...jonka meinasin ensin liittää Marian avaamaan roihuavaan keskusteluun. Laitankin tämän omaksi avaukseksi.
Sitaatteja Päivämiehestä 8.12.2004.
Sivulla 28:
"Alustuksessa sivuttiin myös kuuliaisuutta Jumalan valtakunnan neuvoille. Jos lihallinen mieli pääsee valtaan, ihminen halveksii lapsen kaltaista luottammusta Jumalan valtakunnan neuvoihin ja hoitoon."
Sivulla 13:
"Vaikka emme kaikkea ymmärräkään, haluamme kilvoitella puhtaalla omallatunnolla."
Mitä enemmän minäkin luen Raamattua tai jopa SRK:n julkaisemaa Reinikaisen kirjaa Usko ja Jumalan sana, sitä enemmän tuntuu vaikealta pitää Raamatunmukaisina niitä neuvoja, joita Jumalan valtakunnan neuvoiksi kutsutaan.
Eli parannuksenteko johtaa iloon rauhaan ja vapauteen, mutta myös paineeseen "haluta" noudattaa yleisesti "haluttuja" asioita, joita visusti vältetään kutsumasta säännöiksi, koska käsitteellisesti myönnetty sääntöinstituutio olisi niin voimaton Raamatun sanaa ja Lutherin tekstejä vastaan. Ja myöskin vaatimukset ja velvoitteet verhotaan "haluksi", joka hoitaa kyllä saman asian.
Mitä enemmän esimerkiksi nuoremme ja vanhemmatkin ovat sitoutuneet kantoihin, joita eivät ymmärrä, sitä vaikeampaa on toisinuskovien kohtaaminen. Kohtaamisissa kun saattaa joutua avaamaan kantojensa perusteita. Tämä helposti johtaa turhaan eristäytymiseen. Tämä on surullista, sillä evankeliumi on kuitenkin aina levinnyt ihmisten välityksellä.
Sivulla 17 teatteria koskeva artikkeli:
"Opettajani kunnioitti vakaumustani ja järjesti minulle korvaavan tehtävän. Sovimme hänen kanssaan, että luen kyseisen näytelmän kirjana."
Kun perinnäissääntö on sisäistetty ja sitä on halu noudattaa, hengetönkin vaihtoehto käy kunhan perinnäissääntö täytetään prikulleen. Muistan itsekin juontaneeni vanhojentanssit toisen lestadiolaisen kanssa samasta syystä. Taisi se kyllä silloin itseänikin hieman naurattaa. Vaikka opettajamme ja monet muutkin hienosti kunnioittavat erilaisuuttamme, mietityttää, mahtaako tämä pähkähulluilu sen enempää heitä puhutella?
Sitaatteja Päivämiehestä 8.12.2004.
Sivulla 28:
"Alustuksessa sivuttiin myös kuuliaisuutta Jumalan valtakunnan neuvoille. Jos lihallinen mieli pääsee valtaan, ihminen halveksii lapsen kaltaista luottammusta Jumalan valtakunnan neuvoihin ja hoitoon."
Sivulla 13:
"Vaikka emme kaikkea ymmärräkään, haluamme kilvoitella puhtaalla omallatunnolla."
Mitä enemmän minäkin luen Raamattua tai jopa SRK:n julkaisemaa Reinikaisen kirjaa Usko ja Jumalan sana, sitä enemmän tuntuu vaikealta pitää Raamatunmukaisina niitä neuvoja, joita Jumalan valtakunnan neuvoiksi kutsutaan.
Eli parannuksenteko johtaa iloon rauhaan ja vapauteen, mutta myös paineeseen "haluta" noudattaa yleisesti "haluttuja" asioita, joita visusti vältetään kutsumasta säännöiksi, koska käsitteellisesti myönnetty sääntöinstituutio olisi niin voimaton Raamatun sanaa ja Lutherin tekstejä vastaan. Ja myöskin vaatimukset ja velvoitteet verhotaan "haluksi", joka hoitaa kyllä saman asian.
Mitä enemmän esimerkiksi nuoremme ja vanhemmatkin ovat sitoutuneet kantoihin, joita eivät ymmärrä, sitä vaikeampaa on toisinuskovien kohtaaminen. Kohtaamisissa kun saattaa joutua avaamaan kantojensa perusteita. Tämä helposti johtaa turhaan eristäytymiseen. Tämä on surullista, sillä evankeliumi on kuitenkin aina levinnyt ihmisten välityksellä.
Sivulla 17 teatteria koskeva artikkeli:
"Opettajani kunnioitti vakaumustani ja järjesti minulle korvaavan tehtävän. Sovimme hänen kanssaan, että luen kyseisen näytelmän kirjana."
Kun perinnäissääntö on sisäistetty ja sitä on halu noudattaa, hengetönkin vaihtoehto käy kunhan perinnäissääntö täytetään prikulleen. Muistan itsekin juontaneeni vanhojentanssit toisen lestadiolaisen kanssa samasta syystä. Taisi se kyllä silloin itseänikin hieman naurattaa. Vaikka opettajamme ja monet muutkin hienosti kunnioittavat erilaisuuttamme, mietityttää, mahtaako tämä pähkähulluilu sen enempää heitä puhutella?
Vastaukset 21
Vanhimmat
jahas, näin se on siis verhottu, tuo asia, että meillä on tukku kuusikymmenluvulla tehtailtuja elämäntapasääntöjä, joita jokaisen vanhoillislestadiolaisen tulee noudattaa uskonsa julkisen poisottamisen uhalla (eli "sidotaan" syntiinsä, jos ei sitä jätä, esim tv
...ja se, ettei "uskovainen halua" näitä asioita tehdä on puppua, jokainen haluaisi tehdä, on se niin kiusallista näistä jutuista aina vaan vasten tahtoaan luopua ja joutua mitä kiusallisimpiin hölmöihin tilanteisiin
...omaa sanomistani.
"jahas, näin se on siis verhottu"
Vaikka avauksessani kovasti asiaa väitin, en voi väittää että se olisi totta, tahallista tai edes tietoista. Ennemminkin ajattelisin, että on suuri vaara sortua verhoamaan harhaopillisia asioita sellaisin käsittein, jotka on sopusoinnussa Raamatun sanan ja Lutherin opetuksen kanssa, mutta joiden henki on jotain aivan muuta.
Kirjoitit hyvin. Kiitos siitä!
Kuitenkin muutama kommentti.
Olen edelleen sitä mieltä, että seurakunnan neuvoille tulee olla kuuliainen. Muistanko väärin (korjatkaa jos näin ei ole), niin Raamattu useassa kohdassa kehoittaa olemaan kuuliainen seurakunnan ja veljien/sisarten neuvoille.
Luin Päikkärin (kriittisesti) ja pidin siitä. Eli kiitokset siitä sinnepäin. Ainut juttu oli se teatteriesimerkki, joka on ollut perheessämme (kuten varmaan muissakin perheissä, joissa on kouluikäisiä lapsia) ajankohtainen. Linjamme on se, että osallistumme teatteriin, jos se on koulussa ja kouluaikana. Muuten emme. Tämäkään linja kaikille ei riitä. Samaan voisi päätyä Päikkärin kirjoituksen perusteella.
Mainitsemasi vanhojentanssiesimerkki oli mielenkiintoinen. Omasta nuoruudestani löydän lukuisia esimerkkejä, joissa toimintatapani nyt jälkikäteen huvittaa. En toivo omien lasteni toimiva kuten minä. Annan muutaman esimerkin:
- en voinut olla läheisten uskottomien ystävieni kanssa, koska minunhan tehtävä on saarnata parannusta sekä hyvinä että huonoina aikoina. Eikä ollut voimia siihen.
- esim koulu/opiskelumatkoilla välttelin kavereiden kyytiä, koska musiikki soi, eikä minulla ollut voimia pyytää sen lopettamista.
- opettaja esitti oman kaitafilmin laser -säteestä. En voinut katsoa sitä
jne, jne. Seuraus oli, että eristäydyin totaalisesti ei-vl:istä. En tiedä onko muilla ollut tällaisia kokemuksia.
Joka tapauksessa minun vakaumustani on aina kunnioitettu eli minulla ei ole ei-vl:istä sen puolen mitään pahaa sanottavaa. Ehkä oma esimerkki, ei niikään voimakas parannuksen saarna, on toiminut omalla kohdallani paremmin.
Kuitenkin olen (kuten jo Marian aloittamaan viestiketjuun vastasin) hieman ymmälläni juuri Jumalan valtakunnan neuvot vs kuuliaisuus suhteen. Niiden suhteen olen kuulolla!
Minun mielestä seurakunnan neuvolle on hyvä olla kuuliainen. Kuitenkin minusta tuntuu ja myös Raamatun valossa näyttää siltä, että jonkinmoinen kestämättömyys tätä asiaa nyt vaivaa. Itselleni tämä asia ei ainakaan ole täysin selvä.
Meillä linja teatteeriin on se, että kukin näytäntö tulee arvioida yksittäin. Joku voi olla yhteiskunnallisestikin herättelevä ja mielenkiintoinen, ja siksi sopiva. Kabareet ja monet muut taas sellaisia, joista heti näkee mitä se ruokkii. En siis näe hyvänä, että teatteri pitää kategorisesti hylätä puhumalla yksipuolisesti pelkästään viihteellisestä teatterista. Viihteellä tässä tarkoitettiin varmaan eroottisuutta ja väkivaltaa. Viihdettähän on myös erilaisissa uskovaisten tapaamisissa esitetyt hupailut, joista haetaan myöskin "hyvää fiilistä".
Kaikesta vapaamielisyydestäni ja "moternista" ajattelustani huolimatta olen ollut teatterissa vain opintojen puitteissa, eli mitään ryntäystä teatteriin tämä minun pikku "synnin luvallisuuteni" ei ole minussa aiheuttanut.
ja totella parempi kuin oinasten lihavuus. NÄin sanoo Raamattu.
joka ikisen jannun tulee olla ikuisesti kuuliainen jonkun muutaman hemmon kuusikymmenluvulla tekemälle korvakoruttomuuspäätökselle
vaan se tarkoittaa että kirjoitetulle jumalansanalle tulee olla kuuliainen jotta säilyy uskomassa
1.Sam.15:22
Silloin Samuel sanoi: "Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva.
No sikäli kuin itse olen oikein ymmärtänyt niin minusta Raamatussa (joka on maallikolle aika vaikeaselkoinen) ja varsinkin Tunnustuskirjoissa puhutaan koko ajan kuuliaisuudesta Jumalan sanan opetukselle ja hänen käskyilleen.
Toki puhutaan myös kuuliaisuudesta seurakunnalle, mutta jälleen heti seuraavassa lauseessa täsmennetään, että seurakunnan tulee ohjeissaan pitäytyä Raamatun opetuksessa. Seurakuntaa johdonmukaisesti varoitetaan sekoittamasta niihin ihmisen itse laatimia sääntöjä.
Minusta se asia vaikuttaa harvinaisen selkeältä.
Olisikin mielenkiintoista, jos joku teologiaan syvemmin perehtynyt kommentoisi tätä. Etenkin, jos näkee asian toisella tavalla.
Tämän kirjoituksen asiallisuus on oikein mutta sisällöstä en voi sanoa samaa. En tiedä kirjoittajan hengellistä "sijaintia" mutta kirjoituksesta paljastuu seurakunnan tilan valvominen oman sieluntilan sijaan.
Kun ihmisraukka saa nauttia Jeesuksen sovitusta täydestä sydämestään, hänet valtaa kerrassaan anteeksiantava mieli, vähän siihen malliin että "olkoon vaikka koko seurakunta väärässä, mutta minä kyllä annan anteeksi ja kerron heillekin tästä sanomattomasta armosta, kyllä hekin huomaavat sen ja uskovat taas oikein". Sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Perinnäissääntö-käsitteeseen olen törmännyt vain tällä kanavalla. Jos Jumalan lapset ovat huomanneet asioita, joita kannattaa välttää, ne kannattaa ottaa vaarin. Maailmanpojalla on kova huoli siitä, että kristitty jää paitsi jostain aivan olennaisesta, kun ei tee sitä eikä tätä.
Kristus on paras esimerkki kieltäymyksistä. Hän antoi henkensä, jotta voisimme periä taivaan kodin. Häntä pilkattiin ja ruoskittiin, mutta silti hän ei katkeroitunut, kuten ainakin minä olisin varmasti tehnyt, vaan siunasi vielä kuolemansa hetkellä toisen ryöväreistä, sen joka katui tekojaan. Mitä on, erästä tänne kirjoittanutta lainatakseni, muutama hely tai teatteriesitys sen rinnalla? Usko ei synny kieltäymyksillä, mutta ei ole uskoa ilman niitä. Kristityn vanha osa on tarpeeksi taipuvainen kaikenlaisiin synteihin ilman rientojakin.
Ihmisjärki ei voi käsittää kaikkia Jumalan sanan neuvoja. Jos oma ymmärrys ja ajatus siitä, että kaikkien "perinnäissääntöjen" tulee mahtua minun ymmärrykseeni, saa hallita ihmistä, hän ei pysy uskomassa. Näinhän teki jo gnostilaisten eriseura. Oman turmeltuneen järjen rajojen asettaminen evankeliumin uskomisen ehdoksi ei onnistu. Eräs virsi sanoo sen hyvin: "Jo sydän ahdas laajene ja kätke aarre parhain. Kalliimpi, kauniimpi on se kuin kullat tähtitarhain".
Jumalan valtakunnassa ei tarvitse tehdä seuroissa tiliä viikon menoista. Syntilistat kuuluvat lahkoihin. Pyhän Hengen opettama terve omatunto sanoo, milloin on tullut vikaa. Se ei ole sama kuin kadotukseen tuomitseminen. Vaikka synti kadottaa, pienikin synti, niin Jumalan lapsi saa uskoa niitä joka hetki anteeksi. Ei tarvitse iltarukouksessa listata päivän syntejä. Jos sattuu sellainen lankeemus, että se sairastuttaa omantunnon pysyvästi tai peräti vahingoittaa toista, omatunto neuvoo korjaamaan asian siinä laajuudessa kuin se on vahingoittanut.
Jumala näkee ihmisen sydämeen. Hän näkee, millä mielellä ihminen tekee sen virheen, jonka hän tekee. Luther selittää, että kaikkivaltias Jumala voi jättää myös kokonaan lukematta jotain itsessään väärää tekoa meille syyksi, sillä hän näkee sydämen tilan. Tämä ei kuitenkaan tee syntiä mitenkään luvalliseksi, sillä synnin luvallisuus on kadotuksen alku.
Päätän tämänkin kirjoituksen siihen, että muistutan yhä tarjolla olevasta evankeliumista ja syntien kokonaisesta anteeksiannosta Jumalan valtakunnassa. Joka siihen käy, saa maailman pilkan mutta taivaan tavarat.
sen sijaan ihmisen tekemät neuvot kuten teatterissakäyntikielto tai korvakorunpitokielto taas eivät ole siellä vaan ne on "isäin perinnesääntöjä", meille periytyneet aikaisemmilta vuosikmmeniltä
ja ihan turhia ovat
Jumalan valtakunta on totuuden patsas ja perustus. Näin sanoo raamattu. Siellä on myöskin kaikki tiedon aarteet. Pyhä Henki avaa seurakunnassaan sanaansa sen mukaan kun on meille tarpeen. Ymmärrän kirjoituksestasi sen, että epäilet Jumalan valtakunnan neuvoja etkä pidä niitä raamatunmukaisina.
Tämä perinnäissääntöasia on vakava kysymys siinä mielessä, että se on lähtöisin fariseuksilta ja publikaaneilta, jotka aikoinaan pyrkivät täyttämään Jumalan kymmenen käskyn lain viimeistä piirtoa myöten erilaisilla kielloilla ja käskyillä. Vl-kristillisyydessä ei näin todellakaan ole.
Me ymmärrämme ja saarnaamme synnin synniksi niin kuin Pyhä henki seurakunalleen sanoo.
Me emme ole enää lain alla vaan "armon alla".
Uskomme on puhtaasti "vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä" ilman minkäänlaisia perinnäissäännöistä lähteviä vaatimuksia.
Me ymmärrämme asiat "uskon kautta" ilman mitään syntilistojen tuomaa pakkoa!
Sinulla ystäväni samoin kuin Marialla näyttäisi siltä, sanon tämän näin suoraan mutta rakkaudella olevan sellaisia hedelmiä, jotka eivät lähde Jumalan Sanasta.
Nämä "hedelmät ovat" (en tarkoita näillä kaikilla sinua)
esim.
- arvostellaan puhujaveljiä
- ollaan huolissaan siitä, että kristillisyys on hakoteillä
- ei välttämättä enää nähdä ehkäisyä synniksi
- jne.
Tässä on kyseessä väärä henki. Viittaisi vähän 70-luvun kososlaisuuteen. Jos väärään henkeen on joutunut, tulee siitä tehdä parannus ja palata näin takaisin "isän kotiin".
1. Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet,
2. että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,
3. jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
...
"Tässä on kyseessä väärä henki. Viittaisi vähän 70-luvun kososlaisuuteen."
noita seurakuntaäidin rakkaudellisia hoitomiehiä. Vai?
niillä yritetään raamatun kirjoitetut säännöt (laki) viimeistä piirtoa myöten:
jotta et tekisi huorin sinun ei saa edes tanssia
jotta et humaltuisi sinun ei saa käyttää tippaakaan alkoholia
jotta et mieltyisi maailmaan sinun ei saa ostaa televisiota
jne
jne
Oletko koskaan ajatellut tilannetta, jossa joutuisit itse edustamaan "Jumalan valtakuntaa" ja sen avaintenvaltaa? Millä perusteella uskaltaisit tuomita toisen epäuskoiseksi? Uskaltaisitko vastata ratkaisustasi viimeisenä päivänä? Entä jos olisit jossain opillisessa asiassa tai elämäntapa-asiassa, vaikka pienessäkin, ollut liian tiukka? Miten arvelet itsellesi käyvän viimeisenä päivänä?
Ylläolevat kysymykset ovat panneet minut itseni ajattelemaan.
Minusta on hirveän virkistävää lukea kirjoituksianne. Pohditte aidosti ja rehellisesti asioita ja vaikka se onkin meille vähän vierasta keskustelukulttuuria, niin kuitenkin tervetullutta.
Hyvä lisä ilmaisuunne on se, että olette niin maltillisia ja lempeitä. Itse meinaan välillä polttaa hihani ihan kärsimättömyyttäni.
Kyllä näitä asioita sietää pohtia, eikä se vielä sitä tarkoita, että joku ajattelutapa olisi automaattisesti oikea.
Mutta teidän kirjoituksenne kyllä vastaavat aamenta minulle.
... samoin sun kirjoituksiasi kiva lukea. Uskon, että pystymme tällä palstalla kehittelemään joitain ajatuksia niin, että syntyy edes hiukan enemmän luottamusta, avoimuutta, totuudellisuutta, kykyä puhua asioista.
kannattaisi paneutua kososlaisuuden käsitteeseen paremmin. Se mitä 70- luvulla ilmeni oli törölä läisyyden henkeä tai sillanpääläisyyttä kun se vähän samanlaisena suomessa ilmeni. Sitä mitä pidetttiin kososlaisuutena ei ollut aina sitä ja mentiin niinpitkälle että kososlaisuuttta oli lähes jokaisessa. Tiettyjä yhteistä kunnon kososlaisuuden kanssa sillä on niinkuin väärillä hengillä aina.
Kiitokset positiivisesta palautteesta. Oli mukava saada sitä ihan nickille :-)))))))
Kirjoitat hyvin ja rakkaudella. Älä polta hihojasi! Poltin itse hihani yhtenä iltana ja syy oli tietyn nimimerkin aloitusten määrä. Sainpahan riitaa aikaan ja siitä en ole ylpeä. Ei hyvä :-(((.
Käyttämiesi lähteiden osalta olen peräti mykistynyt. Pitäisihän minun noista tietää ja olla ne lukenut, mutta.. Jos arvaisit monissako pyhäkoulussa/ raamattuluokassa/ seuroissa/.. olen istunnut ja tiedän niin vähän, niin vähän. Koulutuksenkin pitäisi riittää ja velvoittaa lukemiseen ja suvunkin perintö vaatisi tietämään. Ihan hävettää, todella! En pystyisi kenenkään kanssa keskustelmaan Raamatun tai Lutherin kirjoitusten valossa jostakin opillisesta kysymyksestä. Siksipä luen monien viisaampien (kuten sinun ;-))) kirjoituksia mielenkiinnolla ja ja peilaan niitä omaan elämääni ja vastaan omien tuntemusten pohjalta. En sano, että olisin kaikissa asioissa samaa mieltä kanssasi enkä usko, että sitä haluatkaan. Kuitenkin ne saavat minut ajattelemaan ja halun keskustella mieltä painavista asioista (esim vaimon ja lasten kanssa).
Kommenttina vielä sama, jota olen käyttänyt muutaman viestin lopussa eli olen hämmentynyt ja ymmälläni ja monien asioiden suhteen kuulolla.
Sanoit, että et ole kaikista asioista kanssani samaa mieltä. Kiva, kun senkin sanot! Mutta olepa ystävällinen ja heitä kriittinen kommentti heti sen asian perään, mistä se kulloinkin tulee mieleesi. Minusta on erityisen hyödyllistä ja mielenkiintoista pohdiskella ajatuksiaan sellaisten kommenttien valossa.
Tarvittaessa muutan mielipidettänikin, jos se riittävän huonoksi osoittautuu :)
Ilahduttavinta kuitenkin on, että voimme vapaasti heittää ajatuksia ilmaan (niitäkin, joiden kohtalona on tulla kaikessa hiljaisuudessa haudatuiksi...) ja pohdiskella näitä meille tärkeitä kysymyksiä. Jos sillä edes vähän edesautetaan keskustelukulttuurin muuttumista vapaampaan suuntaan, niin se on jo paljon se.