MTK:n sitoutuminen

Millaiseen sitoutumiseen MTK puheenjohtajansa Marttilan johdolla mahtaa olla valmis?

"Kyllä minä näen tämän järkevänä, koska tähän savottaan, mikä Suomella on edessä, tarvitaan laajaa sitoutumista, Marttila sanoo."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Marttila
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän täällä lumen ja jään keskellä maatalous kannata. Pellotkin ovat perkeleen kivikkoisia.

Äänestä
  • Älä puhu! Kyllä Sipilän mukaan kannatta, koska hän pitää kansakunnan johtamista suunnilleen samanlaisena kuin yritysten johtamista.

    Äänestä

  • Suomi_on_yritys kirjoitti:

    Älä puhu! Kyllä Sipilän mukaan kannatta, koska hän pitää kansakunnan johtamista suunnilleen samanlaisena kuin yritysten johtamista.

    Tuossa uutisoitiin joku aika sitten, että yhä useammalla NUORELLAkin työntekijällä pimahtaa pää työelämän paineissa (väkeä vähennetään, kukaan ei uskalla sanoa vastaan, ettei lopu työt, työpaikan menettämisen pelossa joustetaan, venytään ja paukutaan) ja työura tuppaa katkeamaan alkuunsa. Sopii siinä kaikenmaailman vanhasten hiihdellä sitten Rukan hangilla miettimässä työurien pidentämistä molemmista päistä.


    Suomesta on tulossa orjatyöyhteiskunta, Sipilän mainostamine kilpailukykyineen, jossa jokainen vähänkin vihreämmällä oksalla keikkuva on valmis potkimaan heikompaansa. Niin kauan kunnes tipahtaa itse. Kuin natsi-Saksan keskitysleirien kapot.

    Äänestä

Heh, aloitus on hyvää ironiaa..juuti tänäänhän mtk esittää 200 miljoonaa lisätukea jäsenistölleen.
Mtk on sitoutunut pitämään kädet dyvällä veronmaksajien taskuissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MTKkepulainen kirjoitti:

Millaiseen sitoutumiseen MTK puheenjohtajansa Marttilan johdolla mahtaa olla valmis?

"Kyllä minä näen tämän järkevänä, koska tähän savottaan, mikä Suomella on edessä, tarvitaan laajaa sitoutumista, Marttila sanoo."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juha_Marttila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu