Pohdin suomalaista presidentti-instituutiota. Aikanaanhan Suomesta tuli semipresidentiaalinen maa (tosin ei tuota sanaa käytetty vielä silloin) sitä kautta, että kiista valtiomuodosta päättyi kompromissiin: Suomesta tuli tasavalta, mutta myönnytyksenä monarkisteille taattiin presidentin laajat valtaoikeudet. Kirja Suomen presidentit on todella mielenkiintoinen. Se loppuu Kekkosen aikaan, ja siinä vertaillaan Suomen kahdeksaa ensimmäistä presidenttiä. Sen sijaan Niinistön vertaileminen näihin kahdeksaan ja vielä yhdeksänteenkin on jokseenkin täysin hedelmätöntä, sillä tehtävällä, jota hän nyt hoitaa, ei joitakin nimitysoikeuksien jäänteitä, uudenvuodenpuheita ja linnan juhlia lukuun ottamatta ole juuri mitään yhteistä sen kunniakkaan, arvokkaan, koko maallemme kunniaa tuoneen presidentinviran kanssa, jota presidenttimme Ståhlbergista Koivistoon (vuodesta 1919 vuoteen 1994) aikoinaan hoitivat. Pohdiskelen myös sitä, voisiko Suomessa ja eräissä muissakin maissa tapahtunutta presidentin viran rapautumista verrata esim. Ruotsissa tapahtuneeseen kuninkuuden muuttumiseen kokonaan symboliseksi (vuonna 1974 säädetyn valtiosäännön mukaan kuningas ei käytä enää edes muodollista toimeenpanovaltaa, minkä johdosta Ruotsi on ääriparlamentaarinen valtio, kun koko täysin sataprosenttisesti toimeenpanovalta kuuluu valtiopäivien enemmistön kannatuksen tarvitsemalle hallitukselle).
Pohdintaa presidentin asemasta
Jaalei
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.