Myönnän olen kokoomuslainen. Aina olen ollut ja tulen olemaan, johtuu taustastani, olen siis varakas, niin rahallisesti, kuin henkisestikin. Kertokaapa nyt minulle Perussuomalaiset, haluatteko minut sinne alas köyhempien joukkoon, vai haluatteko tänne ylös, meidän varakkaiden joukkoon. Kysymys on ehkä epäreilu, kun puolet Perussuomalaisista on minun kanssani samalla varakkuustasolla ja puolet taas köyhiä. Työllistänyt olen ihmisiä paljon, mutta en Suomalaisia, koska he ovat liian kalliita. Meinaatteko nyt ottaa minulta tämänkin edun pois, estämällä ulkomaalaisten tulon Suomeen. No kuitenkin voin aina tuudittautua tähän asemaani, mutta on todella epäreilua, jos todella meinaatte viedä minulta latvialaiset työntekijät. Varmaan huomasittekin, maanviljelijä olen, Suomalaista työntekijää en ole saanut yli 15 vuoteen on kuulemma liian huono palkka ja pätkätyö. Maksan työntekijöilleni niin paljon, että 5 kuukauden työllä he saavat lähes 4 vuoden palkan, kotimaahan verrattuna. Niin, viime aikoina on ollut Romanialaisia, tosi hyvin tekevät työnsä ja halvalla. Yksikin rasistinen tölväisy Romanialaista, tekee sinusta idiootin. Siis minun mielestäni.
kokoomusaina
suomionminun
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinä taas kerran teit itsestäsi idiootin, mielikuvitus Romanialaisilla työntekijöillä, joille maksoit niin että tyrä rykyi ;) Jus just ja nyt me kaikki katsomme sua ihqu jumalana ;)
Mutta Kokoomuslainen olet varmasti ;)
Aloittajan kuvitteelline keksitty tarina ei näitä kannata tänne väsätä .