Lapsen vai vanhemman harrastus?
4.2.2015 KymenSanomat
Minkä takia lapset harrastavat kilpaurheilua, oman lajin hauskuuden vai vanhempien painostuksen takia? Usein huomaa vanhempien painostuksen olevan pääsyynä, ja vanhemmat unohtavat, että kyseessä on lapsen harrastus.
Minne kaikki kannustavat ohjeet ovat kadonneet?
Lapsen lajin kilpailumatkat kasvattavat lasta henkisesti ja opettavat omista asioista huolehtimista. Liian usein huomaa lasten vanhempien huolehtivan lapsen kaikista asioista kilpailumatkoilla, vaikka matkalla on mukana valmentajakin katsomassa lasten perään.
Monet saattavat itkeä huonon kilpailun jälkeen, eivätkä asiaa auta vanhemmat, jotka purkavat lapseensa omaa pettymystään. Lisääkö tämä muka lapsen motivaatiota? Minne kaikki kannustavat ohjeet ovat kadonneet?
Lapset haluavat harrastukseltaan hauskuutta ja mielellään lähtevät kilpailumatkoille kavereiden ja valmentajan kanssa, mutta liian usein matkan hauskuuden pilaavat tyytymättömät ja vihaiset vanhemmat tai valmentajat. Heidän pitäisi kertoa asiat, joissa on vielä harjoiteltavaa, mutta olla myös kannustavia.
Useat nuoret lopettavat harrastuksensa teini-iässä, ja uskon, että yksi syy siihen on juuri vanhempien liiallinen painostaminen ja valmentajien liian negatiivinen palaute.
Venla Ahti,
8. luokka, Langinkosken koulu
4.2.2015 KymenSanomat
Minkä takia lapset harrastavat kilpaurheilua, oman lajin hauskuuden vai vanhempien painostuksen takia? Usein huomaa vanhempien painostuksen olevan pääsyynä, ja vanhemmat unohtavat, että kyseessä on lapsen harrastus.
Minne kaikki kannustavat ohjeet ovat kadonneet?
Lapsen lajin kilpailumatkat kasvattavat lasta henkisesti ja opettavat omista asioista huolehtimista. Liian usein huomaa lasten vanhempien huolehtivan lapsen kaikista asioista kilpailumatkoilla, vaikka matkalla on mukana valmentajakin katsomassa lasten perään.
Monet saattavat itkeä huonon kilpailun jälkeen, eivätkä asiaa auta vanhemmat, jotka purkavat lapseensa omaa pettymystään. Lisääkö tämä muka lapsen motivaatiota? Minne kaikki kannustavat ohjeet ovat kadonneet?
Lapset haluavat harrastukseltaan hauskuutta ja mielellään lähtevät kilpailumatkoille kavereiden ja valmentajan kanssa, mutta liian usein matkan hauskuuden pilaavat tyytymättömät ja vihaiset vanhemmat tai valmentajat. Heidän pitäisi kertoa asiat, joissa on vielä harjoiteltavaa, mutta olla myös kannustavia.
Useat nuoret lopettavat harrastuksensa teini-iässä, ja uskon, että yksi syy siihen on juuri vanhempien liiallinen painostaminen ja valmentajien liian negatiivinen palaute.
Venla Ahti,
8. luokka, Langinkosken koulu
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olipa hyvä ja asiapitoinen kirjoitus tennis juniorilta.
Annetaan lapsen valita. Jos on itse todella innostunut, niin siitä vaan. Jos taas yhtään joudutte pakottamaan, niin sitten se ei ollut lapsen oma juttu.
Jaksaako lapsi ihan oikeasti? Miten koulu menee? Oletteko kysyneet opettajalta, vaikuttaako treenaaminen hänen mielestään koulunkäyntiin?
Yhden tähden vanhempi
Urheilusanomien mukaanvanhemmilta on kadonnut tolkku. Kolmen A:n pelaajien lisäksi kaivattaisiin kolmen tähden isiä ja äitejä. Miten heitä saa?
Urheilusanomien (nro 50) jutussa kerrottiin junnulätkän karusta meiningistä: vanhempien ylilyönneistä, uupuneista valmentajista ja itkevistä lapsista. Uhkailuviesteistä, NHL-unelmista, kotiin palkatuista personaltreinereistä. Törkeyksien huutelusta ja valmentajien lahjontayrityksistä. Jopa Janne Ojanen oli saanut osansa ja tarpeekseen vanhempien häiriköinnistä.
Ongelmat vanhempien kanssa eivät valitettavasti ole vain jääkiekon yksinoikeus. Viime kesäkuussa Palloliiton Kaakkois-Suomen piirijohtaja Veikko Vainikka kirjoitti avoimen kirjeen lasten urheilussa toimiville aikuisille. Hän oli turhautunut kilpailuhenkisiin vanhempiin ja valmentajiin, jotka haukkuvat tuomarin ja vastustajat. Menestyksen nälkään piirijohtaja lupasi toimistosta ilmaisia piirisarjamitaleita niille aikuisille, jotka mitaleita lasten urheilusta tavoittelevat.
Itse taas haastattelin kollega Kaisu Monosen kanssa viime kesänä jyväskyläläisiä valmennuspäälliköitä, ja täälläkin haasteet vanhempien kanssa olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Useissa seuroissa vanhempia oli vaikea osallistumaan riittävästi, mutta miltei joka seuraan tuntuu hiipineen myös vanhempia, jotka puuttuvat liikaa valmennukseen. Joskus varmasti ihan aiheestakin. Joskus vain oman lapsensa etua ajaakseen.
Pahimmillaan vanhemmat syövät energiat seuratoimijoilta, vaikka tarkoitus on juuri päinvastainen. Eräs haastattelemamme valmennuspäällikkö totesikin, että ”Oon joskus ajatellut, että onhan tämä ihan älytön työ. Vanhemmat ajattelevat, että mä ensinnäkin etsin huonoimmat valmentajat kaupungista, joita ikinä löydän, ja valitaan huonoimmat pelaajat, ettei vaan menestyttäis, ja jos ei menestytä, niin se on aina se, että koutsi on ihan paska.”
Urheiluseurassa toimivat haluaisivat keskittyä olennaiseen. Yksi valmennuspäällikkö toivoi osuvasti, että kunpa ”vanhemmat pystyisivät luottamaan siihen, että seura on oikeasti niitä lapsia varten”. Ja toinen haastateltu komppasi, että ”valmentajien pitää saada valmentaa, eikä niin, että niiden pitää koko ajan keskustella vanhempien kanssa, kun niiden pitäisi keskustella niiden lasten kanssa.”
Voi jospa tuollainen valmennuspäällikkö, joka jopa keskustelisi lasten kanssa, saataisiin Kotkaankin... eikä aina vain haukuttaisi vanhempia jotka tuonkin pestin palkan maksavat.
Kyllä se on niin että iso käsi ja hatun nosto näille vapaaehtoisille valmentajille ja oheistoimijoille jotka jaksavat ilman palkkaa nuorten eteen. Näin se ainakin junioritasolla menee ja on mennyt.
Erityis kiitos heille joilla ei edes oma lapisi ole mukana.