Halla-ahon perintöprinsessan aloite

uskomatonta

11.02.2015 Nuutti Hyttisen ym. aloite Touko Laaksosen muistamisesta keskustakirjaston yhteydessä

Touko Laaksonen (8.5.1920 Kaarina -7.11.1991 Helsinki) on eräs kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista kuvataiteilijoista . Hän aloitti uransa muutettuaan Helsinkiin vuonna 1939ja tuotti vuosikymmeniä jatkuneella urallaan noin 3500 työtä. Hänen tuotannostaan ovat ottaneet vaikutteita monet kansainvälisesti tunnetut taiteilijat, kuten Queen-yhtyeen Freddie Mercury. Hänen tuotantoaan on ollut esillä muun muassa Amos Andersonin taidemuseossa , Helsingin

taidemuseossa , kulttuurikeskus Logomossa Turussa, Kulturhusetissa Ruotsissa, New Museum- ja Museum of Modern Art -taidemuseoissa New Yorkissa, Museum of Contemporary Art -museossa Los Angelesissa, San Francisco Museum of Modern Art -museossa sekä Victoria and Albert Museumissa Lontoossa.

Laaksonen osallistui myös isänmaan puolustamiseen toimimalla tulenjohtajana ilmatorjunnassa jatkosodassa ja hänelle myönnettiin ansioistaan vapaudenristi. Hänelle myönnettiin jo elinaikanaan vuonna 1990 Puupäähattu, hänen elämäntyöstään vuonna 1991 tehty dokumenttielokuva palkittiin Jussi-palkinnolla ja hänestä on tekeillä pitkä näytelmäilta , jonka ensi-ilta on tänä vuonna . Laaksosen töitä on nähty myös muun muassa Finlaysonin tekstiileissä, postimerkeissä sekä hänen taiteilijanimeään kantavassa vaatemallistossa. Vuonna 1984 perustettiin hänen taiteilijanimeään kantava säätiö, jonka toimialaan kuuluu taiteen kerääminen , esittely ja säilyttäminen jälkipolville.

Helsinki on kaupunginhallituksen vuonna 1991 tekemän ja vuonna 2011 uusiman päätöksen mukaisesti mukana taiteen prosentti periaatteessa , joka on myös kirjattu hallitusohjelmaan vuonna 2011. Periaatteen mukaisesti ju lkista rakennusta tai aluetta suunniteltaessa noin yksi prosentti hankkeen kustannuksista varataan rakennuksen tai sen ympäristön taiteelliseen parantamiseen .

Taide tuo rakennettuun ympäristöön viihtyisyyttä ja persoonallisuutta, jonka avulla voidaan vahvistaa alueen identiteettiä tai ratkaista ongelmia.

Esitänkin, että keskustakirjasto-hankkeen yhteydessä taiteen prosenttiperiaatetta käytetään Touko Laaksosen elämäntyön muistamiseen. Muistaminen voidaan toteuttaa käytännössä esimerkiksi sijoittamalla keskustakirjaston edustalle Laaksosen teoksia mukaileva patsas tai hankkimalla Laaksosen töitä pysyvään näyttelyyn , joka voisi sijaita esimerkiksi keskustakirjaston aulatiloissa.

Nuutti Hyttinen

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoxoikkirj

      -- Oiken olisi kirjoittaa TL kansainvälisesti tunnetuin suomalainen homoseksuaaaali ilman erityistä titteliä.

    • nuijakriitikko

      " eräs kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista kuvataiteilijoista " riippuu ehkä siitä kuka tai mitkä piirit näin arvioivat. Määrä harvoin korvaa laadun... Hyttisen kannattaisi tutustu kunnolla kuvataiteesen ennen näitä väittämiään. Kioskikirjallisuuttakaan ei voi verrata Waltariin tai Paavolaiseen.

    • tomoff

      mun mielestä on rohkeaa ku joku tulee kaapista ulos hyvä Nuutti

      • Pykäläry

        Onks se miuka tullut kaapista jos ehdottaa patsasta suurelle taitelijalle?


      • OnkoPenttiMukana
        Pykäläry kirjoitti:

        Onks se miuka tullut kaapista jos ehdottaa patsasta suurelle taitelijalle?

        Pentti Oinonenkin on varmaan allekirjoittanut tämän persujen kulttuurintekovaatimuksen Tom of Finland patsaan pystyttämisestä? Entäs Hakkarainen. Persut varmaan vaativat tämän patsashankkeen kirjaamista hallitusohjelmaan. Muuten ehkä kieltäytyvät hallitusvastuusta.


      • EiPersujenVaanPersun
        OnkoPenttiMukana kirjoitti:

        Pentti Oinonenkin on varmaan allekirjoittanut tämän persujen kulttuurintekovaatimuksen Tom of Finland patsaan pystyttämisestä? Entäs Hakkarainen. Persut varmaan vaativat tämän patsashankkeen kirjaamista hallitusohjelmaan. Muuten ehkä kieltäytyvät hallitusvastuusta.

        Kyse ei taida olla persujen hankkeesta, vaan tämän persun omasta hankkeesta. Joten voisiko ajatella, että voisi siirtyä johonkin oikeaan asiaan, ja jättää tämän tyypin hankkeensa pariin.


      • VirsutPettuun
        EiPersujenVaanPersun kirjoitti:

        Kyse ei taida olla persujen hankkeesta, vaan tämän persun omasta hankkeesta. Joten voisiko ajatella, että voisi siirtyä johonkin oikeaan asiaan, ja jättää tämän tyypin hankkeensa pariin.

        Tuota, sen hankkeen takana on yli 30 persujen valtuutettua, joten kyse on nimenomaan persujen hankkeesta...


      • EttäSemmonenEro
        VirsutPettuun kirjoitti:

        Tuota, sen hankkeen takana on yli 30 persujen valtuutettua, joten kyse on nimenomaan persujen hankkeesta...

        Taisi olla sitten persujen valtuutettujen, eikä suinkaan puolueen hanke, niin tuota, sillä kun on suuri merkitys onko jonkun kaupungin valtuusto paikallisesti ajamassa jotain hanketta, vaiko puolue ;) Jonkun kaupungin sisäiset puuhastelut ei muuta maata oikein taida kiinnostaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe