Ensimmäistä kertaa elämässäni häpeän suomalisuuttani.
Jos Persut hallituksessa istuu niin kyllä Suomi viimeistään silloin Kreikan tietä tulee kulkemaan. Aatelka hyvät ihmiset, jos Soini hallituksessa istuisi niin hän ei muuta kuin talousministeri voisi olla. Ei tarvi olla ruudinkeksijä että ymmärtää miten siinä sitten käy kun Soini nyt vaan pitkän riitelyn jälkeen EU:n edustajien kanssa joutuu hyväksymään että lisäärahaa Kreikalle annetaan. haluaisin sen päivän nähdä kun EUssa päätetään että Kreikka Eurosta erotetaan tai annetaan sen siitä eroa, varsinkin kun jokainen tietää että Kreikasta silloin viimeistään tulee Venäjän lähiliittolainen. Jo nyt Kreikka selvästi rakentaa sellaista uhkakuvaa koska hyvin tietää että se olisi EU:lle todella kova kolaus. Se että Persut kuvittelee että EU lähtee tansimmaan Suomen pillin mukaan vaan osoittaa Persujen todella suurta tyhmyyttä. On todella sääli ettei Kepu ja Kokoomus keskenään toimeen tule koska jos näin olisi mitään vaikeuksia hallitusmuodustelussa olisi.
Nyt näyttäisi käydä niin että Sipilä vastoin oikeata tahtoaan joutuu Persut mukaan ottamaan ja jotta tasapaino järkiasioiden hoitamisessa säilyisi Sipilä ilmeisesti joutuu myös Demarit hallitukseen ottamaan. Niin suuren häviäjän mukanaolo on sitten myös todella huono asia. Vihreitä ja Persuja ei samassa hallituksessa nähdä siitä olen jotakuinkin varma. Taitaa vielä mennä sormi suuhun Sipilällä ja peukalo perseesen Persuilta.
Jos Persut hallituksessa istuu niin kyllä Suomi viimeistään silloin Kreikan tietä tulee kulkemaan. Aatelka hyvät ihmiset, jos Soini hallituksessa istuisi niin hän ei muuta kuin talousministeri voisi olla. Ei tarvi olla ruudinkeksijä että ymmärtää miten siinä sitten käy kun Soini nyt vaan pitkän riitelyn jälkeen EU:n edustajien kanssa joutuu hyväksymään että lisäärahaa Kreikalle annetaan. haluaisin sen päivän nähdä kun EUssa päätetään että Kreikka Eurosta erotetaan tai annetaan sen siitä eroa, varsinkin kun jokainen tietää että Kreikasta silloin viimeistään tulee Venäjän lähiliittolainen. Jo nyt Kreikka selvästi rakentaa sellaista uhkakuvaa koska hyvin tietää että se olisi EU:lle todella kova kolaus. Se että Persut kuvittelee että EU lähtee tansimmaan Suomen pillin mukaan vaan osoittaa Persujen todella suurta tyhmyyttä. On todella sääli ettei Kepu ja Kokoomus keskenään toimeen tule koska jos näin olisi mitään vaikeuksia hallitusmuodustelussa olisi.
Nyt näyttäisi käydä niin että Sipilä vastoin oikeata tahtoaan joutuu Persut mukaan ottamaan ja jotta tasapaino järkiasioiden hoitamisessa säilyisi Sipilä ilmeisesti joutuu myös Demarit hallitukseen ottamaan. Niin suuren häviäjän mukanaolo on sitten myös todella huono asia. Vihreitä ja Persuja ei samassa hallituksessa nähdä siitä olen jotakuinkin varma. Taitaa vielä mennä sormi suuhun Sipilällä ja peukalo perseesen Persuilta.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Häh ? Valtionvarainministeri Soinista. Se olisi sitten tämän maan loppu. Kaikki asiat mitä Soini on vaaliväittelyissä talousasiosta julkituonut on kertaheitolla KSIKILTA muilta puolueilta täysin teilattu maanrakoon. Jos nyt Rinne ei talousasioista pätkääkään ymmärtänyt niin Sini ei kyllä ymmärrä senkääverta. Soini ei muuta osaa kuin yrittää ovet maahanmuuttajilta sulkea ja ruotsinkielen koulista poistaa. Kummasakin on pahankertaisesti epäonnistunut.
Että siin ne Soinin parhhat osaamiset.
Taitaa olla kyllä niin, että muut joutuvat häpeämään suomalaisuuttasi, tai oikeammin sellaiseksi kuvittelemaasi rajatonta typeryyttä.
Täällä ei myöskään jaeta ainuttakaan ministerinsalkkua !
"Ensimmäistä kertaa elämässäni häpeän suomalisuuttani."
Nyt jäi epäselväksi häpeätkö Somalisuuttasi vai Suomalaisuuttasi? Ilmeisesti tuota ensimmäistä.
Todella hieno juttu, että saadaan Persut hallitukseen. Vihdoinkin virkistäviä uusia näkökantoja esim maahanmuuttoon, ympäristönsuojeluun, sekä turhan byrokratian karsimiseen. Ehkä suomessa uskalletaan vihdoin alkaa puhumaan asioista ääneen!
Tähän asti punavihreiden räyhääjien ollessa vallassa on maahanmuutto, luonnonsuojelu ja suojatyöverkosto olleet täysin kiellettyjä puheenaiheita. Varsinkin jos on ollu asiasta "väärää" mieltä.
Eli ehkäpä me saadaan vihdoinkin hiukan suvaitsevaisuutta mukaan keskusteluihin.
häpeätkö Somalisuuttasi vai Suomalaisuuttasi? Suomalaista Somalissuuttani tietenkin. Olen Suomen kansalainen mutta Somalitaustainen.
virkistäviä uusia näkökantoja esim maahanmuuttoon ?? Aikovatko Persut nyt lähteä suosimaan maahanmuuttoa , hieno homma kiitti vaan
Varsinkin jos on ollu asiasta "väärää" mieltä. Eivätkö Persut aina ole väärää mieltä. Ainakin me normaalisuomalaiset olemme asian ymmärtäneet
ehkäpä me saadaan vihdoinkin hiukan suvaitsevaisuutta mukaan keskusteluihin. Eihän tässä ole muuta toivottukaan.
Vaikuttaa että Persut ovat tässä hallitusneuvottelujen alla muuttaneet mieltään jotta sitten ei se täydellinen takinkäännös niin helposti näkyisi. No, kun on takin vuori ulospäin niin kyllä sen auttamattomasti huomaa.
"Vaikuttaa että Persut ovat tässä hallitusneuvottelujen alla muuttaneet mieltään jotta sitten ei se täydellinen takinkäännös niin helposti näkyisi. No, kun on takin vuori ulospäin niin kyllä sen auttamattomasti huomaa."
Persu on Perse vaikka voissa paistaisi. Sen jälken se vaan muuttuu tummaihoiseksi perseeksi.
Se on vaan niin että perseluonnettaan tarkoitin perusluonnettaan ei voi muutta.
En Arsle är en Arsle fast han skulle stekas i smör. Efter stekningen blir han bara mörkhyad.
Det är nu bara så att en Arsle för alla tider förblir en Skitstövel.
Virkistävät uudet näkemykset eivät kyllä mielestäni tarkoita välttämättä samaa, kuin "suosia maahanmuuttoa". Tuo tyylisi kommentoida on juuri se väärä tapa lähestyä asiaa. Jotta asiaa voiaan järkevästi analysoida pitää pystyä kuuntelemaan erilaisia näkökantoja siihen liittyen. Tällainen järkevä keskustelu on toistaiseksi loistanut poissaolollaan.
Ei persut oo koskaan olleet varsinaisesti maahanmuuttoa vastaan. Heidän argumenttinsa on kokoajan ollu, että maahanmuuttoa pitää kontrolloida paremmin. Suomella ei ole varaa ottaa lisää vapaamatkustajia. Tänne pitäis pyrikiä ottamaan etupäässä sellaisia ihmisiä, jotka auttavat rakentamaan yhteiskuntaa. Hyvänä esimerkkinä työntekijöitä, joista on pulaa.
Persut ovat myös täysin oikeassa kannassaan, että kiintiöpakolaisiksi pitäis valkata etupäässä kristittyjä pakolaisia leireiltä. Tähän on olemassa ihan järkevät perustelutkin. Kristitty pakolainen jakaa ainakin lähestulkoon saman arvopohjan, kuin suomalainen. Tästä syystä heillä on helpompi sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Suurin ongelma nykyisten pakolaisten/maahanmuuttajien kanssa on, että he kokevat itsensä ulkopuoliseksi täällä. En kyllä ihmettele yhtään! Kokisin itsekkin itseni ulkopuoliseksi, jos minut yhtäkkiä heitettäis asumaan esim saudi-arabiaan. Halusimme tai emme, niin uskonto määrittää suurelta osin kulttuurimme.
Mitä tulee persujen "mielenmuutoksiin", niin en ole kyllä sellaista viimeaikoina havainnu. Persut ovat kyllä rauhoittuneet huomattavasti viimeisten vuosien aikana, mutta perusperiaatteet ovat kyllä pysyneet aikalailla samoina. Mitään viimepäivien takinkääntöä en siis ole huomannu. Myös nuo kaikki syytökset äärioikeistolaisuudesta ovat täyttä huuhaata. Mitä oon joskus äärioikeistolaisia mielipiteitä nähny, niin persuista ei voi puhua edes samana päivänä.
heeh heehhhhh "normaalisuomalaiset".......et ihan normaalilta vaikuta...otan osaa...
Jotta asiaa voiaan järkevästi analysoida pitää pystyä kuuntelemaan erilaisia näkökantoja siihen liittyen. Tällainen järkevä keskustelu on toistaiseksi loistanut poissaolollaan.
Ongelma on vaan siinä että ainoastaan Persut näkevät heidänkaltaiset keskustelut järkevinä.
Ei persut oo koskaan olleet varsinaisesti maahanmuuttoa vastaan. Heidän argumenttinsa on kokoajan ollu, että maahanmuuttoa pitää kontrolloida paremmin.
Jos jotain vastaan ovat olleet niin maahanmuutoa vastaan. kaiken muun väittäminen on täyttä bullshittiä.
Suurin ongelma nykyisten pakolaisten/maahanmuuttajien kanssa on, että he kokevat itsensä ulkopuoliseksi täällä
Oletko itse milloinkaan yrittänyt ottaa henkilökotaisesti yhteyttä maahanmuuttajaan ja yrittänyt oikeasti edesauttaa ettei maahanmuuttaja tarvitsisi kokea itseään ulkopuoliseksi ?
Kokisin itsekkin itseni ulkopuoliseksi, jos minut yhtäkkiä heitettäis asumaan esim saudi-arabiaan
sinne sinut totisesti pitäisi heittää muutamaksi vuodeksi. Kun palaisit olisit asioista kovasti eri mieltä.
mutta perusperiaatteet ovat kyllä pysyneet aikalailla samoina.
Tässähän ser Persujen ydinongelma juuri on.
"Ongelma on vaan siinä että ainoastaan Persut näkevät heidänkaltaiset keskustelut järkevinä."
Tämä väite ei pidä paikkaansa. Punavihreät on olleet kokoajan se ainoa porukka, joka ei pysty tästä asiasta keskustelemaan. Heillä on natsikortti kokoajan pystyssä, jos joku edes yrittää herättää keskustelua maahanmuutosta. Persut saavat mielestäni olla omaa mieltään ja punavihreät omaansa. Kaikille pitää antaa mahdollisuus perustella oma kantansa. Ei se vie asiaa mihinkään, että keskustelua ei saa edes käydä.
"Jos jotain vastaan ovat olleet niin maahanmuutoa vastaan. kaiken muun väittäminen on täyttä bullshittiä."
Tämäkään ei pidä paikkaansa. He ovat olleet kokoajan kontrolloimatonta maahanmuuttoa vastaan. Ei se tarkoita mitään nollalinjaa. Maahanmuutto on hyvästä niin kauan, ku maahan tulevat integroituvat tänne yhteiskuntaan. Maailma ei ole mustavalkoinen veliseni. Ei edes persun silmin.
"Oletko itse milloinkaan yrittänyt ottaa henkilökotaisesti yhteyttä maahanmuuttajaan ja yrittänyt oikeasti edesauttaa ettei maahanmuuttaja tarvitsisi kokea itseään ulkopuoliseksi ?"
Kyllä olen omalla toiminnallani pyrkinyt edesauttamaan maahanmuuttajien integroitumista. Minulla on tälläkin hetkellä useampi hyvä maahanmuuttajaystävä, jotka ovat työssäkäyviä kunnollisia ihmisia. He ovat tulleet afrikasta, arabimaista sekä aasiasta.
"Kokisin itsekkin itseni ulkopuoliseksi, jos minut yhtäkkiä heitettäis asumaan esim saudi-arabiaan
sinne sinut totisesti pitäisi heittää muutamaksi vuodeksi. Kun palaisit olisit asioista kovasti eri mieltä."
Oon kyllä käyny sielläki. Ei kyllä muuttanu mielipidettäni näihin asioihin liittyen. Lähinnä vaan vahvisti käsitystäni. Yhteiskunta ja ihmiset ovat kovasti erilaisia sielläpäin. Sieltä tulevalla ihmisellä olisi vaikea ymmärtää meidän elintapojamme ja integroitua yhteiskuntaamme. En väitä, että heidän elintapansa ois jotenkin väärä. Se vaan on erilainen, ku mihin meillä on totuttu.
miksi karvapersekepulaiset ovat niin kiljun ja homon ja perseen perään Sipilästkö se johtuu
Sipilän pitäisi ottaa pehmoilun sijaan kusetaja Kaikkosen ohjat käsiinsä tai työntää ne perseeseensä
aistokokki
22.4.2015 23:34
SIPILÄ ON PASKAHÄRVELILAKIvaikka voissa paistaisi. Sen jälken se vaan muuttuu tummaihoiseksi perseeksi.
Se on vaan niin että perseluonnettaan tarkoitin kepuluonnettaan ei voi muutta.
En Arsle är en Arsle fast han skulle stekas i smör. Efter stekningen blir han bara mörkhyad.
Det är nu bara så att en Arsle för alla tider förblir en Skitstövel
aloustieteilijä
22.4.2015 22:17
Häh ? PÄÄMINISTERIKÖ PASKALAKIHÄRVELI-SIPILÄSTKÖ. Se olisi sitten tämän maan loppu. Kaikki asiat mitä sipilä on vaaliväittelyissä talousasiosta julkituonut on kertaheitolla KaiKILTA muilta puolueilta täysin teilattu maanrakoon. Jos nyt Rinne ei talousasioista pätkääkään ymmärtänyt niin PASKALAKISIPILÄ ei kyllä ymmärrä senkääverta. SIPIL ei muuta osaa kuin PASKALAKEJA JA ROSATOMEJA MAAHAN TUODA Kummasakin on pahankertaisesti epäonnistunut.
Että siin ne sipilän parhhat osaamiset.
Pekka_Pallopoika
22.4.2015 21:38
Ensimmäistä kertaa elämässäni häpeän suomalisuuttani.
Jos KEPU hallituksessa istuu niin kyllä Suomi viimeistään silloin Kreikan tietä tulee kulkemaan. Aatelka hyvät ihmiset, jos SIPILÄ hallituksessa istuisi niin hän ei muuta kuin talousministeri voisi olla. Ei tarvi olla ruudinkeksijä että ymmärtää miten siinä sitten käy kun SIPILÄN PASKALAKIHÄRVELIBISNES nyt vaan pitkän riitelyn jälkeen EU:n edustajien kanssa joutuu hyväksymään että lisäärahaa Kreikalle annetaan. haluaisin sen päivän nähdä kun EUssa päätetään että Kreikka Eurosta erotetaan tai annetaan sen siitä eroa, varsinkin kun jokainen tietää että Kreikasta silloin viimeistään tulee Venäjän lähiliittolainen. Jo nyt Kreikka selvästi rakentaa sellaista uhkakuvaa koska hyvin tietää että se olisi EU:lle todella kova kolaus. Se että SIPILÄKEPU kuvittelee että EU lähtee tansimmaan Suomen pillin mukaan vaan osoittaa KEPUKAIKKOSTEN todella suurta tyhmyyttä.
Nyt näyttäisi käydä niin että Sipilä vastoin oikeata tahtoaan joutuu hallitukseen ja muita mukaan ottamaan ja jotta tasapaino järkiasioiden hoitamisessa säilyisi Sipilä ilmeisesti joutuu myös Demarit hallitukseen ottamaan. Niin suuren häviäjän mukanaolo on sitten myös todella huono asia. Vihreitä ja SIPILÄKEPULAISIA ei samassa hallituksessa nähdä siitä olen jotakuinkin varma. Taitaa vielä mennä peukalo perseesen S
LutuLateLieksa
23.4.2015 06:55
On väärin, että jos kepumies haluaa mennä Sipilän kanssa naimisiin, niin miksi ei.
Me kepulaiset kiljuja keittävät emme vastusta. Onhan se hienoa katsoa kun äiti -Sipilä ja
isä- Nussi kasvattavat yhdessä perillistä uuden polven homoksi. (nimet on sattumanvaraisesti lainattu) ja tulevaisuus vaikuttaa ruusuiselta paskasaappaisilta kepulaisilta.
Nyt kukkahattutädit, vihersiepot ja muut vasuri haluaa rajoitta ihmisen vapautta toteuttaa fantasioita ja sanavapauden ja ihmisen vapauden tähden me kepukollit ja kepukiljunpanijat vastustamme rajoittamista
Olemme ottaneet pahvimukista konjakkia SIPILÄN paskalakihärvelin kunniaksi ja malliin ja me maaseudunpojat paskasaappainemme skitstövel käymme taistoon Helsingin vasureita ja vihreitä vastaan ja kaadamme lain ja puolamme oikeutta mänä keskennään naimissiin
miksi karvapersekepulaiset ovat niin kiljun ja homon ja perseen perään Sipilästkö se johtuu
Sipilän pitäisi ottaa pehmoilun sijaan kusetaja Kaikkosen ohjat käsiinsä tai työntää ne perseeseensä
Kepulaiset ovat jo historiallisesti olleet ilman naista ja siksi on ohjelmat kuten Maajussille morsian
joka muuten on parhaiden ohjelmien joukossa koskaan Suomessa tehtynä sillä siinä on jännitteet aivan eri tasolla kuin deittipalveluissa eli pitää henkilökohtaisten suhteiden lisäksi pysty tekemään maalla töitä ja olemaan sovussa appivanhempien kanssa jotka saattavat vielä osallistua tuotantoon
Ollessaan ilman naista piti säätää laki että eläimeen sekaantuminen on rikos
Siksi jokainen tietää näistä asioista huhuina ja tosina vanhaan aikaan samoin homostelusta
Myös naapuritalojen lapset menivät sekaisiin isän suhteen koska niitä tehtiin marjareissuilla poikkinaintina
Maalaisliiton konservatiivisuus johtuu historiasta, taloa ja karjaa piti varjella omaisuutena eikä päästää sitä jakoo muihin tai vihamielisiin sukuihin
Kepulaiset ovat jo historiallisesti olleet ilman naista ja siksi on ohjelmat kuten Maajussille morsian
Siinä ohjelmassa heijastuu nämä jäänteet maaseudun konservatiivisuudesta vieläkin
Maajussille morsian on muuten parhaiden ohjelmien joukossa koskaan Suomessa tehtynä sillä siinä on jännitteet aivan eri tasolla kuin deittipalveluissa eli pitää henkilökohtaisten suhteiden lisäksi pystyä tekemään maalla töitä ja olemaan sovussa appivanhempien kanssa jotka saattavat vielä osallistua tuotantoon
Maalla piti noudattaa tarkkaa sukupuolikuria ettei tullut äpäriä jakamaan ja ottamaan taloa
Suhteita valvottiin joukolla koko kylä valvoo
Sitten tehtin poikkinaintia marjaretkillä ja läheisten talojen lapset menivät sekaisin
ja sekaantuminen eläimiinkiin piti laissa kieltää mailla
Vapaamielisyys ja seksuaaliasiat ovat ongelma kepulaisille vieläkin, katsokaa Sipilää
JA KAUHUKSEEN KESKUSTALAISET JOUTUVAT OLEMAAN ALDE-RYHMÄSS EU:SSA JOKA ON KAUPUNKILIBERAALIEN RYHMÄ
Huomatkaa vaalituloksesta vielä että KESKUSTALAISET EIVÄT NYTKÄÄN PÄÄSSEET VAALIVOITON JÄLKEENKÄÄN KAUPUNKEIHIN
Perussuomalaiset saivat KAIKKEIN TASAISIMMIN KANNATUSTA SUOMESSA MUUN MUASSA HELSINGISSÄ JA UUDELLAMAALLA
maalaisliittolaisi kiinnostaa seksuaalisuus kekeripäivillä
vällyjen alla koko kylä
1.Vihreät
2.SDP
3.Vassut
4.Keskusta
Tommonen ois unelmahallitus, mitä ei tule tapahtumaan tosin.
Mitä hyötyä vihreistä olisi hallituksessa?
Mitä ovat koskaan saaneet aikaan ollessaan hallituksessa ?
Mikäli vihreät saisivat vallan, kulkisimme kukkahatutpäässä päivänkakkaroita kasvattaen ja niitä toisilemme toreille myyden, ja tietysti "luonto ja luonnottomuutta" suojellen.
demarit ovat hallituksessa olleet, ja jälki on kamalaa.
Vassut on ollut hallituksessa, ja kuten vihreätkin - ei mitään aikaiseksi, ennen vaaleja karkuun vastuusta. Siis vihreiden kanssa suurimpia vasttunpakoilijoita ja kusettajia.
Kepu ollut ja on tulevassa hallituksessa, ja kepulointi ja kähmintä jatkuu, eli sisäpiiri ja poliittiset nimitykset taas käyntiin, hieman laajemmin kuin Kokoomus tähänmennessä.
Ei voi kuin todeta, että kovin on suomen kannalta sulla kovin tuhoisat unelmat, eikä ainakaan ihmisystävälliset.
Okei, mutta luot ehkä uhkakuvia vihreisiin ja SDP;en ainakin.
Ainaki Lipposen vikakaudella kun Halonen oli presidentti, ni Suomi nousi talousahdingosta, jonka aiheuttivat punamultahallitus(Aho keskusta, Viinanen kokoomus ja Lipponen demarit).
Halonen on yksi kautta aikain parhaita taloustaitajia ja ihmisoikeuksien ajajia.
Ahtisaari ei välttämättä ollu paras talousnero, mut oli rauhan asialla ja ajoi ihmisoikeuksia perinteiseen demaritapaan.
Vihreät ei oo päässeet todellisuudessa näyttämään kykyjään.
He loisi loistavaa ja monipuolista ympäristöpolitiikkaa ja ajaisivat ihmisoikeuksia, loisivat työpaikkoja, myös leikkaisivat työpaikoista(mikä välttämätöntä myös) ja vihreät eivät myöskään aja alas maataloutta, vaikka moni niin luulee, mut he haluaa, että puitteet ovat kunnossa.
Ainoa miinus vihreissä se, että tukevat KAIKKEA maahanmuuttoa liikaa, mistä tulee rikoksia maahamme lisää ja työttömyyttä.
Vasemmisto ei oo oikeestaan koskaan ollu suosittu puolue Suomessa.
Ne ajaisi duunareiden ja pienten ihmisten etuja.
Ainaki ovat luvanneet.
Sitten tiedä niistäkään(ovatko kaikki lopulta samanlaisia kusettajia???).
Vassut kannattavat proggressiivista verotusta, mikä järkevää.
Haluavat kuitenki keventää köyhien veroprossaa, mikä myös järkevää.
Haluavat myös säilyttää yritykset Suomessa, vaikka kokoomuslaiset luo uhkakuvia, että vassut johdossa tuhoisivat Suomen yrittäjyyttä.
Keskusta tasapainoilee hyvin, mut missä konkretia?
Missä näytöt?
Ahon hallitus jota Ahon keskusta johti vei aikoinaan Suomen pahaan talousjamaan.
Kovasti sulla on väitteitä ilman mitään perusteluita:
"Halonen on yksi kautta aikain parhaita taloustaitajia ja ihmisoikeuksien ajajia."
Mihin tämä perustuu? En oo nähnyt mitään positiivista Halosen taloutaidoissa. Ihmisoikeuksista voi toki olla montaa mieltä. Humaani ihminen kyseinen henkilö ei kuitenkaan ole. Kyse on pahimmasta jäärästä suomen historiassa. Kekkonen lienee ollut lepposa kaveri tarjan rinnalla. Pienuutensa Tarja osoitti esimerkiksi eväämällä Sauli niinistön ylentämisen "reservin kapteeniksi" vain, koska ei pidä henkilöstä! :-D
"Vassut kannattavat proggressiivista verotusta, mikä järkevää."
Miksi tämä on järkevää? Eikö progressiivinen verotus mielestäsi tasapäistä ihmisiä liikaa? Pitääkö mielestäsi ihmisten saada käteen sama summa rahaa vaikka toinen tekisi huomattavasti enemmän töitä?
"Haluavat kuitenki keventää köyhien veroprossaa, mikä myös järkevää."
Määrittele köyhä. Mikä on sinun rajasi, että joku on mielestäsi köyhä? Miksi köyhien pitäisi maksaa prosenttuaalisesti vähemmän veroa? Eikös se, että verot maksetaan prosentteina vähennä jo omalta osaltaan köyhän verorasitusta?
"Ahon hallitus jota Ahon keskusta johti vei aikoinaan Suomen pahaan talousjamaan."
Miksi Ahon hallitus mielestäsi vei suomen pahaan talousjamaan? Eikö lamaan johtaneet virheet ollukkaan SDP:n valtakauden tuotosta? Käsittääkseni homma meni niin, että SDP johti suomea, jolloin syntyi paha talouskupla. Kupla romahti ja sen jälkeen Ahon tehtävänä oli korjata rikkinäinen suomi. Eli oliko tuo lama sittenkään Ahon syytä?
Perussuomalaisiin myönteisesti suhtautuva kaveri vastaa yllä
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13558594#comment-78890906
että hänellä on ystäviä useista maista, se on kivaa, mutta eivät ne varmaan ystäviä ole
vaan kavereita EIkä tällaisten korostaminen kannata keskustalaisen häirikköjuntin kanssa tällä palstalla puhuttaessa
Perussuomalaiset eivät taistele maahanmuuttajien tai venäläisten tai argentiinalaisten kanssa
vaan perussuomalaiset lyövät vaaleissa poliittisen luun kurkkuun keskustalisilta huijareilta joita edustavat Paavo Väyrysen EU-pelit ja Matti Vanhasen varakkaiden perheyritysten holding-yhtiöveronvälttelyt
Vanhanen sanoi pääministerinä että VAALITULOS EI VAIKUTA MAAHANMUUTTOPOLITIKKAAN JA TÄMÄ ON SODANJULISTUS PERUSSUOMELLE
VANHANEN EI VAIKUTA MIHINKÄÄN on Perussuomen tunnus
PERUSSUOMEN UUSI KANSANEDUSTAJA Ville Tavio Turusta
https://www.suomenuutiset.fi/tavio-tyoperaista-maahanmuuttoa-tiukennettava/ Turkulainen Ville Tavio (30) tunnetaan tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajana. Perussuomalainen lakitoimistoyrittäjä ja Turun kaupunginvaltuutettu valittiin uuteen eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä 6 839 äänellä.
"Perussuomalaisiin myönteisesti suhtautuva kaveri vastaa yllä
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13558594#comment-78890906
että hänellä on ystäviä useista maista, se on kivaa, mutta eivät ne varmaan ystäviä ole
vaan kavereita EIkä tällaisten korostaminen kannata keskustalaisen häirikköjuntin kanssa tällä palstalla puhuttaessa"
No voinen vastata tuohon väitteeseen, ettei kyseessä ois ystäviä. Kyllä voin vakaasti väittää olevani kyseisten henkilöiden kanssa ihan ystäviä. Todella usein istutaan iltaa saunoen ja olutta juoden ja harrastetaan yhdessä kalastusta ja purjehdusta. Mulle on yks ja sama mitä "keskustalainen häirikköjuntti" tällaisesta ajattelee. ;-) Oma mielipiteeni on, ettei rotu, ihonväri tai se, että joku on mamu määritä ihmistä. Jokainen ihminen on yksilö. Paskoja ihmisiä löytyy yhtälailla mamuista, kuin kantasuomalaisistakin.