Syy vasemmiston vaalihäviöön on itse aikaansaatu

LoppuunKuljettuTie

Punalinjan häviöön, eli Sdp:n ja vasemmistoliiton heikkenevään kannatukseen vaaleista toiseen on selkeät syyt.

Maailma on muuttunut ja toisekseen toimiminen ennemmin nimenomaisen kannattajakuntansa haitaksi kuin hyödyksi on jälkeenjäänen toiminnan ohella aivan varmasti syy pitkään jatkuneisiin ongelmiin. Ehkä Sdp suurien ikäluokkien jäädessä pois työelämästä tai kuollessa on kutistunut joko pienpuolueeksi tai lakkaa olemasta?

Mutta kolmatta vaalikautta (siis 12 vuotta) syöksyssä olleen Sdp:n jonnekin viime vuosisadalle 1970-luvulle jääneet toimintamallit, mantrat ja argumentit maailmassa, joka on muuttunut noista ajoista aikoja sitten, ei vaan millään pure. Ja Sdp verojen ainaisena korottelupuolueena on asialtaan ennemmin työntekijöiden vihapuolue kuin alkuperäiseltä ajatukseltaan työntekijöiden etupuolue.

Suomen kokonaisveroaste on http://www.novasigma.com/wp-content/uploads/2014/03/Suomen-veroaste.png on korkein maailmassa; toisin sanoen taloustieteellisesti oikea termi julkisen talouden ja verosteen ollessa yli 50% on SOSIALISMI. Sdp:n ajama verojen korottelutie on kuljettu aikaa sitten loppuun, sen aiheuttamat tuhot on nähty Suomessa jo pitkään. Ja jos ei joku historiasta ole kyseisen talousmallin ongelmia huomannut, voi mennä kokeilemaan elämää vaikka Pohjois-Koreassa?

Kun samaan aikaan Suomessa palkan ostovoima on Euroopan alhaisimpia, eli sillä verojen jälkeen käteen jäävällä rahalla saa kaikkein vähiten, vrt. kuva http://tiedostot.taloussanomat.fi/files/panorama_PalkkaOstovoima.jpg On siis kylmä tosiasia, että erityisesti Sdp:n maassamme ajama malli ei toimi. Masokistihan joku on, jos heitä kannattaa!
Suomessa koko verotaakka on pääasiassa työntekijöiden harteilla, joita työttömyyden lisääntyessä sekä väestön ikääntyessä on koko ajan vähemmän. Kun samaan aikaan yritysten ja vaikkapa suurmaanomistajien verotaakkaa on kevennetty 1990-luvulta saakka (kiinteällä prosentilla pääomavero ja verovapaus tiettyyn summaan saakka); kiinteistöverovapaus metsätalousmaan ja peltomaan omistajille, korkeat yritys- ja maataloustuet; jossain vaiheessa kapea veropohja kostautuu verojen korottelua ja julkisen sektorin lisäkasvattamista ajavalle puolueelle. Työn tekijöiden verorasite, tuloverorasite (josta maksetaan niin yritystuet kuin maataloustuetkin) on nimenomaisesti Sdp:n toimien takia kohonnut liian korkeaksi, kun suurien ikäluokkien muuttuessa raihnaisiksi ja sairaiksi samalla nousevat koko ajan yhteiskunnan menot...

Sdp on ollut meillä paljon hallitusvastuussa, eikä ole kyennyt korjaamaan vaan ennemmin pahentamaan tilannetta. Ja se, että puolueen aktiiveista suuri osa on ajanut verojen korottelua eikä vastuussa ollessan ole kyennyt tekemään mitään korjausliikkeitä, on aikaansaanut katastrofin. Ongelmat ovat siis itse aikaansaatuja.

8

1580

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luihuvelhonoitaakka

      Lipponen ja Urpilainen pilasivat sdp. Arhinmäki vasemmiston.

    • sssdd

      Arhinmäki on kyllä puoluekentän huonoin puheenjohtaja. Pistäisivät vaikka Li Andersonin tilalle.

    • Kelkkamäki

      Lopetin SDP:n äänestämisen 8 vuotta sitten, puolue oli jo silloin kuin "vanha väsynyt mies" eli näköalatonta puuhastelua menneitä muistellen, kaikki vähänkään uudistumiseen viittaava oli kuin myrkkyä jo silloin, samojen mantrojen jankkaaminen jatkuvasti etc.

      Näissä vaaleissa sivusta seuranneena alkaa vasemmiston osalta näyttämään siltä kuin happi olisi loppumassa, täysin hengetöntä pihinää koko kampanja.

      Vasemmistopuolueilla on vielä mahdollisuus pelastusrenkaaseen jos joku keksii etsiä ovea 2000 luvulle, no toki se ovi pitäisi uskaltaa myös avata ja astua sisään.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      PERUSSUOMI ISKI SDP:N YTIMEEN SATAKUNTAAN, suurin puolue

      Perussuomalaiset Eetu Salinin viitoittamaa tietä ""Järjestäytykää saatanat, niin saatte joukkovoimalla asianne ajetuksi "" (Eetu Salin, suutari, Porin Satakunnan kansankeittiön pitäjä, kansanedustaja)

      Perussuomalaisten uudeksi kansanedustajaksi valittiin Satakunnan vaalipiiristä Laura Huhtasaari, joka sai 9254 äänen saaliin ja PERUSSUOMI sai äänistä 25 prosenttia. Toinen Perussuomen kansanedustaja uusi pestinsä Ari Jalonen 5741 tukijaa. Satakunnan ykköspuolue

      SUOMALAINEN SANKARI EETU SALIN TOIMI PORISSA, SATAKUNNASSA

      SIELLÄ ON TEHTY HISTORIAA, TOSIN KOKOUS PIDETTIIN HÄMEESSÄ ELI FORSSASSA 1903. Nimittäin luotiin SUOMEN HYVINVOINTIVALTION PERUSTEET, joita Perussuomalaiset puolustavat

      Symbolisesti NÄISSÄ VAALEISSA 2015 suurimman tappion kärsi ykköspuolue SDP. Satakunta on ollut Suomen sosiaalidemokraattisimpia maakuntia, mutta nyt ne menettivät ykköspuolueen paikkansa TYÖTÄTEKEVIEN PUOLUEELLE PERUSSUOMALAISET

      Rämettyneitä viranmetsästäjädemareita ei auttanut, että porilainen Krista OPETTAJAVIRKOJENKÄHMIJÄ Kiuru oli ministerinä ehdokkaana Satakunnassa

      http://yle.fi/uutiset/kokoomus_suurin_haviaja_satakunnassa__vain_yksi_kansanedustaja/7939103

    • Muutos-nyt

      SDP-puolue on ajanut ainoastaan julkisen sektorin kasvattamista. Hyvä veli- ja hyvä sisko-systeemillä on järjestetty hyviä työpaikkoja tutulle. Nepotismi on myös kukoistanut. Toivon todella, että sdp:tä ei ole enää seuraavien vaalien jälkeen, puolue joutaa historiaan.

      On alettava purkaa tätä hullua julkista sektoria. Jokapaikassa on niin paljon henkilökuntaa, että päät kolisevat yhteen. Juoruamiseen ja omien asioiden hoitamiseen käytetään työaika ja oikeista töistä ei ole tietoakaan.

    • niinsuloinen

      Yks vasuri vastaa kymmentä porvarii, turkulainen misu pistää tuulemaan!

    • buuteli

      Ei menestynyt kokoomuksen käsikassarana, vaikka rähmällään yritti!

    • Suomi verottaa raskaasti työtä, mutta kevyesti pääomatuloja. EU-maiden välisessä vertailussa verotamme työn lisäksi myös kulutusta muita EU-maita rankemmin. Mutta kiristämisen varaa olisi paljonkin juuri pääomatulojen verotuksessa. Näin voitaisiin työn verotusta vähentää.

      Yliaktuaarin selvtys: http://www.ollisavela.fi/M26.pdf

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2088
    2. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1705
    3. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      112
      1469
    4. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1216
    5. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      1014
    6. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      76
      958
    7. Mikä on kaivattusi

      ammatti?
      Ikävä
      59
      845
    8. Teit yllättävän siirron

      Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,
      Ikävä
      31
      782
    9. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      52
      779
    10. Kaipaatko nainen

      Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd
      Ikävä
      100
      717
    Aihe