Valtionhallintoon on saatu aikaiseksi Kieku-tietojärjestelmä. Miten tuota sanaa tulisi taivuttaa? Omasta mielestäni se taipuu samalla tavalla kuin sana ’’iuku’’ eli esimerkiksi liu’un, jonka mukaan kie’un. Kaikissa dokumenteissa sana on kuitenkin taivutettu ’’kiekun’’. Perusteluina muunmuassa, että kyseessä on erisnimi ja silloi taivutus olisi ’’Kiekun’’. Kun olen yrittänyt sanoa, että suomen kielen erisnimet taivutetaan pääsääntönä yleisnimien taivutusmuotojen tapaan, niin olen saanut lähinnä halveksuntaa osakseni.
Miten taivuttaisitte sanaa Kieku?
Laalaalaa
20120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Minä en varsinaisesti tiedä asiasta mitään, mutta kysymykseesi vastaan, että halveksisin kaikkia, jotka sanovat "kiekun". :o)
Kotiliesi-lehdessä ilmestyi aikoinaan sarjakuva Kieku ja Kaiku, kukkomaisten hahmojen piirtäjänä Asmo Alho ja kirjoittajana – runomuotoon riimittelijänä – itse Mika Waltari.
Kieun ja Kaiun sanallinen isä ei olisi erehtynyt taivuttamaan ”Kiekun”. Saman taivutussäännön pitäisi periaatteessa olla voimassa vieläkin. Säännöt vain vesittyvät, kun niinkin arvovaltaiset tahot kuin valtakunnansovittelija Esa Lonka toivovat median taivuttavan nimeään väärin (Lonkan pro Longan).
Arvostettu tietokirjailija, luonnontutkija ja -tuntija Asko Kaikusalo (1941–2012) tunnettiin laajalti lempinimellä Kieku. Hänen kiinnostuksensa pääkohteena eivät tiettävästi olleet kukot sen enempää kuin kanatkaan, vaan pikkunisäkkäät ja niistä erityisesti sopulit.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asko_Kaikusalo
On näitä vääriä taivuttelijoita muitakin. Presidentti Risto Ryti toivoi, että hänen nimensä taivutettaisiin Rytin. Meni mediassa läpi. Oikea taivutushan olisi ollut Rydin. Presidentti Lennart Meri toivoi, että hänen sukunimensä taivutettaisiin Merin. Ei mennyt läpi mediassa. Merikin perui sitten toiveensa. Longan nimen taivuttamisesta on tietääkseni annettu arvovaltainen ohje vastoin henkilön omaa toivomusta.
Lennart Meri on sikäli ”kiinalainen” juttu, että sukunimi on vironkielinen, joskin identtinen suomalaisen Meri-sukunimen kanssa ja samaa tarkoittava kuin suomen kielen meri-sana. Vierasnimenä sitä pitäisi kai taivuttaa suomen kielen astevaihtelun vastaisesti Meri : Merin.
Mielestäni siis Veijo Meren ja Lennart Merin sukunimiä pitäisi periaatteessa taivuttaa eri tavalla, niin kirjailijakollegoista ja sukulaiskansoja edustavista henkilöistä kuin onkin kyse.
Jotta asia vielä mutkistuisi: vaimoni sukuun kuuluu nuori nainen etunimeltään Meri. Tätä nimeä en vahingossakaan taivuttaisi ”Meren” vaan ”Merin”, niin ehta suomalaislikka kuin onkin kyseessä.
Vaimoni työyhteisössä vaikutti Veli-niminen mies. Eräs yhteisön vanhempi (nyt jo edesmennyt) ”jäsensisar” onnistui taivuttamaan tuota nimeä malliin Veli : Veljen.
Ei kaikki ole aina kaikille helppoa, ei minullekaan!
On tuo taivuttaminen joskus vaikeaa, vaikkapa tuo Helle:
http://yle.fi/uutiset/nummelaan_veikko_helteen_tori/5180622
Meille aikoinaan opetettiin koulussa, että suomalaiset etunimet taivutettaisiin ilman astevaihtelua ja sukunimet astevaihtelun kera, Arre, Aarren, Meri (etunimi), Merin; Meri (sukunimi), Meren.
Muiden itämerensuomalaisten nimien taivutuksesta ei opetettu mitään. Jos niitä pidetään todella vierasniminä, ne tulisi taivuttaa ilman astevaihtelua. Monet nimet ovat kuitenkin niin suomen kaltaisia, että julkisuudessa näkee melko tasaisesti molempia käytäntöjä. Järv usein taivutetaan Järven, Leht varsinkin yhdyssänoissa Lehden. Viron käytäntö taas näkyy olevan yksioikoisempi. Kaikki suomenkin nimet käsitetään virassanoiksi: Häkkinen, Häkkineni (gen.).
Minusta suomessa jopa taivutus Kadriorg, Kadriorgin tuntuu oudolta. Itse taivutan mielelläni Kadriorun, kuten suomen Orko, Oron.
Kadriorg -> Kadriorun? Erittäin outoa. Björn Borg -> Björn Borun? Ennemmin Borgin.
Se taipuu virossa org (nom., ääntyy ork), oru (gen.) "laakso". Suomessa on samaperäinen sana sukunimena Orko, Oron. Viron loppuvokaalia u vastaa suomessa o. Virolaista sanaa siis taivutetaan astevaihtelun kanssa. Borg on taas germaaninen, joten sen virasperäisyys on selvä ja taivutetaan ilman astevaihtelua.
Virolaisperäisten sanojen taivutus ei ole vakiintunut. Kielenhuoltajien mukaan ne kai pitäisi taivuttaa ilman astevaihtelua, mutta ei sekään ole vakiintunut ainakaan tunnetuimmissa ja suomessakin olevissa sanoissa.
>Meille aikoinaan opetettiin koulussa, että suomalaiset etunimet
>taivutettaisiin ilman astevaihtelua ja sukunimet astevaihtelun kera
Jos meillä on henkilö nimeltä Outi Uoti, niin onko etunimen genetiivi "Outin" ja sukunimen genetiivi "Uodin" (vrt. Ryti : Rydin).
"Haluaisin oppia tuntemaan Uodin Outin."
Kuulin joskus Jari Sarasvuon puhuvan TV:ssä "Uodista" hänen tarkoittaessaan jompaakumpaa tunnetuista Uoti-nimisistä veljeksistä. Korvaani särähti.
Kainuussa sai aikoinaan (saaneeko vieläkin?) apteekeista "Uotin yskänlääkkeeksi" kutsuttua lientä, jonka resepti oli peräisin Uoti-nimiseltä lääkäriltä. Aika tujua tavaraa, alkoholipitoisuudeltaankin.
Kyl se olikin muistaakseni niin, että jos etunimi tarkoitti jotakin, se taivutettiin ilman astevaihtelua, Meri, Merin; Aarre, Aarren; Tähti, Tähtin, mutta perinteelliset nimet taivutettiin astevaihtelun kera, Antti, Antin; Jukka, Jukan. Huomasin kyllä pian, että niin suomen kuin vieraittenkin kielten säännöt todellisuudessa venyivät ja paukkuivat kuin purukumi.
Sukunimissä oltiin tarkempia. Opetettiin, että kotoperäiset taipuvat aina astevaihtelun kera, siis Ryti, Rydin; Lonka, Longan. Sekavaksihan sekin on muodostunut, koska on noudatettu joidenkin toiveita toisenlaiseen taivutteluun, joidenkin ei. Ja kaiken lisäksi on eri puolilla Suomea käytetty astevaihtelua eri tavalla, äiti, äitin, pro äidin.
Itse muuten kuulun siihen koulukuntaan, joka pitää asiallisena moninaisuutta. Esim. sääntö, että ulkoisia ja sisäisiä paikallissijoja pitäisi käyttää sen mukaan, mikä on paikkakunnan oma käytäntö, on aivan mahdoton noudattaa. Mistä sen tietää, sanovatko ihmiset olevansa Mäntyharjussa vai Mäntyharjulla?
Ei kielen takia ruveta tekemään matkoja, eikä muutenkaan kieli ole sen väärti, että kaikkein tärkein asia on oikeakielisyys. Sivistyneeseen kielenkäyttöön riittää kohtuullisuus. Ei myös ole mitään järkeä, että pilkkujen aina pitää olla kohdallaan joidenkin sääntöjen mukaan. Kieli on kuitenkin kommunikaation eikä oikeaoppisuuden väline.
Mitä korvan särähtelyyn tulee, suurimman osan aiheuttanee oman paikkakunnan käytäntö eikä "kielikorva". Suomenkieli on muodostettu kahdesta itämerensuomen muodosta, joista toinen on vieläpä läntistä haaraa ollut suomi ja toinen itäistä haaraa ollut savo, joka taas on kehittynyt karjalasta. Kun kaksi niin erilaista kieltä on yhdistetty yhdeksi, särisee vielä kauan.
Yksinkertainen ratkaisu: älä taivuta vaan kirjoita "Kieku-järjestelmän" jne.
>Miten taivuttaisitte sanaa Kieku?
Tuossa kysymyksessä olen vähän kiekun kaikun enkä tohtisi mielipidettäni mitenkään voimaperäisesti ilmoille kieuttaa saati kaiuttaa.
Kailas-Kailaan?
Leikas-Leikkaan?Leikaksen?
Bottas-Bottaksen?
Kun kysyin intissä oltaessa Leikkaalta, leikkaisiko hän hiukseni, oli vastaus useimmiten myöntävä: "Leikkaan!"
Hyvin leikkasikin eikä taksasta tullut riitaa.
Käväisin noin puoli vuotta sitten Mijas-nimisessä andalusialaiskylässä, joka on ymmärtääkseni aika suosittu turistikohde. Suomenkielisiäkin esitteitä oli jaossa. Silmiini vähän tökki, kun niissä puhuttiin "Mijaksesta" eikä "Mijasista".
Täällä kotipuolessa puhun kyllä "Petaksesta" ja "Backaksesta" (Petas, Backas).
Kiekku > Kiekun
Kieku > Kie'un
Voi syyttää vain omaa hölmöyttään, jos nimeä valitessa ei tule ajatelleeksi, että ehkä jossain vaiheessa järjestelmän elinkaarta nimeä saattaa joutua taivuttamaan. Tai jos Kyrön sukuun otetaan Sirpa.
Kun taivutetaan aivan oikein Kieku -> Kieun, heittomerkki on tarpeeton.
Aivan, olen äärettömän pahoillani holtittomasta heitosta.