Oma tuotantoyhtiö?

18v.tyttö

Hei! Haluaisin perustaa elokuvatuotantoyhtiön, mutta onko elokuvia mahdollista tehdä ns. "pienimuotoisesti"? Eli että tuottaisi korkeintaan kaksi tai kolme elokuvaa vuodessa (jos olisi esim. sekä lyhytelokuvia että kokoillan leffoja). Ja että suurin osa niistä elokuvista olisi tehty mahd. pienellä budjetilla. Tällä hetkellä minulla on käytössäni toistaiseksi epävirallinen elokuvaproduktion nimi, mutta haluaisin virallistaa sen ja saada elokuvani näytille elokuvateattereihin ja mahdollisesti myös -festivaaleille. En suinkaan ole haaveilemassa yrityksen perustamisesta yksin, vaan tunnen ihmisiä jotka voisivat työskennellä omilla osa-alueillaan yhtiössä. Olen käynyt vain peruskoulun, ja olen miettinyt lukiota. En siis ole varsinaista elokuvakurssia tms. käynyt, mutta tiedän ihmisiä jotka voisivat minua ehkä auttaa yrityksen perustamisessa, ja olen siis kokenut näyttelijä ja suht. kokenut ohjaaja. Eräs kavereistani sanoi miettineensä serkkunsa kanssa tätä myöskin, joten ajattelin nyt kysyä täällä asiasta. Tietäisikö kukaan vastausta? Mitä tulee tietää yritystä/tuotantoyhtiötä perustettaessa tai harkittaessa perustamista?

11

3515

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elsa-Pekka

      Starttiraha on olemassa. Sitten pitää vissiin käyttää tilitoimiston palveluita, tai tulee tehtyä rikoksen. Muistan sellaisen tapauksen synnyinpitäjästäni 1990-luvulta, kun eräät yrittäjäveljekset joutuivat oikeuteen, kun ei ollut tehty kirjanpitoa.

      • 18v.tyttö

        Kirjanpitäjä tiedettäisiin jo. :)


    • Vaikuttaa hienolta idealta. Onnea ja menestystä sinulle!

    • niin.tota

      En tiedä mitään mutta jos joskus tarttet 13v. Tyttöä näyttelemää niin voisin tullakkin

      • 18v.tyttö

        Selvä, laitan sitten tarvittaessa ilmoituksen tänne elokuvantekijät-palstalle ;)


      • moikaikki33

        Olisin myös kiinnostunut olen 15v poika joka on todeölakin kiinostunut näyttelemisestä ja tuotannon mukana kulkemisesta että
        Jos joskus tarviit nii ot yhteyttä


    • Hyvinmeneeoonvarma

      Onnea yritykseen! Mahtava idea :) olet varmasti lahjakas:))

    • 12v

      Oon 12v tyttö ja oisin myös kiinnostunut tulemaan näyttelemään jos joskus tarviit. Ei oo kyl mitenkään hirveesti kokemusta.

    • Sinun pitäisi ensin hankkia ammatti ja harrastuksen ohessa voisit
      kehittää elokuvan tekemistä. Yrittävä elämänasenne on hyvä
      luonteenpiirre. Uuden oppiminen kuuluu ihmisen elämään ja
      ahkeruudella pääsee eteenpäin. Toivotan menestystä.

      Minun sivuillani käydään 40 eri maasta katsomassa nettisivuja.
      Minulle on tullut viestejä, että kerro lisää elokuvan suunnittelusta.
      Minulla on kehitteillä digitaalinen valmistusjärjestelmä, joka puoli-
      automaattisesti neuvoo onnistumiseen. Pieni osa näkyy romaanistani
      ym. sivuilla spyfilmfinland.com Seppo Korpela Nokia.

    • Yrrrrff

      Eiköhän se vaadittava osaaminen kannata hankkia ennen firman perustamista. Suomestakin löytyy useita esimerkkejä miten itse tekemällä ja youtuben kautta on päästy menestyksen apajille.

    • Anonyymi

      Menestyksen apajillahan täällä maailmassa useimmat tuntuvat olevan - ja se tuntuu. Planeetta voi huonosti, kasvit ja eläimet häviävät, ihminen paisuu ja haaveilee aina vain uudesta ja leveämmästä, kukin alallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1383
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      516
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      99
      474
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      117
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe