http://www.suomenmaa.fi/Kolmossivu.html
Suomenmaa ja SDP:n pää-äänenkannattaja Uutispäivä Demari julkaisivat perjantaina itsenäisyyspäivän numeroissaan yhteisen pääkirjoituksen. Sen otsikkona oli ”Suomella on hyvä linja”. Se käsitteli ulkopolitiikkaa.
Kirjoitus on nostattanut aikamoisen keskustelun. Presidentti Tarja Halonenkin kommentoi sitä julkisudessa. Monet muutkin poliitikot ovat siihen puuttuneet. Lehdet ovat kirjoittaneet asiasta paljon.
Palautetta täytyy arvioida.
Mitä tarkoittaa ”Suomen linja”?
Eikö niin, että Suomen linja muodostuu keskeisistä ulkopolitiikan päätöksistä ja niiden mukaisista toimista. Niihin on myös hallitusohjelma ankkuroitu.
Suomen ulkopoliittisen linjan perustavia rajapyykkejä ovat Euroopan unionin jäsenyys ja aktiivinen toiminta unionissa, sotilaallinen liittoutumattomuus, oma maanpuolustus, hyvät suhteet naapurimaihin, YK:n arvostus jne.
Myös muita tärkeitä linjakysymyksiä on. Suomi tukee EU:n uutta perussopimusta ja toivoo sen hyväksymistä, Suomi on mukana kehittämässä EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja myös kriisinhallintaa, Suomi osallistuu Naton rauhankumppanuusohjelmaan, Suomen tavoitteena on Kioton sopimuksen kansainvälinen voimaansaattaminen...
Ja paljon muuta.
Pääkirjoituksessamme pidimme ”Suomen linjaa” hyvänä. Eikö ole niin?
Moni arvioija huomautti kekseliäästi, että presidentti Halonen ja pääministeri Matti Vanhanenhan ovat erimielisiä suhtautumisessa EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Tarvitaanko aina YK:n valtuutus vai voisiko riittää, jos EU näkee jonkin operaation tarpeelliseksi? Ja jopa ilkamoitiin sillä, että presidentillä ja pääministerillä on erilaisia näkemyksiä. Ei olekaan ”yhteistä linjaa”, on säröjä.
Kommentaattoreiden olisi pitänyt hetkeksi pysähtyä, tarkistaa tietojaan ja vaivata aivojaan.
Suomella ei nimittäin tässä asiassa ole linjaa – vielä. Linjaa vasta luodaan. Siksi siitä ei voi olla erimielisyyttäkään valtiojohdon keskuudessa. Erilaisia pohdintoja on. Mutta sekä Halonen että pääministeri Matti Vanhanen vakuuttivat perjantaina lähes samanlaisin sanoin, että he uskovat käynnistyneen selvitystyön johtavan yhteiseen ratkaisuun.
Kirjoitimme näin:
”Hallitus on käynnistänyt (rauhanturvalain) uudistamisesta selvitystyön. Tämän työn tulosta on syytä odottaa. Asiaan on viisasta suhtautua kiihkottomasti.”
Onko vikaa?
Yhteinen näkemys löytyi jalkaväkimiinakysymyksessäkin. Siinäkin toteutui perustuslain vaatimus: ”...ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa...”
Silloinkin ulkopolitiikan toimijoilla oli erilaisia ajatuksia Ottawan sopimuksesta ja miinoista luopumisen aikataulusta. Syntyi kuitenkin hyvä ratkaisu. Se turvaa maanpuolustuksen tarpeet, mutta täyttää myös ne kansainväliset lupaukset, joita Suomi oli edellisen hallituskoalition aikana antanut.
Suomi luopuu miinoista viimeistään vuonna 2016. Pääosa nyt varastossa olevista miinoista vanheneekin siihen mennessä. Mutta tämä riittää myös kansainväliselle yhteisölle.
Miinakysymyksessä on nyt Suomen linja. Se on hyvä, tässäkin.
Kokoomus on sen sijaan – tässäkin – omituisessa asemassa.
Kokoomus oli Lipposen hallituksessa tekemässä sitoumuksia ja julistamassa maailmalle, että Suomen tavoitteena on luopua miinoista jo vuonna 2006.
Nyt – kun se on oppositiossa – se moittii hallitusta ja vaatii, että miinoista ei saisi luopua vielä edes vuonna 2016 vaan vieläkin myöhemmin!
Onko sellaisessa politiikassa mitään linjaa?
Tai toinen esimerkki. Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa pohjustettiin Aulis Ranta-Muotion johtamassa parlamentaarisessa työryhmässä. Siinä oli tietysti myös kokoomuksen edustus. Työryhmä oli yksimielinen. Sen näkemykset ja jopa muotoilut otettiin lähes sellaisinaan selontekoon.
Mutta eipä sittenkään kelpaa kokoomukselle. Kataisen mielestä Suomen ulkopolitiikka ei perustu realistiseen käsitykseen vaan heiluu ”impivaaralaisuuden ja globalismin välillä”. Hallituksen politiikan lopputulos on Kataisen mielestä ”sisäisesti ristiriitainen linja, joka ei perustu realistiselle analyysille ympäröivän maailman haasteista”.
Tai otetaan europarlamentaarikko Alexander Stubb, joka sanoo näin: ”Suomen ulkopolitiikkaa johdetaan tällä hetkellä huolestuttavan huonosti.” Stubb on mennyt jopa niin pitkälle, että hän käyttää suoranaista valhetta näkemyksensä tueksi. Näin:
”Korkea edustaja Javier Solana sanoi tiettävästi suoraan, että suomalaisilla ei ole EU:n puolustusasioissa mitään annettavaa.” (Turun Sanomat 16.10.2004)
Ei Solana ole tällaista sanonut. Päin vastoin, hän oli kovin tuohtunut, kun hän kuuli, että hänen nimeään oli käytetty näin alhaisella tavalla väärin.
Eikö siis kokoomuksen kritiikki ole ollut vain mielikuvilla pelaamista, ”epäluulon kylvämistä”, kuten kirjoitimme.
Tai seis!
Onhan yksi konkreettinen arvostelun kohde kokoomuksella tosin ollut. Kansanedustaja Kimmo Sasi on moneen otteeseen vaatinut, että presidentti Halosen puheet pitäisi tarkastaa etukäteen.
Hyvänen aika!
Mikä ajaa kokoomusta ulkopolitiikan jatkuvaan arvosteluun? Vaikea ymmärtää. Toivottavasti kyse on vain tavallisesta oppositiopuolueen kiukuttelusta.
Punamultaa se ainakin hitsaa tiukemmin yhteen.
On väitetty, että yhteisellä pääkirjoituksella olisi muka pyritty estämään ja kahlitsemaan keskustelua.
Väite on hölmö. Mitenkäs me sellaiseen pystyisimme? Me vain osallistuimme, mekin. Ja vähän juhlallisemmin, kun oli itsenäisyyspäivästä kyse. Pitkään aikaan ei olekaan niin paljon ulkopolitiikasta keskusteltu kuin nyt muutamana päivänä. Me siis vain edistimme keskustelua.
Vakavampi puoli on se, että keskustelun vaatiminen tai ”keskustelu” itseisarvona on näyttänyt merkitsevän työskentelyä Suomen ulkopoliittisen linjan muuttamiseksi.
Emme me sitäkään tahdo estää. Mutta on myös sallittava keskustelu, joka puolustaa sitä linjaa, joka meillä on.
Siinäkään ei pitäisi olla mitään kauhistelemista, jos päähallituspuolueiden pää-äänenkannattajat tukevat hallitusta ja hallitusyhteistyötä itsenäisyyspäivänumeroissaan. Mutta yhteisen kirjoituksen luonnehdittiin olleen tuulahdus punamullan historiasta tai mitä pisteliästä nyt keksittiinkin.
Arvostelijat tuntevat kovin huonosti historiaa. Punamultaa on ollut kymmeniä vuosia. Suomenmaa ja Demari julkaisivat kuitenkin ensi kerran yhteisen pääkirjoituksen. Sellainen on siis uutta ja edistyksellistä – aivan päinvastoin kuin on väitetty.
Ja kaikkein lapsellisin kirjoitus on ollut se, jossa oltiin sitä mieltä, että yhteisen pääkirjoituksen ”idea oli mitä ilmeisimmin syntynyt puoluetoimistoissa eikä toimituksissa”.
Höpön höpön. Mutta mielikuvitus on mahtava tietolähde.
Juha Mauno
Uutispäivä Demarin päätoimittaja Kari Arola on myös kommentoinut
yhteisen pääkirjoituksen vastaanottoa lehdessään tänään. Se on luettavissa myös osoitteesta www.demari.fi
Suomenmaa ja SDP:n pää-äänenkannattaja Uutispäivä Demari julkaisivat perjantaina itsenäisyyspäivän numeroissaan yhteisen pääkirjoituksen. Sen otsikkona oli ”Suomella on hyvä linja”. Se käsitteli ulkopolitiikkaa.
Kirjoitus on nostattanut aikamoisen keskustelun. Presidentti Tarja Halonenkin kommentoi sitä julkisudessa. Monet muutkin poliitikot ovat siihen puuttuneet. Lehdet ovat kirjoittaneet asiasta paljon.
Palautetta täytyy arvioida.
Mitä tarkoittaa ”Suomen linja”?
Eikö niin, että Suomen linja muodostuu keskeisistä ulkopolitiikan päätöksistä ja niiden mukaisista toimista. Niihin on myös hallitusohjelma ankkuroitu.
Suomen ulkopoliittisen linjan perustavia rajapyykkejä ovat Euroopan unionin jäsenyys ja aktiivinen toiminta unionissa, sotilaallinen liittoutumattomuus, oma maanpuolustus, hyvät suhteet naapurimaihin, YK:n arvostus jne.
Myös muita tärkeitä linjakysymyksiä on. Suomi tukee EU:n uutta perussopimusta ja toivoo sen hyväksymistä, Suomi on mukana kehittämässä EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja myös kriisinhallintaa, Suomi osallistuu Naton rauhankumppanuusohjelmaan, Suomen tavoitteena on Kioton sopimuksen kansainvälinen voimaansaattaminen...
Ja paljon muuta.
Pääkirjoituksessamme pidimme ”Suomen linjaa” hyvänä. Eikö ole niin?
Moni arvioija huomautti kekseliäästi, että presidentti Halonen ja pääministeri Matti Vanhanenhan ovat erimielisiä suhtautumisessa EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Tarvitaanko aina YK:n valtuutus vai voisiko riittää, jos EU näkee jonkin operaation tarpeelliseksi? Ja jopa ilkamoitiin sillä, että presidentillä ja pääministerillä on erilaisia näkemyksiä. Ei olekaan ”yhteistä linjaa”, on säröjä.
Kommentaattoreiden olisi pitänyt hetkeksi pysähtyä, tarkistaa tietojaan ja vaivata aivojaan.
Suomella ei nimittäin tässä asiassa ole linjaa – vielä. Linjaa vasta luodaan. Siksi siitä ei voi olla erimielisyyttäkään valtiojohdon keskuudessa. Erilaisia pohdintoja on. Mutta sekä Halonen että pääministeri Matti Vanhanen vakuuttivat perjantaina lähes samanlaisin sanoin, että he uskovat käynnistyneen selvitystyön johtavan yhteiseen ratkaisuun.
Kirjoitimme näin:
”Hallitus on käynnistänyt (rauhanturvalain) uudistamisesta selvitystyön. Tämän työn tulosta on syytä odottaa. Asiaan on viisasta suhtautua kiihkottomasti.”
Onko vikaa?
Yhteinen näkemys löytyi jalkaväkimiinakysymyksessäkin. Siinäkin toteutui perustuslain vaatimus: ”...ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa...”
Silloinkin ulkopolitiikan toimijoilla oli erilaisia ajatuksia Ottawan sopimuksesta ja miinoista luopumisen aikataulusta. Syntyi kuitenkin hyvä ratkaisu. Se turvaa maanpuolustuksen tarpeet, mutta täyttää myös ne kansainväliset lupaukset, joita Suomi oli edellisen hallituskoalition aikana antanut.
Suomi luopuu miinoista viimeistään vuonna 2016. Pääosa nyt varastossa olevista miinoista vanheneekin siihen mennessä. Mutta tämä riittää myös kansainväliselle yhteisölle.
Miinakysymyksessä on nyt Suomen linja. Se on hyvä, tässäkin.
Kokoomus on sen sijaan – tässäkin – omituisessa asemassa.
Kokoomus oli Lipposen hallituksessa tekemässä sitoumuksia ja julistamassa maailmalle, että Suomen tavoitteena on luopua miinoista jo vuonna 2006.
Nyt – kun se on oppositiossa – se moittii hallitusta ja vaatii, että miinoista ei saisi luopua vielä edes vuonna 2016 vaan vieläkin myöhemmin!
Onko sellaisessa politiikassa mitään linjaa?
Tai toinen esimerkki. Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa pohjustettiin Aulis Ranta-Muotion johtamassa parlamentaarisessa työryhmässä. Siinä oli tietysti myös kokoomuksen edustus. Työryhmä oli yksimielinen. Sen näkemykset ja jopa muotoilut otettiin lähes sellaisinaan selontekoon.
Mutta eipä sittenkään kelpaa kokoomukselle. Kataisen mielestä Suomen ulkopolitiikka ei perustu realistiseen käsitykseen vaan heiluu ”impivaaralaisuuden ja globalismin välillä”. Hallituksen politiikan lopputulos on Kataisen mielestä ”sisäisesti ristiriitainen linja, joka ei perustu realistiselle analyysille ympäröivän maailman haasteista”.
Tai otetaan europarlamentaarikko Alexander Stubb, joka sanoo näin: ”Suomen ulkopolitiikkaa johdetaan tällä hetkellä huolestuttavan huonosti.” Stubb on mennyt jopa niin pitkälle, että hän käyttää suoranaista valhetta näkemyksensä tueksi. Näin:
”Korkea edustaja Javier Solana sanoi tiettävästi suoraan, että suomalaisilla ei ole EU:n puolustusasioissa mitään annettavaa.” (Turun Sanomat 16.10.2004)
Ei Solana ole tällaista sanonut. Päin vastoin, hän oli kovin tuohtunut, kun hän kuuli, että hänen nimeään oli käytetty näin alhaisella tavalla väärin.
Eikö siis kokoomuksen kritiikki ole ollut vain mielikuvilla pelaamista, ”epäluulon kylvämistä”, kuten kirjoitimme.
Tai seis!
Onhan yksi konkreettinen arvostelun kohde kokoomuksella tosin ollut. Kansanedustaja Kimmo Sasi on moneen otteeseen vaatinut, että presidentti Halosen puheet pitäisi tarkastaa etukäteen.
Hyvänen aika!
Mikä ajaa kokoomusta ulkopolitiikan jatkuvaan arvosteluun? Vaikea ymmärtää. Toivottavasti kyse on vain tavallisesta oppositiopuolueen kiukuttelusta.
Punamultaa se ainakin hitsaa tiukemmin yhteen.
On väitetty, että yhteisellä pääkirjoituksella olisi muka pyritty estämään ja kahlitsemaan keskustelua.
Väite on hölmö. Mitenkäs me sellaiseen pystyisimme? Me vain osallistuimme, mekin. Ja vähän juhlallisemmin, kun oli itsenäisyyspäivästä kyse. Pitkään aikaan ei olekaan niin paljon ulkopolitiikasta keskusteltu kuin nyt muutamana päivänä. Me siis vain edistimme keskustelua.
Vakavampi puoli on se, että keskustelun vaatiminen tai ”keskustelu” itseisarvona on näyttänyt merkitsevän työskentelyä Suomen ulkopoliittisen linjan muuttamiseksi.
Emme me sitäkään tahdo estää. Mutta on myös sallittava keskustelu, joka puolustaa sitä linjaa, joka meillä on.
Siinäkään ei pitäisi olla mitään kauhistelemista, jos päähallituspuolueiden pää-äänenkannattajat tukevat hallitusta ja hallitusyhteistyötä itsenäisyyspäivänumeroissaan. Mutta yhteisen kirjoituksen luonnehdittiin olleen tuulahdus punamullan historiasta tai mitä pisteliästä nyt keksittiinkin.
Arvostelijat tuntevat kovin huonosti historiaa. Punamultaa on ollut kymmeniä vuosia. Suomenmaa ja Demari julkaisivat kuitenkin ensi kerran yhteisen pääkirjoituksen. Sellainen on siis uutta ja edistyksellistä – aivan päinvastoin kuin on väitetty.
Ja kaikkein lapsellisin kirjoitus on ollut se, jossa oltiin sitä mieltä, että yhteisen pääkirjoituksen ”idea oli mitä ilmeisimmin syntynyt puoluetoimistoissa eikä toimituksissa”.
Höpön höpön. Mutta mielikuvitus on mahtava tietolähde.
Juha Mauno
Uutispäivä Demarin päätoimittaja Kari Arola on myös kommentoinut
yhteisen pääkirjoituksen vastaanottoa lehdessään tänään. Se on luettavissa myös osoitteesta www.demari.fi
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=830
Suomella on hyvä linja
Suomen ulkopolitiikkaa johtaa perustuslain mukaan tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Presidentin ja hallituksen yhteistyö on toiminut hyvin, eikä siinä ole ollut säröjä. Presidentti Tarja Halosen ote sopii rauhantahtoiselle ja kansainvälistä yhteistyötä kunnioittavalle maalle, joka on Euroopan unionin jäsen, ja jolla on kyky ja myös velvollisuus osallistua maailmanlaajuistenkin ongelmien hoitamiseen.
EU-politiikassa Suomi on ollut pääministeri Matti Vanhasen johdolla aktiivinen. Suomen edustajat olivat tärkeässä osassa, kun EU:n perustuslaillinen sopimus sai lopullisen muotonsa. Suomi vaikutti merkittävästi siihen, että EU kehittyy yhtenäisenä ja toimintakykyisenä.
Euroopan unioni on muuttunut tänä vuonna paljon. Jäsenmaita on nyt 25, kymmenen enemmän kuin vuosi sitten. Parlamentti on uudistunut, ja komissio vaihtunut. Tämä on vaatinut myös Suomen mukautumista uuteen toimintaympäristöön. Tämä on onnistunut hyvin.
EU:n sisällä tapahtuva turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö on vahvistunut. Suomen on tärkeää olla mukana tässä yhteistyössä täysipainoisesti. Tätä yhteistyötä täydentää Naton rauhankumppanuusohjelma.
Suomi on löytänyt paikkansa uudenlaisen EU:n jäsenenä.
***
Sotilaallisessa mielessä Suomi yhä liittoutumaton. Suomen puolustus perustuu omiin puolustusvoimiin. Suomen osallistuminen kriisinhallintaan tarkoitettujen nopean toiminnan joukkoihin ei tee Suomesta sotilaallisesti liittoutunutta, eivätkä joukot tee myöskään EU:sta sotilasliittoa.
Kyse on rauhanturvatoiminnan jatkosta. Siihen Suomi on osallistunut vuoden 1956 Suezin kriisistä lähtien.
Kriisinhallintajoukot rauhoittavat ja estävät konflikteja, ennen kuin ne kärjistyvät väkivallan teoiksi tai peräti kansanmurhiksi. Joukoilla on humanitaarisia tehtäviä, ja ne voivat suorittaa esimerkiksi evakuointeja. Tehtäviin osallistuu vain vapaaehtoisia, asevelvollisuutensa jo suorittaneita suomalaisia.
Jotta Suomi voi kantaa oman osuutensa Euroopan yhteisestä turvallisuusvastuusta, rauhanturvalakia on ajankohtaistettava. Hallitus on käynnistänyt sen uudistamisesta selvitystyön. Tämän työn tulosta on syytä odottaa. Asiaan on viisasta suhtautua kiihkottomasti.
Unionin laajuus, yksimielisyys ja yhteisvastuullisuus ovat vahva voima, joka turvaa monipuolisen ja harkitun päätöksenteon kriisinhallinnassa.
Silti Suomessa rauhanturvatehtäviin osallistumisesta on tulevaisuudessakin päätettävä eduskunnassa.
***
Suomen ulkopolitiikka on ollut hyvin hoidettua ja kansainvälisesti aarvostettua. Sillä on ollut myös kansalaisten laaja tuki.
Kokoomus on pyrkinyt lyömään kiilaa presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen väliin.
Aseena ovat olleet saivartelu ja epämääräinen epäluulon kylväminen. Tämä on saattanut hämmentää kansalaisia.
Arvostelu ei ole kuitenkaan perustunut tosiasioihin.
Ulkopoliittisten toimijoiden kivittämisessä onkin ollut voimakas astian maku.
Näin itsenäisyyspäivän lähestyessä on hyvä todeta, että Suomen ulkopoliittinen asema on vakaa ja arvostettu.
Pienen kansan voima on yksimielisyydessä. Sitä kannattaa vaalia erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Niiden, jotka kannattavat hallituksen ja presidentin linjaa, on syytä selkeästi myös tukea sitä. Tämän takia SDP:n pää-äänenkannattaja Uutispäivä Demari ja Suomen Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa julkaisevat yhteisen pääkirjoituksen molemmissa lehdissä samansisältöisenä tänään, joulukuun kolmantena päivänä vuonna 2004.
03.12. 05:35
....Koiviston "viisas" politiikka kaatuu omaan typeryytensä, niinkuin koko vasemmisto-kepun hölmöily.
Venäläisten kanssa ei saa leikkiä. Nyt kekkosen ajan leikki ei enää käy, vaan on oltava todella sitoutunut länteen.
Se antaa myös suomelle automaattisesti hyvän sillanrakentajan venäjään. Myös venäläiset tajuavat pelin oikein ja keskittyvät hirvittäviin ongelmiinsa ja kehittävät venäjästä kehittyneen venäjän.(ilman helle hattuja).
(katsokaapa mitä tsetseeneille on tehty, ihmisille jotka varmasti aikoinaan eivät sanoneet pahaa sanaa venäläisistä.............