Sain tänään puhelimitse lääkäriltä labratulokset: T4-v oli noussut vajaassa puolessa vuodesa 16:sta 21:een. Lääkäri totesikin, että minulle on mitä ilmeisimmin kehittymässä kipirauhasen liikatoiminta. TSH on pyörinyt tasolla 0.3 - 0.4 jo ainakin pari vuotta. Minulla onollut erinäisiä oireita, joiden syyksi olen epäillyt kilpirauhasongelmia - mutta vasta nyt alkaa homman luonne selvitä.
Joulukuussa minulla todettiin alopecia eli pälvikalju. Se on autoimmuunitauti, jonka taustalla voi olla esim. kilpirauhasen autoimmuunitulehdus. Silloin aloin itse taas tosissani epäillä kilpirauhasvaivoja.
Mutta omituisinta on se, että mnusta on tullut ilmeisesti jotenkin allerginen monelle ruoka-aineelle - voiko kilpirauhasen liikatoiminta aiheuttaa allergisoitumista? Onko kenelläkään kokemuksia asiasta?
Minulla on myös ollut kummallista lihaskipuilua ja lihaskramppeja. Mietin onko tämäkin selitettävissä kilpirauhasvaivoilla - vai onko kyse jostain muusta. Minulla on myös selkävaivoja, mutta ne tuskin selittävät omituisia kipuiluja siellä sun täällä...
Kiitos jo etukäteen vastauksista. Minulla on kahden kuukauden päästä verikoekontrolli ja sen jälkeen päätetään sitten mitä aletaan tehdä...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos on yksi autoimmuunisairaus (kuten esimerkiksi pälvikalju tai Hashimoton tauti tai Basedow) niin on kohonnut riski saada muitakin autoimmuunisairauksia. Lihaskivut ja lihaskrampit ovat hyvin yleisiä sekä liikatoiminnassa että vajaatoiminnassa. Onko lääkärisi mitannut sinulta vasta-aineet TSHRab ja TPOab?
Kiitos vastauksestasi. Lääkäri ei ole mitattanut vasta-aineita vielä. Täytyypä pyytä nekin.
Tässä varmaan nyt kuitenkin odottelen rauhassa siihen parin kuukauden päähän sovittuun kontrolliin, jos ei oireet kovasti pahene. Eniten pelottaa se, kun tuntuu välillä, että sydän hyppäisi rinnasta ulos (hakkaa niin kovaa pienimmästäkin rasituksesta).
Mummollani oli kilpirauhasen autoimmuunitulehdus, joka hänellä kohti kilpirauhasen vajaatoimintaan. Äidilläni taas on struuma...
No nytpä on oireideni määrä pahentunut ja otettiin viikko sitten uusintaverikokeet (TSH ja S-T4-V). TSH oli taas hieman laskenut (0.31), mutta S-T4-V olikin jostain syystä taas parempi (15.3.). Eli nyt sitten taas vaan seuraillaan - aargh. Oireita on jo paljon: hikoilen enemmän kuin ennnen, juon tiheään (ja käyn vessassa tiheään), koko keho vapisee ja pääkin on alkanut nykiä, syön paljon mutta en lihoa, kuukautiset on lyhentyneet ja niukentuneet, sydän jyskyttää ajoittain kovaa rinnassa, väsyn tyhjästä, hiukset putoaa päästä, en siedä hellettä/kuumaa, olen kehittänyt ruoka-aineallergioita, jne.
En nyt haluaisi uskoa olevan luulosairaskaan, koska esim. käsieni vapinan on jo puolisonikin todistanut. Ja todistettavasti olen jo pari vuotta syönyt kuin hevonen, mutta paino senkun pysyy samassa tai on jopa hieman laskenut.
Etsin hyvää kilpirauhaslääkäriä ja sain jotain suosituksiakin. Mutta sitten totesin, että yksityisesti tulisi tutkimukset ym. liian kalliiksi. Pakkoko tässä on sitten vaan jatkaa kärvistelyä...
Kaukaisessa menneisyydessä liikatoimintaa hoidettiin fluorilla. Pitäisi keksiä keino miten hammastahnan fluorit eivät kokonaan huutoutuisi pois...