Näin viime yönä ehkä elämäni pahimman painajaisen. Herättyäni en voinut liikkua puoleen tuntiin, vaan makasin paikallani silmät kiinni ja ahdistuneena noin puoli tuntia unen jälkeen. En usko unella olevan faktaperustaa, vaan uskon sen olevan vain symboli omille peloilleni.
Kaikki nimet on muutettu*.
Siskoni, hänen taaperoikäinen poikansa Mikko* ja miehensä Matti*, jotka asuvat toisella puolella Suomea, olivat käymässä minun ja vanhempieni luona. Matilla oli kai jokin työkeikka meillä päin Suomea emmekä nähneet häntä juuri lainkaan vierailun aikana.
Eräänä iltana siskoni oli käymässä jollain kurssilla sekä samalla tapaamassa kouluaikojen ystävätärtään kahvilla. Minä ja vanhempani vahdimme taaperoikäistä Mikkoa sillä välin.
Yhdessä vaiheessa Mikosta ei ollut kuulunut mitään, ja löysin hänet kylpyhuoneesta, jossa hän oli leikkinyt palasaippualla. Mikon kädet olivat tahmeassa saippuassa ja kynsienkin alla oli valkoista saippuaa. Nauroin ja pesin Mikon. Mikkokin nauroi.
Seuraavassa hetkessä siskoni oli tullut takaisin, ja istuimme olohuoneessa, joka oli edesmenneen isoäitimme vanhan asunnon olohuone. Leikin Mikon kanssa, että sohva oli pankkiautomaatti: työnsin pankkikortin sohvatyynyjen väliin, pidin konemaista ääntä ja olin näppäileväni tunnusluvun. Se oli Mikosta hauskaa.
Siskoni istui edessäni olohuoneen lattialla ja katseli leikkejämme. Äitimmekin, eli Mikon isoäiti, oli tullut huoneeseen ja istuutunut toiselle sohvalle, joka oli vastapäätä sohvaa, jolla minä istuin.
Leikin lomassa pieni Mikko, joka oli vastikään oppinut puhumaan, alkoi estottomasti selittää minulle, että hän on jo pitkään osannut puhua, mutta että hän puhui kieltä, jota hänen äitinsä ei ymmärrä. Näin puhuessaan Mikon ääni ja puhetyyli oli muuttunut aikuismaiseksi.
Katsahdin siskooni, jonka jähmettyneestä olemuksesta päättelin, että Mikon puheet olivat hänestä kiusallisia.
Ajattelin, olisiko Mikolla jonkinasteinen autismi, tai epäilyjä siitä, ja siskoni haluaa pitää asian salassa meiltä.
Seuraavaksi Mikko sanoi, että hänen äitinsä on joskus läpsinyt häntä. Kädellään Mikko demonstroi kuinka se tapahtui. Siskoni ilme muuttui kummallisen tunteettomaksi ja hän alkoi puhua Mikon puheiden päälle niitä näitä ja veti samalla Mikon lähemmäksi itseään.
Äitini paneutui makuulle sohvalle ja nukahti saman tien.
Mikko jatkoi selittämällä, että sisareni toisinaan löi häntä, johon siskoni totesi edelleen tunteettoman näköisenä ja kuuloisena, että Mikko puhuu nyt aivan omiaan. Siskoni elekieli vaikutti siltä, että ilmeettömän ulkokuorensa takana hän oli huolissaan siitä, että heidän perheensä synkkä salaisuus paljastuu. Hän vaikutti myös vieraalta, kuin olisi tuntemattoman persoonan vallassa. Minulle tuli vaikutelma, että väkivalta heidän kotonaan oli vakavaa.
Tässä vaiheessa olin siirtynyt istumaan kolmannelle sohvalle, joka oli olohuoneen kolmannen seinän vieressä. Olin nostanut jalkanikin sohvalle ja istuin polvet koukussa edessäni. Olin niin ahdistunut, peloissani ja kiusaantunut tilanteesta, että tuskin uskalsin hengittää. Olin kääntänyt pääni häveliäästi poispäin siskostani ja Mikosta, jotka edelleen istuivat lattialla vieressäni.
Seuraavassa hetkessä siskoni sanoi, että he lähtevät Mikon kanssa ulos kävelylle. Mikko itki ettei halunnut lähteä, mutta siskoni alkoi väkisin pukea hänelle vaaleanpunaista nuttua, jossa oli edessä kiristysnyöri. Hän kiristi nyörin niin tiukalle, että Mikon oli vaikea hengittää. Äitimme nukkui edelleen sohvalla samassa asennossa.
Pukiessaan nuttua Mikon päälle siskoni sanoi pidätetyn raivon vallassa ja teennäisesti hymyillen: "Mennään ulos, siellä on hukuttava taivas." Päättelin siitä, että siskoni suunnittelee ulkona vahingoittavansa Mikkoa. Ajattelin, että hän saattaa hylätä Mikon yksin jonnekin tai jopa surmata hänet.
En enää voinut olla puuttumatta tapahtumiin ja vedin Mikon syliini sohvalle. Itkua pidätellen hoin Mikolle, että hän on nyt turvassa. Kun siskoni alkoi lähestyä meitä raivostuneena, huusin äitiämme hereille.
Äitimme ei heti reagoinut huutooni, mutta hetken päästä hän nousi luonnottoman nopeasti sohvalta kirves kädessään ja löi siskoni ruumiin keskeltä kahtia. Tässä vaiheessa näky oli muuttunut siskoni ja äitini osalta anime-sarjakuvia muistuttavaksi: he olivat piirrettyjä hahmoja mustine hiuksineen ja suurine kimmeltävine silmineen, mutta he olivat yhä äitini ja siskoni.
Tapahtumien päätteeksi äitimme oli kadonnut jonnekin ja näin siskoni suuressa lasivitriinissä, edelleen piirrettynä hahmona. Hän makasi vitriinin sisällä olevalla pöydällä kahtena kappaleena, vyötäröltä katkaistuna. Siskoni ruumiin molemmat kappaleet elivät, minkä pystyin päättelemään niiden hervottomasta nytkähtelystä. Samassa miespuolinen kertojaääni, joka kaikui yllämme, sanoi kahteen osaan pilkotun äidin olevan tarun mukaan kuolematon.
(tila loppui, jatkuu seuraavassa viestissä)
Kaikki nimet on muutettu*.
Siskoni, hänen taaperoikäinen poikansa Mikko* ja miehensä Matti*, jotka asuvat toisella puolella Suomea, olivat käymässä minun ja vanhempieni luona. Matilla oli kai jokin työkeikka meillä päin Suomea emmekä nähneet häntä juuri lainkaan vierailun aikana.
Eräänä iltana siskoni oli käymässä jollain kurssilla sekä samalla tapaamassa kouluaikojen ystävätärtään kahvilla. Minä ja vanhempani vahdimme taaperoikäistä Mikkoa sillä välin.
Yhdessä vaiheessa Mikosta ei ollut kuulunut mitään, ja löysin hänet kylpyhuoneesta, jossa hän oli leikkinyt palasaippualla. Mikon kädet olivat tahmeassa saippuassa ja kynsienkin alla oli valkoista saippuaa. Nauroin ja pesin Mikon. Mikkokin nauroi.
Seuraavassa hetkessä siskoni oli tullut takaisin, ja istuimme olohuoneessa, joka oli edesmenneen isoäitimme vanhan asunnon olohuone. Leikin Mikon kanssa, että sohva oli pankkiautomaatti: työnsin pankkikortin sohvatyynyjen väliin, pidin konemaista ääntä ja olin näppäileväni tunnusluvun. Se oli Mikosta hauskaa.
Siskoni istui edessäni olohuoneen lattialla ja katseli leikkejämme. Äitimmekin, eli Mikon isoäiti, oli tullut huoneeseen ja istuutunut toiselle sohvalle, joka oli vastapäätä sohvaa, jolla minä istuin.
Leikin lomassa pieni Mikko, joka oli vastikään oppinut puhumaan, alkoi estottomasti selittää minulle, että hän on jo pitkään osannut puhua, mutta että hän puhui kieltä, jota hänen äitinsä ei ymmärrä. Näin puhuessaan Mikon ääni ja puhetyyli oli muuttunut aikuismaiseksi.
Katsahdin siskooni, jonka jähmettyneestä olemuksesta päättelin, että Mikon puheet olivat hänestä kiusallisia.
Ajattelin, olisiko Mikolla jonkinasteinen autismi, tai epäilyjä siitä, ja siskoni haluaa pitää asian salassa meiltä.
Seuraavaksi Mikko sanoi, että hänen äitinsä on joskus läpsinyt häntä. Kädellään Mikko demonstroi kuinka se tapahtui. Siskoni ilme muuttui kummallisen tunteettomaksi ja hän alkoi puhua Mikon puheiden päälle niitä näitä ja veti samalla Mikon lähemmäksi itseään.
Äitini paneutui makuulle sohvalle ja nukahti saman tien.
Mikko jatkoi selittämällä, että sisareni toisinaan löi häntä, johon siskoni totesi edelleen tunteettoman näköisenä ja kuuloisena, että Mikko puhuu nyt aivan omiaan. Siskoni elekieli vaikutti siltä, että ilmeettömän ulkokuorensa takana hän oli huolissaan siitä, että heidän perheensä synkkä salaisuus paljastuu. Hän vaikutti myös vieraalta, kuin olisi tuntemattoman persoonan vallassa. Minulle tuli vaikutelma, että väkivalta heidän kotonaan oli vakavaa.
Tässä vaiheessa olin siirtynyt istumaan kolmannelle sohvalle, joka oli olohuoneen kolmannen seinän vieressä. Olin nostanut jalkanikin sohvalle ja istuin polvet koukussa edessäni. Olin niin ahdistunut, peloissani ja kiusaantunut tilanteesta, että tuskin uskalsin hengittää. Olin kääntänyt pääni häveliäästi poispäin siskostani ja Mikosta, jotka edelleen istuivat lattialla vieressäni.
Seuraavassa hetkessä siskoni sanoi, että he lähtevät Mikon kanssa ulos kävelylle. Mikko itki ettei halunnut lähteä, mutta siskoni alkoi väkisin pukea hänelle vaaleanpunaista nuttua, jossa oli edessä kiristysnyöri. Hän kiristi nyörin niin tiukalle, että Mikon oli vaikea hengittää. Äitimme nukkui edelleen sohvalla samassa asennossa.
Pukiessaan nuttua Mikon päälle siskoni sanoi pidätetyn raivon vallassa ja teennäisesti hymyillen: "Mennään ulos, siellä on hukuttava taivas." Päättelin siitä, että siskoni suunnittelee ulkona vahingoittavansa Mikkoa. Ajattelin, että hän saattaa hylätä Mikon yksin jonnekin tai jopa surmata hänet.
En enää voinut olla puuttumatta tapahtumiin ja vedin Mikon syliini sohvalle. Itkua pidätellen hoin Mikolle, että hän on nyt turvassa. Kun siskoni alkoi lähestyä meitä raivostuneena, huusin äitiämme hereille.
Äitimme ei heti reagoinut huutooni, mutta hetken päästä hän nousi luonnottoman nopeasti sohvalta kirves kädessään ja löi siskoni ruumiin keskeltä kahtia. Tässä vaiheessa näky oli muuttunut siskoni ja äitini osalta anime-sarjakuvia muistuttavaksi: he olivat piirrettyjä hahmoja mustine hiuksineen ja suurine kimmeltävine silmineen, mutta he olivat yhä äitini ja siskoni.
Tapahtumien päätteeksi äitimme oli kadonnut jonnekin ja näin siskoni suuressa lasivitriinissä, edelleen piirrettynä hahmona. Hän makasi vitriinin sisällä olevalla pöydällä kahtena kappaleena, vyötäröltä katkaistuna. Siskoni ruumiin molemmat kappaleet elivät, minkä pystyin päättelemään niiden hervottomasta nytkähtelystä. Samassa miespuolinen kertojaääni, joka kaikui yllämme, sanoi kahteen osaan pilkotun äidin olevan tarun mukaan kuolematon.
(tila loppui, jatkuu seuraavassa viestissä)
Vastaukset 2
Vanhimmat
(jatkoa)
Katsoin sylissäni olevaa Mikkoa, joka oli alkanut liikehtiä levottomasti ja hengittää ilmaa henkeään haukkoen. Ymmärsin Mikon olevan ahdistunut ja vakavasti traumatisoitunut. Käänsin häntä niin, ettei hän näkisi lasivitriiniä. Mikko katsoi minuun ahdistuneena. Minua huolestutti, että hän luulee minua äidikseen, koska olen niin paljon siskoni näköinen. Tämän vuoksi sanoin oman nimeni Mikolle ja kerroin kaiken pahan olevan nyt ohi.
Minua ahdisti, että Mikko oli ehkä pysyvästi traumaantunut kaikesta kokemastaan. Pelkäsin, ettei hän oppisi luottamaan keneenkään ja ettei hän luottaisi minuunkaan. Lopuksi mieleeni tuli, että ainoa asia, minkä voin tehdä Mikon auttamiseksi, on yksinkertaisesti käytännön toiminnallani, ajan mittaan osoittaa, että olen luottamuksen arvoinen.
Loppu.
Kuten huomaatte, kyseessä oli karmea painajainen :-/ Halusin vain purkaa sen jonnekin... Uskon painajaiseni osittain johtuvan omista traumoistani ja osittain japanilaisista kauhutarinoista, joita luin netistä eilen illalla, ennen nukkumaan käymistä ;-) Joka tapauksessa tosielämässä siskoni perheessä on kaikki ok, ja sisarenpoikani on iloinen ja hyvinvoiva lapsi.
No eihän tuossa nyt mitään pahaa ole.. omaa epävarmuuttasi käsittelet eli arkipäiväiset puuhasi etsivät oikeaa tapaa toimia erilaisissa asioissa.. en mä tuota sanoisi siis karmeaksi painajaiseksi kun ei siinä siis mitään pahaa tapahtunut. Sinusta ehkä tuntuu siltä kun olet varmaan aika nuori ja voisikohan olla kyse siitä, että hoidat silloin tällöin jotain lasta etkä koe oleva ihan kypsä siihen ts. et ole vielä ehkä kypsä siihen, että hoidat pieniä lapsia ilman muita täysi-ikäisiä tai muuten on jotain asioita minkä kanssa painit tuonkaltaisesti. Älä jää miettimään kun unia meillä riittää ja niissä käsittelemme viime päiviä kuitenkin oman tunne-elämämme asioissa joita emme oikein ole kyenneet käsittelemään..