saivat eniten ääniä vaalipäivänä. Kiri olisi kannattanut aloittaa pari viikkoa aikaisemmin niin olisi ollut ennakkoäänten ykkönen myös.
PersusSuomalaiset,
NroUno
656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä Yle pitää huolen tasaisella mollaamisella, että seuraavissa vaaleissa otetaan myös ennakkoäänet omaan pussiimme. Yleen tarvitaan myös rajuja leikkauksia, voi olla myös, että ääni hiljenee
PS pitää huolen siitä seuraavassa hallituksessa, että rajuja leikkauksia teatterien ym valtion rahoitukset. Eiköhän suunsoitto ala loppua, kun on huoli leivästä. Ei ole aikaa jauhaa paskaa. Niin sitä joutuu muutkin suomalaiset tekemään. Meillä on viimeiset 40 v elättetty epämääräisiä "taiteilijoita", jotka yhteiskunnan varoilla ryypänneet itsensä hajalle näistä on esim kuinka paljon.
Kyllä näitä riittää. Ehkä tunnetuimmat Irwin Goodman ja Kari Tapio.
Taiteilijoiden, ja suoraan heille menevistä tuista ei kyllä muodostu minkäänlaista virtaa, edes "noroa" jota kannattaisi katkaista. Taiteilijat tulevat toimeen todella vähällä, kalliimmaksi tulisi heidän liittämisensä "loputtomaan" työttömien rivistöön.
Tuet erilaisilta taidesäätiöiltä ja muilta huuhaajärjestöiltä, säästäisivätkin jo satoja miljoonia.
Niin, nykyisinhän mainitsemasi porukka löytyy persujen valtuustoista ryyppäämästä...
Vähän on sullakin jo vanhaa ja tuhanpäisäistä tuo höpinäsi, olisiko syytä koettaa jotain nykyaikaisempaa, kun tuo ei oikein toimi.