Uudelle Vitaralle nimittäin.
http://www.autoliitto.fi/tietopankki/testi-ja-tutkimustuloksia/euro-ncap-kolaritestit/?x1544657=10260491
Törmäystestissä täydet 5 tähteä
7
119
Vastaukset 7
- S_Cross
Samat viisi tähteä on saanut myös S Cross.
- Prominent
TM 10/2015 on varsin myönteinen koeajo ko. autosta.
Eikä kulkine ole sikahinnakaskaan verrattuna vaikkapa Hondaan tai Toyotaan.
Aion tutustua automaattiversioon lähemmin.
Alkavat Suomen tiet olla siinä kunnossa ettei niillä pärjää kuin "maastoautolla"!- V.Itara
Automaatti tulee valitettavasti vasta syssymmällä.
- voi_perrkele
Tuleeko ne tähdet tällä tavalla: Voi p*****le
- fyifan
Ei, ne ei todellakaan tule sillä tavalla.
- Toyota-Suzuki_San
Suzuki jatkaa siis turvallisuudenKIN osalta huippuluokassa. 2011 esitelty uusi Swif:hän sai myös täydet 5 tähteä, mihin ei todellakaan jokainen tuossa kokoluokassa vieläkään yllä.
Ite en ole vielä livenä edes nähnyt uutta Vitaraa, mutta silti luulen, että voisin sen ottaa. Niin hyvät kokemukset esim. tästä Swiftistä minulla on. Ei pienintäkään vikaa ole ollut. - ex-tojo
Rovaniemen Vitara-kauppias kävi kotipihassa esittelemässä ja koeajon jälkeen oli helppo tehdä kaupat.
Näppärä auto taajama-ajossa, hyvä varustetaso ja hinta nelivetoisena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 44948
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437