Hengellinen väkivalta

Yllä olevan johdatustekstin on mahdollisesti laatinut joku Pentikäinen, koska hän käyttää myös aiemmin käyttämäänsä sanaa "kurmuutus". En tiedä, onko hän nyt puhujan luottamustehtävässä vai ei, mutta ymmärrys näyttää olevan peräti heikoilla uskomisen asioista. Asia on nimittäin niin, että julkisista synneistä voi nuhdella ja puhutella julkisesti kuten Paavalikin kehotti tekemään. Olihan siellä Rooman valtakunnassa lakeja, mutta Paavalikin oli opetuksensa mukaisesti hengellisen papin virassa valmis uhraamaan oman ruumiinsa Kristuksen esikuvan mukaan rakkaudessa veljiin ja sisariin. Hänhän julistaa rakkaudesta, että ilman sitä ei ihminen ole mitään, vaikka hän olisi valmis mihin tahansa. Jokainen uskovainen on hengellinen pappi eivätkä ev.-lut.kirkon papit olekaan mitään pappeja, elleivät he ole elävässä uskossa. Uskossa olevan hengellisen papin virkaan kuuluu uhraaminen, vaikka esim. pelkät ulkonaisen pappeuden epäuskoiset edustajat sitä kammoavatkin. Paavali oli valmis monenlaisiin kärsimyksiin evankeliumin työn vuoksi, mutta ei hän kapinoinut esivaltaa vastaan lihallisten syiden vuoksi. Uskovaisilla hengellisillä papeilla ei ole sota lihaa ja verta vastaan vaan henkivaltoja vastaan, jotka sotivat oikeaa Kristuksen oppia vastaan. Eikö ne Roomassakin yrittäneet laittaa kristittyjen syyksi milloin mitäkin aina Rooman palosta lähtien? Juuri tällaisilla esivallan väärinkäyttäjillä on kerran oleva sitäkin ankarampi tuomio, elleivät he saa parannuksen armoa kuten Saulus Tarsolainen. Paavaliksi nimetty sanoi, että Kristus itse on lähettänyt hänet lähetystyöhön: Paavalille Jumalan seurakunta on Kristuksen ruumis, jonka pää on Kristus; näin Jumalan seurakunnalta saatu lähetystehtävä on Kristukselta itseltään saatu. Lehtimiehet olivat kerran kysyneet seuroissa, kuka on pääpuhuja, jotta he voivat keskittyä siihen. Koivuneva oli vastannut, että Kristus puhuu siellä, so. uskovainen puhuja on Kristuksen suuna Pyhän Hengen vaikuttamana puhuessaan. Joka nousee uskovaisen kautta annettuja Jumalan sanan neuvoja vastaan, se nousee itse Kristusta vastaan, joka on tuleva toisella kertaa tuomitsemaan kaikkia kansoja ja ihmisiä, niin eläviä kuin kuolleita.

Tuo on vääristelevä yleistys. Kaikissa liikkeissä on toisinajattelijoita, viljapellon lustetta ym. Puhdasta seurakuntaa ei ole ja sellaiseen pyrkiminen on harhaoppi. Lusteen nyhtäminen on repinyt hyvää kasvua mukaansa.

-Tämä minun tulkinta, että lehdistöä vähän kurmuutetaan ja Yleisradiota suositaan, perustuu aivan näihin tekoihin.
http://yle.fi/uutiset/hsn_paatoimittaja_hallitus_sorsii_lehdistoa/5059368

Tuo Jumalan sanan neuvot sisältävät sen, että on kysymys kirjoitetussa Jumalan sanassa eli Raamatussa ilmoitetusta. Sen jälkeen ei ole annettu uutta ilmoitusta. Paavalille Jumalan sana oli elävää sanaa toisin kuin myöhemmälle juutalaisuudelle, jossa on vahvana Jeesuksen ajan farisealaisen suunnan vaikutus. Siellä katsottiin profeettojen ajan päättyneen, jolloin Jumala vielä oli puhunut suoraan ihmisille. Sen vuoksi tuossa juutalaisuudessa varjeltiin sanatarkasti aiemmalta ajalta perittyjä tekstejä. Noita tekstejä voitiin tulkita uudelleen, mutta itse tekstejä säilytettiin mahdollisimman muuttumattomina. Sen sijaan Paavali käyttää kirjeissään aivan muistinvaraisesti monia Vanhaan testamenttiin ja varsinkin sen kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan ja myös apokryfikirjoihin kuuluvia kohtia viittaamalla niihin vain yksittäisillä sanoilla. Yhteyttä usein vahvistaa teemaattinen samankaltaisuus uudessa tilanteessa. Paavalin lausumien ymmärtämistä auttaa usein käytettyjen sanojen lähteiden löytäminen ja ko. aiemman tekstin ymmärtäminen suppeasti ja joskus jopa koko kirjan keskeisten teemojen selvittäminen. Paavali käyttää näitä saamien tekstin osia kuitenkin uudessa tilanteessa, joka sekin tulee selvittää merkityksen löytämiseksi. Tämä on tietyllä tapaa vertauskuvallista kieltä, jota Paavali käyttää runsaasti. Paavali kieli on sillä tavalla elävä vastakohtana edellä esitetylle.

Paavali moitti Antiokiassa julkisesti Pietaria ja muita, jotka alkoivat kartella pakanataustaisia kristittyjä keskinäisen yhteyden kustannuksella. Kyllä se oli julkinen asioiden selvittely, kun katolinen ja ortodoksinen kirkko irtautuivat 1000-luvun alussa. Mainittiinhan se paavikin antikristuksena uskonpuhdistuksen aikaisissa teksteissä. Valistuksen ajan seurauksena aiemman ajan kirjoituksia saatettiin korostetusti nimittää poleemisiksi kirjoituksiksi. Poleemisuudesta puhuminen on oikeastaan harhaanjohtava sana, kun on kysymys lain ja evankeliumin suhteesta. Jo Mooseksen kirjoista lähtien tuo suhde on ollut selvä elävän uskon puheessa. Lain avulla Jumala ensin kuolettaa ihmisen hänen omista mahdollisuuksistaan kelvata Hänen edessään. Ihminen ei pysty täyttämään lakia. Lain virka on Lutherin mukaan viedä Kristuksen luo. Vain näin epäuskoinen syntinen ihminen on mahdollista valmistaa ottamaan vastaan evankeliumi, joka on Jumalan lahja. Ne, jotka yrittävät torjua lain saarnaa, yrittävät riistää ihmiseltä oikeuden pelastukseen. Valistus on ollut paljossa uskonnonvastainen. Paavia siis on mainittu antikristukseksi 1500-luvulla. Paavin synnithän olivat julkisia ja hän toimi julkisessa virassa, joka periytyi antiikista asti. En kyllä suosittele paluuta keskiajan pimeyteen yleensä ja varsinkaan hengellisissä asioissa.