia, koska ne kohtelevat suomalaista kantaväestöä eriarvoisesti niihin itseensä verrattuna: näiden ryhmien mielestä suomalaisia naisia saa raiskata ja elinkeinoksi voi ottaa sosiaaliturvan, mikä suomalaiseen kantaväestöön kuuluvalle on moraalisesti kiellettyä ja johtaa kantaväestöön kuuluvien välillä keskinäiseen syrjintään.

    • PaskanjauhajilleTiedoksi

      Minä ainakaan en ole rasisti siinä mielessä että kaikki vääränväriset pitää laittaa polttouuniin, mutta jos se on rasismia etten halua maahanmuuton haittavaikutuksia naapuriini tai ylipäätään suomeen niin kai minä sitten rasisti olen. Niin ja olen työperäisen maahanmuuton kannalla.

      • tappolistalla

        Mihin sinä sitten haluat laittaa maahanmuuttajat? Karkottaa? Itsekin kerroin jo lapsille että heidän koulunkäyntinsä kielletään ja joudumme luovuttamaan kotimme ja todennäköisesti meidät myös karkotetaan. Pelkäämme todella tulevaisuutta ja perussuomalaisia. Jos nyt iskeytyisi polttopullo ikkunasta niin kukaan ei auttaisi eikä poliisi tutkisi sillä maahanmuuttajilla ei ole enää lainkaan oikeuksia.


      • PaskanjauhajilleTiedoksi
        tappolistalla kirjoitti:

        Mihin sinä sitten haluat laittaa maahanmuuttajat? Karkottaa? Itsekin kerroin jo lapsille että heidän koulunkäyntinsä kielletään ja joudumme luovuttamaan kotimme ja todennäköisesti meidät myös karkotetaan. Pelkäämme todella tulevaisuutta ja perussuomalaisia. Jos nyt iskeytyisi polttopullo ikkunasta niin kukaan ei auttaisi eikä poliisi tutkisi sillä maahanmuuttajilla ei ole enää lainkaan oikeuksia.

        Ongelma on siis täysin sinulle henkilökohtainen ja itseaiheutettu. Niinhän siinä yleensä käy, että läheiset saavat kärsiä yhden tyhmyydestä.


    • pastorin_näkemys

      Hienoa, että ihmisyys ja inhimillisyys on herännyt noidenkin 37000 ihmisen sisimmässä.

      • tapahtuu_pian

        Hyvä alku tosiaan.
        Eiköhän loputkin havaitse virheensä ja häivy vähin äänin rasistipuolueesta.


      • Kjbkjb

        Niin, että mikä inhimillisyys, että otetaan tänne vaan lisää porukkaa ympäri maailmaa jakamaan ei oota ja köyhyyttä. Tyhjästä on paha nyhjästä oli sitten kantasuomalainen tai maahanmuuttaja, siinä ei auta ihonväri, sukupuoli eikä valitettavasti koulutuskaan.


    • Anterojakoilanisomuna

      persutkin sai eduskuntaan 2 mamua ihmeteltäväkseen, ehkä Pekka Peruspersu nöyrtyy kun huomaa että näiden kahden yhteen laskettu äo tuplat kuin mitä koko persuköörin yhteensä. Tosin onhan se vähän kohtuutonta kun siellä yksi Teuvo Paskarainen aiheutta vakavaa infantilismia ryhmässään maailman ainoana negatiivisen äo: omaavana perusjuopposuomalaisena

    • yritäkovemmin

      Noin kun logisesti ajatellaan, niin vasemmisto hävisi 10 paikkaa, että sieltä vasta niitä valaistuneita suvaitsevaisia katosi moninkertainen määrä verrattuna 37 000 ääneen ja sitäpaitsi perussuomalaisethan voittivat yhden paikan heidän nykyiseen edustajamääräänsä verrattuna. Heh!

      • ei_rasisteja_hallituksee

        No ne ei siirtyneet ainakaan rasistien joukkoihin. Siitähän avauksessa onkin kyse. Eikö mene jakeluun?

        Eli kertauksena:
        Rasistien määrä väheni siis 37000 ihmisellä, joka on ainoa myönteinen asia vaalituloksessa.


      • ei_rasisteja_hallituksee kirjoitti:

        No ne ei siirtyneet ainakaan rasistien joukkoihin. Siitähän avauksessa onkin kyse. Eikö mene jakeluun?

        Eli kertauksena:
        Rasistien määrä väheni siis 37000 ihmisellä, joka on ainoa myönteinen asia vaalituloksessa.

        Samaa mieltä olen nimimerkin ei_rasisteja_hallituksee kanssa. Hyvä, että joku jaksaa vielä valoa kantaa tälläkin paskapalstalla.


      • Suuntaselvillä
        ei_rasisteja_hallituksee kirjoitti:

        No ne ei siirtyneet ainakaan rasistien joukkoihin. Siitähän avauksessa onkin kyse. Eikö mene jakeluun?

        Eli kertauksena:
        Rasistien määrä väheni siis 37000 ihmisellä, joka on ainoa myönteinen asia vaalituloksessa.

        No kyllä se vain niin menee, että kepu otti meiltä persuilta ääniä takaisin ja me saatiin vasemmistosta enimmäkseen demareihin pettyneitä duunareita, niin se vain menee.

        Vihreet nappasi lähinnä vasemmistoliittolaisia homoja, mutta äänestysprosentti edelleen vain 8,5% siis voitto paikoissa tuli lähinnä vaaliliittoja yhdistämällä Itä-Suomessa.


      • huvittaakatkerat
        Suuntaselvillä kirjoitti:

        No kyllä se vain niin menee, että kepu otti meiltä persuilta ääniä takaisin ja me saatiin vasemmistosta enimmäkseen demareihin pettyneitä duunareita, niin se vain menee.

        Vihreet nappasi lähinnä vasemmistoliittolaisia homoja, mutta äänestysprosentti edelleen vain 8,5% siis voitto paikoissa tuli lähinnä vaaliliittoja yhdistämällä Itä-Suomessa.

        Siis ne 37 000 rasistia menivät kepuun.;)


      • selvähän_sekin

        Entistä rasistia. Nykyistä suvaitsevuuden sipulia.


    • PSVOITTOON

      Onnittelut perussuomalaisille jatkojytkyn johdosta! PS on nyt maamme toisiksi suurin puolue ja aivan syystä. Protestiäänestäjiä menetettiin, mutta nyt on vakiintunut paikka suurena puolueena. Kiitos mestari!

    • Peruskansalainen

      Persuja haukutaan rasistisiksi aivan perusteetta. Persut eivät ole olleet päättävässä asemassa ikinä. Persut ovat kärsivä vähemmistö.
      Ruotsinkieliset ovat olleet hallituksessa yhtäjaksoisesti yli 40 vuotta.
      Peruskouluissa on pakkoruotsi kokeilu, jossa hurmio sveku opettajat rummuttavat Ruotsin ja ruotsinkielisten erinomaisuutta. Suomessa valittavat olevansa vähemmistössä. Pohjoismaisessa yhteistyössä suomenkieliset ovat vähemmistönä, mutta RKP ja sen hurmoshenkiset kannattajat polkevat suomenkieliset rotankoloon. Vähemmistöllä ei ole mitään arvoa niissä piireissä.

      Valoa tunnelissa on näkyvissä, kun ruotsinkielinen toimittaja kysyi minkälaisen kuvan ulkomaille Persut antaa. Sipilä sanoi: Well we are in Finland!
      YLE pitää tyhjentää sveko toimittajista. Ne luovat huonoa Suomi kuvaa!

    • hmhmhm

      Ei persut ole rasisteja.

      • tämäkin_totta

        Ja lehmät lentää.


    • ainoa_ilonaihe

      Rasistien määrä väheni siis 37000 ihmisellä, joka on ainoa myönteinen asia vaalituloksessa.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      Perussuomalaiset Eetu Salinin viitoittamaa tietä Järjestäytykää saatanat, niin saatte joukkovoimalla asianne ajetuksi (Eetu Saliin, suutari, Porin Satakunnan kansankeittiön pitäjä, kansanedustaja)

      Perussuomalaisten uudeksi kansanedustajaksi valittiin Satakunnan vaalipiiristä Laura Huhtasaari, joka sai 9 254 äänen saaliin ja PERUSSUOMI sai äänistä 25 prosenttia. Toinen Perussuomen kansanedustaja uusi pestinsä Ari Jalonen 5741 tukijaa. Satakunnan ykköspuolue

      SATAKUNNASSA SIIS PORISSA ON SUOMEN TYÖVÄENLUOKAN KESKUS

      SUOMALAINEN SANKARI EETU SALIN TOIMI PORISSA, SATAKUNNASSA

      SIELLÄ ON TEHTY HISTORIAA, TOSIN KOKOUS PIDETTIIN HÄMEESSÄ ELI FORSSASSA 1903

      Nimittäin luotiin SUOMEN HYVINVOINTIVALTION PERUSTEET, joita Perussuomalaiset puolustavat

      Symbolisesti NÄISSÄ VAALEISSA 2015 suurimman tappion kärsi ykköspuolue SDP. Satakunta on ollut Suomen sosiaalidemokraattisimpia maakuntia, mutta nyt menettivät ykköspuolueen paikkansa TYÖTÄTEKEVIEN PUOLUEELLE PERUSSUOMALAISET

      Rämettyneitä viranmetsästäjädemareita ei auttanut, että Krista OPETTAJAVIRKOJENKÄHMIJÄPORISSA Kiuru oli ministerinä ehdokkaana Satakunnassa

      http://yle.fi/uutiset/kokoomus_suurin_haviaja_satakunnassa__vain_yksi_kansanedustaja/7939103

    • niinniinjoojoo

      JIIHAA !!! Hyvä juttu, että suomessa aletaan antaa enemmän huomiota mamuille!
      Hävetkää nyt persut oikeesti, ettekö te jo vihdoinkin ala tajuamaan, että eivät ne lapset, nuoret ja vanhukset tarvitse niitä tukiaisia ja rahoja niin paljon kun mamut tarvitsevat niitä !

      On se jo kumma juttu, jos suomella ei ole varaa ottaa velkaa ja sulkea muutamia kouluja, varuskuntia ja vanhainkoteja.

      Mamuille pitää saada enemmän ääntä kuuluviin, ehdotankin sen vuoksi, että muutamme maamme islamistiseksi maaksi ja alamme kaikki kumartamaan mekkaan päin, ja muutamme arvomaailmamme kannustamaan islamistisia arvoja!

      No niin mutta vitsit vitseinä, joskus tuntuu, että suomalaiset ovat niin saatanan typerää sakkia.

      OMAT ENSIN periaate pitäisi oikeasti suomalaisten sisäistää, maassa on asiat jo nyt aivan päin helvettiä ja enemmistö itkee persuja!?!?

      En antanut ääntäni persuille, sanottakoon se tässä, mutta en näe ko. puoluetta kaiken pahan alkuna enkä rasistisena.

      Rasistisena heitä pitävät voisivat painua sinne keniaan tai minne nyt haluavat.

      JOS SE, ETTÄ NÄEN MIELUUMMIN VERORAHOJENI MENEVÄN
      A) lapsiperheille
      B) vanhuksille
      C) nuorisoon
      D) oman yhteiskunnan olojen parantamiseen

      TEKEE MINUSTA RASISTIN, niin ihan mitenkä vaan ...

      Sanompa vaan, että jos 1940 olisivat tienneet isovanhempamme mitä saatanan pellejä heidän lapsistaan ja lapsenlapsistaan tulee, olisivat antaneet maan mennä venäläisille ilman vastarintaa, eivätkä olisi koskaan lisääntyneet.

      Olen helvetin iloinen, ettei sotaveteraaneja ole enää montaa, eipä tarvitsi heidän nähdä tätä nykymenoa.

      Suomeen saa minun puolestani tulla juuri niin paljon maahanmuuttajia kuin haluaa, mutta en kannata pakolaisia.

      Olivatpa minkä värisiä tahansa, uskoivatpa mihin jumalaan tahansa ja omatkoon minkä seksuaalisuuden tahansa, kyllä tänne mahtuu, mutta itse on itsensä elätettävä. JA SUOMESSA SUOMEN LAKIEN JA TAPOJEN MUKAISESTI, ei mukaillen mitä nyt itse halutaan.

      EIKÄ MISSÄÄN NIMESSÄ, saa maahanmuuttajan oikeudet olla suurempia kuin suomen kansalaisen.

      Oman maan ihmisten alistaminen (mitä muuten tässä ketjussa tehdään paljon) pitäisi periaatteessa olla maanpetturuutta ...

      EN todellakaan suosi väkivaltaa JA olenkin hyvin sitä vastaan, mutta jos tässä maassa ei asiat ala muuttumaan pian, se voi hyvin pian olla mellakointi edessä.

      Josko otettaisiin ne aivot käyttöön ja mietittäisiin ensin suomalaisia ja suomen asioita.

      Pienenä lisähuomiona, jos mentäisiin sen mukaan mitä esim somaliassa kannatetaan ja ylipäätään islamilaisissa valtioissa ...

      Niin naiset vittuun eduskunnasta
      Niin naiset vittuun kouluista
      Niin naisen paikka on olla panopuu kenelle vaan missä ja milloin vaan
      Niin nainen turpa kiinni
      Niin naisen saa tappaa mies jos kokee siihen olevan syy, ei tarvitse olla kummoinenkaan syy
      Niin naista saa hakata jos siltä tuntuu
      Niin naisille burka päälle perkele

      Että, mietitiään halutaanko esim noita? Itse haluan suomalaisen naisen omaavan kaikki vapaudet jotka he omaavat jo nyt, mielellään miehenä näkisin myös palkkojen olevan tasa-arvoiset, mutta ehkä joskus ...

      Älkää hyvät ihmiset itkekö rasismista kun siitä ei ole kyse.

      Kiitos ja kumarrus

      Voitte aloittaa rasistiksi haukkumisen nyt ja syyttävien sormien osoittelun, senhän tunnutte osaavankin jo niin hyvin.

      • persun_naishuolet

        On tainnut akkasi lähteä jonkun tumman miehen mukaan kun olet noin vihoissasi.
        Älä silti kaikkia erivärisiä ala syyttelemään jos sun oma libido ei riitä naisille.


      • lkj78

        Et sie rasisti oo. Pelekästään tyhmä.


      • ps_fuck_faces

        Heristellään yhdessä keskaria rasisteille...


    • Halla-ahon_äänestäjä

      YLEN ANARKISTISTEN TOIMITTAJIEN VAALIPROPAGANDAkäsikirjoitukseen kuului, että tulevaa Keskutan murskavoittoa hehkutettiin ja perussuomalaisten tulevaa rökälekatappiota pidettiin selviönä. Ylen anarkistit pistivät omia mielipiteitään ulos verorahoilla

      Perussuomalaiset voittivat viimeisten viikkojen vaalikisan laajoilla asiaohjelmillaan kuten maahanmuutto ja sen aiheuttama lasku veromaksajille. Luotettaviin tilastoihin pohjautuneisiin laskelmiin perustuen PS PALJASTI hintalapun olevan 700 miljoonaa euroa vuositasolla. On selvää, että äänestäjät miettivät pitääkö minun edelleen kiristää vyötäni, jotta nämä kustannukset voitaisiin kattaa.

      MUTTA KOLMEN viimeisen viikon suurissa vaalikeskusteluissa ja medioiden puoluepäivinä puhuttiin asioista eikä gallup-mielikuvista. Näissä perussuomalaisten vaaliteemoja ei voitu ohittaa eikä antaa niille toimituksellista tulkintaa. Äänestäjille selvisi mitä perussuomalaiset oikeasti ovat esittäneet. NYT ANARKISTI-YLEN ”asiaohjelmat” yrittävät leimata perussuomalaiset yhden asian liikkeeksi ja perään lähetetään vielä viestiä, ettei tällaista porukkaa voi päästää hallitukseen


      https://www.suomenuutiset.fi/matti-putkonen-syyttaa-avoimessa-kirjeessaan-yle-pyrki-vaikuttamaan-aanestyspaatoksiin/
      Matti Putkonen syyttää avoimessa kirjeessään: Yle pyrki vaikuttamaan äänestyspäätöksiin

      Terve Soini ja muut PS:ssä.

      Anarkistien johtamassa Ylessä ei tekstitv:ssä torstaina kerrottu Perussuomen ryhmävalinnoista Ylen sensuurin takia, muita puolueita kyllä esiteltiin.

      Perjantaina Yle veti setin afrikkalaisista Eurooppaan Välimereltä sossuun tulijoista, joista Halla-aho on puhunut ainakin 5 vuotta ja hän on tämän alan suurin tuntija Suomessa, koska hän istuu Euroopan unionin pakolaisasioita käsittelevässä toimikunnassa Libessä eli Committee on Civil Liberties, Justice and Home Affairs.

      Ylen anarkistiukko ei haastatellut Halla-aho Ylen sensuurin takia, vaan puheli niitä näitä pääosin asian vierestä. Nyt on aika muuttaa Yle maksutelevisioksi ja katkaista verorahoilla harjoitettu punavihreän anarkistijoukon harjoittama PS-nälvintä Ylessä https://www.suomenuutiset.fi/soini-myos-ylen-rahoitus-leikkauslistalle/

      EI OLE SATTUMA, ETTÄ YLE KÄYTTÄÄ SOSSUUN PYRKIVISTÄ MAMUISTA (usein afrikkalaisia) NIMEÄ SIIRTOLAISET

      EIKÄ KÄYTÄ NIMEÄ PAKOLAISET. Ylen tarkoituksena on peitellä maahanmuuttoturismia eli että mamut voivat Kela-korvauksilla viettää lomaa veronmaksajan laskuun ja käydä Suomesta lomalla kotimaassaan, vaikka ovat työtätekemättömiä pysyvällä lomalla Suomessakin

      MIKSI KELA-RAHOILLA ELÄVÄ MAMU VOI MATKUSTELLA LOMALLE KOTIMAAHANSA, VAIKKA SIELLÄ ON JOS MITÄ KAUHEUKSIA (muka)? Yle pyrkii tällä propagandalla poistamaan arvostelun, että maahanmuuttaja pakenee henkensä edestä, mikä on valetta, koska hän voi sitten taas pelotta matkustella lomalle kotimaahansa hakemaan uusia sukulaisiaan ja naapureitaan tänne jne. Yle hoitaa tämän pelleilyn niin, että se sanoo, että nehän ovat siirtolaisia jne. ja toisessa yhteydessä tästä erillään Ylen propagandistit maalaavat kuvia sotaapakenevista uhreista

      YLEPROPAGANDASSA MAMU ON MILLOIN SIIRTOLAINEN JA MILLOIN PAKOLAINEN SOPIVASTI SUMUA KATSOJIEN SILMIIN HEITTÄVÄ YLE, JUSSI HALLA-AHO PUHUU JUURI TÄSTÄ ELI MAAHANMUUTTOTURISMISTA OTSIKOSSA

      Kotiseutumatkailu

      HALLA-AHO, esitelmä Turussa 17.4. 2015 ennen vaaleja
      Maahanmuuton kumotut myytit, KALVOT http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/ps_turku_final.pdf

      VIDEO http://qsb.webcast.fi/s/suomenuutiset/suomenuutiset_2015_0417_live/#/webcast
      ENGLANNIKSI TEKSTITETTYNÄ JOS HALUATTE JAKAA ULKOMAALAISILLE YSTÄVILLENNE https://www.youtube.com/watch?v=R_2hjx4UuUk

      OTSIKOT. Mikä on vikana? Mitä tehdä? Puuttuako ongelmaan vai lääkitäkö seurauksia? ”Niitä on niin vähän!” ”Voimme oppia muiden virheistä!” Ghettoutuminen ”Onhan täällä tilaa!” Maahanmuutto ei ole monoliitti Menneisyyden menestystarinat Humanitaarinen porsaanreikä Kotiseutumatkailu Aktiivisena Euroopassa Kohti taakanjakoa Ruotsin tie ei ole meidän

    • Halla-ahon_äänestäjä
    • AntipersunTuomiotako

      Mistä niin päättelisit, että raismi olisi jotenkin maailmasta vähentynyt tai edes vahenemässä - persuilla asian kanssa ei ole mitään tekemistä, ei rasismin kanssa, eikä kyllä sen vähenemisenkään kanssa.
      Toivottavasti alkaisi palstalla lapsellisuus vähentyä, ja nämä aloituksesi loppuisivat, ei voi kun ihmetellä millainen tyyppi on noin kieroutunut, että pitää tuollaista asiallisena.
      Ennen kuin voit muita tuomita, olisi sinun osoitettava olevasi siihen kelvollinen - no, tuntuuko siltä että olet ?

      • Suomen rasistisin puolue ovat kuitenkin.


      • AntipersunTuomiotako
        pepep kirjoitti:

        Suomen rasistisin puolue ovat kuitenkin.

        Millähän määritelmällä? Että ottavat kantaa asioihin, joka askerruttaa useimman sellaisen mieltä, joka joutuu noita ongelmia kohtaamaan päivittäin.
        Eivätkä "sievistele" ongelmia, raiskauksia, varkauksia joita taphatuu - vaan niistä puhutaan asioiden oikeilla nimillä?
        Miksi se on rasismia? Eihän ongelmia voida ratkaista, jos niistä ei puhuta totuudenmuksisesti - jos sellainen on rasismia, olkoot sitten - silloin kai minä, kuten monet muutkin normaalit ja tavalliset ihmiset ovat rasisteja. En vaan ymmärrä, miten muuten asiat selviävät ? Mutta kerro toki, jos sinulla on jokin rakentava ajatus asiaan?

        Katsotko olevasi itse sellaisessa asemassa, että voit tuomita asiasta, josta et selvästikään oikein mitään tiedä, mistä on kyse.


      • AntipersunTuomiotako kirjoitti:

        Millähän määritelmällä? Että ottavat kantaa asioihin, joka askerruttaa useimman sellaisen mieltä, joka joutuu noita ongelmia kohtaamaan päivittäin.
        Eivätkä "sievistele" ongelmia, raiskauksia, varkauksia joita taphatuu - vaan niistä puhutaan asioiden oikeilla nimillä?
        Miksi se on rasismia? Eihän ongelmia voida ratkaista, jos niistä ei puhuta totuudenmuksisesti - jos sellainen on rasismia, olkoot sitten - silloin kai minä, kuten monet muutkin normaalit ja tavalliset ihmiset ovat rasisteja. En vaan ymmärrä, miten muuten asiat selviävät ? Mutta kerro toki, jos sinulla on jokin rakentava ajatus asiaan?

        Katsotko olevasi itse sellaisessa asemassa, että voit tuomita asiasta, josta et selvästikään oikein mitään tiedä, mistä on kyse.

        Hyysäävät tuomittua rasistia. Muuta ei tarvita!


      • RasismistaTuomittuako
        pepep kirjoitti:

        Hyysäävät tuomittua rasistia. Muuta ei tarvita!

        Ketä?


      • RasismistaTuomittuako kirjoitti:

        Ketä?

        Arvaa, jos et tiedä.


    • vihreisiinkö

      Jännä kysymys, minne mahtoivat kanavoitua nuo äänet. Nousuprosentista päätellen kertaheitolla Vihreisiin.

      • parempaanpäin

        Aika moni teki parannuksen. Eivät tukeneet enää sairasta soinismia.


      • OmituistaAntipersultakin
        parempaanpäin kirjoitti:

        Aika moni teki parannuksen. Eivät tukeneet enää sairasta soinismia.

        Kyllä palstakäytöstäsi seuratessa, kiinnittyy lähinnä huomio sairaaseen, yleistävään ja tuomitseevaan kirjoitteluusi, kuitenkaan etä koskaan anna minkäälaista järkevää perustelua noihin kirjoituksiisi, eli olet vain pikkuinen pahaaoloaan paltalla purkava öykkäri.


      • OmituistaAntipersultakin kirjoitti:

        Kyllä palstakäytöstäsi seuratessa, kiinnittyy lähinnä huomio sairaaseen, yleistävään ja tuomitseevaan kirjoitteluusi, kuitenkaan etä koskaan anna minkäälaista järkevää perustelua noihin kirjoituksiisi, eli olet vain pikkuinen pahaaoloaan paltalla purkava öykkäri.

        Soinismi on sairaus!


      • OmituistaAntipersultakin
        pepep kirjoitti:

        Soinismi on sairaus!

        Taidat kuitenkin olla se sairaampi !


      • OmituistaAntipersultakin kirjoitti:

        Taidat kuitenkin olla se sairaampi !

        Tiedä häntä .


      • OmituistaPersultakin
        pepep kirjoitti:

        Tiedä häntä .

        Tietää hän - olet taatusti !


      • OmituistaPersultakin kirjoitti:

        Tietää hän - olet taatusti !

        Kukas hän on?


      • OmituistaPersultakin
        pepep kirjoitti:

        Kukas hän on?

        Hän joka tietää !!


      • OmituistaPersultakin kirjoitti:

        Hän joka tietää !!

        Hän lienee myös sama, joka tietää kuka Hän on, eikä kukaan muu sitä tiedä?


    • ihmisyys_voittoon

      Persujen kannatus vähenee = Rasismi vähenee
      MOT

      • AntipersunOmituisuus

        Sääli sulle, mutta taitaa olla kannatus suhteellisessa kasvussa - sen mitä nyt politiikassa voi odottaa "kasvuna".
        Sitä en ymmärrä miten persujen kannatusmuutokset vaikuttaisivat rasismiin?


      • AntipersunOmituisuus kirjoitti:

        Sääli sulle, mutta taitaa olla kannatus suhteellisessa kasvussa - sen mitä nyt politiikassa voi odottaa "kasvuna".
        Sitä en ymmärrä miten persujen kannatusmuutokset vaikuttaisivat rasismiin?

        Toisin päin ainakin toimisi: rasismi vähenee => persujen kannatus vähenee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      92
      2513
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      184
      1609
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      77
      1529
    4. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      92
      1323
    5. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      75
      935
    6. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      77
      798
    7. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      35
      771
    8. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      18
      709
    9. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      41
      653
    10. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      28
      630
    Aihe