Kansallisena sotilaidemme muistopäivänä

Kansallisena veteraanipäivänä

"Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.

Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka jo laskettu on.

Taattoa muista sa silloin,
askel jo uupunut on,

lapset ja lastemme lapset,
teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol' maa.

Kertokaa lastenlapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!"

Veteraanin iltahuuto

————————————————————

Suomella ei ole ITSENÄISYYTEMME aikoina,
( ennen vuotta 1155 ja jälkeen vuoden 1917 )
ole ollut Ei_siirtomaita_ei_orjia!

Mutta itse suomalaiset olivat vallattuina ja alistettuina hyväksikäyttöön viime vuosituhannella, joka juuri hiljattain on päättynyt, melkein koko viime vuosituhannen ajan, vuodesta 1155 vuoteen 1917 -- ja sekin jälkeen vielä valtavin ponnisteluin ja suurin uhrauksin puolustauduimme miehitysyritystä ja valtaamista vastaan vuosina 1939 - 45.

Sama koskee krumeluureja täynnä olevia rakennuksia, orjat satamäärin ...tuhatmäärin pakotettuina ( nälkäkuoleman ja ruoskan pelossa ) rakentamaan hallitsijoiden ja aristokraattien, aatelisten pakottamina
näitä koristeita hallitsijoiden ja 'ylimystön' kunniaksi tehtyihin palatseihin ja temppeleihin, tai moskeijoihin.
———
Annan paljon enemmän arvoa Enson rakennukselle Helsingin etelärannassa, siinä on saanut joka rakentaja ja apulainen kunnon palkan, kesäloman ja eläkkeen.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Valitettavasti Paloma ei pitänyt aloituksestasi ja aloitti uuden ketjun samasta aiheesta.

Äänestä
  • Taisi olla juuri päinvastoin. :))

    Äänestä

Kansallisena sotilaidemme muistopäivänä
Ei_siirtomaita_ei_orjia
28.4.2015 13:21

Veteraaneista ja jälleenrakentamisesta
Paloma.se.co
27.4.2015 14:27

Vai, että päinvastoin? Näin päin se on aina ennenkin ollut, kun et keksi omaa aihetta ja pitää näyttää, että eläkelöitynyt esikoulun opettaja osaa kyllä tehdä aiheesta paljon paremman aloituksen.

Äänestä
  • Päiväkotitäti ei opettajan pätevyyttä.

    Äänestä

  • Elikkä siis, minun aloitukseni on tehty kokonaista päivää aikaisemmin.
    Lopeta jahtaaminen.

    Äänestä

  • Hyvä, Paloma, taidat olla nuorempi kuin tuo vänkääjä, ainakin olet paremmilla aivoilla varustettu. Etkä valehtele kuten tuo edellinen.

    Tykkään niistä kaikista, jotka pysyvät totuudessa.

    Äänestä

  • Kyllä täällä on hyvä, että rehellinenkin ihminen kirjoittaa

    noiden 'luulijoiden' ja valehtelijoiden juttuja oikaisten.
    Aloitus on oikea ja hyvä.

    Äänestä

  • Pehmeät hyväsydäminen ihmiset eivät ole hölmöjä

    Soft hearted people are not fools
    Ihmiset eivät ole täydellisiä.
    Lapseni, mieheni, vanhempani, minun sisarukset, ja ystäväni ja minä, me teemme virheitä ja olemme erimielisyyksiä ja ehkä antaa toisilleen alas ajoittain. Me kohtaamme vaikeuksia. Siksi me annamme anteeksi uudestaan ​​ja uudestaan ​​ja uudestaan ​​...

    Äänestä

  • noudatatte, enemmän kun olisi sellaisia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei_siirtomaita_ei_orjia kirjoitti:

Kansallisena veteraanipäivänä

"Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.

Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka jo laskettu on.

Taattoa muista sa silloin,
askel jo uupunut on,

lapset ja lastemme lapset,
teidän nyt vuoronne on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol' maa.

Kertokaa lastenlapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!"

Veteraanin iltahuuto

————————————————————

Suomella ei ole ITSENÄISYYTEMME aikoina,
( ennen vuotta 1155 ja jälkeen vuoden 1917 )
ole ollut Ei_siirtomaita_ei_orjia!

Mutta itse suomalaiset olivat vallattuina ja alistettuina hyväksikäyttöön viime vuosituhannella, joka juuri hiljattain on päättynyt, melkein koko viime vuosituhannen ajan, vuodesta 1155 vuoteen 1917 -- ja sekin jälkeen vielä valtavin ponnisteluin ja suurin uhrauksin puolustauduimme miehitysyritystä ja valtaamista vastaan vuosina 1939 - 45.

Sama koskee krumeluureja täynnä olevia rakennuksia, orjat satamäärin ...tuhatmäärin pakotettuina ( nälkäkuoleman ja ruoskan pelossa ) rakentamaan hallitsijoiden ja aristokraattien, aatelisten pakottamina
näitä koristeita hallitsijoiden ja 'ylimystön' kunniaksi tehtyihin palatseihin ja temppeleihin, tai moskeijoihin.
———
Annan paljon enemmän arvoa Enson rakennukselle Helsingin etelärannassa, siinä on saanut joka rakentaja ja apulainen kunnon palkan, kesäloman ja eläkkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu