Ihastus hypännyt sänkyyn toisen jätkän kanssa..

Eli otsikossa ja kerrotaan pointti. Olen ollut jo noin 6kk ihastunut erääseen tyttöön ja olisin ollut valmis hakemaan hänelle vaikka kuun taivaalta ja käyttämään joka ikisen resurssini pitääkseni hänet onnellisena. Nyt ajattelin että olisin kertonut vihdoinki hänelle tästä mutta sain tänään tietää, että hän oli hypännyt sänkyyn jonkun jätkän kanssa perjantai-iltana.. Kuvitelkaa sisäinen raivoni kun kuulin.. Kukaan ei osaa edes arvatakkaan kavereistani että olisin häneen ihastunut, niin hyvin olen oppinut kontrolloimaan tunteeni..
Mutta kuitenkin, juuri kun ajattelin että nyt kertoisin hänelle niin tämä info tuli esille.. Kaipa tuota voisi kutsua käytännössä ironiaksi.. Mieleni ja kehoni sanoo että unohda tämä tyttö mutta alitajunnassa olen vieläkin aivan rakastunut häneen..
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oma vika ku et ajoissa ymmärtäny hänelle kertoo sun tunteista. Eipä auta nyt mikään.

Äänestä

Mulle kävi samanlailla. Ootin liia pitkää et se tulee mun luokse vaik olis pitäny tehä toisinpäin ja sitte oliki jo myöhäst

Äänestä

Aikainen lintu madon nappaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iRonic kirjoitti:

Eli otsikossa ja kerrotaan pointti. Olen ollut jo noin 6kk ihastunut erääseen tyttöön ja olisin ollut valmis hakemaan hänelle vaikka kuun taivaalta ja käyttämään joka ikisen resurssini pitääkseni hänet onnellisena. Nyt ajattelin että olisin kertonut vihdoinki hänelle tästä mutta sain tänään tietää, että hän oli hypännyt sänkyyn jonkun jätkän kanssa perjantai-iltana.. Kuvitelkaa sisäinen raivoni kun kuulin.. Kukaan ei osaa edes arvatakkaan kavereistani että olisin häneen ihastunut, niin hyvin olen oppinut kontrolloimaan tunteeni..
Mutta kuitenkin, juuri kun ajattelin että nyt kertoisin hänelle niin tämä info tuli esille.. Kaipa tuota voisi kutsua käytännössä ironiaksi.. Mieleni ja kehoni sanoo että unohda tämä tyttö mutta alitajunnassa olen vieläkin aivan rakastunut häneen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu