Kertokaa kokemuksia, allergia pahentunut

allergikko

Hei!

Olen pienestä asti elänyt eläinten kanssa, 16-vuotiaaksi kotona oli aina kissa. Allergia todettiin, kun olin 5-vuotias, oireita olivat aivastelu, nenän vuotaminen, silmien vuotaminen, ihon kutina jos kissa sattui raapaisemaan/nuolaisemaan. Elo oli kuitenkin ok, eivätkä oireet vaivanneet, lähinnä niitä koin jos halailin kissaa. Kissan jälkeen kotiimme tuli koira, jolle aluksi kovasti aivastelin, mutta siedätyin sitten parissa kuukaudessa ja kaikki oli ihan ok. Tietenkin jos koiraa halailin / nukuin peitossa jolla koira oli sattunut makaamaan / harjasin koiran niin allergiaoireita puski kovasti (aivastelu, silmien kutina, nenän vuotaminen), mutta muuten tavallinen elo oli ihan ok. Aloitin 3v. sitten opinnot ja olin niiden vuoksi monta kuukautta kerrallaan poissa kotoa eli en saanut siedätystä. Sitten kun lomilla kävin kotona, allergia joka kerta oli vähän pahempi. Nyt tilanne on se, että aivastuttaa ja henkeen ottaa jos olen tiloissa, joissa koira on ollut. Vanhempieni luona olen tämän vuoksi enimmäkseen omassa huoneessani, jonne koira ei enää saa tulla ja jossa minulla on ilmanpuhdistin päällä suurimman osan ajasta. Allergialääkkeistä kokeiltu heinix, histec, Desloratadine Sandoz, telfast, zyrtec, kestine, Cetirizin-ratiopharm, kestine lyo. Pitkäaikaisesti olen käyttänyt (yhtä kerrallaan pitkään, jotta huomaisin onko vaikutusta pitkällä aikavälillä) Desloratadine Sandoz, Cetirizin-ratiopharm, kestine lyo. Nämä eivät ole auttaneet juuri ollenkaan. Viimeksi vanhempieni luona totesin vaikutuksen olevan -0, oireet ovat samat riippumatta käytänkö allergialääkettä vai olenko ilman.

Nyt haluaisin kuulla teiltä kokemuksia allergiasta ja uudelleen siedättymisestä. Onko mahdollista? Pitäisikö minun luopua kaikista haaveista hankkia vielä oma koira, kun muutan omaan kotiin opintojen loputtua? Koitan pitää pientä toivoa elossa, sillä olen erittäin eläinrakas. Luulen kyllä koiran jäävän haaveeksi vain.

1

3689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei! Viestistäsi jo aikaa mutta kirjoitan oman kokemukseni allergiasta. Meillä myös lapsuudessani aina kissa lemmikkinä. Alakoulun viime vuosina oli järkyttäviä poskiontelo tulehduksia ja yskää. Seiskaluokalla allergiatesteihin ja niissä selvä allergia kissalle. Meidän piti lopettaa kissa ja ikävähän se oli. Mutta myös nuha ja yskät viiveellä loppui kun allergeenia ei ollut. Käy allergia testeissä ja tapauksessasi ehkä turhakin koska noin selvät oireet tulee. Nyk en siedä mitään karvaista eläintä edelleenkään ja muutama vuosi sitten todettiin astma. Joten itse olisin sitä mieltä ettei kannata riskeerata terveyttä lemmikin takia vaikka ihania ovatkin. Todennäköisesti et pysty siedättymään itse vaan vaatii terveyden huollon kautta valvotun siedätyshoidon. Ja kun allergia taipumusta noinkin vahvaa on, se voi jatkuvassa altistuksessa muuttua astmaksi. Voisit pyytää päästä astmakokeisiin koska oireesi noin pahoja. Siihen on sitten omat lääkkeet ja allergiaa aiheuttavan eläimen ym välttäminen ehdottomasti. Sanoisin siis, älä ota lemmikkiä, oma terveys edelle. Allergia taipumus ei poistu vaan pahenee ajan myötä ellei allergeenia poista. Lemmikin sijaan voi keksiä jotain muuta itselleen kivaa harrastusta, itse löysin liikunnan joka harrastan. Mikä voisi olla sinun kiinnostuksen kohteesi? Kivaa kesää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4990
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1600
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1253
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      48
      1026
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe