Kulttuuripolitiikan rappion ilmentymiä

Minulla on ollut kissani kanssa kauheita riitoja ja ongelmia, niin Katariina Suuresta on kysymys. Hän ei suvaitse syödä mitään muuta, kuin parasta fileetä mitä kaupasta sattuu löytymään. Yksi päivä erehdyin ostamaan toisen yhtiön fileetä, ja vähän huonosti paloittelemaan sen hänelle.

Siitä se sitten alkoi kun, hän käänsi selkänsä ruokakupilleen, mokoma piinasi minua yli viikon. Ei antanut silittää itseään, eikä suosutunut kuuntelemaan ollenkaan mitä minä puhuin - meni aina toiseen huoneeseen ja katsoi minua halveksuen. Minä motkotin hänelle ja kuljin hänen perässään, ja huusin senkin Saaban kuningatar! Nyt sinä syöt. Siitäkö hän sitten riehaantui, karkasi eikä näkynyt kotona kahteen viikkoon. Sen jälkeen hän suvaitsi tulla kotiin vaatimaan ruokaa. Minä rakastan kissoja yli kaiken - sanon kuitenkin teille, älkää ihmeessä, hankkiko kissaa!

Tälläinen puhelias täti ihminen olen, nyt meni vähän sivuraiteelle. Tarkoitukseni on ruotia kulttuuripolitiikkaa, on tapahtunut siinä niin pöyristyttäviä asioita. Joita en kyllä uskonut että täällä meillä voivat olla tälläiset päätökset mahdollisia.

Kulttuuriministerin toiminta on ihan uskomatonta. Oli kyseessä sellainen asia että pitää tehdä anomus lisärahoiutksesta kulttuurikohteeseen. Tämä sanonko oikein mikä, oli sössinyt anomuksen kanssa niin että se oli jo myöhäistä enää anoa. Ja niin siinä sitten kävi että kyseinen kohde jäi ilman lisärahoitusta. Minä kyllä ehdotan tälläiselle ihmiselle, olisi parasta että hakeutuisi entiseen ammattiinsa - kun ei osaa hoitaa vaativia ja tärkeitä asioita. Hänen olisi jo asemansa vuoksi pitänyt tietää, miten toimitaan kyseisen kaltaisissa tilanteissa.

Olen aina laittanut käteni ristiin, että kulttuuria hoitamaan tulisi pystyvä ja älykäs myös rakastava ihminen.Minä oikein kihisen ja pihisen, kun ajattelen minkälaisia torvien päätöksiä, sitä on pitänyt katsella. Täytyy aina mennä sitten pihalle, välillä halkoja pilkkomaan, ovat ainakin sen huolen pitäneet että minulla ei ole monena talvena ollut pulaa haloista. Niin siitä ihmisestä olen ollut monta kertaa kiitollinen joka oli kirjailija - siinä oli sitten fantastisen upea kulttuurin asioiden hoitaja.

Nykyään virkamiehiin, päättäjiin ja lautakuntiin näköjään valitaan laskutikun pyörittäjiä. Sanon oikein että mitä lempo soikoon nämä ymmärtävät kulttuurista - ehkä sitten jotain siitä tajuaisivat, mitä arvoja siihen liittyy jos se olisi numeroiden ja laskutikun pyörittämistä.

Tämä on ehkä teille uusi asia, mitä nihin kulttuuriarvoihin liittyy. Että ihminen saa niistä älylleen pohdittavaa! Voi antaa parhaassa tapauksessa kokonaisvaltaisia elämyksiä tunteen tasolla, auttaa myös käsittelemään omia tunteita ja asioita ihan uudesta näkökulmasta.

Minulle sanoi erään kerran yksi vanha ja viisas ihminen - kulttuuria ei koskaan synny jos näprätään laskutikkua ja pyöritellään numeroita. Tietyt talouden lainalaisuudet täytyy olla, ei kuitenkaan ekonomien tapaan. Silloin kyllä kulttuurin saa unohtaa - sinne suonsilmään se sitten painuu ihan itsestään. Kun kulttuurin ja muiden palveluiden hallitseminen annetaan ekonomien käsiin, sen jälkeen niitä ei nosta entiselleen isokaan raha - valitettavasti ei auta edes hyvä tahto nostamisessa.

Minulla on oikein ehdotus päättäjille, urheilu kokonaan pois kulttuuriasioista, Sille saralle voisi perustaa oikein oman ministeriön, itsensä rääkkäämisministeriö. Ja rahat jaettaisiin toisin päin, kulttuuri saisi isoimman potin ja itsenä rääkkääjät saisivat hilut, mitä kulttuurille on tähän asti jaettu. Ja kulttuuriministeriön nimen voisi vaihtaa henkisen kulttuurin ministeriöksi.

Helsinki sinä murheen ja häpeän aiheuttaja, nyt tuli oikein kaikkien aikojen emämoka - Eurooppaakin ajatellen eikö teitä yhtään hävetä.

Nukketeatteri vihreä omena joutuu lopettamaan toimintansa, eivät saaneet valtion tukea vuodelle 2005. Ja Helsingin päättäjät hyi teitä! ette myöntäneet tominta-avustusta vuosille 2003- 2004. Kysymys on pienen yleisön teatterista, tämän tyyppisiin esityksiin ei tule koskaan riittävästi yleisöä. Se ei vähennä yhtään teatterin arvoa, mitä se merkitsee kulttuurisesti ja ennen kaikkea ihmisille. Ja teatteri on ansiokkaasti kiertänyt pitkin ja poikin maatamme esittäen ihmisille kulttuuria. Suuria teattereita ei ole siellä näkynyt - muistakaa tämä! Siellä vasta kulttuurin nälkä on jossa ei ole mitään kulttuuria lähellä.

Minua kyllä ihan hävettää tavata italialaisia ystäviäni, siellä asia olisi ollut kauhea skandaali. Entistä enemmän Suomen maine metsäläisinä, saa oikein vahvistusta pääkaupunkimme taholta. Teille soittaisin kyllä Ritva Oksasen esittämän Rappiotangon!

Ei voi muuta sanoa kuin, Kajaani sinä murheen ja häpeän tuottaja. Teatteri pitää saada siellä kastävälle pohjalle, mutta mitä nämä laskutikun pyörittelijät ovat keksineet. Ovat oikein tuumailleet että näyttelijöille puolen vuoden lomituksia, toteutuessaan lomitukset vaarantaisivat esityksien tason ja kaiken muun toiminnan - silloin voidaan jättää myös hyvästit valtion avustuksille.

Ottakaa nyt oikein, sekin vähä järki mitä teillä on vanhanaikaisesti sanottuna käteen. Kuka ammattitaitoinen näyttelijä jää odottamaan sinne puoleksi vuodeksi, että saisi tehdä työtään. Hyvin äkkiä käy kuulkaa niin että kukaan näyttelijä, ei sen jälkeen hakemallakaan tule teille työhön. En ymmärrä ajatuksen kulkua, säilyykö mikään teatteri sen jälkeen edes henkitoreissaan!

Vai onko teillä kenties ajatus että tuotte näyttelijät, jostain halpatyövoiman maasta. Tai että kuka tahansa pystyy korvaamaan ammattinäyttelijän, siitä kyllä kauhea soppa syntyisi - torsoja esityksiä ammattitaidottomien esittäminä. Siinä vaiheessa ei olisi sitten enää mitään vaihtoehtoa, teatterin ovet olisi pakko laittaa kiinni kun ei olisi katsojia ollenkaan. Kuka sellaisia esityksiä menisi katsomaan, jos taiteellinen taso olisi surkea - saati sitten maksaisi esityksestä. Sen jälkeen olisi aivan turha aloittaa minkäänlaista maineenparannus kampanjaa.

Taatusti elämä käy hyvin ankeaksi ja harmaaksi siellä oleville ihmisille. Teidän päättäjien pitäisi ymmärtää näin yksinkertainen asia, kulttuuri on elintärkeä asia ihmisten henkisen hyvinvoinnin kannalta. Siinä kuulkaa säästyy selvää rahaa, kun kaikki asukkaat voivat erittäin hyvin henkisesti.

Ehdotan teille samaa tangoa kuin Helsingille, siinä olisi teille oiva tunnussävelmä.

Natalia Ratkowa
Manala
Ja kissa Katariina Suuri
( Pseudonyymi)
0117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Natalia Ratkowa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu