Lestadiolaisen naisen antama suuseksi on herkullista. Yleensä nuoret lestanaiset eivät harrasta ns.esiaviollista seksiä mutta suihin ottavat mielellään ja ovat siinä useasti tosi taitavia kun sihä kovasti harjoittelevat.
Ja sitten jos ja kun saa varttuneemman lestanneidon sänkyyn niin niillä vasta sitä imukokemusta onkin,suosittelen kokeileen
useita kesäseuroja vain piparin perässä kulkeneena tiedän
suuseksiä lestanaisen kanssa
50
6604
Vastaukset
- ei-eroa-m
Kaikki heteronaiset ovat kyrvän perään ja kaikki miehet vitun. Ei siinä ole uskovaisilla ja ei-uskovaisilla mitään eroa. Myös helluntainuoret harrastavat paljon suuseksiä. Ja miksi olisikaan eroa. Seksi on todella miellyttävää.
- lestasex
hienoa kun taas kesäseurat on ihan pian. Minäkin olen saanut hyvät imut lestaneidoilta, ja vanhemmilta vähän muutakin kun imuja
- 4367436
lestasex kirjoitti:
hienoa kun taas kesäseurat on ihan pian. Minäkin olen saanut hyvät imut lestaneidoilta, ja vanhemmilta vähän muutakin kun imuja
saahan tänne sontaa kirjotell vieläkun nimet laitettas pakollisisk
- 2011
Se että nuorilla hormoonit hyrrää kovemmin kuin vanhemmilla johdtuu ihan evoluutiosta ja dna:sta. Ei siinä uskomuksilla ole paljoakaan sijaa. Ja kun muistaa että ihmisen päälimmäinen tehtävä on lisääntyä, niin ymmärtää paremmin meidän käytöksemme.
Panin lestadiolaisnaista...ja sain kyllä elämäni kyydit..haluaisin uudelleen...
- kiekoilija
Antaako lestanaiset panna anaaliin?
- Spruits
No eihän naisen mielipide itse toimenpiteeseen saa vaikuttaa millään tavalla. Vain miehen haluamisella on merkitystä. Jos nainen muka vastustelee niin sitten vain käytät kovempia otteita. Siitä ne vasta tykkää kun mies ottaa ja vähän satuttaa.
Lestanaisista en tiedä, mut suomi treffeiltä se pieni tumma latino on kyllä helvetin hyvä. Joskin aika kallis:D
Löytyykö Kokkolasta suuseksistä pitävää naista?
- suuhoitoa
nam, sain n 50 v lestanaisen ottamaan suihin asuntoautossa , otin puolitutun lestadiolaisäidin kyytiin kun oli tulossa ns,naisten illasta.
Ihan vetävän näköinen meikkaamaton nainen. Kertoi matkalla että kotona hieman riitoja miehen kanssa. Pysähdyimme juttelemaan , aloin samalla hieromaan ja vastasi heti kiihkeänä ja suorastaan repi housuni alas ja otti kalun käsittelyyn. sanoi ettei vo antaa sitä oikeaa koska olisi väärin. kuitenkin imi ja runkkasi niin kauan että lasti lähti nieluun. Oli tosi taidokas ottamaan suihin , teki kyllä hyvää Sitten iski morkkis lupasin etten kerro kenellekään. totesin vaan että aina kun haluat niin ilmoita . - detkj-m
suuhoitoa kirjoitti:
nam, sain n 50 v lestanaisen ottamaan suihin asuntoautossa , otin puolitutun lestadiolaisäidin kyytiin kun oli tulossa ns,naisten illasta.
Ihan vetävän näköinen meikkaamaton nainen. Kertoi matkalla että kotona hieman riitoja miehen kanssa. Pysähdyimme juttelemaan , aloin samalla hieromaan ja vastasi heti kiihkeänä ja suorastaan repi housuni alas ja otti kalun käsittelyyn. sanoi ettei vo antaa sitä oikeaa koska olisi väärin. kuitenkin imi ja runkkasi niin kauan että lasti lähti nieluun. Oli tosi taidokas ottamaan suihin , teki kyllä hyvää Sitten iski morkkis lupasin etten kerro kenellekään. totesin vaan että aina kun haluat niin ilmoita .Kyllähän morkkiksia tulee ja menee, mutta eivät ne ole aiheellisia. Elämme vain yhden elämän. Sen voi viettää nauttien ja nautintoa tuottaen tai kieltäymyksissä. Olet löytänyt suloisen naisen. Pidä häntä hyvänä. :)
- seuravieras
vielä vikko ja sitten lahteen isoihin juhannuskemuihin ja taas sieltä saa niin nuorta kun vanhaakin tussua ja poskihoitoa , nam.
Kun pidättyväiset neidot pääsevät siellä tunnelmaan niin kyllä on melkoinen läiske ja lätinä sillä alueella, kokemusta jo useilta vuosilta.
Tuttujakin tullut jo vuosien varrelta, muutama mukava varttuneempi rouva jo ainakin tiedossa,
Ihan hyvä trolli aloittajalta ;) Ei kyllä lestat pahemmin suuta tai pesää jakele tuntemattomille. Kyllä ne naiset on melko hyvin valvonnan alla.
- Anonyymi
Valvonnan alla? Minkä valvonnan?
- palakaasaatanassa
Uskovaiset ne on kaikkein älyöömin ryhmä. Joskus juttelin chastissa just jonkun 15v ikäsen työtön kanssa joka oli aina märkänä ja kertoi olevansa neitsyt, mutta kuitenkin aktiivinen suikittaja. Toinen älytön on tämä joka on pyhä ja ihmisyyttä kunnioittava, kuitenkin sit perästä kuuluu, kun selviää, että Suomessa on uskontoja joiden sisällä on paljon insestiä ja pedofiliaa, voin melkee laittaa käden raamatulle, että lestadiolaiset on insestin ja pedofilian suuruskonto, ja niin taitaa olla jehovat. Katolinen kirkko on toinen samalainen uskonto. Sit puhutaan pyhänä toisen ihmisen ja luonnon kunnioituksesta..... voi V*****.
No, ei se mitää... on sitä vastaavaa myös tavallisessa luterilaisessakin elämässä jossa käydään kirkossa kolme kertaa elämän aikana ja luetaan pakosta raamattu ennen ripille pääsyä. On kuppikuntia joissa suoraa ihmiset jaetaan kasteihin ja ei anneta luonnon ratkoa pääseekö joku koskaan minkaalaiseen toimivaan ihmissuhteeseen kun kultaiset kädenpuristukset on tärkeämpiä.....
Oikeesti! mitä helvatan pyhimyksiä jotkut on. - seurakivaa
tampereella isoissa seuroissa elokuun alussa nuorten illasta kun porukkaa lähti niin kyytiin astui pari ihanaa mimmiä. Molemmat tahtoivat heti että ajan sivummalle ja sitten se imutus ja runkkaus alkoi.. toinen antoi nuolla tuheronsakin toinen vaan häpykieltä sormella lipsuttaa, molemmat huutaen orkun saivat. kokoajan vaan hokivat ettei saa sormea sisään työntää. oli siinä 30 sellä kundilla kulli hellänä sen käsittelyn jälkeen. ja taas luvattiin ettei puhuta kenellekkään mitään, tuttuja kun oltiin. nam
- eikukaanusko
Voi näitä höpinöitä.
- uskopoisvaan
käyppäs eikukaanusko joskus oikeissa isoissa seuroissa sellaisissa kaksipäiväisissä ja pidä silmät auki niin näet mitä siellä tapahtuu ilaisin
- kaappoo
Olen käynyt. Yrittänyt pimppiä., en ole saanut.
- ggggffgggfg
Olisi kiva kokeilla 40-55v.lestadiolaista naista.löytyykö kymenlaaksosta.
- huulienväliin
taas viikonloppuna helsingissä isot seurat ja paljon halukkaita suita valmiina imemään. nam
- syksynherkkua
taas on syysseurojen aikaa, pitää mennä tuonne hieman maaseudulle päin ja tarjoilla kyytejä neidoille niin taas pääsee saamaan kovaa huulihölkkkää. Sekaan mahtuu muutama varttuneempikin lady joita saakin sitten jo puikottaa ihan alapään huulienkin väliin. ihanaa tätä isojen seurojen aikaa..kun vuodesta toiseen kiertää niin niitä herkkuja kertyy matkan varrelle. Uskomattoman montaa aviossa olevaakin pääsee pökkimään siellä.
- Lestaadiolainen
Yleensä on hyvä osata asiansa : http://seksimokat.com/seksivinkit/
- tututhoitaa
nuoret lestat harrastaa suuhoitoa ihan kokoajan nuorteniltojen jälkeen jos ei muuta saa niin joku kymmenistä serkuista on valmis salassa hoitamaan oman tyydytyksensä. On turvallista kun luvataan ettei puhuta muille ja seuraavana päivänä pyydetään synnit anteeksi. taas on hyvä ei syntiä , ei pakottavaa kiimaa. Näin tehtiin ennen ja niin tehdään nytkin. Sitten ne 18v avioon mennet(tutut) ja tuntemattomatkin naiset joilta kaikki puuha kotona loppunut vuosien/vuosikymmenien aikana , hieman kun antaa huomiota jota ei kotoa saan niin aika helposti on suu kullin ympärillä tai jopa haarat aukeavat. edellyttää sitä on asiat hoidettu niin ettei vaan "uskollinen" ja nöyrä vaimo narahda.
- juhomies66
Pelkkää fantasiaa noi sinun kirjoituksesi. Joku tyhmempi saattaisi luulla todeksi mutta näkee että juttusi ovat kuin suoraan 80-luvun suomalaisten pornolehtien lukijoiden novelleista. Eivät edes lestadiolaisnuorten seksitouhut ole sen ihmeellisempiä kuin muidenkaan. Nuoret harrastavat seksiä riippumatta siitä onko se yhteisön suvaitsemaa tai ei. Osa ei harrasta lainkaan ja osa on sitäkin aktiivisempia niin lestadiolaisten parissa kuin sen ulkopuolella. Jotain asiasta tiedät koska vietin koko lapsuuteni ja nuoruuteni vahvasti lestadiolaisella alueella. Kuka sai ja kuka ei, riippui ihan tyypistä. Miten kukaan edes viitsii yleistää noin typerästi? Lienetkö itsekään koskaan saanut.
- juhomies66
juhomies66 kirjoitti:
Pelkkää fantasiaa noi sinun kirjoituksesi. Joku tyhmempi saattaisi luulla todeksi mutta näkee että juttusi ovat kuin suoraan 80-luvun suomalaisten pornolehtien lukijoiden novelleista. Eivät edes lestadiolaisnuorten seksitouhut ole sen ihmeellisempiä kuin muidenkaan. Nuoret harrastavat seksiä riippumatta siitä onko se yhteisön suvaitsemaa tai ei. Osa ei harrasta lainkaan ja osa on sitäkin aktiivisempia niin lestadiolaisten parissa kuin sen ulkopuolella. Jotain asiasta tiedät koska vietin koko lapsuuteni ja nuoruuteni vahvasti lestadiolaisella alueella. Kuka sai ja kuka ei, riippui ihan tyypistä. Miten kukaan edes viitsii yleistää noin typerästi? Lienetkö itsekään koskaan saanut.
"Jotain asiasta tiedät koska vietin koko lapsuuteni" piti siis kirjoittaa TIEDÄN
- uskonantaja
kyllä kesä on ihanaa aikaa , on paljon isoja tapahtumia suomessa kovasti kokeilunhaluisia kokemattomia ja kokeneita neitosia taas himojen valtaamina. Asuntoautolla kieretelmään lestaseuroja nam.
Muutama ns. vanha tuttu jo avioon mennyt, niiltä ei mitään enää irtoa vaan osaavat jo suositella kavereitaan , siskojaan , serkkujaan yms.
Muutama varma neito kokeiltavaksi jo useilla paikkakunnilla.
Pitää olla hieman supliikki ja ajella komealla autolla niin johan sinne joku jo suikkiin ottaa ja kyllä pimppaakin aina on saatu.
Ihana kesä ja seurat
- Anonyymi
Laitan aina asuntoauton peltojen reunaan, kun nuoriso illalla alkaa kulkea käyvät pissalla metsässä, laitan etuteltan ja pöydät, nuoria lakaa liikkua katselen yksinäisiä se on varmempaa ja kun näkyvissä on olutta ja viinapullo on kyselijöitä. Kerrankin yksi tyttö katseli ympärilleen kysyin mikä hukassa kertoi että pissattaa sanoin autossa on vessa. Kuntuli sieltä kehoitin istumaan ja voi juoda jotain jos haluaa, kertoi että isä ja äiti yleensä tähän aikaan rakastelee kuulin kun isä sanoi äidille seuroissa sinuun iskee aina jotain haluat koko ajan. Tyttö joi pari paukkua mentiin autoon saatiin kuunnella musiikkia, Tanssitin tyttöä kun ei ollut koskaan tanssinut. Nuori likka rinnat kuin puoli omenaa pidin lähellä hyväilin selkää vaikka se ei kuulu tanssiin kun painoin kalua vasten peräänty heti mutta antoi kohta hieroa. Istuimme sängyn reunalla hyväilin polvea hame oli lyhyt kerroin että tuntuu kivalta hyväillä sitä tyttö oli vähän arka hyväilin kumpaakin polvea ja vähän ylempää kun kokeilin pimppaa sanoi ei, kerroin että haluan vähän kokeilla lopetan kun sanot hyväilin sievästi pikkarien päältä kerroin jos haluat lisää levitä jalkoja vähä ajan päästä levitti lisää tunsin jo kosteuden kankaassa kerroin että on kuin aikuinen nainen laitoin käden housuihin piti kädestä vähän kiinni mutta löysäsi kerroin teen vain kädellä hyvää sinulle oli jo seljällään nostin puseroa pienet rinnat ja terävät nännit suukotin nännejä tyttö kipristeli jalkoja mutta levitti sitten kunnolla kysyin haluttaako lisää kuiskas haluttaa aivan hirveästi näykin nännejä ja laskeuduin imemään silloin lantio hyppi kunnolla sai pitkän orgasmin nousi istumaan ja sanoi se oli ensimmäinen ihana orgasmi.
Katsoi kalua , sanoin en tee mitään sinulle haluatko sinä tehdä meni kontalleen lattialle otti kaksin käsin kiinni ja alkoi hitaasti runkkaamaan otti suuhun imi ja runkkasi yritin lopettaa imi vain laukesin suuhun tyttö nuoli kaiken.
Seuraavana iltana kuulin koputuksen avasin oven tyttö katsoi silmiin, tule sisään.
Mentiin suoraan sänkyyn sain riisua tytön alasti hän hieroi kalua olen käyttänyt vain äidin saladildoa en ole sillai neisyt näytin sulttaaneja tyttö hyppäsi heti istumaan antaisitko rullasin kumin paikoilleen aseti laihan tytön päälle istui sievästi sisään kuisasi tämä on eriä tämä tuntuu ihanalta sanoin saat tehdä mitä haluat se halu tarttui rakasteltiin kunnolla tyttö sai kaksi orgasmia ennen kuin tulin.
Tuntuu ihanalta kun tulet makasi pitkään rinnalla liikutti lantiota koko ajan nauroi en voi lopettaa kalu alkoi kasvaa nostin tytön ja vaihdoin kumia nousi heti päälle annoin vähä aikaa naida nostin pois ja panin takaa silloin huusi tyynyyn riekkui kalussa antoi panna kunnolla tulin toisen kerran kun alkoi täristä ja huusi hiljaa tyynyyn.
Tyttö nousi ja suukotti oli ihanaa saispa äitikin niin jos jään kiinni joskus ei voisi kertoa.
seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan nainen käveli hiljaa ohi kysyin mitä haet kertoi että tyttö oli kertonut että olen surullinen ja yksinäinen. Nainen tuli autoon kertoi kaikesta asioista kerroin että en voi lähteä autosta kun halutaa liikaa. Nainen katsoi niin näyttää, otin kalun esiin katso nyt katsoi sitä voinko autaa alkoi imemään kunnolla hyväilin kookkaita rintoja ja aukaisin vähän paitaa nostin naisen ylös riisuin vaateet ja työnsin seljälleen panin heti sisään sulki silmänsä ja sanoi minua panettaa kans koko ajan oli halukas ja märkä pantiin monta tuntia välillä levättiin. Nainen lähtiessä sanoi jos tavataan en tunne. Tyttö tuli illallakertoi äiti oli eri oloinen kuuntelin salaa kun panit äitiä oliko se tosi halukas, oli ja halusi koko ajan lisää, kiitti sulle. En voi olla pitkään kääntyi ja pyllisti mun on pakko saada panin taas tyttöä kyllä osaa olla tiukka äitiinsä verrattuna- Anonyymi
Osaa ne kirkkouskovaisetkin. Minun tuttu joka meni naimisiin aika hartaan kirkko uskovaisen kanssa puhuivat että rahasta olis mennyt. On aika paljon nuorempi miestään. Tapasin hänen toisella paikkakunnalla illalla tanssitin vähän muisti minut kun nuorena liikuttiin kerroin kuinka seksy on vielä. Kertoi että on naimisissa. Lämmittelin vähän tanssiessa ja lähti mukaan yömyssylle. Sehän meni kovaksi rakasteluksi kertoi aamulla että oli tarvinnut tätä. On viestitelty mutta ei ole ollut vielä uusintaa. Laittaa kyllä rohkeita kuvia kun tietää että vartalo on kunnossa.
- Anonyymi
Tutustuin kerhon kautta lesta leskeen noin 34v. Kertoi aikaisemmasta elämästään miehensä kanssa kuulosti aika sidotulta ja körttiläiseltä.
Kun ensi kerran oltiin kunnolla yhdessä antoi tutustua vartaloonsa nautti kunnolla, käski katsoa kun imi kalua, osasi olla porno nousi päälle ja istui heti kokonaan sisään suukotti ja sanoi korvaan haluan naida ja keinui kunnolla tunsin että on tosi märkä toi rintoja suudeltavaksi ja nauroi luoja kun haluan olla huora, huono nainen. Olen aina ollut hiljaa ja antanut. Hulluteltiin mitenpäin vaan ja panin seinää vasten edestä ja takaa. Aina kun pystyin rakasteltiin. Aamulla oli vähän hiljainen suukotin poskia kaulaa ja rintoja kysyin kadutko nauroi en ikinä, haluan nytkin ja lrvitti jalkoja alkoi kiivas nainti niin vois sanoa otti rivosti vastaan kuiski raiskaa tämä huora ja kiihtyi kovasti kun laukesin huokasi ihanaa sinä siität minut.
Nyt seurustelee jo kivan kaverin kanssa, mutta karkaa joskus mun luo ja olla kuka haluaa ja miten haluaa, kertoi että pitää olla joku paikka missä saa unelmoida kaikkea hullua. - Anonyymi
Oliskohan pohjois-pohjanmaalla kiimaisia lestanaisia. Kirjoitelkaa
- Anonyymi
Työkaverini on lesta.. Käytiin aloittamassa toisella työmaalla uuden ohjelman käyttöä, oli vaan neljä opetettavaa päästiin aikaisin pois. Käytiin syömässä siinä avautu on vain lapset ja työ ei muuta kertoi että jo kolma lasta ja ei ole niin kiihkeä uskovainen kuin mies. Tilasin viiniä nauroin tämä on ehtoollista nauroi muutaman lasin jälkeen pitää ripittäytyä sulle kun on juomaa, juotiin kahvit ja lähdettiin hississä pyysin kylään.
Minulla ei olut kuin väkevää viinaa lantrattiin veteen, jossakin vaiheessa istuttiin sängyllä sanoin nyt voit kertoa.
Katsoi silmiin otti kädestä sanoi, tiedätkö haluan että kosket. Kysyin miksi ? Haluan vaan koskin pyöreisiin rintoihin hyväilin ja katsoin silmiin silmät kostui kuiskas haluan lisää nostin paidan ja liivit pois kaadoin sänkyyn kun imaisin kiljahti jatka jatka kuiskas olen ollut vain mieheni kanssa, kerroin kuinka on seksikäs ja imin rintoja hyväilin pillua jalat nousi koukkuun ja laski alas nousin ja vedin hout pois katsoin vartaloa suukotin polvia huokaili suukotin reisiä oli vetämässä ylös kun suuteln pillua huudahti ei kukaan ole.... koskenut suukotin ja nuolin pikku hiljaa jalat leveni huokaili en ole koskaan saanut näin työnsin sormia sisään pidin sormia supussa pyöritin pillussa kuiski työnnä työnnä sormet oli kohta kokonaan sisässä nuolin ja työnnin käden sisään kiljui ja vapisi pylly vapisi nopeaan patjaa vasten ja rauhottui, menin viereen oli kainalossa kuiskas olin kuolla kuin norsu olisi nainut ihanaa ja rutisti.
Siirsi peittoa ja hyväili kalua nousi ja imi sanoi ensikerta ja jatkoi yritti tosi syvälle ja yski ja nauroi hyvää ja jatkoi vedin rinnan päälle kuiskasin saat antaa siinä ja painoin alas ohjasin sisään tuli rinnan päälle tämä on kuulema syntiä ja nauroi työnsin ylös kuiskas haluan syntiä ja kiljahti luoja kun on syvällä laskeutu ja sanoi saat naida aamuun en välitä naidaan ko kuiskasin ja varmaan nyt pylly liikkui isot rinnat hölskyi tönsin pois kysyi mitä työnnyin takaa kuiski olen narttu kiimanen narttu kun saatiin molemmat makoiltiin ei pyhuttu mitään, kuulin kun kuiskas nyt on ripittämistä ja nauroi. Oltiin aamuun kuin nuori pari aina vähän väliä toinen hyväili.
Seuraavana päivänä kun lähdettiin töistä kotia sanoi ajaessa kun päästään kotia ei voida enää vaikka oli ihanaa, sanoin olet paras työkaveri eihän tämä vaikuta meihin, puristi kädestä ei vaikuta. Oltiin kohta perillä ajoin sivuun sanoin ei olla vielä kotona, Kaadoin penkin ja laskin housut, hame nousi ja loikkasi syliin hymyili olet hurja aiiih kun hurja suudeltiin koko ajan kun naitiin kohta kuului kirkasta ääntä suudellessa ja lauettiin. Siivottiin paperilla ja lähdettiin kotia, nauroi halusin oikeasti koko matkan. Meni viikkoja kun esimies ilmoitti voidaanko mennä vielä kerran katsomaan ohjelmia. Kun lähdettiin sanoin ei ole kiirettä, ajoin siihen paikkaan missä viimmeksi oltiin heti sisäkkäin kuiskasin sulla ei ollut housuja nauroi oli viimmeksi niin hankalaa kuiskas vielä olet kasvanut ja antoi kunnolla - Anonyymi
Lestadiolaisuutta pitkin Suomea on niin monenlaista että älkää ihmiset hyvät yleistäkö tämän uskonnon elämäntapoja. Jossain on tiukemmat säännöt kuin jossain muualla.
Itse vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä ikäni eläneenä tiedän, että kyllä sitä syntiinlankeemusta todella paljon myös tässä yhteisössä tapahtuu jotka sitten katuvaisina vanhojen johdatuksella rukoillaan anteeksi annetuiksi.
Seksuaalisia himoja, ei aina edes hartaasti rukoilemalla saa karkoitettua ja olemme aivan yhtä alttiita langeta syntiin kuin kuka tahansa muukin himojen riivaamaksi joutunut heikko ihminen.
Rva52- Anonyymi
Kyllä oli upea eräskin lestadiolaisrouva ja on vieläkin, vaikka on jo yli 60v. Oli samassa työpaikassa parina-kolmena päivänä viikossa. Hymyili nätisti aina, kun menin ohitse. Katselin toisenkin kerran ja himot hyrräsi, vaikka piti pidempää hametta joka päivä, mutta kuvittelin, että on kunnon leveälanteinen, kurvit kohdallaan ja kauniit kasvotkin. Kerran sanoin, että minkähänlainen olisitkaan, kun päästäisit nutturalta hiukset vapaaksi? Sanoi, että ei hän osaa kuvitella julkisesti pitävänsä auki hiuksiaan. Ehkä olisi tullut pieni romanssi, jos olisimme päässeet kahden kesken muilta piiloon, niin pyöri aina lähelläni, mutta ei sanonut mitään, nuoli vain huuliaan ja hymyili. Voi, voi olisipa sanonut, että voinko töiden jälkeen katsoa hänen autoa, mentäisiinkö vaikka siirtään alakerran kaappia tai muuta sellaista, niin olisin ehdottanut, että tule käymään muulloinkin minun luonani ja nautitaan hyvät kahvit, ym.
- Anonyymi
Etsi seksikumppani! Määritä parametrit ja kaupunki 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/A9b2O3
- Anonyymi
Ois kyllä kiva ku joku lestaadiolainen nainen tulis imemään mun kullia, iällä ei olis niin merkitystä
- Anonyymi
Menkää huussiin peilin eteen runkulle , vauhdissa käden vaihtoa opettelee.
- Anonyymi
Hei! Kutsumme sinut käymään uudessa chatissa! Meitä on yli miljoona! 👉 https://ryhmaseksi.pics/H/H9o0U3
- Anonyymi
Kuljin usein lesta poikien kanssa kun oli auto ja juuri saatu kortti. Ainakin siinä porukassa oli vilkasta, käytiin kylän toisella puolen heidän tuttuilla, eivät kertoneet että en ole lesta, Mukana oli tyttöjäkin ja uinti oli se millä päästiin katseleen tyttöjä.
Oli isorintaisia ja pieni rintaisia, pojat oli aina halukkaita puristelemaan ja tytöt nautti kun ei ollut ylimääräisiä katsomassa teltassa usein kuului kun tyydyttivät käsin toisiaan, tutustuin yhteen 17v tyttöön Maritaan sain joskus kahden kesken ajella. Kertoi että kotona jää jälkeen kaikesta, istuttiin vierekkäin autossa erään järven rannalla ja suudeltiin aika paljon sain nousemaan syliin ja nostamaan paitaa hyväilin sievästi kiskas ethän muuta sanoin en sinä saat päättää, halasi ja kuiskas ei meillä saa itse päättää pitäää noudattaa isän tiukkoja sääntöjä.
Sanoin päätä sinä hymyili kivasti, no maista hyväilin pitkin vedoin rintoja nänneihin päin suukotin vasta kun pyysi, sievästi maistelin Marita nautti piti päästä kiinni kuiskas sinä et vain puristele, koskin vähän tiukkojen housujen haaroihin enää ei vastustellut kun imin hitaasti huokaili vaan aika isosti avasin housuja katsoi mitä kuiskasin kosken vaan sain sormen pillulle Marita kuskas et sitten kerro hieroin pillua ja hyväilin rintoja Marita alkoi estelemään kuiskasin nauti nauti sai kunnon orgasmin antoi hyväillä vielä pitkään. Katseli ympärilleen sanoin ei siellä ole ketään.
Istui vieressä ja suudeltiin käsi hieroi kalua kuiskas olen kuullut että jotkut runkkaa kun ei saa muuten olla avasi vyötä sanoi ei tätä saa nousin ja housut alas, katsoi miten tämä sopii on valtava ja hieroi laskeutu ja maisteli nauroi tuksuu ihanalle ja kieli kosketti, sanoi Marja on maistellut, kehui että on imenut monesti.
Marita maisteli imi ja nuoli sanoin kohta sotkeutuu hymyili ja jatkoi kun aloin tulla piti lujasti kiinni laukesin suuhun imi ja nuoli kaikki, nousi viereen oli ihanaa.
Marita saattoi myöhemmin ajaessa ottaa suihin, kertoi että on kivaa imeä ja saada kuten haluaa, tyydytin Maritaakin suulla, ensi kerran kun sain tehdä oli jännittävää molemmille Marita vaihtoi joskus hameen autossa päälle että sain kosketella ajaessa oli jännittävää aikaa.
Sitten Marita alkoi seurustelemaan ja kaikki jäi meiltä. Näin syksyllä kaupassa, silmät kostui kun kertoi että olin paras mitä hänelle on tapahtunut nyt tietää, sanoin onhan sulla mies, on on mutta ei hellä, vaan omaa napaa katsoo. Annoin numeron soita.
Soitti mies lähtee metsälle voitas tavata. Ajettiin autolla aika pitkään nojasi minuun mihin viet sanoin odota nauroi olen odottanut, ajoijn P-paikalle suudeltiin ensi sievästi kokeillen sitten kunnolla Marita halasi ja makasi rinnanpäällä ei mulla tämmöistä ole. Ajettiin yhteen hotelliin sanoin täytä lappuun tiedot mun siskon nimellä. Saatiin avaimet noustiin hissiin, huoneessa katseltiin rauhassa sitten suudeltiin ja riisuttiin hyväiltiin pitkään kunnes Marita sanoi tule olen raskaana ei haittaa sanoin tehdään miten sinä haluat. Marita nousi ja imi vähän vielä nousi päälle ohjasi kalua sisään ja vapisten istui sisään kuiskas olen haaveillut tästä nauroi lähellä kasvoja onkohan syntiä keinui kuten halusi laski pyöreät rinnat alas imin nännejä sanoin olet minun porno tyttö kuiskas olenko sinusta porno sanoin olet tosiaan ja pidin lantiosta kiinni Marita huokaili jo kunnolla kiljahti sanoin anna tulla kiljui ja vapisi painoi kalua syvään kun laukesin pysähtyi, voi luoja ja halasi pitkään käänyttiin van kyljelleen oltiin sisäkkäin kuiskas en päästä kertoi että ei näin uskalla kotona suukotin nyt uskallat ja saat koko yön.
Marita käveli nyt vapaasti alasti, laitoin musiikkia tansittiin hiljaa käänsin selin hyväilin pyllyä kuiskasin on kaunis pylly työnsin kivi kovaa kalua haaroihin keinuttiin musiikin tahdissa nosti kädellä kalua ja ohjasin sisään tiukka pillu imi kosteana syvälle työnsi seinää vasten kuiskasin vieras ottaa sinut huusi hiljaa voi luoja mitä teen työnsin että jalat koski sievästi lattiaan vedin pikkuhiljaa niin että voi taipua ja nain en hellästi vaan kovaa koskin rintoihin silloin vavisten sai orgasmin pidin pohjassa ja laukesin äveltiin kalu sisässä vessaan kun vedin spermaa valui lattialle Marita kääntyi hymyili tunsin oikeasti että otat minua se oli ihanaa.
Käytiin syömässä alhaalla sanoin kävellänkö nauroi jos joku tunnistaa sanoin laita maski. Käveltiin käsi kädessä Mentiin huoneeseen oli jo ilta.
Marita sanoi on ihanin päivä pitkään aikaan paitsi silloin muistatko eka reissun autolla kun hyväiltiin sen muistan aina sain ensimmäisen orgasmin sun kanssa tunnen vieläkin sun sormet kuinka hyvää teki, nyt sain sitä mistä sen jälkeen haaveilin. Rakasteltiin ja keskeytettiin välillä haluttiin nauttia.
Marita ei saanut kun yhden lapsen sen miehen kanssa, erosi ja muutti kauas kotoaan erosi uskosta ja vanhempiin välit ikävästi mureni. Tapailin Maritaa muutaman kerran ja muutin sen luo sain töitä nyt asutaan yhdessä Maritan tyttö pitää minua isänä ja kasi poikaakin jo on. - Anonyymi
Kyllä sitä saa vanhemmalta kun likoilta, pyykkituvan avain pitää hakea talkkarilta ei ollut kotona kolkuttelin tuvan oveen. Tuttu lesta n.50v avasi oven liivit päällä ja alkkarit pyysin anteeksi käski sisään.Kerroin on seuraava vuoro.Nauroi olen vähän vähissä vaatteissa kun tuli kuuma. Sanoin kiva mulle nauroi vai kiva tuli lähelle huomasi kohouma repäisi verkkarit alas hymyili olen haaveillut tästä ja alkoi imemään oikein kunnolla kyykistyin ja otin rinnat esiin ei haitannut tahtia, välillä sanoi ei sitten muuta imi loppuun asti nousi ja kiitti. Lajitteli pyykejään kun laitoin koneen päälle .Menin taakse sanoi et ainakaan nuole, luulin että se oli käsky työnsin kovaa kalua takaa esteli vähän pääsin sisään Panin nopeaa pikkuhiljaa kumartui sanoi pane vaan olen jo raskaana halukkaasti antoi ja pyysi sisään kaiken.
Tiesin milloin pyykää ja otin seuraavan ajan. Heti kun koneet kävi naitiin useasti pitkälle raskautta - Anonyymi
suomalaiset of leakit https://discord.gg/eNykcHq4
- Anonyymi
Kun pääsee tutustumaan kunnolla saa imutusta mutta niin että kukaan ei näe.
Oulussa yksi hiljainen tyttö pääsi makuun vahingossa halusi vapaaehtoisesti imeä, meni aikaa kun antoi neitsyt pillua imeä mutta ei sisään. Joku saa hyvän vaimon, kiihkeimmillään imi kun ajoin kaupungilla - Anonyymi
Etsi seksikumppani! Määritä parametrit ja kaupunki 👉 https://www.kevatkiimajopaalla.online/H/B9n4R2
- Anonyymi
Oltiin kaverin kanssa kiilattu lesta tyttöjä alussa kivasti antavat hieroa pillua ja imeä nännejä kun vaadittiin että koskevat kaluun kesti aikansa kun suostuivat. Ensi kerran kun isorintainen ruskeasilmä kosketteli kalua ja nojautui ratin ja minun väliin alkoi sievä imeminen katsoin peilistä kuinka toinen tytöistä imi kiihkeäasti pääliikkuen.
Ruskea silmä tarrautu kaksin käsin kaluun tunsin että kohta tulee kalu koveni päänliike kiihtyi ja silloin räjähti, kuului vaan hmm hmm ja nieli kaiken.
Ajeltiin pois metsätieltä vaaran päältä. Pois tullessa toisen tytön äiti käveli vastaan molemmat syöksy lattialle.
Meni viikkoja ajelin autolla tämä tytön äiti käveli tiellä pysähdyin kysyin tarvitko kyytiä istui autoon kyseli tyttöjäkö katselet sanoin jos sattu näkymään.
Katsoin Anjaa tiukka pusero ohuet housut kuin seksikäs tyttö. Anja kysyi mitä te tyttöjen kanssa teette ja missä ajelette. Sanoin käyn näyttämässä ajettiin harjun päälle Anja säikähti että ajan rotkoon tarrautu jalasta ja kalu oli siinä lahkeessa, huokasi anteeksi mutta jätti käden jalalle nosti käden pois hitaasti.
Ihaili näkymää on kaunista ja samalla kysyi mitä te teettä täällä, laitoin käde jalalle sanoin kosketellaan Anja katsoi miten kosketatte siirsin sormet haaroihin tunsin huulet housun läpi katsoin Anjaa näin ja hyväilin Anja vain kysyi mitä muuta nostin puseroa kauniit pitsi liivit ilmestyi näkyviin otin rinnat esiin ja imaisin nännejä Anja sanoi herrajumala kuiskas mitä muuta työnsin sormet housun sisään kuiskasin tätä ne haluaa pillu oli märkä Anja yritti pitää jalkoja yhdessä kuiskain ne levittää jalkoja pikku hiljaa jalat leveni ja antoi imeä rintoja samalla, katsoi sivulle ja kuiskas mitä muuta hiroin lähelle huippua sanoin imevät ja avasin housuja kalu seisoi kuin kanki kun se pamahti esille Anja huokasi ja tarttui kiinni siirsin penkkiä ja painoin Anjaa kalua kohti imaisi kiihkeänä suuhun kuiskas niin minäkin nuorena ja täällä.
Anja imi syvälle sanoin tule katsoi ja alkoi riisumaan housuja nousi päälle ja ohjasi kalua sisään nauroi olen raskaan nyt saa tulla sisään kuiskas on niin tavallista kotona ihanaaa tätä minä tarvin, tunsin pillun hyvin vaikka on kolme lasta Anja tuli ihan oikeasti halasi ja vapisi painoin lantoista ja tulin sisään , Anja katsoi ja sanoi ethän pane tyttöjä jos lupaan saat panna minua. Siistittiin itsemme ja lähettiin ajamaan. Anja käski pysäyttää juoksen loppumatkan katsoi silmiin soitan sulle.
Tytöt ihmetteli kun en ottanut kyytiin kysyivät onko äiti kieltänyt sanoin ei ole mitää puhunut. Anja soitti toisinaan ja tavattiin - Anonyymi
Mistähän tällaisia ihania nuoria lesta suihinottajia mahtaisi löytyä. Tai missä heitä voisi tavata? 😁 Kyllä olisi kiva työntää kalu nuoren lestaneidon suuhun. Ja spermat kitalakeen. 😋
- Anonyymi
Olisiko Uudellamaalla halukkaita neitoja lähtemään vähän ajelulle? 😊😀
- Anonyymi
Mulla satunnainen onni , Helluntalais nainen 50v himokas imuttaja , ja kova ratsastaa.
Saan polkee vapaasti. Ollut leski 2vuotta. Asuu samalla kylällä. Itte oon 62v panohaluinen ja kykyinen mies. Tykkää myös kun annan hänelle kieli hoitoa. Puhdas posliini pesä, nam. - Anonyymi
Kävin eräällä naisella töissä lapsia oli jo neljä ja uusi tulossa, puhuin varsin aika rohkeasti seksistä, kysyin rakastelettako usein Meeri katsoi aika henkilökohtainen kysymys sitten sanoi kun mies haluaa kysyin eikö sinulta kysytä puisti päätään.
Kysyin oletko nyt raskaana nauroi taidan olla sanoin nythän voi sitten vapaasti panna.
Meeri sanoi sinäkö nauroin vaikka minä, menin ulko varastoon jatkamaan töitä sinne ei saa lapset tulla oli heti Meerin määräys, on koneita ja kaikkea terävää.
Kasasin jo työkaluja kun Meeri tuli näin heti että jotain on mielen päälllä päällä oli ny kauluspaita ja rinnat oli tiukan paidan alla jalassa tiukat stressi housut. Pyyhin käsiä ja sanoin tekis mieli kysyä lupa Meeri nauroi mihin sinä lupaa tarvit ?
Sanoin haluaisin koskea noihin Meeri punasteli menin lähelle sanoin ovi on lukossa kuten pyysit näin että herkät nännit pullotti kosketin niitä Meeri katsoi kuiskas et sitten kerro ja avasi paitaa rinnat vapautu maistoin heti Meeri huokasi näin en ole saanut nauttia imin ja sievästi kosketin housun päältä tunsin heti paksut huulet koskettelin väilä Meeri halasi kuiskas olen hullu suukotin kaulaa kuiskin takaisin hyvä että olet työnsin käden kauluksesta housuun pylly peräänty huokasi ja noin sievästi hyväili housuni päältä ja availi vyötä housut laskeutu lattialle Meeri kosketti housun sisään laskin Meerin tiukkoja housuja alas laitoin ne sievästi pöydälle. Meeri kuiskas ota kun pääsin sisään Meerin ollessa pöydällä otti halukkaasti kuiskas olis kiva ihan rauhassa mutta pane olen aina haluunut jotain hullua jossakin. Rakasteltiin ja Meeri tarrautu ja halasi pylly vapisi kun halasi kovaa laskin sisään Meeri oli vähän hölmistynyt sanoi suoraan halutti hurjasti.
Laitteli housujaan jalkaan ja paita oli jo päällä mutta auiki huomasi kalun nousevan käänsin Meerin ja työnnyin takaa Meerin takapuoli oli seksikäs ja tiukka kerroin kuinka porno on Meeri levitti jalkoja kuiskas olenko nyt panin kuin hullu ja hieroin rintoja Meerin pylly vapisi hienosti ja laukesin uudelleen.
Meeri kuiskas hyvä että olen raskaana saan aina sisään ei pelkoa kuiskas tulethan huommenna lapset menee kouluun osa hoitoon saadaan rauhassa tehdä töitä annoin suukon, näitä töitä teen mielellään.
Olin muutaman päivän töissä naitiin kolmesti jos pystyttiin - Anonyymi
Ei se tarvi olla L+ tyttö vanhemmillakin naisilla se käy. Asuin malla ja tein ilmoituksen teen pieniä remontteja ikä 16v. Sain muutamia ilmoituksia ja pääsin tienaamaan.
Eräs nainen tilasi portaan korjauksen kun tulin paikalle pihalla oli liuta lapsia vastaan tuli minun silmissä uhkea nainen musta tukka tiukka paita ja tiukat housut nainen ojensi kätensä olen Mirja sanoin Esa.
Mirja mittaili minua oletko minkä ikäinen sanoin kuusitoista, Mirja katsoi ja hmyili olet jo mies ehkä huomasi shotseissa olevan kovettuman. Mittailin portaat ja kaiteet kysyin milloin asennetaan Mirja sanoi lapset ja mies menee mummon luo viikoloppuna niin voi rauhassa tehdä ei kukaan lapsista tipahda alas kun juoksevat koko ajan.
Vietiin isän kanssa tavarat torstai iltana valmiiksi mopolla niitä on huono viedä.
Menin perjantaina asentamaan Mirja sanoi perhe meni jo voit aloittaa purin kaiteet miehensä peräkärryyb ja poistin askelmat. Mirja tuli ovelle voi olisin käynyt varastossa sanoin voin nostaa otin lantiosta kiinni Mirja kyykistyi ja kääntyi minua vasten Mirja luiskahti alemmas kietoi jalt ympärille oli vähän aikaa kojoumaa vasten kalu reakoi nopeaa Mirja nauroi oltiin kaatua molemmat kun Mirja luiskahti otin pakaroista kiinni nyt vedin oikein kalua vasten Mirja hymyili taidat olla aika poika ja oli kiinni sitten laskeutu alas. Mirja sanoi kannatko yhden laatikon, mentiin varastoon kävelin takana yritin saada kalua alemmas ajatuksilla mutta Mirjan pylly keinui niin näntisti. Mirja yritti ottaa laatikoa toisten päältä sanoin täm se vissiin on laatikko oli luistaa ryntäsin takaa ja ojennin kädet sain kiinni Mirja huokasi olipa tipalla se on täynnä vaatteita olin kiinni Mirjassa kalu painoi pakaroita Mirja kääntyi rinnat painoi minua nauroi onpa ahdasta miten pääsen välistä pois kumartui ja katsoi kohoumaa oli ihan kntallaan pää painoi kalua ehkä varsin kun siirtyi ohi.
Kannoin laatikon ovelle, Mirja sanoi miten pääsen kynnykselle ja otti käsillä kiinni kynnyksestä Mirja sanoi nosta vainyritin työntää pyllystä ei onnistunut nostin toisesta jalasta kädet liukui haaroihin Miraj nauroi odota yritän samalla hypätä ja hyppäsi varemmassa kädessä tuntui pillu ohuiden housujen läpi aiankin kolmesti yritti kun puristi jalkoja yhteen sain nousemaan ja työnnin pyllystä mirja nousi ja nauroi ompa kova työ saada mamma ylös sanoin et sinä mamma ole tyttönen.
Sain tehtyä runkoa kun Mirja tuli ovelle tule edes kahville.
Menin pöytään kun Mirja kaatoi kahvia huomasin oli vaihtanut paidan ohuen tosi valkean rinnat näkyi melkein läpi kiihottavasti nännit pullotti. Juotiin kahvit kysyin pitääkö laatikko viedä takasini Mirja huomas joo vie kävelin makuuhuoneeseen Mirja livahti ohi kerkisin nähdä pitsisen alus asun Mirja käännähti anteeksi ei ollut tarkoitus sanoi miehenikään ei tiedä sanoin on varmaa nätti sinun päällä Mirja katsoi olisko ja antoi laatikon ja vein sen pois.
Alkoi olla myöhänen kesäilta Mirja sanoi tule saat syödä ennen kuin lähdet astuin horjuvan rakenteen kautta sanoin Mirjalle älä käytä tätä .
Sisällä Mirjalla oli saunatakki sanoi heti kävin suihkussa haluatko sinä sanoin voin kai.
Menin toiseen kamariin ja riisuuduin ja suihkuun kun tulin pyysi kahville Mirja hymyili ja otti saunatakin päällä oli pornoin asu mitä olin nähnyt Mirja tuli eteen siirsi pyyhettä sanoi se mitä nuoret voi tehdä on tämä ja kumartui imi ja nuoli kalua sanoi tämä minä osasin jo teininä imi välillä sanoi olen niellyt litroja aikanaan. Mirja imi loppuun asti karjahdin kun sperma lensi Mirja nousi eteen me ei saa muut tehdä sanoin opa tylsää. mirjan pillu oli edessä tarrauduin kiinni ja nuoli housuja pillu tuoksui hyvältä Mirja työnteli vähän päästäni pois ei saa,laskin housut alemmas ja nuoli paljasta pilluaMirja peräänty työnsin pöydälle imin ja nuolin nostin Mirjan jalat olkapäille enää ei vastustellut sain kosteaa suuhun innostui vain siitä Mirja pylly hytkyi työnsin ensi kertaa skaksi sormea pilluun Mirja kiljui kunsai orgasmin olin silloin ihmeissäni sen vaoinasta. Nousin ja lähdin mopolla pois.
Seuraavana aamuna mirja oli ovella nauroi iloisena lähdit vähän äkkiä ja meni sisään.
Naputtelin askelmia Mirja huusi kahville nousin ja mietin mitä sanon, mirja aloitti se mikä eilen en suuttunut ja tuli eteen otti käsillä sivuista kiinni hymyili pojat haluaa aina se on kivaa katsoin rintoja Mirja hymyili kuiskas koske koskettelin sievästi Mirja nauroi olet hellä oleko ollut tyttöjen lähellä kuiskasin en ole Mirja sanoi niistä kovista kohti pyörittele Mirja painoi pakaroista kovettuu täällä muukin en päästänyt nostin pitaa ja imin nännejä Mirja huokasi tiesin että haluat työnsin Mirjaa sängylle ja imin nännejä Mirja oli kädet levällään työnsin sormet housuun Mirja sanoi vain imeä saa revin housut alas ja imin ja nuolin Mirja levitti jalkoja kuiskas oletko neitsyt sanoin imemisen välissä olen.
miraj nousi istummaan potki housut pois ja veli päälleensä hädissään saettelin kalua Mirja sanoi sievästi ei kiirettä kun pääsin sisään muistan sen aina.- Anonyymi
Mirja oli lämmin ja liukas, kuiskas olen raskaana sain vimme viikolla tietää imin rintoja ja suutelin kaulaa kuiskasin olet ensimmäinen Mirja kuiskas nai ja tule ensimmäinen kerta oli kiihkeää ja nopeaa kun laukesin mirja huudahti sain sinua.
Mirja sanoi pitäiskö jatkaa niitä portaita, sain portaat maalausta vaille menin sanomaan tulen huommenna, Mirja oli asu päällä ja käveli kamariin minä meni riisuen jäljessä, Mirja antoi ja vaihtoi asentoa moneen malliin lähdin vasta aamulla Mirja pyysi että en kerro vaikka olin ensimmäinen. Kertoi sitten juoksen aina lauantaiaamuna vaaran päälle siitä menee polku pieneen majaan asti.
Viikko meni ajatellessa lauantaiaamuna aiakaisin olin jo mökillä. istuin ja mietin tulinko turhaan.
Mirja tuli riiisui heti housunsa ja istui syliin rakasteltiin kahdesti, lähtiessä Mirja sanoi emme voi jäädä kiinni tule paljon myöhemmin ajoin vaaran päältä eri kautta.
Mirja kävi juoksemassa kuudennelle kuukaudelle asti oli kuin minun vara tyttö mutta kaikki jäi taakse.
Olin kolmekympin kun olin kotona ja Mirjan mies tuli vastaan lapsien kanssa lähdin autolla Mirjan luo koputin oveen Mirja aukaisi oven sanoin portaat on kestänyt Mirja hmyili olen yrittänyt lahottaa niitä. Mentiin sisään mirja suteli pitkään kuiskas liian pitkä aika kuiskas mieheni tulee vasta huommenna illallasen mies soitti Mirja pyysi äitinsä puhelimeen ja jutteli kaikkea nauroi nyt tiedän on kotona ei tule tänään.
Oltiin kuin silloin kun olin nuori koko yö. Seuraavana kesänä äiti sanoi Mirja kävi lapsen kanssa kylässä pojalla oli nätti vaalea tukka pala nousi kurkkuun ei kai vaan.
Tapasin Mirjan kyyneleet silmissä kertoi on minulla pikku poika ja lähti kävelemään.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641516Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä281399Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701318Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2201189- 1281105
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3211051Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että291970- 76964
- 42959