Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kipeä nivel sormissa, mikä voi olla

Nakkisormi

Eli toisen läden nimetön ollut kipeä ja turvonnut, varsinkin aamuisin, jo 4 kk.

Tässä viestiketjussa on monolla vähän samankaltaisia oireita
http://keskustelu.suomi24.fi/t/5374885

Nivel on sormen keskinivelen sisäsyrjä. Sormea ei särje (enää), mutta on muuten käyttökelvoton. Mitään painavampaa ei käsiin voi ottaa ja nyrkkiin ei mene varsinkaan aamuisin.

Työterveydessä olen käynyt kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla lääkäri oli vakaasti sitä mieltä että olisin loukannut, mutta kun en ole. Toisella kerralla lääkäri totesi että ei voi mitään, röntken kuitenkin otettiin missä ei ollut mitään. Myöskään verikokeissa ei ole löytynyt mitään.

Sormi ei ole koko aikana näyttänyt alun särkyä lukuunottamatta mitään paratumisen merkkejä, ei kyllä pahentumisen merkkejäkään. Reuman pitäisi olla molemminpuolista ja mutulla olettaisin että nivelpsoriasiskin olisi jo laajentanut reviiriään. Särkylääkettä olen syönyt kaksi kuuria. Toinen burana ja toinen lääkärin määräämä reumaankin käytetty, ei mitään vaikutusta.

Olisin erittäin kiitollinen vastauksista jos jollakin olisi ollut samaa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nivel reumakaan ei ole pois-suljette särkeen usein etenkin sään vaiteluissa,reumakokeissa voisi selvitä.

    • ki.hti

      No kihtihän se oireilee mm.juuri noin. Itsellä ainakin.

    • sulo64

      Tökkäsin sormen tuolin selkään pehmeä tuoli sattui vähän turposi vähän toinen nivel.ollut turvoksissa vähän 5kk nyt turvotus laskemaan päin nämä kestävät parantua kauan nivel pussi tulehtunut ilmeisesti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2122
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1808
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      30
      1760
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1520
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1471
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1392
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1354
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1312
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1271
    Aihe