Pimeä energia

NBHY

Joskus kreikkalainen Christos Tsagas väitti että pimeä eneria olisi illuusio. Onko hänen teoriansa hylätty?

47

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missä_linkki

      Joo, ruotsalainen tutkija Johan Repes kumosi Tsagasin väitteen jo jonkin aikaa sitten.

      • litteäpäs

        Eikös maailmankin pitänyt olla..litteä?

    • ressu1

      Pimeä energia on eräissä kosmologisissa teorioissa oletettua energiaa, joka työntää galaksijoukkoja poispäin toisistaan eli saa aikaan maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen, koska sillä on negatiivinen paine eli se ei pyri kutistumaan vaan laajenee. Galaksit itsessään eivät laajene, koska gravitaatio on paljon voimakkaampi voima kuin pimeä energia. Pimeän energian luonnetta tai mahdollista välittäjähiukkasta ei tunneta. Pimeää energiaa arvioidaan olevan noin 68,3 % maailmankaikkeuden energiatiheydestä.

      Albert Einstein skaalasi yleistä suhteellisuus­teoriaa nk. kosmologisella vakiolla, joka kuvaisi negatiivista painovoimaa. Näin teoria ennustaisi stationäärisen maailmankaikkeuden, joka ei laajenisi. Myöhemmin havaittiin, että maailmankaikkeus ei ole stationäärinen vaan laajenee, jolloin Einstein itsekin sanoi erehtyneensä. Vuonna 1998 tehdyt havainnot viittasivat siihen, että maailmankaikkeuden laajeneminen on kiihtymässä, mikä vaatisi juuri Einsteinin alun perin, tosin eri syistä, sisällyttämän kosmologisen vakion.

      • pimeääenergiaa

        Eihän pimeä energia työnnä galaksijoukkoja pois päin toisistansa? Eikös pimeä energia saa avaruuden laajenemaan kiihtyvällä vauhdilla? Ja siksi galaksijoukkojen ei tarvitse liikkua toisistansa pois päin, mutta silti ne loittonevat toisistansa, koska avaruus niiden välisellä alueella laajenee?

      • pimeäävuorovaikutusta

        Tuollainen työntävä pimeä energia olisikin helppo ymmärtää, mutta entäpä pimeä energia joka saa laajenevan avaruuden laajenemaan kiihtyvällä vauhdilla? Mitä se sellainen energia on ja mitä se sille laajenevalle avsruudelle tekee? Ilmeisesti se vuorovaikuttaa laakenevan avaruuden kanssa, joten avaruuskin sitten on jotakin, mutta mitä ja miten se on jotakin, jos ei se avaruus itse sijaitse missään paikassa?

      • Anonyymi

        Galaxijoukot Ei erkanee toisistaan, siitä pitää huoli gravitaatio, etäisyydet täytyy olla aivan toista suurulukkaa ennenkuin pimeä energia ottaa ylivallan gravitaatiosta. Esim. Andromeda, se tulee kaukaisessa tulevaisuudessa törmäämään meidän galaxiin, minkä sinisirtymä todista. Itse maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyvällä nopeudella tuo lisää tyhjyyttä mikä vastaavasti synnyttää lisää pimeää energia,mikä kiihdyttää laajenemista mikä taas....j.ne

      • Anonyymi kirjoitti:

        Andromeda ja Linnunrata kuuluvat samaan galaksijoukkoon, itse asiassa samaan ryhmään. Vasta galaksien superjoukoissa alkaa gravitaatio menettämään ylivaltaansa.

        Maailmankaikkeuden suurimpien rakenteiden, galaksimuurien välillä vallitsee sitten se todellinen tyhjiö, jossa teorian mukaisesti maailmankaikkeuden laajeneminen tapahtuu.

      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        Andromeda ja Linnunrata kuuluvat samaan galaksijoukkoon, itse asiassa samaan ryhmään. Vasta galaksien superjoukoissa alkaa gravitaatio menettämään ylivaltaansa.

        Maailmankaikkeuden suurimpien rakenteiden, galaksimuurien välillä vallitsee sitten se todellinen tyhjiö, jossa teorian mukaisesti maailmankaikkeuden laajeneminen tapahtuu.

        Täydellien tyhjiö on päässäsi.

    • fudge_factors

      "Pimeä energia on eräissä kosmologisissa teorioissa oletettua energiaa, joka työntää galaksijoukkoja poispäin toisistaan eli saa aikaan maailmankaikkeuden kiihtyvän laajenemisen, koska sillä on negatiivinen paine eli se ei pyri kutistumaan vaan laajenee. Galaksit itsessään eivät laajene, koska gravitaatio on paljon voimakkaampi voima kuin pimeä energia. Pimeän energian luonnetta tai mahdollista välittäjähiukkasta ei tunneta. Pimeää energiaa arvioidaan olevan noin 68,3 % maailmankaikkeuden energiatiheydestä."

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pime%C3%A4_energia

      "Alun perin pimeän aineen hypoteesi kehitettiin selittämään anomaalisia astronomisia havaintoja. "

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pime%C3%A4_aine

      Sekä pimeä aine että pimeä energia ovat kosmologiseen big bang teoriaan jälkeenpäin lisättyjä parametreja jotta ne vastaisivat uusia havaintoja . Molemmat ovat siis lähinnä vain oletuksia ts. niitä ei ole suoraan koskaan havaittu.

      • pimeällätavalla

        Jos pimeä energia työntäisi galaksijoukkoja pois päin toisistansa, niin silloinhan galaksijoukot liikkuisivat toisistansa pois päin sellaisessa avaruudessa joka on jo olemassa ja näin laajenevaa avaruutta ei tarvittaisi, mutta näinhän ei alkuräjähdysteorian mukaan ole? Kun avaruus itse laajenee, se ei laajene ulos päin jo olemassa olevaan paikkaan ja silloin galaksijoukkoja ei tarvitse työntää toisistansa pois päin ja silti ne loittonevat toisistansa. En tosin tiedä mitään siitä miten se avaruus muka lasjenee, mutta niinhän ne väittää sen laajenevan jotenkin merkillisesti?

      • fudge_factors

        Jos se aika ja avaruus syntyivät vasta siinä Big Bang niin kuinka se tapahtuma voisi olla "iso" (big) ja "räjähdys" (bang). En myöskään oikein ymmärrä kuinka se voisi olla kuuma kun se kuumuus on hiukkasten liikettä joita ei silloin vielä ollut edes olemassa.

        Terence McKenna sanoi aikoinaan big bangistä: "Tiedemiehet sanoivat: Anna meillä yksi ilmainen ihme niin selitämme kaiken muun siitä lähtien"

      • pimeäähuuhaata
        fudge_factors kirjoitti:

        En minäkään usko alkuräjähdysteoriaan! Se on täyttä huuhata!

      • heppoista
        fudge_factors kirjoitti:

        Jos se aika ja avaruus syntyivät vasta siinä Big Bang niin kuinka se tapahtuma voisi olla "iso" (big) ja "räjähdys" (bang). En myöskään oikein ymmärrä kuinka se voisi olla kuuma kun se kuumuus on hiukkasten liikettä joita ei silloin vielä ollut edes olemassa.

        Terence McKenna sanoi aikoinaan big bangistä: "Tiedemiehet sanoivat: Anna meillä yksi ilmainen ihme niin selitämme kaiken muun siitä lähtien"

        Universumin synty on ilmainen. Sen kokonaisenergia on nolla.Etnologi-filosofihan se on oikea ihminen arvioimaan fysiikan teorioita. Jokin aika sitten eräs suomalainen filosofikin teki itsestään pellen arvioidessaan suhteellisuusteoriaa. Ei edes väärin fyysikkojen mukaan.

        Nykykäsityksen mukaan inflatoorisen laajenemisen aikana universumi olikin kylmä ja kuuma siitä tuli vasta kun energiasta muodostui alkeishiukkasia.
        Se, ettet sinä ymmärrä, ei muuta tieteellisen teorian totuusarvoa mihinkään suuntaan.

      • fudge_factors

        'Big Bang' eli 'alkuräjähdys' nyt on joka tapauksessa varsin harhaanjohtava nimitys tällä oletetulle ihmeelle joka maailmankaikkeuden oletetussa alussa muka tapahtui.

        "Universumin synty on ilmainen."

        Niin pelkästään suhteessa nettoenergiaan jos on tähän teoriatekeleeseen uskomista. Se McKennan ilmaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä että se big bang ei vaadi selityksiä eli on kausaliteetin suhteen ilmainen ja siihen päälle vois kasata sitten ad-hoc oletuksia mielin määrin (vähän samoin kuin evoluutioteoriassa).

        Kaksi "tieteen" ilmaista ihmettä:

        Big Bang = meillä on aine

        Evoluutioteoria = meillä on yksisoluinen

        "Nykykäsityksen mukaan inflatoorisen laajenemisen aikana universumi olikin kylmä ja kuuma siitä tuli vasta kun energiasta muodostui alkeishiukkasia. "

        Pelkkää spekulointia ilman pienintäkään havaintovahvistusta. Kuten jo kirjoitin niin Einsteinin kosmologinen vakio, pimeä energia, pimeä aine ja inflaatio ovat vain ad-hoc apuoletuksia joita tarvittiin koska big bang teoria olisi muuten romahtanut uusien havaintojen myötä. Fysiikassahan eikä juuri muissakaan luonnontieteissä tuo occamin periaate ei tunnu toimivan juuri ollenkaan (esim. multiversumit) ja spekulointi on usein melko villiä. Ei se sekoilu muutu paremmaksi vaikka se matematisoidaan - hölynpölyn tunnistaminen ainoastaan vähän vaikeutuu.

      • yhä-vaan-heppoista

        Sinulla tuntuu olevan ihan oma käsityksesi tieteestä. Tiedeyhteisö ei taida sitä jakaa.
        En tiedä ainuttakaan julkaisua, jonka mukaan pimeä aine tai pimeä energia kyseenalaistaisivat BB teorian.
        Multiversumit ovat toki spekulointia, mutta BB on sen verran vankasti todennettu teoria, ettei varsinaista kilpailijaa edes ole.
        Mitä havaintovahvistuksiin tulee, niin eip sitä alkuun ollut positronistakaan, joka löydettiin vasta vuosia sen jälkeen kuin Dirac oli sen ennustanut. Higgsin bosonista ei kai kannata erikseen edes mainita. BB:n olosuhteet kyetään kokeellisesti jäljittämään sekunnin murto-osien päähän ja sen jälkeen on luotettu teorian ennusteisiin. Kyseiset teoriat ovat historiansa aikana olleet ennusteissaan varsin tarkkoja.

      • fudge_factors

        "En tiedä ainuttakaan julkaisua, jonka mukaan pimeä aine tai pimeä energia kyseenalaistaisivat BB teorian. "

        En minä niin väittänytkään. Pimeä aine & energia nimenomaan postuloitiin tukemaan big bangiä ja melkoisen mielivaltaisesti (ad hoc).

        "Alun perin pimeän aineen hypoteesi kehitettiin selittämään anomaalisia astronomisia havaintoja. "

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pimeä_aine

        Eli ts. ensin oli se anomalia sitten ruvettiin paikkailemaan sitä Big Bäng teoriaa.

        "BB on sen verran vankasti todennettu teoria, ettei varsinaista kilpailijaa edes ole. "

        Niin - pimeän aineen & energian lisäyksillä se teoria toimiikin koska olisi ollut varmaan liian työlästä ja noloa alkaa kehittää jotain teoriaa sitä korvaamaan mutta juuri siitä syystä se big bang teoria on hyvin heppoinen teoria. Anomaliat on vain (taas) lakaistu "maton alle". Matemaattinen fysiikka kun on siitä vänkää että lisäämällä muuttujia ja sopivia vakioita (fudge factors) kaavaan niin saadaan aina toimiva ja havaintoja vastaava teoria.

        "Mitä havaintovahvistuksiin tulee, niin eip sitä alkuun ollut positronistakaan, joka löydettiin vasta vuosia sen jälkeen kuin Dirac oli sen ennustanut."

        Niin aina kun "valjastetaan kärryt hevosen eteen". Varmasti löytyy aina jotain mikä näyttää vahvistavan teoriaa varsinkin kun sitten taas vähän säädetään niitä vakioita.

        "Higgsin bosonista ei kai kannata erikseen edes mainita. "

        http://www.amazon.com/The-Higgs-Fake-Physicists-Committee/dp/1492176249

        https://www.youtube.com/watch?v=hNg4cCe6A74

        "BB:n olosuhteet kyetään kokeellisesti jäljittämään sekunnin murto-osien päähän ja sen jälkeen on luotettu teorian ennusteisiin. Kyseiset teoriat ovat historiansa aikana olleet ennusteissaan varsin tarkkoja."

        Niin varmaan kun tarpeeksi lisätään spekulaatioita ja oletuksia vanhojen päälle. Tarkkuus liittyy aina käytettyyn matematiikkaan eikä ole mikään luonnon ominaisuus. Havainnot sinänsä eivät ole koskaan tarkkoja.

      • fudge_factors

        Epäilen että luonnontieteiden havainnoissa vaikuttaa usein eräänlainen kumulatiivinen ja kollektiivinen placebo-efekti eli aaltofunktio romahtaa suurella todennäköisyydellä tiedeyhteisön oletusten ja odotusten mukaan sellaiseen muotoon joka tukee omaksuttua vallitsevaa teoriaa. Tuo tietysti romuttaisi koko kokeellisen luonnontieteen perustan mutta toisaalta olisi sopusoinnussa kvanttifysiikan non-lokaalisuuden ja antirealismin kanssa.

        Todellisuus on kullekin havaitsijalle aina henkilökohtainen ja tietyssä mielessä multiversumi olisi tätä kautta hyväksyttävissä koska eri havaitsijoiden kokemusmaailmat ovat päällekkäisiä ja lomittuneita varsinkin jos heillä on yhteinen kulttuuri ja uskomusjärjestelmä.

      • pimeääpurukumia
        fudge_factors kirjoitti:

        'Big Bang' eli 'alkuräjähdys' nyt on joka tapauksessa varsin harhaanjohtava nimitys tällä oletetulle ihmeelle joka maailmankaikkeuden oletetussa alussa muka tapahtui.

        "Universumin synty on ilmainen."

        Niin pelkästään suhteessa nettoenergiaan jos on tähän teoriatekeleeseen uskomista. Se McKennan ilmaisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä että se big bang ei vaadi selityksiä eli on kausaliteetin suhteen ilmainen ja siihen päälle vois kasata sitten ad-hoc oletuksia mielin määrin (vähän samoin kuin evoluutioteoriassa).

        Kaksi "tieteen" ilmaista ihmettä:

        Big Bang = meillä on aine

        Evoluutioteoria = meillä on yksisoluinen

        "Nykykäsityksen mukaan inflatoorisen laajenemisen aikana universumi olikin kylmä ja kuuma siitä tuli vasta kun energiasta muodostui alkeishiukkasia. "

        Pelkkää spekulointia ilman pienintäkään havaintovahvistusta. Kuten jo kirjoitin niin Einsteinin kosmologinen vakio, pimeä energia, pimeä aine ja inflaatio ovat vain ad-hoc apuoletuksia joita tarvittiin koska big bang teoria olisi muuten romahtanut uusien havaintojen myötä. Fysiikassahan eikä juuri muissakaan luonnontieteissä tuo occamin periaate ei tunnu toimivan juuri ollenkaan (esim. multiversumit) ja spekulointi on usein melko villiä. Ei se sekoilu muutu paremmaksi vaikka se matematisoidaan - hölynpölyn tunnistaminen ainoastaan vähän vaikeutuu.

        "Kuten jo kirjoitin niin Einsteinin kosmologinen vakio, pimeä energia, pimeä aine ja inflaatio ovat vain ad-hoc apuoletuksia joita tarvittiin koska big bang teoria olisi muuten romahtanut uusien havaintojen myötä. "

        Juuri niin!

        Aina voidaan tempoa hatusta lisää pimeää purukumia!

        Mikään havainto ei voi silloin kumota alkuräjähdysuskonlahkon teorioita.

        Selittäisivät ensin edes sen miten vetävä voima muka välittyy ja toimii, ennen kuin julistavat uuden jumalan eli pimeän aineen olemassa Oloa!

      • pkjgoihgohgo
        pimeääpurukumia kirjoitti:

        Se välittyy sillä, että massa kaareuttaa avaruutta. Toisaalta se voi välittyä esimerkiksi sähkömagneettisen kentän kautta, jolloin bosonina on fotoni.
        Ihan kuin Savorinen olisi herännyt henkiin ja ilmaantunut uudeleen palstalle. Toivottavasti ei sentään luoja varjele.

      • fudge_factors

        "Se välittyy sillä, että massa kaareuttaa avaruutta. Toisaalta se voi välittyä esimerkiksi sähkömagneettisen kentän kautta, jolloin bosonina on fotoni."

        Tuo on sitä "fysiikan standardimallia" joka on esim. tällä vidella kuvattu melkoisen hyvin

        https://www.youtube.com/watch?v=0NOaYu-AxsI

        Onhan se kiva kun hiukkasfyysikot antavat mielikuvituksensa lentää ja käyttävät maailman kalleimpia leluja (hiukkaskiihdyttimet) ja pistävät sitten veronmaksajat kustantamaan turhanpäiväiset puuhastelunsa.

        Nykyfysiikka on ollut 1930-luvulta lähtien lähinnä käänteistä letkajenkkaa (yksi askel eteen ja kaksi taakse). Rahahanat on syytä sulkea tältä sekoilulta ja pian.

      • Tositieteellistä

        Tieteellisiä tosiasioita.

        Jumala loi maailmankaikkeuden.

        Massa kaareuttaa avaruutta.

        Vetävän voiman välittävät hiukkaset jotka törmäävät kohteeseen siten etteivät työnnä kohdetta sinne päin minne olivat itse menossa.

        Tosi tieteellistä?

      • pimeättodisteet

        Mikä todistaa sen että Jumala loi maailmanlaikkeuden?

        Havaittava maailmankaikkeus.

        Ei tietysti! Se että voimme havaita maailmankaikkeuden, todistaa vain sen että maailmankaikkeus on olemassa!

        Mikä todistaa kaareutuvan avaruuden olemassa olon?

        Se että valon liikerata taipuu tähtien ja galaksien ohituksen aikana.

        Ei tietystI! Se todistaa vain sen että valon liikerata taipuu tiheän ja massiivisen kohteen ohituksen yhteydessä syystä tai toisesta.

      • huuhari-vaara
        fudge_factors kirjoitti:

        "Se välittyy sillä, että massa kaareuttaa avaruutta. Toisaalta se voi välittyä esimerkiksi sähkömagneettisen kentän kautta, jolloin bosonina on fotoni."

        Tuo on sitä "fysiikan standardimallia" joka on esim. tällä vidella kuvattu melkoisen hyvin

        https://www.youtube.com/watch?v=0NOaYu-AxsI

        Onhan se kiva kun hiukkasfyysikot antavat mielikuvituksensa lentää ja käyttävät maailman kalleimpia leluja (hiukkaskiihdyttimet) ja pistävät sitten veronmaksajat kustantamaan turhanpäiväiset puuhastelunsa.

        Nykyfysiikka on ollut 1930-luvulta lähtien lähinnä käänteistä letkajenkkaa (yksi askel eteen ja kaksi taakse). Rahahanat on syytä sulkea tältä sekoilulta ja pian.

        Fysiikka on kolmekymmentäluvulta edistynyt huimasti. Jos olet juuttunut kahdeksankymmenen vuoden takaisiin asioihin, niin voi voi. Se on lähinnä sinun häpeäsi.

        Vai onko sinulle tarjota tieteen sijaan jotain parempaa?

      • kjhghghjgj
        pimeättodisteet kirjoitti:

        Mikä todistaa sen että Jumala loi maailmanlaikkeuden?

        Havaittava maailmankaikkeus.

        Ei tietysti! Se että voimme havaita maailmankaikkeuden, todistaa vain sen että maailmankaikkeus on olemassa!

        Mikä todistaa kaareutuvan avaruuden olemassa olon?

        Se että valon liikerata taipuu tähtien ja galaksien ohituksen aikana.

        Ei tietystI! Se todistaa vain sen että valon liikerata taipuu tiheän ja massiivisen kohteen ohituksen yhteydessä syystä tai toisesta.

        Sekä kenttäteoriat, että yleinen suhtis ovat kokeellisten varmistusten lisäksi tarkasti matemaattisesti formaloituja teorioita. Onko maailman luonut Jumala teoreettisesti todennettu?

        Taitaa Mr. Pressure olla päässyt pitkältä suljetulta jaksolta avohoitoon. Otahan varovasti, ettei taas lähde lapasesta.

      • fudge_factors
        huuhari-vaara kirjoitti:

        Fysiikka on kolmekymmentäluvulta edistynyt huimasti. Jos olet juuttunut kahdeksankymmenen vuoden takaisiin asioihin, niin voi voi. Se on lähinnä sinun häpeäsi.

        Vai onko sinulle tarjota tieteen sijaan jotain parempaa?

        "Fysiikka on kolmekymmentäluvulta edistynyt huimasti. "

        Niin 1930-luvun jälkeen keskityttiin lähinnä rakentamaan jonkinlaisia "episyklejä". Ns. alkeishiukkasia on kai jo sata ja lisää löytyy varmasti aina sitä mukaa kuin lisätään tehoja hiukkaskiihdyttimeen. Ns. fysiikan standardimallissa on jotain 27 parametria. Selittämisestä ja ymmärtämisen yrittämisestä (Einstein, Bohr, Schrödinger, Heisenberg) on siirrytty ilmiöiden kuvailuun ja matemaattiseen mallintamiseen josta monet fyysikot jo avoimesti myöntävät että sen tarkoituskaan ei ole olla totta.

        Tietysti kukin saa sitten ihan vapaasti uskoa omaan auktoriteettiinsa ja siihen mitä on opetettu.

      • fudge_factors kirjoitti:

        Kerrohan, mikä on parempiu vaihtoehto?
        Tiede on kuin demokratia. Puutteellien järjestelmä, mutta selvästi paras, mitä meillä on saatavilla.
        Itse asiassa hiukkasfysiikan standardimalli on nyt valmis, kun Higgsin bosoni löydettiin. 1930 luvulla se oli kaukana siitä. Juttusi episykleistä tuntuvat vähintäänkin oudoilta.

      • fudge_factors

        "Kerrohan, mikä on parempiu vaihtoehto?"

        Eiköhän aluksi riitä että osoitetaan vallitseva malli puutteelliseksi tai että epäilyyn on ylipäätänsä aihetta:

        "But the 'conspiracy' does not come out naturally from the models, and some fine-tuning is required to explain the observations. For this reason, some astronomers have suggested that, rather than being due to dark matter, it may be due to Newton's law of gravity becoming progressively less accurate at large distances."

        http://phys.org/news/2015-04-dark-conspiracy.html#jCp

        "Itse asiassa hiukkasfysiikan standardimalli on nyt valmis, kun Higgsin bosoni löydettiin. 1930 luvulla se oli kaukana siitä."

        Higgsin "löytäminen" ei mielestäni ollut minkäänlainen saavutus vaan lähinnä episyklejä muistuttavan fysiikan standardimallin näennäinen vahvistus ja massiivinen hypetys - kattavalta fysiikan teorialta voisi odottaa selkeämpää tulosta kuin 27 parametrin matemaattinen teoriahirviö. Näyttää silti että fysiikassa on selkeä paradigma ongelma. Katso jo kerran aikaisemmin linkittämäni video:

        https://www.youtube.com/watch?v=hNg4cCe6A74

        Kannattaisi lukea ensin aikasemmat kommentit ennenkuin ryntää kommentoimaan....

        kerrotko minkä kentän se varaukseton hiukkanen luo? Ja miten se luo olemattomalle massan, mutta ei kuitenkaan kaikelle kuten valolle?

        Ihan vaan rupesi kiinnostamaan. Kerro kun tiedät.

      • fudge_factors
        procentti kirjoitti:

        kerrotko minkä kentän se varaukseton hiukkanen luo? Ja miten se luo olemattomalle massan, mutta ei kuitenkaan kaikelle kuten valolle?

        Ihan vaan rupesi kiinnostamaan. Kerro kun tiedät.

        "kerrotko minkä kentän se varaukseton hiukkanen luo?"

        Esitä kysymyksesi sellaiselle joka ylipäätänsä uskoo ns. "alkeishiukkasiin" konkreettisina olioina. Itse pidän niitä lähinnä matemaattisen mallin osina.

      • Ex-nihilo-nihil
        fudge_factors kirjoitti:

        "Kerrohan, mikä on parempiu vaihtoehto?"

        Eiköhän aluksi riitä että osoitetaan vallitseva malli puutteelliseksi tai että epäilyyn on ylipäätänsä aihetta:

        "But the 'conspiracy' does not come out naturally from the models, and some fine-tuning is required to explain the observations. For this reason, some astronomers have suggested that, rather than being due to dark matter, it may be due to Newton's law of gravity becoming progressively less accurate at large distances."

        http://phys.org/news/2015-04-dark-conspiracy.html#jCp

        "Itse asiassa hiukkasfysiikan standardimalli on nyt valmis, kun Higgsin bosoni löydettiin. 1930 luvulla se oli kaukana siitä."

        Higgsin "löytäminen" ei mielestäni ollut minkäänlainen saavutus vaan lähinnä episyklejä muistuttavan fysiikan standardimallin näennäinen vahvistus ja massiivinen hypetys - kattavalta fysiikan teorialta voisi odottaa selkeämpää tulosta kuin 27 parametrin matemaattinen teoriahirviö. Näyttää silti että fysiikassa on selkeä paradigma ongelma. Katso jo kerran aikaisemmin linkittämäni video:

        https://www.youtube.com/watch?v=hNg4cCe6A74

        Kannattaisi lukea ensin aikasemmat kommentit ennenkuin ryntää kommentoimaan....

        "Eiköhän aluksi riitä että osoitetaan vallitseva malli puutteelliseksi tai että epäilyyn on ylipäätänsä aihetta:"

        No ei todellakaan riitä. Jos sinulla ei ole tarjota tilalle mitään parempaa tai edes lähes yhtä hyvää, niin juttusi on silkkaa paskanjauhamista. Tiedät sen varmaan itsekin. Kaltaisiai denialisteja mahtuu tusinaankin n kappaletta. Teitä on tiedepalstoilla niin, että päät yhteen kolkaa ja mitä te olette saaneet ikinä "filosofoineinne" aikaan. Ette yhtään mitään

      • fudge_factors

        "No ei todellakaan riitä. Jos sinulla ei ole tarjota tilalle mitään parempaa tai edes lähes yhtä hyvää, niin juttusi on silkkaa paskanjauhamista."

        Tiede nyt vaan kehittyy niin että ensin tunnustetaan anomalioiden olemassaolo eikä lakaista niitä enää maton alle ja sitten vasta aletaan kehittää sitä parempaa tai toimivampaa selitystä ja jos niitä toimivampia selityksiä ei kukaan vaivaudu kehittelemään niin sen aikaa tiede junnaa sitten paikoillaan.

        Kukaan ei kiellä sinua uskomasta big bangiin ja pimeisiin substansseihin (pimeä aine & energia) joista ei muuta tiedetä kuin että big bang teoria ei toimi ilman niitä. Ihan vapaasti saat myös uskoa Higgsiin jonkinlaisena jumalahiukkasena joka sitten selvittää lopullisesti kaikki tunnetut fysiikan ongelmat. Minusta se on sitten kyllä lähinnä toiveajattelua eikä enää tiedettä eikä ole oikein edes falsifioitavissa mitenkään.

        Ihminen on laumaeläin näköjään myös tieteessä....

      • omituisia-väitteitä

        "Kukaan ei kiellä sinua uskomasta big bangiin ja pimeisiin substansseihin (pimeä aine & energia) joista ei muuta tiedetä kuin että big bang teoria ei toimi ilman niitä."
        Väitteesi on omituinen. BB teoria toimi paljon aikaisemmin kuin viitteitä pimeästä aineesta ja -energiasta oli edes löydetty.

        " Ihan vapaasti saat myös uskoa Higgsiin jonkinlaisena jumalahiukkasena joka sitten selvittää lopullisesti kaikki tunnetut fysiikan ongelmat."
        Kukaan fysiikkaa harrastava ei ole esittänyt tuollaista ammattilaisista puhumattakaan. Rakentelet hölmöjä olkiukkoja. Higgsin hiukkasen löytyminen vain täydensi standardimallin.
        Sinulla ei vieläkään taida olla esittää mitään vaihtoehtoa tieteelle?

      • fudge_factors

        "BB teoria toimi paljon aikaisemmin kuin viitteitä pimeästä aineesta ja -energiasta oli edes löydetty. "

        Niin BB teorian uskottiin toimivan siihen asti kunnes törmättiin anomalioihin joiden takia ne pimeät substanssit piti postuloida. Voisi myös olettaa että Newtonin gravitaatiolaki ei enää toimi tarkasti hyvin suurilla etäisyyksillä.

        Einstein itse muuten jossain vaiheessa pohti mahdollisuutta että valon nopeus ei olisikaan vakio. Jos valon nopeuden olettaa muuttujaksi niin kaareutuvaa avaruutta ei tarvita ja jos oletetaan valon nopeuden olevan vakio niin on samalla oletettava että avaruus kaareutuu. Metrin mitta on nykyään määritelty valon nopeuden oletetun vakion mukaan joten valon nopeuden vaihteluita on mahdoton havaita koska metrin mitan ja valon nopeuden suhde on viritetty kehäpäätelmäksi.

        https://www.sciencenews.org/article/speed-light-not-so-constant-after-all

        http://en.wikipedia.org/wiki/Variable_speed_of_light

        "Sinulla ei vieläkään taida olla esittää mitään vaihtoehtoa tieteelle?"

        Tuo sinun kysymyksesi se vasta omituinen on joten jätän sen omaan olemattomaan arvoonsa...

      • jhkjhkhk

        Eihän niillä ole BB teorian kannalta mitään vaikutusta. BB vorkki ennen pimeän aineen ja pimeän energian löytymistä, enkä ole törmännyt yhdenkään kosmologin väitteeseen siitä, että ne olisivat BB:lle nykyäänkään mitenkään ongelmallisia.
        Näytähän artikkeli, jossa Einstein olisi epäillyt valonnopeuden vakioisuutta. Olen lukenut useita Einstein elämänkertoja, enkä ole tuollaiseen väitteeseen törmännyt missään yhteydessä. Mahdollisuutta hän on toki voinut pohtia suhtista muotoillessaan, vaikka tuntemani tieteenhistoria ei sitä mainitse. Se että c on invariantti kaikissa inertiaalijärjestelmissä on erityisen suhtiksen pääpostulaatti.
        Jos c muuttu pitäisi parin luonnonvakion tyhjiön permeabiliteetin ja - permittiivisyyden muuttua. Sellaisesta ei ole pienintäkään näyttöä kuin ei myöskään c:n muuttumisesta.
        C on valittu metrin standardiksi, koska c:n vakioisuus on niin varma kuin tieteessä jokin voi varma olla.

      • fudge_factors

        Lue se Science-newsin linkki. Jos valonnopeus edes joissain olosuhteissa vaihtelee tyhjiössä niin on mahdollista että se Newtonin gravitaatiolaki ei toimikaan niin hyvin pitkillä etäisyyksillä.

        Myös tämä linkki kannattaa lukea:

        http://phys.org/news/2015-04-universe-fast.html

        Teorian kannalta valon nopeuden vaihtelu aiheuttaisi tietenkin ongelmia mutta havaintojen pitäisi aina silti olla tärkeämpiä kuin teorian sisäinen matemaattinen koherenssi.

        En nyt oikein viitsi enkä jaksa keskustella tyyppien kanssa joilla ei tuo luetun ymmärtäminen ja linkkien avaaminen ja lukeminen ymmärtämisestä nyt puhumattakaan näköjään onnistu vaan jankkaavat sitä samaa potaskaa loppumattomiin. Hyötysuhde on mun kannalta turhan huono näin ollessa. Kai täällä on sitten taas liikaa kiukuttelevia ja kärttyisiä tai lähinnä krapulaisia vappujuhlijoita liikkeellä tänään.

        voi hyvänen aika mitä postulaatteja...

        Voisiko joku kertoa taipuuko valo avaruuden tyhjiössä, vai pitääkö olla linssi. Onko tämä linssi sitten jotain ainetta vai riittääkö pelkkä gravitaatio, eli massattomat fotonitkin antautuisivat kuin mustaan aukkoon. Ja mitä oli se säteily mitä tursuu mustan aukon navoilta onko se valoa joka on niin kovassa paineessa, että tursuaa mustastakin aukosta pois päin. Hyrrää olen pyöritellyt ja tullut siihen tulokseen, että siellä navoillahan pitäisi olla imua ja päiväntasaajalta sitte roiskua pois päin.

        Ihan vain kysyisin ystävällisesti, ei tarvitse suuttua.

      • HawkStephensfink

        Valo taipuu avaruudessa:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Gravitaatiolinssi
        ja säteily mustien aukkojen tapauksessa saa vauhtia ja suuntaa magneettikentästä. ks. esim:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kvasaari
        https://www.avaruus.fi/uutiset/tahdet-sumut-ja-galaksit/vaaraan-suuntaan-pyoriva-musta-aukko-luo-voimakkaat-suihkut.html

      • procentti

      • mitäkyselet
        procentti kirjoitti:

        siis taipuuko vai ei?

        Taipuu se painovoimakentässä.

    • fudge_factors

      "A fudge factor is an ad hoc quantity introduced into a calculation, formula or model in order to make it fit observations or expectations. Examples include Einstein's Cosmological Constant, dark energy, dark matter and inflation."

      http://en.wikipedia.org/wiki/Fudge_factor

    • montako % maapallon massasta on sitä pimeää juttua?

      • fudge_factors

        0% on ihan hyvä ja sopiva arvio....

      • fudge_factors kirjoitti:

        0% on ihan hyvä ja sopiva arvio....

        mitäs nää höpinät kuudestakymmenestä prosentista sitten on?

      • fudge_factors
        procentti kirjoitti:

        mitäs nää höpinät kuudestakymmenestä prosentista sitten on?

        "mitäs nää höpinät kuudestakymmenestä prosentista sitten on?"

        ne on höpinöitä. Hyvää vappua!

    • Totuutentuulahdus

      Sernissä kai kaikista pisimmällä tämän pimeen materiaalin tutkinnassa.
      se ei ole illuusio, ellei sitten koko malmankaikkeus ole matris eli kuvitteellinen.
      Pimeä energia rikoo kaikkeja luonnolakeja, sitä vaan tälläkolkalla on hyvin vähän.
      Kun taas napurigalaksimme, Andromedan keskuksessa sitä on runsaasti, myös linnunradan kuskuksessa, mutta galaksien laitamailla hyvin vähän, paljon vämemmän kuin edes galaksien välisessä avaruudessa.

      mm Linnunrataa suojaa eräänlainen kilpi, joka ulotuu kauvas Linnunradan reunoilta. jossa on selvä raja pimeän energian tiheydessä.

      • fudge_factors

        "Pimeä energia rikoo kaikkeja luonnolakeja, sitä vaan tälläkolkalla on hyvin vähän."

        Niin ne gravitaatioon liittyvät kaavat näyttävät toimivan kun etäisyydet ovat riittävän pieniä (esim. tämän meidän galaksin sisällä).

        "Kun taas napurigalaksimme, Andromedan keskuksessa sitä on runsaasti, myös linnunradan kuskuksessa, mutta galaksien laitamailla hyvin vähän, paljon vämemmän kuin edes galaksien välisessä avaruudessa."

        Andromeda on jo sitten tarpeeksi kaukana että kaavat eivät toimi ilman pientä matemaattista virittelyä (ns. pimeä energia joka on vain lisämuuttuja kaavassa) ja galaksien keskustassa on muutenkin enemmän kamaa kuin laitamilla että kaavojen virheet näkyvät helpommin.

        "mm Linnunrataa suojaa eräänlainen kilpi, joka ulotuu kauvas Linnunradan reunoilta. jossa on selvä raja pimeän energian tiheydessä."

        Tuo menee scifin puolelle.... :-)

        "Pimeä aine" & "pimeä energia" ovat molemmat vain lähinnä matemaattisia kupruja nykyisissä teorioissa eikä niille tarvitse olettaa selitykseksi mitään konkreettista uutta ainetta. Jotain on pielessä kaavoissa ja se näkyy selkeästi vasta hyvin suurilla etäisyyksillä hyvin suurten massakeskittymien ollessa kyseessä.

        ...

        Tämä ei tietenkään ole mikään tieteen konsensusnäkemys vaan lähinnä omani josta voi sitten muut vääntää tarinaa lisää ja leikkiä tieteen "ristiretkeläisiä" vääräuskoisia vastaan mutta tuskin jaksan itse kommentoida niihin. Tuleepahan vähän ehkä lisää palstantäytettä tälle melko uneliaalle foorumille.

      • fudge_factors

        Cernin hiukkaskiihdytin on sitten lähinnä fyysikkojen sukuelimenjatke samaan tyyliin kuin urheiluatot ja henkilökohtaiset huippunopeat tietokoneet.
        Mikä voisikaan olla egoa nostattavampaa kuin leikkiä maailman kalleimmalla ja tehokkaimmalla lelulla.

        Hiukkaskiihdytin on ikäänkuin vasara jolla hakataan esim. voileipäkeksejä pienimmiksi murusiksi - mitä enemmään voimaa käyttää vasaralla hakkaamiseen sitä pienempiä murusia saa aikaiseksi. Jos ainoa työkalu on vasara niin koko maailma näyttää olevan täynnä nauloja....

        Hyvää päivänjatkoa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      77
      2727
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      281
      1559
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1351
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1321
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      394
      1260
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1007
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      929
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      321
      832
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      822
    Aihe