Ajattelin kirjoittaa kuinka Burn-out perheen sisällä vaikuttaa.Kun on sivusta Seurannut vuosia,niin tämäkin näkökanta on hyvä tuoda esille.
Ensimmäisen kerran Toisella vanhemmistani todettiin loppunpalaminen 90-luvun alussa kyseisen henkilön ollessa noin 40 vuotias.Kukaan muu ei huomannut oireita edes työpaikalla koska burn-outiin sairastanut tekee työnsä rutiinilla ja todella tehokkaasti eli menee kuin se patteripupu joka jaksaa jaksaa......
Ensimmäinen oire joka perhepiirissä huomattiin oli unettomuus joka ilmeni sillain,että valvoi kaiket yöt ja kulki levottomasti edes takaisin.Tosin aluksi niissä oireissa ei ollut mitään uutta kun kyseinen henkilö teki muutenkin 12-18tuntisia työpäiviä 7 päivää viikossa ja oli tehnyt sitä jo kuulemma 15vuotiaasta asti mitä nyt pari kertaa vuodessa piti viikon lomaa.Siihen yrittäjän arkeen kun oli kasvanut ja tottunut,niin sitä piti ihan normaalina silloin.
Seuraava oire joka oli jo selvempi oli kun kaikki laskut ja muita vastaavia asioita jäi hoitamatta.Samoin omasta terveydesta ei huolehtinut ja ruokavalio rupesi olemaan Kahvia ja Lenkkimakkaraa.Alkoholin käyttö ei lisääntynyt,koska sitä ei ole koskaan meillä harrastettu.Viimeinen oire oli hermojen kiristyminen eli pienestäkin vastoinkäymisestä alkoi kiroilu ja huuto.Tämä oli se viimeinen jonka seurauksena muu perhe pakotti Lääkäriin.
Lääkäri tutki ja totesi Loppuunpalamisen ja määräsi vuoden sairaslomaa ja nukahtamislääkkeitä,mutta yrittäjä ei voinut pitää lomaa vaan jatkoi samaan tahtiin,mutta nukkui sen 8tuntia mitä lääkkeet antoi nukkua.Tilanne rauhoittui nukkumisen ansiosta pikku hiljaa,mutta joitakin oireita jäi kuten se,että hermostuu helpolla ja uni on välillä katkonaista.Siinä meni 20vuotta kunnes kaikki oireet palasi 60vuotiaana kun salmaniskusta ja sama rumpa jatkuu.Kyseinen vanhampani ei koskaan ole palautunut ennalleen vaan sairauden osa oireista on ja ilmeisesti pysyy ikuisesti.Nykyään on vaan sillain,että jos on viikon tekemättä mitään,niin oireilee jo 3päivän päästä.
Minuun tuo sivusta seuraaminen on aiheuttanut sen,että joskus hermot palaa ilman syytä ja uni tahtoo olla vaikeaa.Eli myöskin omaisilla on suuri riski,että sairastuu itse jossakin vaiheessa.Näin jopa Lääkäri on kertonut.Jos oikeasti palaa loppuun,niin sen jälkeen ei ole mitään merkitystä,että helpottaa työtahtia vai ei,koska oireita tulee vaikkei tekisi mitään ja luulen,että työ on kuitenkin se paras terapia kun muistaa vaan lyhentää työpäivää tai ainakin nukkua sen väliajan.
Burn-out/Sivusta seurannut
sivustaseurannut
0
111
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213800
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303433Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533204Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222869Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212618Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu01950Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1381433