Mussa on jokin ongelma...Miten onnistunkaan aina ihastumaan yksipuolisesti.
Typerintä tässä on se, että annan itseni sukeltaa niihin tunteisiin.
Pää edellä pohjaan, täysilla tietenkin.Mitään pelkäämättä.
Mutta sitten se iskee. Ahdistus, se että tajuaa ettei mitään oo. Pelkkää tyhjää.
Virhelyöntejä sydämessä, syviä huokauksia yksin yössä.
Nyt pidän itseäni hölmönä, miksi annoin itseni ihastua.
Ehkä jollain tapaa nautin tästä, saan syyn vajota niihin syviin synkkiin vesiin.
Miten sitä kerta kerran jälkeen pystyy itselleen vannomaan, että tämä on jotain erilaista.
Juha Tapio on mun mielestä sanonut yhdessä laulussaan hienosti: "Surun kestäväksi kasvoin, onnen en",
Jotenkin sitä on helpompi roikkua kaikessa siinä ikävässä kuin päästää siitä irti.
Mutta onnen kohdalla se menee niin, että se onni ja ilo on helpompi työntää pois, koska siitä ei uskalla pitää kiinni, koska pelkää, että se katoaa kuitenkin.
En tiedä miksi näin ajattelen, mutta suru on pysyvää, mutta onni, se on katoavaa.
Ehkä tämän takia en osaa rakastaa ketään, en edes itseäni.
Sulle mun piti jotain kirjoittaa, mutta tästä tuli jonkinlainen sydämen purkaus itselle.
Ehkä tää toisaalta selvensi mun ajatuksia. Sä oot aurinko ja mä oon...hukassa. Oon eksynyt pimeyteen.
Mä imisin susta hyvin nopeesti kaiken valon pois, enkä mä halua sitä.
Tuskin mun tarvitsee sitä pelätäkään. Kaikki on yksipuolista.
Sä oot onnellinen muualla...toisen kanssa. Itseään on kiva kiduttaa niillä ajatuksilla, miten onnellisia ootte yhdessä, miten saatte toisenne nauramaan, miten kosketatte toisianne ja niin mitä sitten ikinä teettekin.
Ja mä tiedän, että mulla ei edes oo oikeutta ajatella näin.
Jokainen valitsee oman polkunsa. Ja tää on nyt se mitä mä tallustelen.
Ehkä jonain päivänä tulee parempi risteys kohdallensa.
Tai ehkä se meni jo...
Typerintä tässä on se, että annan itseni sukeltaa niihin tunteisiin.
Pää edellä pohjaan, täysilla tietenkin.Mitään pelkäämättä.
Mutta sitten se iskee. Ahdistus, se että tajuaa ettei mitään oo. Pelkkää tyhjää.
Virhelyöntejä sydämessä, syviä huokauksia yksin yössä.
Nyt pidän itseäni hölmönä, miksi annoin itseni ihastua.
Ehkä jollain tapaa nautin tästä, saan syyn vajota niihin syviin synkkiin vesiin.
Miten sitä kerta kerran jälkeen pystyy itselleen vannomaan, että tämä on jotain erilaista.
Juha Tapio on mun mielestä sanonut yhdessä laulussaan hienosti: "Surun kestäväksi kasvoin, onnen en",
Jotenkin sitä on helpompi roikkua kaikessa siinä ikävässä kuin päästää siitä irti.
Mutta onnen kohdalla se menee niin, että se onni ja ilo on helpompi työntää pois, koska siitä ei uskalla pitää kiinni, koska pelkää, että se katoaa kuitenkin.
En tiedä miksi näin ajattelen, mutta suru on pysyvää, mutta onni, se on katoavaa.
Ehkä tämän takia en osaa rakastaa ketään, en edes itseäni.
Sulle mun piti jotain kirjoittaa, mutta tästä tuli jonkinlainen sydämen purkaus itselle.
Ehkä tää toisaalta selvensi mun ajatuksia. Sä oot aurinko ja mä oon...hukassa. Oon eksynyt pimeyteen.
Mä imisin susta hyvin nopeesti kaiken valon pois, enkä mä halua sitä.
Tuskin mun tarvitsee sitä pelätäkään. Kaikki on yksipuolista.
Sä oot onnellinen muualla...toisen kanssa. Itseään on kiva kiduttaa niillä ajatuksilla, miten onnellisia ootte yhdessä, miten saatte toisenne nauramaan, miten kosketatte toisianne ja niin mitä sitten ikinä teettekin.
Ja mä tiedän, että mulla ei edes oo oikeutta ajatella näin.
Jokainen valitsee oman polkunsa. Ja tää on nyt se mitä mä tallustelen.
Ehkä jonain päivänä tulee parempi risteys kohdallensa.
Tai ehkä se meni jo...
Vastaukset 16
Vanhimmat
henkilöön kiitos.
Vaihda vaik face profiililuva,niin tiedän,että olet sinä.
Ei oo multa jos oot haukkua kattellu;)
Silitän päätäsi. Tuo on tiäkkö tosi tuttu tunne.
<3
Niin minun ajatuksiani, paitsi kykenen rakastamaan ja rakastan yksipuolisesti.
Kaunis ja koskettava teksti. Voimia sinulle.
Ne on ap:n ajatuksia.. älä sinä niitä hössötä omiksi.. pierupöksy ripulireisi :)
Mitäh? :D
Jumaleisson, välitän liikaa, en voi jättää................. mutta en pysty ottamaankaan, en tiedä.
No rehellisesti itsellesi onko tuo nyt enään välittämistä ei pahalla
Niin, parempi varmaan vaan unohtaa. Hiljaa hyvä tulee...
Itse en ainakaan sukella ihastukseen ilman että mitään vastakaikua ei olisi. Mutta totta, itse tunteellisena ihmisenä ihastun ehkä liikaa. Intohimoisesti toimin kyllä monessa muussakin asiassa.
Mutta ei se mitään jatkossa olenkin ajatellut, että rakkauteni annan sille, joka jaksaa sinnikkäästi ihastuksensa ilmaista ja ehkä sitä voi itsekin heräillä sitten hitaammin siihen ihastukseen, jos on jollakin tapaa sopiva ihminen. Se on nimittäin melko mahdoton tilanne, että tunteet olisivat yhtä voimakkaasti koskaan molemminpuoliset. Ehkä ne miedommat tunteet sitten tulevaisuuden suhteessa omalta puolelta on parempi vaihtoehto.
Mulla on ainakin pahemman laatuinen sitoutumiskammo, samoilla tunteilla liikkeellä. Sullakin sitoutumiskammoa mahdollisesti? En halua edes antaa mahdollisuutta itselleni olla onnellinen jonkun toisen kanssa, kun samalla annan "vallan" jättää ja satuttaa. Aina ihastuessa kaikki itsevarmuus ja elämänilo vaihtuu itsensä vähättelyyn ja toisen epäilemiseen, ja lopulta jos liikaa miettii niin masennuskin ilmaantuu kuvioon.
Tällä hetkellä ihastunut ja pelkään sen henkilön tapaamista, koska on aivan selvää, että kun koko keho ja mieli reagoi tuohon ihmiseen näin voimakkaasti, oon todellakin ihastunut... Vaikka ei sitä ehkä päälle päin arvaisi, kun yritän katsella kaikkialle muualle ja silloin kun henkilö tulee lähistölle niin kerään voimani pysyäkseni "kasassa". Silloin kun häntä ei näe pitkään aikaan voi itsellensä väittää ettei mitään tunne häntä kohtaan, keskittyä muihin juttuihin. Ehkä jos hän osoittaisi enemmän kiinnostusta minua kohtaan voisin uskaltaa edetä(ehkä..luultavasti), mutta näillä näkymin ihastuksen tunne on puhtaasti yksipuolista. Vaikka syksyllä hän kyllä tuli juttelemaan kerran, asiallisesti ja rauhallisesti tosin, ja ehkäpä enemmänkin kaverilleni kuin minulle.
Tuntuu hyvältä lukea tekstiä, joka on niin valmiin oloista ja sujuvaa. Se laittaa toivomaan hänen näkemistä.
Haaveilen hymystään ja siitä miten kasvonsa rentoutuvat ja sulavat hyvään oloon. Haaveilen vilpittömästä katseestaan ja viipyilen hetkissä, joissa ajattelin ja uskoin johonkin ratkaisuun ovemme edessä. Haaveilen hiljaisuudesta kanssasi, siitä syvästä ymmärryksestä välillämme. Haaveilen näkemisestä pitkästä aikaa, halaamisesta, nuuhkimisesta, nenuttelusta, silittelystä. Haaveilen hullaantumisesta, jonka pelkkä ajatus nostaa mieleeni. Haaveilen meistä yhdessä. Haaveilen mies sinusta.
Rakastan sua, ihan sama mitä sanotaan täällä tai muualla. Aistin sen pettymyksen tänään sun kirjoituksissa. Haluan nähdä sut. Sen täytyy mennä niin, en halua elää ilman sua. En halua päästää enää koskaan irti. Pakko olla jokin keino. Pakko.
https://youtu.be/SXS2TNBEuuo
Hyvä kipale tämä..elämä on