Ovatko liberaalit synnintuntoisia?

Toivottavasti tunnet siis synnintuntoa jokaisesta syömästäsi katkaravusta ja jokaisesta käynnistäsi sisävessassa.

Mistä sitä tietää. Voihan ne ollakin salaa synnintuntoisia. En taida tuntea ketään liberaalia. Yhden sellaisen tapasin kerran treffeillä ja päättelin ettei ollut hänellä synnintuntoa. Tosin mistä sen voi toisesta tietää. Yleisasenne voi ola synnintunnoton mutta piilossa omatunto voi piinata liberaalia.

Eivät taida halua kommentoida asiaa kun ovat liberaalisen hiljaa kuin rotat koloissaan.

Eiköhän ”liberaalitkin” tunne aivan samalla tavalla synnintuntoa Jumalan edessä? Koetatte vain kehitellä sellaisia määritteitä, jotka miellyttävät eitä eikä totuus taida juuri kiinnostaa?

Voihan olla että osalle riittää vähäisempikin muistutus joten ei tarvitse jatkuvasti muistuttaa siitä kuten joitakin ”kovakorvaisempia”?

Näin olen ajatellut sen, että kai unohdetaan muuten tuo synnintunto, niin siksi sitä pitää joillekin saarnata jatkuvasti ja siksi halutaan sellaisia saarnojakin.

Avaajan esittämä kysymys voidaan muuttaa myös muotoon: ovatko kristityt ylipäätään synnintuntoisia. Kaikissa niissä kristillisissä yhteisöissä, joissa ei julisteta sekä lakia että armoa, puuttuu synnintunto. Synnintunto tulee aina laista ja vain synnintuntoinen kaipaa armoa Jeesukselta Kristukselta. Keskiössä ja kaiken julistuksen punaisena lankana tulee aina olla Jeesuksen syntien sovitus ristillä ja Hänen ylösnousemuksensa voima.

Synnintunto ja armon tarve tulee aina Raamatusta - meille riittää se, että uskomme, mitä Jumala Sanassaan sanoo:
Jes. 66: "Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä."

Tätä on vaikea lyhyesti esittää, mutta yritän kuitenkin. Lakipainotteisissa saarnoissa on vaarana ajautua lakihenkisyyteen, ajatukseen siitä, että kristitty voisi elää teoissaan ja ajatuksissaan aina Jumalan Sanan mukaista elämää. Julistaja on vaativa. Osa kuulijoista ylpistyy kuvitellen elävänsä hyvää elämää ja osa masentuu kokiessaan, etteivät he täytä julistajan heille asettamaa mittaa. Vain armosta puhuva ei tarjoa lainkaan Kristuksen sovitusta synteihin (kuulija näkee sovitusta kaipaavan syntisyytensä vain lain sanasta) vaan yleistä hyväksyntää kaikille ja kaikenlaiselle elämäntavalle. Julistajan sanoissa ei ole jumalallista arvovaltaa vaan ainostaan inhimillistä, sosiaalista puolta. Puhe on sokerista, imelää - mutta Jeesus ei sanonut "te olette maan sokeri", vaan "te olette maan suola".

Lakiin liikaa keskittyvä julistaja sen sijaan on itse asiassa kova ja itseään korostava. Totuus ilman rakkautta tekee aina kovaksi. Jokaisen julistajan on tiedostettava omat heikkoutensa ja vajavuutensa ja sitä kautta täysi riippuvuus Jeesuksen armosta. Rakkaudellinen julistaja saarnaa laki sydänverellään ja tietoisena omasta syntisyydestän. Sydämeen asti näkee ainoastaan yksin Jumala eikä kukaan meistä voi virheettömästi arvioida kenenkään synnintuntoa ja armon kaipuuta.

On olemassa syyllisyydentuntoa, joka näyttäytyy synnintuntona, mutta joka itse asiassa on täysin tunteissa olevaa painolastia, joka tarvitsee vapautuakseen ymmärtävän sielunhoitajan - on tämä sitten joku ystävä tai "alan ammattilainen". Väärästä, sairaasta, syyllisyydestä ei saa vapautusta syntejä tunnustamalla. Väärä syyllisyys on epämääräistä, jota kokija itse ei osaa eritelläl eikä kertoa syitä - hän voi hokea, että "olen niin syntinen". Tätä tunnetta hän kantaa päivästä toiseen kokematta lainkaan armosta kumpuavaa iloa. Jos tällainen ihminen joutuu lakihenkisen julistuksen alle, hänen kuormansa vain kasvaa. Kaikkea julisetusta tulee arvioida kolmesta lähtökohdasta käsin: 1.Onko julistus Jumalan Sanan mukaista, 2. Onko julistuksessa aistittava rakkauden henki ja 3. Onko armo Kristuksessa julistuksen punainen lanka.

Liberaalit ovat synnintuntoisia siinä kuin aidot uskovatkin. Synti vaan joskus kätketään lukemattomien selittelyjen ja psyykkisten kiemuroiden taaksi. Myös luterilainen kirkko yrittää peitellä syntiä ja näin aiheuttaa turhaa tuskaa ihmisissä, jotka kuitenkin ovat synnintuntoisia ja joskus jopa tuntevat suurta hätää syntiensä vuoksi. Tällöin luterilaiset hmiset kääntyy vapaiden suuntien uskovien puoleen.

Yritin jo selvittää, että syyllisyyden tunto ja synnintunto ovat kaksi eri asiaa. Jos ihmisen persoona ei ole pahasti hajaantunut - esim. psykopaatilla - niin ihminen kokee teoistaan syyllisyyttä ja yleensä tuntee häpeää itsestään ja myötätuntoa loukkaamaansa ihmistä kohtaan. Ihminen voi syyllistää itseään ankarasti ja mitätöidä itsensä maan rakoon kuitenkin ilman synnintuntoa - monen itsetunto on niin heikko, että hän näkee itsensä kokonaan pahana.

Synnintunnon saa sen sijaan aikaan ainoastaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa julistetun tai luetun Raamatun Sanan kautta.
Joh 16: "Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion"

Ilman synnintuntoa, ilman parannusta ei voi olla anteeksiantoakaan, sillä vain synnintuntoinen ihminen kääntyy ristillä hänen syntinsä sovittaneen Vapahtajan puoleen. Jos ihminen kokee olevansa kyllin hyvä armoon ja rakkauteen, niin hänen asenteensa on farisealainen. Hän haluaa nähdä itsessään, omassa hyvyydessään, syyn armoon. Ainoa syy syntisen armahtamiseen on kuitenkin Jeesuksen sovittava risti. Ilman Pyhää Henkeä kukaan ei edes voi etsiä yhteyttä Jumalaan.

Room.3: ""Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään."

Syyllisyyttä kokeva haluaa yleensä muuttaa tapansa ja paremmin elämällä hän voisi sitten elää entistä onnellisemmin. Kaikilla meillä on omatunto ja hyvin monet uskosta osattomat elälvät ulkoisesti siistiä elämää, harjoittavat hyväntekeväisyyttä, pitävät huolta perheestään ja ovat sosiaalisissa kontakteissa kohteliaita ja ystävällisiä. Hän on kuitenkin sokea sille tosiasialle, että hän on Jumalan edessä - jota hän ei tunnusta Herrakseen - synnin palvelija, synnin orja, josta hän voisi vapautua ainoastaan turvautumalla syntisyytensä tunnustaen Jeesukseen Kristukseen. Vain Pyhä Henki, usko Jeesukseen, voi muuttaa meitä.

Room.6: "Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut".

Luontaisesa pahuudestamme ja syntisyydestämme huolimatta kukaan ihminen ei ole olemukseltaan täysin paha. Luomisen perusteella meissä on aina Luojan kädenjälki, me olemme hänen luomiaan ihmisiä, tarkoitetut tekemään hyvää ja elämään kerran Jumalan luona ikuisesti Taivaassa. Kokonaan paha olemukseltaan on ainoastaan sielunvihollinen, jota Saa-ta-naksi kutsutaan.

Mainiosti muotoiltu ja analysoitukin ja en lköytänyt yhtään asiaa, jossa olisin eri mieltä nimimerkin arkatunto kanssa. Ihan samaaan suuntaan ajatukseni kulkevat kanssaan, Nimimerkki mummomuori, mainitsit ettet ole samaa mieltä joka asiassa, mainitse yksi asia, ja avaa hieman mikä saa sinun ajatuksesi ajautumaan eri polulle kirjoittamaansa kanssa, jos viitsit.

https://www.youtube.com/watch?v=TKcA5ZAVMXA

46.40 - 47.04

Unohtui viestiin linkki laittaa mukaan.

Liberaalien synnintunnosta en tiedä mutta konsut ja fundikset ovat sitä, nimittäin toisten syntien tunnosta.

Kyllä, tiedostan aivain erinomaisesti etten ole täydellinen - siis uskon kielellä synnitön. Ja koska itse mokaan tämän tästä en odota 'ihmeitä' muiltakaan. Tällä tavoin on paljon kevyempi elää puolin ja toisin. Kyllä kaikki varmaan ovat tietoisia puutteistaan - vaikka eivät puhuisi ns. synnistä, eivätkä niitä alituiseen ääneen vatvo, sen enempää muiden vikoja kuin omiaan.