Tuntuuko tutulta

Sopisiko Timo Soiniin .Markku Salon mukaan narsistiselle häiriölle on ominaista manipulointikyky, mutta jos narsisti ei saa toista alistumaan tahtoonsa hyvällä, hän pyrkii siihen pahalla: uhkailuin, painostaen, tekemällä rikosilmoituksia, valituksia ja kanteluita.[16] Hänellä on myös tyypillistä luoda itselleen hovi, jonka hän pitää tyytyväisenä muun muassa lahjonnalla. Hovista pois jäävä tai joutuva joutuu aina vainon kohteeksi.[17] Salon mukaan narsistille tyypillinen temmellyskenttä on tuomioistuinlaitos ja muut siihen liittyvät viranomaiset kuten poliisi.[18] Viranomaiset ovat narsismihäiriöisille väline oman tahdon läpi viemiseen, siksi he käyttävät viranomaiskanavia normaalia enemmän. Häiriöinen pystyy kehittämään riidan yksinkin kehittämällä näennäisiä ongelmia voidakseen kontrolloida toista. Hän kerää oikeudenkäynteihin valtavasti aineistoa, ja hän on hyvin taitava selittämään ja luomaan omia totuuksia ja hankkimaan näennäisnäyttöä. Hänen on saatava voittaa kulloinenkin peli ja säilytettävä näin ylivertaisuuskuvitelmansa keinoja kaihtamatta. Häiriöinen voi kohdistaa vastapuoleen aina uusia oikeudenkäyntejä entisten päätyttyä. Ensisijainen tavoite on vastapuolen nujertaminen[19][20]

Johtamisen ja organisaatioiden professori Pauli Juudin mukaan työpaikoilla on pahana ongelmana narsistinen johtaja, joka kokee olevansa itse koko organisaatio ja pyrkii nousemaan muiden yläpuolelle
???
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yrittäkää nyt vain jaksaa, jospa Soinista vielä ministerikin, niin aivan pelkään että kestättekö te.;)

Äänestä
  • Umpinarsistihan tuo Soini on ja muutenkin tosi v...mainen heppu, sen tietää jokainen Isä Timon hyvin tunteva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihanvaankysyn kirjoitti:

Sopisiko Timo Soiniin .Markku Salon mukaan narsistiselle häiriölle on ominaista manipulointikyky, mutta jos narsisti ei saa toista alistumaan tahtoonsa hyvällä, hän pyrkii siihen pahalla: uhkailuin, painostaen, tekemällä rikosilmoituksia, valituksia ja kanteluita.[16] Hänellä on myös tyypillistä luoda itselleen hovi, jonka hän pitää tyytyväisenä muun muassa lahjonnalla. Hovista pois jäävä tai joutuva joutuu aina vainon kohteeksi.[17] Salon mukaan narsistille tyypillinen temmellyskenttä on tuomioistuinlaitos ja muut siihen liittyvät viranomaiset kuten poliisi.[18] Viranomaiset ovat narsismihäiriöisille väline oman tahdon läpi viemiseen, siksi he käyttävät viranomaiskanavia normaalia enemmän. Häiriöinen pystyy kehittämään riidan yksinkin kehittämällä näennäisiä ongelmia voidakseen kontrolloida toista. Hän kerää oikeudenkäynteihin valtavasti aineistoa, ja hän on hyvin taitava selittämään ja luomaan omia totuuksia ja hankkimaan näennäisnäyttöä. Hänen on saatava voittaa kulloinenkin peli ja säilytettävä näin ylivertaisuuskuvitelmansa keinoja kaihtamatta. Häiriöinen voi kohdistaa vastapuoleen aina uusia oikeudenkäyntejä entisten päätyttyä. Ensisijainen tavoite on vastapuolen nujertaminen[19][20]

Johtamisen ja organisaatioiden professori Pauli Juudin mukaan työpaikoilla on pahana ongelmana narsistinen johtaja, joka kokee olevansa itse koko organisaatio ja pyrkii nousemaan muiden yläpuolelle
???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu