Minun täytyy nyt muistaessani laittaa

tähän ylös filosofi Timo Airaksisen lausunto Ylen uutisesta. Se on pohjattoman mielenkiintoinen, kun sitä oikein lukee ja miettii:

"Meillä on pian monikulttuurinen yhteiskunta, mutta kuitenkin meidän tuleva valtiovarainministerimme on harras katolinen ja pääministeri lestadiolainen."

Siinä lukee "mutta kuitenkin". Siinä viitataan kahteen uskonnollisen vähemmistön edustajaan, mutta kuitenkin siinä lukee "mutta kuitenkin".
1873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Onhan se huvittavaa että filosofi sanoo= "Meillä on pian monikulttuurinen yhteiskunta" - tarkoittaen mm. islamisteja ym, mutta samaan hengenvetoon "mutta kuitenkin" omat vähemmistöt ovat jarruna "mutta kuitenkin" :)))

Tässä artikkeli johon avaus viittaa.

Filosofi Timo Airaksinen: Vaalivoittajien uskonnollisuutta ei ole nostettu esiin

Kaupungin ja maaseudun erilaiset arvot näkyvät Airaksisen mukaan vaalituloksessa.

Timo Airaksinen. Kuva: Yle

Airaksisen mukaan vaalien yhteydessä on puhuttu vain vähän voittajapuolueiden johtajien uskonnollisista vakaumuksista.

– Meillä on pian monikulttuurinen yhteiskunta, mutta kuitenkin meidän tuleva valtiovarainministerimme on harras katolinen ja pääministeri lestadiolainen. Ja vielä niiltä alueilta, joilla uskonnollisuus yhä merkitsee jotakin. Tällaista vanhaa ateistia se kyllä vähän hirvittää.

Filosofin mukaan Sipilän ja Soinin uskonnollisuus tulee näkymään politiikassa jollakin tavalla.

– Kyllä se tulee näkymään sitten kun puhutaan modernisaatiosta, arvokysymyksistä ja kansainvälistymisestä, eikä pelkästään talouden teknisistä kysymyksistä.

Airaksinen sanoo myös, että hänen mielestään ensimmäiset maahanmuuttajataustaiset kansanedustajat pääsivät eduskuntaan melko myöhään.

– Sanoisin, että nyt vasta. Edellisissä vaaleissa oli joku pakolainen hyvin lähellä päästä läpi, ja oli hirveä pettymys, ettei hän päässyt. Jos nyt sitten kaksi nuorta, kaunista ihmistä lopuks pääsee läpi, niin ei siitä nyt mitenkään ylpeäkään voi olla. Vähentäähän se häpeää tietysti, mutta siinä kaikki.

Muu maa vastaan Helsinki

Filosofian professori Timo Airaksinen näkee eduskuntavaalien tuloksessa kaupungin ja maaseudun arvojen vastakkainasettelua. Se on hänen mukaansa selvä trendi muuallakin, esimerkiksi Yhdysvalloissa.

– Kaupunki on liberaali, urbaani, kansainvälinen ja eteenpäin katsova. Maaseutu jää sen vastakohdaksi: taaksepäin katsovaksi, uskonnolliseksi ja perinteiseksi. Vaikka tietysti sitä eroa yritetään naamioida mahdollisimman paljon, ettei se olisi vastakkainasettelua.

Se, että Helsingissä äänestettiin eri tavalla kuin muualla, ei filosofia yllätä.

– Helsinki on Helsinki, ja kokonaan oma maailmansa. Senhän näkee vanhoista Suomi-filmeistäkin. Kun talon tyttö tulee Helsinkiin, niin turmiollehan se menee.

Airaksista vaalitulos huolestuttaa arvonäkökulmasta. Hänen mukaansa muualla Euroopassa ei ole ollut keskustan vaalivoiton kaltaista ilmiötä.

– Keskusta on edelleen maaseudun puolue, vaikkei agraaripuolue olekaan. Se, että muualla Euroopassa ei vastaavaa ilmiötä ole kertoo siitä, että me ollaan tänne takametsiin jääty takametsien miehinemme ja naisinemme. Maaseutu hallitsee nyt kaupunkia tästä lähtien sitten.

Filosofi ei usko pääkaupunkiseudun kehittämisen kiinnostavan keskustaa. Myös Vuotoksen altaan kaltaisista ympäristökysymyksistä voi tulla ongelmia.

– Ei siihen taida paljon kiinnostusta olla. Myöskin luonnonsuojelullisesti tulee ongelmia tietysti koskien, soiden, erilaisten altaiden ja muiden kanssa. Tulee vielä kovat ja mielenkiintoiset skabat.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

PS.
J Halla-aho on nero!

Äänestä

Voisi todellakin uskoa, että olisi tuonkin ateistifilosofin maailmankuvan mukaista se, kun monikulttuurinen yhteiskuntamme on onnistunut demokratisoinnissaan ja sen ansiosta kaksi vähemmistöedustajaa on päässyt yhteiskunnallisesti merkittävään asemaan.

Mutta häntä tuo hirvittää, kuten hän itse tuossa artikkelissa toteaa.

Tämä "aivokuollut" filosofikin toki näkee massoittaan tänne tulevat islamistit yms. vieraiden uskontojen ja uskonnottomien edustajat kulttuurillisesti suurena rikkautena.

Omat konservatiiviset vähemmistöt hän näkee "mutta kuitenkin" tapauksina, jotka ovat
a) monikulttuurisuuden jarruna, ja jotka eivät ole b) oikeaa kulttuuria ensinkään, joka häntä hirvittää!

Äänestä

Lestahellarit ei ole mikään pieni vähemmistö, varsinkaan Pohjois-Suomessa. Tosin ikäviä asioita on tapahtunut liikkeen piirissä mitä tulee ihmisoikeuksien toteutumiseen. "Väärää" puoluetta tukenut tai "väärää" ruokakauppaa tukenut on saatettu heittää saatanalle. Opilliset vinoutumat ovat johtaneet hyvin ikäviin käytänteisiin. Oikeista synneistä tuleekin nuhdella ja varoittaa. Mutta puolue-asiat eivät saa olla keskeinen tekijä, kun lest. yhteisössä pohditaan esim. sitä voidaanko esim. Suomen Maaseudun Puolueen (nyk. Perussuomalaiset) tukijaa tervehtiä "Jumalan terveellä". Toki näistä julmuuksista on valovuoden matka ISIS-terroriin.

Äänestä
  • Olet siis samaa mieltä tuon filosofin kanssa. Jos eri mieltä,, niin vastauksesi ei liity tähän aiheeseen. Tai et ymmärrä pointtia.

    Äänestä

  • hihhulille kirjoitti:

    Olet siis samaa mieltä tuon filosofin kanssa. Jos eri mieltä,, niin vastauksesi ei liity tähän aiheeseen. Tai et ymmärrä pointtia.

    Turhaa tolle aivopestyille hoitokokoustollolle on mitään selittää. Ei hänessä ole tilaa älylle.

    Äänestä

  • unohdaAasi kirjoitti:

    Turhaa tolle aivopestyille hoitokokoustollolle on mitään selittää. Ei hänessä ole tilaa älylle.

    Ypsilon traumoja

    Äänestä

että helsinkiläiset voisivat näläkäänsä järsiä sitä mustaa asfalttiaan samalla kun me maaseudun ihmiset käristämme sikaa vartaalla

Äänestä
  • hyvin sanottu

    Äänestä

  • No lestat on ennenkin kiristäneet ihmisiä boikoteilla. Muistetaan vain se kuinka Teuvo Peltoniemi puhui pedofiliasta, tai kun lestat boikotoi Pirkka-lehteä. Tai kuinka boikotoitte niitä sukulaisianne, jotka eroavat lestoista.

    Äänestä

  • ettäsillälailla kirjoitti:

    No lestat on ennenkin kiristäneet ihmisiä boikoteilla. Muistetaan vain se kuinka Teuvo Peltoniemi puhui pedofiliasta, tai kun lestat boikotoi Pirkka-lehteä. Tai kuinka boikotoitte niitä sukulaisianne, jotka eroavat lestoista.

    Miten se tähän asiaan liittyy, muuten kuin tukee ajatusta että mokutusta pitää lisätä africansarvesta?

    Olet siis sitä mieltä että koska nuo Pirkka ja Kaleva boikotit ovat totta, niin heistä pitää päästä eroon ja tilalle mullaheita, koska aito monikulttuurisuus on juuri sitä, ilman omia mullaheita? Tuo on jutun pointti.

    Äänestä

  • hoxhox kirjoitti:

    Olenko minä viitannut Afrikan sarveen? Mutta nuo asiat jotka esitin ovat tosiasioita. Lue historiaa ja opettele ymmärtämään.

    Äänestä

  • Tottakai ovat tosiasioita. Tosiasioita on miljoona muitakin. Onhan forumilla sairaudestasi, traumoistasi ymv. keskusteltu vähintään kymmenen vuotta. Mitään tekemistä sillä tosi-asialla ei kuitenkaan ole tämän avauksen kanssa, eikä noihin tosiasioihin viitannut Airaksinenkaan.

    Miksi sinun traumasi pitäisi sekoittaa myös niihin aiheisiin joita se ei koske, varsinkin kun sinulle on varattu tälle taululle rajattomasti kirjoitustilaa jo yli kymmenen vuotta.

    Afrikan sarvi liittynee avaukseen siinä määrin, että se taitaa olla suurin yksittäinen kulttuurin tuoja ;)

    Äänestä

Mitä muuta tällaiselta Airaksiselta voisi odottaa kannanotoksi,kun hän itse toteaa olevansa

" Tällaista vanhaa ateistia se kyllä vähän hirvittää." -- ateisti.

Jos vapaaajattelijoiden johdolta kysyttäisiin kantaa vaalitulokseen, olisiko se heidn kantansa " totuus" ?
Tässä on sama tilanne.

Onhan tuon ao. Professorin kannanotot ennenkin olleet mitä sattuu, esim. sukupuolineutraalin avioliittolain ympärillä olleessa keskustelussa. Joka enemmän häntä tuntee , ei ylläty mistään.
Kuvaa hyvin aikamme henkistä ilmapiiriä, että tällaiset henkilöt saavat tällaisen huomion ja näkyvyyden mediassa. Se kuvaa hyvin ajan kuvaa

Äänestä
  • Halla-aho on ainoa julkisuuden henkilö joka älykkäästi kyseenalaistaa nuo punikkiYlen vakiokommentaattorit.

    Äänestä

  • Abdigadir Osman Hussein (s. 1973 tai 1974) on somalialaissyntyinen elinkautisvanki, joka istuu rangaistustaan Suomessa Vaasan vankilassa. Hussein on tuomittu murhasta, raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

    Abdigadir Hussein sai ensimmäisen tuomionsa 1993, jolloin hän puukolla uhaten raiskasi Tampereella 13-vuotiaan tytön. Hänet tuomittiin väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeusrangaistukseen.

    Hussein vapautui syksyllä 1995. Vapautumisesta ehti kulua kaksi kuukautta kun Hussein murhasi 10. marraskuuta 1995 tamperelaisen 15-vuotiaan Tuuli Maria Ikosen Tampereen Aitovuorentiellä, silpoen Ikosen veitsellä.

    DNA-tutkimus ja rikospaikalla tehdyt tutkimukset osoittivat oikeuden mielestä syyllisyyden. Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Husseinin keväällä 1996 murhasta elinkautiseen vankeuteen todistajanlausunnon perusteella. Mielentilatutkimuksen mukaan Hussein toimi täydessä ymmärryksessä. Tuomion aikoihin Husseinilla oli suomalainen vaimo ja kaksi lasta.

    Husseinin oman kertomuksen mukaan hän oli joutunut paikalle sattumalta erehdyksessä ja rientänyt auttamaan Ikosta tämän avunhuudot kuultuaan. Puolustus ei pitänyt näyttöä riittävänä, koska esimerkiksi tapahtuman ainoa todistaja ei tunnistanut Husseinia samaksi mieheksi, joka juoksi metsään tapahtuman jälkeen. Hussein kiisti käräjäoikeudessa loppuun asti syyllisyytensä. Tästä huolimatta Hussein myönsi Turun hovioikeudessa asian, mutta vetosi olleensa rikoksentekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut Tampereen käräjäoikeuden päätöstä miltään osin.

    Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta. Hussein tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen. Hänet määrättiin maksamaan uhrille henkisistä kärsimyksistä 3 500 euroa sekä kivusta ja särystä 700 euroa.

    Ikosen murhan aikaan Hussein ei ollut poliisin antamien tietojen mukaan Suomen kansalainen. Hän tuli Suomeen vuonna 1990 Neuvostoliiton kautta ja oli oleskellut Suomessa pakolaisstatuksella. Alibi-lehden 3/2008 mukaan Hussein on toiminut ennen Suomeen tuloaan sotilaana.

    Tuota petoa ei pitäisi enää koskaan päästää vapaalle jalalle!! Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä MV-julkaisuun!

    Lähteet: Murhainfo ja Wikipedia

    Äänestä

  • klklklk21212lkl kirjoitti:

    Abdigadir Osman Hussein (s. 1973 tai 1974) on somalialaissyntyinen elinkautisvanki, joka istuu rangaistustaan Suomessa Vaasan vankilassa. Hussein on tuomittu murhasta, raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

    Abdigadir Hussein sai ensimmäisen tuomionsa 1993, jolloin hän puukolla uhaten raiskasi Tampereella 13-vuotiaan tytön. Hänet tuomittiin väkisinmakaamisesta ja lapseen kohdistuneesta haureudesta 2 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeusrangaistukseen.

    Hussein vapautui syksyllä 1995. Vapautumisesta ehti kulua kaksi kuukautta kun Hussein murhasi 10. marraskuuta 1995 tamperelaisen 15-vuotiaan Tuuli Maria Ikosen Tampereen Aitovuorentiellä, silpoen Ikosen veitsellä.

    DNA-tutkimus ja rikospaikalla tehdyt tutkimukset osoittivat oikeuden mielestä syyllisyyden. Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Husseinin keväällä 1996 murhasta elinkautiseen vankeuteen todistajanlausunnon perusteella. Mielentilatutkimuksen mukaan Hussein toimi täydessä ymmärryksessä. Tuomion aikoihin Husseinilla oli suomalainen vaimo ja kaksi lasta.

    Husseinin oman kertomuksen mukaan hän oli joutunut paikalle sattumalta erehdyksessä ja rientänyt auttamaan Ikosta tämän avunhuudot kuultuaan. Puolustus ei pitänyt näyttöä riittävänä, koska esimerkiksi tapahtuman ainoa todistaja ei tunnistanut Husseinia samaksi mieheksi, joka juoksi metsään tapahtuman jälkeen. Hussein kiisti käräjäoikeudessa loppuun asti syyllisyytensä. Tästä huolimatta Hussein myönsi Turun hovioikeudessa asian, mutta vetosi olleensa rikoksentekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla. Hovioikeus ei kuitenkaan muuttanut Tampereen käräjäoikeuden päätöstä miltään osin.

    Hussein päästettiin kesäkuussa 2005 kolmen tunnin vartioimattomalle lomalle, jonka aikana hän käytti seksuaalisesti hyväksi 4-vuotiasta lasta. Hussein tuomittiin Tampereen käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeuteen. Hänet määrättiin maksamaan uhrille henkisistä kärsimyksistä 3 500 euroa sekä kivusta ja särystä 700 euroa.

    Ikosen murhan aikaan Hussein ei ollut poliisin antamien tietojen mukaan Suomen kansalainen. Hän tuli Suomeen vuonna 1990 Neuvostoliiton kautta ja oli oleskellut Suomessa pakolaisstatuksella. Alibi-lehden 3/2008 mukaan Hussein on toiminut ennen Suomeen tuloaan sotilaana.

    Tuota petoa ei pitäisi enää koskaan päästää vapaalle jalalle!! Asiasta jotain tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä MV-julkaisuun!

    Lähteet: Murhainfo ja Wikipedia

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1429843130667.html

    Äänestä

Airaksisen kommentti on rasistinen, mokutuksen varjolla.

Äänestä

Airaksinen otti lainauksia filosofeilta ja sanoi kannattavansa niissä esiintyviä arvoja. Yksikään niistä lainauksista ei ollut Raamatun mukainen, joten meidän ei tarvitse noteerata hänen mielipidettään mitenkään, koska se perustuu sellaisiin arvoihin, jotka eivät ole Raamatun mukaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JussiOnNero kirjoitti:

tähän ylös filosofi Timo Airaksisen lausunto Ylen uutisesta. Se on pohjattoman mielenkiintoinen, kun sitä oikein lukee ja miettii:

"Meillä on pian monikulttuurinen yhteiskunta, mutta kuitenkin meidän tuleva valtiovarainministerimme on harras katolinen ja pääministeri lestadiolainen."

Siinä lukee "mutta kuitenkin". Siinä viitataan kahteen uskonnollisen vähemmistön edustajaan, mutta kuitenkin siinä lukee "mutta kuitenkin".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu