»Suuri osa netin keskustelupalstoista kärsii nettitrolleista, joiden elämäntehtävänä on epäsovun kylväminen ja muiden ärsyttäminen.0 Tiede tulee apuun trollien tunnistamisessa.
Quartz kirjoittaa Stanfordin ja Cornellin yliopistojen tutkijoiden havainnoista. Nämä ovat puolentoista vuoden ajan seuranneet tapahtumia useilla keskustelupalstoilla.
Huomiota on kiinnitetty siihen, kuinka trollaamisen vuoksi pois potkitut ihmiset ovat käyttäytyneet ennen bannien paukahtamista.
Bannit saaneiden viestien perusteella on onnistuttu laatimaan algoritmi, jolla trollit voidaan tunnistaa ennen kuin nämä ehtivät myrkyttää ilmapiirin. Tutkijoiden mukaan jo viisi ensimmäistä viestiä paljastaa trollin 80 prosentin varmuudella.
80 prosentin tunnistamistarkkuus merkitsee sitä, että joka viides trolliksi päätelty saattaakin olla muuten vain hankala ihminen, varoittavat tutkijat. Siksi ihmisen tekemä moderointi on yhä «
Nettitrollit, trollaaminen tutkimuksen alla
3
<50
Vastaukset 3
Onko tämä sarjassa Hyvät ja Huonot uutiset? Pitäisikö tätä uutista jotenkin kommentoida?
Naureskelen vieläkin ko. ohjelman uutista, kun on keksitty pimeääkin pimeämpi aine? Pirjo Heikkilä oletti, että sehän on meidän sielut. Ei niitäkään näe, eikä haista, mutta jossainhan niiden on oltava, kun taas Mikko Kuustonen vetäisi paremmaksi sanomalla. Poliisithan jahtaa joka yö kaduilla näitä pimeän aineen kauppiaita!!:)))
Keksikää lisää uutisia, joko hyviä tai huonoja.Pimeyden huipuksi sanoimme koululaisina toisillemme, kun n......
etsii sieluansa pimeässä kellarissa.
Emme silloin tienneet siinä nauramisessamme olevan mitään tuomittavaa.
Sarjassa hyvät ja huonot uutiset:
Hammaslääkäri sanoi, että kaikki potilaan hampaat ovat ehjät,
mutta ne ovat irtoamassa, eli parodontiitti on päässyt pahaksi.- 100v.juhlat
Mutta osattiin sitä ennenkin.
https://www.google.fi/search?q=reino helismaa juhlapuhe suomen kansalle&ie=utf-8&oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=E4Y2VdGKNYqesAG3tICYBw
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1431840
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2741252Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.173919Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.263666- 33601
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12591- 244586
- 190552
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20492- 41476