Rauhanturvaajasta ei ole sotaveteraaniksi

Soldier of fortune. Suomella esim. ei olisi ollut mitää järkisyytä lähettää sodanturvaajia Afganistaniin mutta joku päätti että jollakin on tekemisen puutetta. Mennään sinne ilman YK mandaattia. Mitään sankareita nää tyypit ei todellakaan ole vaikka ampumaradalla on olleetkin. Maksakoot itse eläkerahansa, tuskin NATOkaan niitä maksaa.

niinhan rauhanturvaajat maksavat eläkkeensä.sitä sanotaan verotukseksi.rauhanturvaajat sankareita??mitään sankareita ei ole,mutta ei ole myöskään wannabe soldiers nettikirjoittelijatkaan mutu tietoineen..

2,5 vuotta Afrikassa seilannut PV kriisinhallintaoperaatiossa, enkä verrasta itseäni mitenkään veteraaniin tai siihen liittyvään statukseen. Veikkaan, että en ole ainoa fasse, joka näin kokee, ja suurin halu veteraanistatuksen ulottamiselle kriisinhallinnassa palvelleihin sotilaihin lienee veteraanitoiminnan toimistopohjaisen työn ylläpitäminen Suomessa. Siinä liikkuu kuitenkin rahaa ja henkilötyövuosia.

Me ollaan vain väline tässä hommassa, jolle annetaan etuudet.

Eipä teidän mielipiteillänne ole paljon väliä. On yleinen kansainvälinen käytäntö, että myös kriisinhallintaoperaatioissa palvelleet ovat veteraaneita. Suomi on ollut ainoa maa, missä rauhanturvaajia ei ole pidetty veteraaneina.

Sankareita, lusmuja, tunnollisia, raukkoja, varkaita, vakoojia ja pelkureita riittää rauhanturvaajissa, mutta niin niitä kaikkia löytyy myös sotaveteraaneista. Veteraani ei ole sankarin synonyymi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Veteraani

Sotaveteraani yleisnimike toimisto,töpinässä huseeraville rintamaa tukevat tahot päätäntävalta laaja alainen.

Rintamaveteraani taistelussa ja sen välittömässä sekamelskassa selkänahastansa repivä hyökkäävä tai ja puolustava itseellisesti toimiva sotilas.

Rauhanturvaaja vapaaehtoisesti hakeutunut mahdollisiin ongelmiin joissa ei voi juurikaan vaikuttaa turvattavien hengissä pysymiseen saatika omansa henkikullan säilyttämiseen.

Ammattisotilas on vapaaehtoinen tekee työnsä vaihtaa asemaa puolta ja tehtävän tehtyä poistuu koflikti alueelta tehtävän suoriuduttua,kuolee, ei pidä ääntä odottaa seuraavaa komennusta kun tarve tulee ajanohtaiseksi.

Nämä edellä kun on konflikti.

Tämä on mielestäni tärkeä aihe, josta on hyvä puhua. Suomessa sana sotaveteraani rinnastetaan 1939-1945 palvelleisiin rintamamiehiin. Sodan jälkeen sotaveteraaniudesta ei sodan hävinneessä maassa juuri puhuttu. 1960-ja 1970-luvuilla sodissa palvelleita miehiä syytettiin itse omasta kohtalostaan joutua sotaan, aivan kuin se olisi ollut heidän vikansa. Vasta 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa sotaveteraanius sai uudenlaisen merkityksen. Alettiin puhua Adolf Ehnrooth-ilmiöstä, joka kuvasti kylmän sodan päättymisen jälkeistä uutta kansallismielisyyttä Suomessa. Samalla veteraanit nostettiin kansakunnan pedestaalille. Sotaveteraaneihin alettiin liittää 1990-luvulta lähtien positiivisia mielikuvia ja sankaruuttakin, jota ei haluta pyyhkiä pois. Tämä on samalla vahvisti myyttiä suomalaisista sotilaista talvisodassa ja jatkosodassa viimeiseen taistelevina korpisotureina ja jermuina.

On kuitenkin ymmärrettävä, että sodan ja sotilaana olemisen merkitys muuttuu eri aikoina. Sodan ja rauhan raja on hämärtänyt eritysesti kylmän sodan päättyisen jälkeen, jolloin sodista ja aseellisista konflikteista on muodostunut aikaisempaa pidempiä, paikallisempia, ja monimutkaisempia. Sotien rauhoittamiseksi on perustettu kansainvälisiä kriisinhallintajoukkoja, joihin myös suomalaisia sotilaita on osallistunut runsain mitoin. Vaikka suomalaiset sotilaat eivät ole palvelleet taistelujoukoissa, osa erityisesti Libanonissa ja Afganistanissa palvelleista ja palvelevista joukoista toimivat ja ovat toimineet sodankaltaisiassa olosuhteissa. Suomalaiset ovat joutuneet kokemaan myös miestappioita, joista loppujen lopuksi puhutaan varsin vähän. Kuolemantapauksia on vuosien varrella ollut varsin vähän, mutta haavoittuneista ei ole kovin hyviä tilastoja. Eniten tappioita on kuitenkin tullut psyykkisellä rintamalla. Rauhanturvatehtävät ovat traumatisoineet suomalaisia miehiä vuosien aikana, sillä joukot ovat joutuneet kohtaamaan kammottavia asioita sotatoimialueilla.

Kysymys siitä, ovatko rauhanturvatehtävissä palvelleet sotilaat veteraaneja vai eivät on mielenkiintoinen. Tämä liittyy ennen kaikkea siihen, että sotilaana palveleminen on nähty Suomessa perinteisesti kotimaan puolustamisena. On kuitenkin muistettava, että Suomesta on lähdetty ulkomaille historiassa ennen rauhanturvatehtävien alkua vuonna 1952. Jääkäriliike on hyvä esimerkki, jossa suomalaiset ylioppilaat lähtivät Saksaan hakemaan sotilaskoulutusta. Toinen ongelma liittyy luonnollisesti rauhanturvatehtävien laatuun. Kysymys rauhanturvaamisesta on hankala, sillä ihmisillä ei ole kattavaa kuvaa siitä, mitä toimialueilla tehdään. Vaikka suurin osa tehtävistä ovat olleet partiointia ja vartiointi, rakennustöitä, ja paikallisten neuvontaa ja koulutusta, suomalaiset joukot ovat joutuneet tulituksen kohteeksi ja taistelujen keskelle, ei ainoastaan Aftanistanissa vaan myös aikaisempina vuosina Kyproksella 1970-luvulla ja Libanonissa 1980-luvulla.

Rauhanturvaajien keskuudessa veteraanikysymys on ollut käytännöllinen, sillä korvauksia "sotavammoista" on ollut vaikeaa saada, sillä heitä ei ole rinnastettu sotaveteraaneihin. Kysymys sotaveteraaniudesta ei ole paitsi käytännöllinen, vaan ennen kaikkea symbolinen ja periaatteellinen. Herääkin kysymys siitä, onko suomalaisilla kansallisessa tietoisuudessa tilaa uudenlaiselle käsitykselle suomalaisista sotilaista ja veteraaneista? Onko sotilaana oleminen aina jotain, mikä liitetään saappaat jalassa metsässä rämpimisenä?

Hienona avauksena viime vuosina on ollut se, että on alettu puhua ns. uusista veteraaneista. Tällä termillä on viitattu nimenomaisesti kriisinhallinta- ja rauhaturvatehtävissä palvelleisiin sotilaisiin. Mielenkiintoista luonnollisesti olisi se, mikäli Suomi päättää liittyä Natoon, että millaiseksi veteraanikeskustelu muuttuu, kun suomalaisia sotilaita komennetaan nato-operaatioihin. Entä jos suomalaiset nato-joukot kärsisivät tappioita ja suomalaisia alettaisiin kärräämään kotimaahan siniristilippuihin käärityissä sinkkiarkuissa, kuinka kävisi tällöin käsityksille sotaveteraaneista? Vai onko sana sotaveteraani pyhitetty ikuisesti vuosina 1939-1945 palvelleille rintamamiehille?

Rauhanturvaajaveteraani ei ole sama kuin sotaveteraani. Eli nyt on mennyt kattilat ja kiisselit sekaisin. Ei tuon statuksen saaminen kriisinhallintatehtävissä palvelleille tuo heti mitään etuja, eivätkä ne edut ole pois sotaveteraaneilta. Valtionkonttori on aivan viime vuosiin saakka ollut todella tiukka hyväksyessään jotaikin vakaviakin vammoja ja sairauksia pavelussairaudeksi. Nyt onneksi on suunta muuttunut ja kriisinhallintatehtävissä palvellut voi omassa terveyskeskuksessaan asioidessaan ilmoittaa tästä statuksesta, niin ohjataan oikealle luukulle. Tämä on erittäin tärkeää esim. niille, joiden vammat ovat henkisiä.

Mitä siihen väitteeseen tulee, että "alhaalla" olleet ovat olleet vapaaehtoisia ja siksi heidän pitäisi itse maksaa sairautensa ja vammansa on hölynpölyä. He ovat olleet siellä siksi, että Suomella on sopimuksia YK:n ja muiden kanssa, joissa Suomella on lakeihin perustuva velvoite lähettää joukkoja kriisinhallintatehtäviin. Eli sinne mennään siksi, että täytetään Suomen saamat kansainväliset tehtävät.

Kriisinhallintaveteraani ei ole sotaveteraani.

He ovat kuitenkin palvelleet maatamme vaativissa olosuhteissa kartuttaen samalla omaa ja maamme osaamista.

Uskon,että he täyttävät paikkansa jos maata vielä joskus saa puolustaa sen rajoja ja arvoja loukkaavia vastaan.