ongelmia vesivuodoista

koviakokenutskodisti

"Kärsin Octaviani kanssa vesiongelmista yllättäen viime kesästä alkaen. Eli homman nimihän oli se, että imuroidessani autoa viime kesänä, huomasin imurin "vetävän" vettä ylös lattiaverhoilusta auton oikealta puolelta. Aikani asiaa mietittyäni, purin listat ovien kynnyksiltä ja nostin lattiaverhoilut ylös. Näky oli järkyttävä. Auton oikealla puolella lattialla (edessä sekä takana) oli reilu sentti vettä kauttaaltaan. Kuivatin auton täysin ja tarkistin lattialla olevat sähkölaitteet ja kaapelit. Onneksi niitä ei ole sijoitettu täysin lattialle, vaan kulkevat hieman ylempänä. Niissä en havainnut vahinkoja.

Sitten alkoi vuodon tutkiskelu ja käytin tätä ketjua avukseni ja luin muiden käyttäjien aiemmat murheet asiaan liittyen. Korjautin merkkihuollossa ovista tiivisteet (ovien sisältä ikkunan alareunasta). Oikean puolen ovista molemmat olivat revenneet rikki. Myös vasemman puolen ovet avattiin ja korjattiin jo ennalta. Ajattelin asian olevan tällä selvä, sillä samalla tutkin sadeveden menoreitit tuulilasin alareunasta yms. ja totesin näiden olevan kunnossa ja tiiviitä.

Viikko ennen joulua alkoi suuri ihmetys. Pakkassäässä ikkunat huurtuvat auton oikealta puolelta. Alkoi paha epäilys, joka kävikin todeksi kun nostin lattiaverhoilun uudestaan ylös. Jälleen märkä, mutta tällä kertaa ei läheskään yhtä pahasti kuin kesällä ja pelkästään etujalkatila oli märkä. Vettä lutrattiin oviin ja tuulilasille, ja mietittiin, mistä nyt vuotaa. Ei vuotoja. Vesi tuli ovestakin ulos oikeaoppisesti kynnykselle ja siitä edelleen maahan.

Loppujen lopuksi vuotokohta kuitenkin löytyi. Ainakin omassa Octaviassani on oikean puolen sisälokasuoja hieman "vajaa" ylhäältä. Eli se ei peitä kaikkea pyöräkotelossa. Kun autoa pestään tai sillä ajetaan märällä kelillä, vettä pääsee roiskumaan pyöräkotelossa ylös ja se valuu sisälokasuojan väärää puolta alas. Etuverhoilun purkaneena totesin, kuinka vesi valuu suoraan auton sisään lattialle verhoilun takana, lattianrajassa olevista rei'istä, kun suihkutin vettä pyöräkoteloon ylös ohi sisälokasuojan reunan. En tiedä auton sisällä lattian rajassa olevien reikien tarkoitusta, mutta ainakin omani tukin nyt niin, että enää ei vesi niistä tule sisälle. Epäilen, että ongelma on suurempi autoa pestessä, jos vettä ruiskutetaan paineella ylöspäin pyöräkotelossa. Itselläni on taipumus menetellä näin kun pesen auton kunnolla, niin pesen myös pyöräkotelot. Sama juttu on useimpien autopesukoneiden kohdalla, jotka pesevät pyörät ja pyöräkotelot painevedellä.

Tiedän, että tällä palstalla on entuudestaan puhuttu paljon ovista ja kynnyslistoista sekä liian tiiviistä ovien tiivisteistä kosteusongelmien aiheuttajana. Että vesi tulisi kynnyksen yli sisään lattialle. Itselläni ei kuitenkaan nyt jouluna ollut sivuverhoilu märkä ollenkaan ja siksi minun täytyi alkaa etsimään toista vaihtoehtoa. Edellä kuvattu näyttää olevan minun autossani se, joka taitaa olla suurin ongelma. Toivon, että ongelmani ovat nyt historiaa. :)"

25

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eikuivaapäivää

      Ei sitten onnistunut korjaus. Auto menee ensi viikolla korikorjaamolle. Pre-FL Octaviassa kuulemma ollut lokasuoja ruuviliitoksella, kun uudessa se on niitattu ja liimattu. Tarkkaa vuotokohtaa ei näe irroittamatta lokasuojaa, jostain A-pilarin juuresta kuitenkin. Saas nähdä, koska tuosta saadaan vedenpitävä.

      Olisikohan koko lokasuoja asennettu jotenkin vinoon, nimittäin taannoin kun vaihdoin ajovalonpolttimoita, en meinannut kirveelläkään ensin saada vasenta umpiota irti ja sen jälkeen paikalleen. Tuntui, kuin se vain ei sopisi paikalleen. (Oikea kulki urissaan oikein mukavasti.) Tämä tuli mieleen, kun ilmoittivat, että pitää lokasuoja irroittaa.

      Toinen ihmetyksen aihe uudelleen on Skodan ajoturva. Jos auto jättää tien päälle, saa sijaisauton. Jos pystyt nilkuttamaan korjaamolle (vaikka moottori räjähtäisi pihassa), sijaisautoa ei heru. Eikö se kuitenkin ole auton omistajan kannalta aivan sama tilanne. Ilman autoa on ilman autoa. No, nyt sain sitten, kun auto kolmatta kertaa menee korjaamolle ensi viikolla, sovittua, että siellä myös odottaa auto, jolla pääsen pois (plussa tästä Tampereen Veholle, lupasivat hoitaa asian maahantuojan kanssa). Johan tämän takia on reilu kolme päivää oltukin ilman autoa (tosin ensimmäisellä kerralla onneksi ulkomailla työmatkalla, joten auto sai maata huollossa rauhassa).

    • yykslöh

      Mutta minä olen homo.

    • Spämmipolliisi

      "Koviakokenutskodisti" on oikeasti -yllätys yllätys- juntinjullinjuntti, joka kopioi tätä ikivanhaa kirjoitusta jo ties monennenko kerran. Saahan tällä tavalla googleen paljon osumia, mutta ei se vikojen määrä siitä lisäänny, että samat tekstit kopioi tänne aina uudestaan ja uudestaan. Alkuperäinen kirjoittajakin on jo poistanut tekstinsä, varmaankin suuttuneena siitä, että hänen tekstiään on ilman lupaa kopioitu ja väännelty.

    • koviakokenutskodisti

      Syy selvisi tuohon "vesiongelmaan". Minulla on ilmennyt pidätysvaikeuksia, eli rakko tyhjenee huomaamatta. En kiinnittänyt aluksi huomiota siihen, että housuni olivat märkänä. Vasta kun naapurini huomautti asiasta, valkeni munullekkin totuus. Urologin vastaanotolla sain lääkeet ja ohjeet "vuodon ehkäisyyn". Nyt on autokin pysynyt kuivana.

    • loiskuuloiskuu

      Noi skeidat taitaa vuotaa vedet sisään joka nurkasta.eipä ihme kun ovat talvella igluja ja kesäl haisee home.

      • Osui_ja_uppos

        Älä heiluta sitä päätäs jos kerta loiskuu. Sinulla on hieman toivoa vielä jäljellä, kun et kerta ole täyskusipää.


    • kuivattavaon

      Issellä sama ongelma fabiassa.takjalkotilat oli aivan märkänä.varmaan takaluukun tiivisteet syypäänä.

    • vappuhomot

      Nyt rääpäleet skeidaa kuivaamaan.

    • vepukkavöpykkä

      nosto up nosto up

    • länsiautokuski

      VESI TULEE SISÄÄN KAPEAAN AHTAASEEN MUOVISEEN KAJUUTTAAN.

    • harmittaapaljon

      Minulla superb vuotaa vedet sisään.

    • tuumastatoimeenheti

      Mitä täällä itkette.hakekaa sikafleks tuubi ja paikatkaa.

    • Paska_kinneri

      Hehheee Sika massalla paikattu sika kiikku on joka pojan unelma Sokota!!! Sokota on ulkoisatanu tiivistämisen ja äänieristyksen asiakkaalle!

    • syytlöytyy

      Joo.tän jutun alussa oli kerrottu siitä sisälokasuojan vuodosta.

    • 2015vuosi

      Tämä löytyy edelleen vagarenan sivuilta.

    • Olet_erittäin_säälittävä

      Kova poika imuroimaan. Olet varmaan imuroinut näitäkin juttuja netistä?

    • en.jaksa.tätä.skodaa

      Kunpa se olisikin ainoa harmi skeidan vesivuodoissa, tuo sisään kapeaan kajakkiin tuleva vesi.. Mutta kun sitä vettä on noi perkeleen ovikotelotkin kaikki täynnä! Ja sieltä se ei lähdekään suosilla pois.....kukaan ei huoli tätä edes vaihdossa eikä autolla ole kuin 6 v takana. Pitäiskö vaan suosilla myydä tämä romurautana, kun ei kukaan osta konettakaan erikseen ainakaan mihinkään järkevään hintaan, koska jakopää on hajoamaisillaa, ja ketju jo rallattaa käynnistäessä. Voi harmin paikka, että piti tähän merkkiin sortua.

      • MinaVenalaineKauppias

        tarjoon satase se hyvä raha sulle auto josta ei papereita


      • Olet_erittäin_säälittävä

        Tartu nyt tarjoukseen. Vaan eipä sinulla taida ollakkaan sitä Skodaa


    • skoda_on_häpeä

      Paras käyttö vettä vuotavalle itärotjakkeelle olisi katiska. Ajaisi sen rantaveteen ja luukut auki. Tosin käytännössä on todettu että skoda-katiska kalastaa vain ROSKAkalaa.

      • On_se_näinkin

        Eikös se olekkaan ympäristörikos? Jos japsiauton ajaa jorpakkon, saa varmasti syytteen ympäristörikoksesta. Onko Skoda niin puhdas ja siisti, ettei se saastuta ympäristöä edes järvessä? On totisesti Skoda upea auto!!!!


    • vepsuvepaine

      skeidatpaaliin

    • vepsukkavöpykkä

      uppiskuppis

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      86
      2483
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1321
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      101
      750
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe