Ei enää ikinä Soneraa ja puhelinliittymä vaihtoon

erere

Määräaikainen nettisopimus oli päättymässä ja reilu viikkoa ennen soitin, että irtisanon liittymän. Pakottivat kuitenkin, että sopimus jatkuu vielä kaksi viikkoa puhelusta ja jatkuu siis toistaiseksi voimassa olevana. Ei muka kerkeä viikossa. No maagisesti olivat kuitenkin minuutilleen tasan 2 viikkoa puhelusta katkaisseet liittymän, veloittivat tietenkin koko päivästä. Varmasti olisivat pystyneet katkaisemaan liittymän vaikka seuraavana päivänä.

Paras oli se, että veloittivat viikon ajalta toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta korottettua hintaa. Laskussakin luki aiemmin, että määräaikaisen jälkeen hinta on sen hetkisen hinnaston normaalihinta. Nyt Sonera halusi viedä asiakkaalta viimeisetkin eurot hatusta vedetyllä hinnalla.

No puheluhan maksoi sitten 5,4 euroa, että pääsi edes eroon puljusta. Netin kautta voi kyllä ottaa liittymiä mutta ero on tehty vaikeaksi.

Lisäksi suutuksissaan kehtasivat veloittaa sentin päivän myöhästyneestä laskusta, vaikka vuosien varrella on ollut montakin päivää myöhästyneitä laskuja eikä mitään. Tai mikään muukaan firma ole moisesta kehdannut valittaa. Lisäksi kun lasku tulee vain sähköpostiin enkä ole mikään suuri sähköpostin käyttäjä niin sinnehän ne hukkuu.

6

183

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SeleneE

      Noissa liittymissä taitaa kaikilla tai ainakin monella operaattorilla/yrityksellä olla se kahden viikon irtisanomisaika. Meni se sitten yli määräaikaisuuden tai ei. Josse menee määräaikaisuuden yli niin luonnollisestihan yritykset laskuttavat sillä hinnastolla mikä kulloinkin on voimassa.
      Kurkkasin Soneran sivuilta ehtoja (http://bit.ly/1DXJUMZ) ja siellä se näyttää tekstin muodossa myös seisovan, kahden viikon irtisanomisaika.

      • erere

        Joo mutta pointti olikin se, että on laskutettu sellaisella hinnastolla jota ei ole olemassakaan. Ja kahden viikon keinotekoinen irtisanomisaika on osaksi siksi, että päästään hyödyntämään tälläistä "hinnastoa" Tietävät, että moni määräaikaisen päättyessä vaihtaa liittymää tarjouksen perässä. Saavat vielä pari viikkoa laskuttaa ihmisiä ja vielä hinnastolla, josta ei ole sovittu. Luottavat, ettei moni välitä tai jaksa etsiä sitä oikeaa hinnastoa, millä pitäisi veloittaa. Kymmeniä tuhansia sopimuksia niin tällä tehdään suuret voitot.


      • AmandaX

      • ereer
        AmandaX kirjoitti:

        Eikös operaattoreiden laskuissa oo aina se määriksen päättymispäivä? Siitähän sen voi helposti kattoa ja irtisanoa sitten ajoissa. Tuskin yritykset siihen kuitenkaan "luottaa", ettei kukaan jaksa kaivaa hinnastoa, koska siitähän ne hinnat näkee. Eli eiköhän tuokin hinnasto ole olemassa ;) Ja tuosta "keinotekosesta" irtisanomisajasta -> http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Ostaminen-myyminen-ja-sopimukset/puhelin--ja-laajakaistaliittymat/liittymasopimuksen-kesto-ja-irtisanominen/ .

        "Tuskin yritykset siihen kuitenkaan "luottaa", ettei kukaan jaksa kaivaa hinnastoa, koska siitähän ne hinnat näkee. Eli eiköhän tuokin hinnasto ole olemassa ;)"

        Kyllä Soneran sivuilta lukee heidän normaalihintansa, mutta he yrittävätkin veloittaa tätä normaalihintaa korkeampaa hintaa, mitä ei taasen löydy sivuilta.

        Hinnaston löytämiseksi pitää kaivaa saatavuus omaan osoitteeseen ja olla ottamassa tavallaan uutta liittymää. Sieltä pitää etsiä sitten tarjoushintojen alta normaalihinnat. Hintahan voi vaihdella osoitteen mukaan, siksi mitään helposti löytävää kiinteää hinnastoa ei ole. Moni ei jaksa kaivaa sitä ja maksavat loppulaskunsa mukisematta.

        Ja antamasi linkki ei liity siihen mitä yritin sanoa. Teknisesti irtisanomisajan ei tarvitsisi olla niin pitkä.


    • mistä_näkee_muka

      Sonera ei lähetä laskuja, vaan sähköpostiin tulee vain tilinumero, viitenumero ja summa. Ei tuota kyllä näe mistään!

      • Asko_Halli

        Saamasi sähköpostilaskuviesti sisältää linkin, jota klikkaamalla avautuu lasku paperilaskun näköisenä pdf-muodossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1070
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1004
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      51
      982
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      874
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      816
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      4
      684
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      643
    8. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      637
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe