Olen ollut suhteessa nykyisen poikaystäväni kanssa noin vuoden verran. Saimme melkein heti seurustelun alkuvaiheessa tietää, että hänellä on syöpä (Ennuste ei ollut silloin kovin hyvä mutta päätettiin, että toivoa aina on ja yhdessä ollaan ja mennään eteenpäin).
Olemme molemmat suht nuoria (25v. paikkeilla). Olemme tällä hetkellä kaukosuhteessa. (Erinäisistä syistä).
Minua itseäni on vain ruvennut kamalasti pelottamaan ja mietityttämään, että hänellä on ollut paljon komplikaatioita tässä matkan varrella (monta verenmyrkytystä yms..) tälläkin hetkellä aika pahassa tilassa ja olen huomannut, että tämän vuoden aikana elämä on pyörinyt lähinnä hänen ympärillään (Mikä ei siis ole ongelmana, koska rakastan olla hänen kanssaan ja viettää aikaa yhdessä jne.)... mutta jotenkin pelottaa, että jos tässä tulee pian käymään huonosti ja mitä sitten minulle käy, kun olen ollut " niin kiinni toisessa" .... En halua lähteä tästä suhteesta, koska en ole hänen kanssa sen takia onko hän terve vai sairas vaan oikeasti rakastan häntä .. mutta pelottaa.... nytkin makaa teholla ja taas verenmyrkytys jne.... pelottaa ....
Miten te muut jotka seurustelette syöpää sairastavan kanssa, miten teillä arki ja haaveet ? (jossa ennuste ei esim. 5-vuoden tähtäimellä ole kovin valoisa vaikka toivoa aina on...)
Toisaalta olen huomannut, että haaveet ja suunnitelmat luo toivoa mutta toisaalta jos mietimme liian pitkälle siitäkin ahdistuu helposti.. siis minä...koska pelkään että ei enää ole kauan jäljellä...ahdistaa omat ajatukset enkä tiedä miten päin olla ....
Olemme molemmat suht nuoria (25v. paikkeilla). Olemme tällä hetkellä kaukosuhteessa. (Erinäisistä syistä).
Minua itseäni on vain ruvennut kamalasti pelottamaan ja mietityttämään, että hänellä on ollut paljon komplikaatioita tässä matkan varrella (monta verenmyrkytystä yms..) tälläkin hetkellä aika pahassa tilassa ja olen huomannut, että tämän vuoden aikana elämä on pyörinyt lähinnä hänen ympärillään (Mikä ei siis ole ongelmana, koska rakastan olla hänen kanssaan ja viettää aikaa yhdessä jne.)... mutta jotenkin pelottaa, että jos tässä tulee pian käymään huonosti ja mitä sitten minulle käy, kun olen ollut " niin kiinni toisessa" .... En halua lähteä tästä suhteesta, koska en ole hänen kanssa sen takia onko hän terve vai sairas vaan oikeasti rakastan häntä .. mutta pelottaa.... nytkin makaa teholla ja taas verenmyrkytys jne.... pelottaa ....
Miten te muut jotka seurustelette syöpää sairastavan kanssa, miten teillä arki ja haaveet ? (jossa ennuste ei esim. 5-vuoden tähtäimellä ole kovin valoisa vaikka toivoa aina on...)
Toisaalta olen huomannut, että haaveet ja suunnitelmat luo toivoa mutta toisaalta jos mietimme liian pitkälle siitäkin ahdistuu helposti.. siis minä...koska pelkään että ei enää ole kauan jäljellä...ahdistaa omat ajatukset enkä tiedä miten päin olla ....
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minua ahdistaa kun avokki muuttui hyljeksiväksi melkein heti kun sain syöpädiaknoosin. Olen hänelle enemmänkin ilmaa ja hänen työkaverinsa ovat enemmän perhettä hänelle kuin minä. Mukamas "tyttöporukalla" luuhaa laivareissuja ja kännää kapakoissa, eikä mua kutsuta mukaan. Kaverit on kuulemma varanneet matkan tai bileet ja ei kuulemma voi perua. Juuri nyt kun tarvitseisin enemmän läheisyyttä ja henkistä tukea. Ei ole oltu yhdessä kuin 30 vuotta ja nyt jo tollaseksi muuttui. Ei seksiä, eikä mitään. Minä nukun eri huoneessakin. Vaikuttaa sille että se on päästään sekasi. Mutta kun kyllästyn niin lähden naistentansseihin ja vietän yöni vieraan naisen vieressä. Laittoivat minut eläkkeelle, niin voisinhan myydä talon ja tavarat ja mökin ja muuttaa etelän läömpöön. Ellei siellä olisi liikaa terroiristeja. Kyllä tällainen vaalea miehinen mies vielä kelpaa hetken aikaa vällyjenkin alle. Olen kuitenkin samalla lailla aktiivinen kuin ennen syöpädiaknoosiakin. Ja jos kuolen muutaman vuoden päästä, niin eihän kukaan niitä omaisuuksiaan saa mukaansa kuitenkaan. Hillukoon sit ja raahautukoon duuniin vielä yli kymmenen vuotta ja viettäköön sitä laatuaikaa kavereittensa kanssa. Veikkampa että alkaa se pikkuhiljaa sekin kyllästyttää.
Älä ihmeessä jää syöpäpotilaan kamppailua katsomaan.
Muista, että sinulla on oma elämä ja oikeus onnelliseen parisuhteeseen terveen ihmisen kanssa.
Syöpäpotilas tulee kuolemaan ja sen kamppailun katsominen ei ole kenellekään hyväksi.
Siispä jätä hänet nopeasti.
Osaisit edes hävetä!
Ihmiset ovat erivahvuisia. Toiset jaksavat, toiset eivät jaksa. Jos ei jaksa, niin ei. Olen kuivilla oleva alkoholisti. Vaimoni jaksoi minua silloinkin, kun joku muu olisi jo romahtanut. Eivät nekään, jotka romahtavat, ole itse valinneet geenejään tai ympäristöään.
Syöpäpotilaan omaishoitajana yli neljänkymmenen vuoden yhteiselon jälkeen.
Viisi vuotta kasvatettu iso kasvain ja nyt viimeisen vuoden aikana etäpesäkkeitä putkahtelee runsain määrin eri puolille.
Loppu näyttää kasvavalla todennäköisyydellä lähestyvän, mutta tarkkaa aikaa ei kukaan osaa sanoa.
Eletään vain päivä ja yö kerrallaan kuten ennenkin, vähän kuin Eino Leinon Nocturnea mukaillen.
"En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie."
Omassa kodissa on vuosikymmenien muistot ympärillä, niiden keskellä on onnea valmistautua lopun lähestymiseen. Jos sairaalaan lähettäisi, siellä ne tekisivät satuun hyvin onnettoman lopun pikaisesti.
Moi.Tiedän tarkalleen mistä kerrot.Olen kokenut saman ja menettänyt puolisoni.Haastava elämäntilanne.Jos todella haluat tukea ja ajatuksia vastaa tähän.