Mitä on Suomen Oikeuslaitoksen tila?

hulluttuomarit

-ja sen Tuomarit? :






Julkaistu: 25.4. 9:02 IS
15-vuotiaan Tuulin raa’asti murhannut mies pääsee vapaaksi. Tuulin isä ei ymmärrä vapauttamisen perusteita.

PERJANTAINA tuli se päivä, jota 15-vuotiaan Tuuli Ikosen isä Kari on pelännyt. Hänen tyttärensä raa’asti kadulle murhannut mies lasketaan vapaaksi.

– Pahalta tuntuu, Kari Ikonen sanoo äänen murtuessa.

Vapauttamispäätös repi auki isän haavat.

Vapauttamispäätöksen teki Helsingin hovioikeus. Murhaaja pääsee elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen 1. syyskuuta ensi vuonna.

Miehellä oli rankka rikostausta jo ennen Tuulin murhaa 1995. Kaksi vuotta aiemmin mies oli raiskannut 13-vuotiaan tytön tamperelaisessa puistossa.


ELINKAUTINEN vankeuskaan ei estänyt miestä syyllistymästä uuteen äärimmäisen vakavaan seksuaalirikokseen. Lyhyellä, vain muutaman tunnin vankilomalla, mies käytti törkeästi seksuaalisesti hyväksi pientä lasta.

Tästä miehelle langetettiin yhden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistus 2006.

– Kun katsoo miehen rikoksia, niin ennuste tuntuu todella pahalta. Minusta hän näyttää yhä vaaralliselta. Kyseenalaistan hovioikeuden päätöksen, isä ihmettelee.

Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut miehen laskemista vapaaksi. Isää ihmetyttää, miksi hovioikeus käveli päätöksessään Rikosseuraamuslaitoksen lausunnon yli.



Ei tässä paljon omaisilta kysellä.

– Oikeuden päätös tuntuu oudolta. Rikosseuraamuslaitoksen asiantuntijoita ei ole huomioitu.

Tuuli oli Kari Ikosen esikoinen.

Kohtalokkaana päivänä hän oli ollut Tampereen keskustassa ostamassa isänpäivälahjaa. Tuuli jäi pois linja-autosta kotinsa lähettyvillä, kun täysin tuntematon mies kävi kimppuun ja löi terä­aseella useita kertoja. Kotiin olisi ollut matkaa vain 200 metriä.


PAHOIN haavoittunut tyttö yritti hakea apua autoilijalta, mutta tuupertui maahan ennen kuin kuljettaja sai oven auki. Tuuli menehtyi matkalla sairaalaan.

Aiemmin kesällä Tuuli oli käynyt rippikoulun ja halusi seuraavalle leirille isoseksi. Hyvin koulussa menestynyt tyttö haaveili eläinlääkärin ammatista.

Hovioikeus perusteli vapauttamista mm. miehen opiskelulla ja sillä, ettei mies käytä alkoholia.

– Päätöksessä pidetään merkkinä miehen sopeutumisesta yhteiskuntaan hänen opiskeluaan. Mies oli opiskelija silloinkin, kun hän murhasi tyttäreni. Hän teki murhan selvin päin, kuten käsittääkseni kaikki muutkin rikoksensa. Mikä tässä on parantunut? isä kysyy.

Oman tyttären julma kohtalo painaa vanhempien mieltä.

1

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulihansesieltä

      Kansanedustaja Kari Tolvanen ihmettelee, onko ammattilaisten tekemillä vaarallisuusarvioilla enää merkitystä.



      Helsingin hovioikeus päätti perjantaina vapauttaa murhamiehen, joka on tuomittu 13-vuotiaan tytön raiskaamisesta, 1995 kadulla tekemästään 15-vuotiaan tytön murhasta ja myöhemmin nelivuotiaan lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies on istunut vankilassa 19 vuotta.

      Kansanedustaja ja siviilissä rikosylikomisario Kari Tolvanen (kok.) kirjoittaa Facebookissa monien "aivan perustellusti" kysyneen häneltä, voiko erittäin vaarallinen vanki todella vapautua.

      – Hovioikeuden mukaan kyllä voi. Itse olen täysin eri mieltä. Joko lainsäädäntö tai sen tulkinta on pahasti pielessä, Kari Tolvanen toteaa.

      – Onko enää mitään merkitystä terveydenhuollon ja vankeinhoidon ammattilaisten tekemillä vaarallisuusarvioilla, kun niille ei panna mitään painoarvoa. Eivät nämä ammattilaiset tyhjästä vangin vaarallisuutta ole keksineet, Tolvanen huomauttaa.

      Hänen mielestään rikosseuraamuslaitoksen pitää valittaa päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

      – Samaan aikaan oikeusministeriön pitää selvittää mielenterveys-, rikos- ja vankeuslain mahdollista vaarallisen vangin mentävää aukkoa. Jos tällainen on, eduskunnan on heti ensitöikseen paikattava se.

      Tolvasen mielestä uhria on aina suojeltava.

      – Tunnen useita elinkautisvankeja. Jotkut heistä voi vapauttaa ilman huolta rikoksen uusimisriskistä. Osan kanssa ei voi olla näin huoleton. Ja sitten on muutamia, joita ei voisi mielestäni näillä näkymin vapauttaa lainkaan muiden turvallisuuden vuoksi, hän kirjoittaa.
      Mailaa Printtaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3641
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2393
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2049
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      901
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      831
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      795
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      789
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      707
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      87
      686
    Aihe