Kuka poistuu/poistetaan ensimmäisenä?

Viimeksi Soinin puukko heilahti James Hirvisaaren selkään. Kuka saa nyt Soinin puukosta, tai poistuu omasta aloitteestaan?

Itse veikkaan Tiina Elovaaran siirtyvän vihreisiin viimeistään silloin, kun demarien kannatus nousee oppositiossa ja persujen kannatus laskee.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hirvisaari hölmöili itse itsensä pihalle, ja samalla tavalla pitää käydä niille, joilla karkaa homma käsistä.
Sitä on turha ja tarpeetonta pohtia, kuka menee ehkä joskus jonnekin, ja miksi. Sen näkee sitten aikanaan.
Lainsäädäntöä pitäisi muuttaa niin, että mikäli "loikkaat tai sinut erotetaan" puolueesta, jossa olet valituksi tullut - joudut myös luopumaan luottamustehtävistäsi esim. eduskuntapaikasta, valtuustopaikasta jne.
Myöskin EU;parlamentissä olevat, joko eroavat paikaltaan ennen kuin voivat ehdokkaaksi asettua, tai sitten pysyvät paikassa johon heidät on äänestetty.

Äänestä

James parka! Ei osannut hoitaa hommaansa. Pilasi kansalaisaloitteen läpimenon.

Äänestä

Eipä Terhokaan viihtynyt EU parlamentissa. Takinkääntäjäporukkaa nämä Soinin 100% omistamat perssulit kautta maan.

Äänestä
  • Taisi ikkääs ku luiskahtaa hiukan muitakin kotokamaralle - että sellaista "takinkäätöä" se EU sitten teettää ;) kautta maan, vaikka eihän sellaiset kiinnosta antipersulia - vain persujen tekemiset ja tekemättä jättämiset ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Köykkähervanta kirjoitti:

Viimeksi Soinin puukko heilahti James Hirvisaaren selkään. Kuka saa nyt Soinin puukosta, tai poistuu omasta aloitteestaan?

Itse veikkaan Tiina Elovaaran siirtyvän vihreisiin viimeistään silloin, kun demarien kannatus nousee oppositiossa ja persujen kannatus laskee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu