Ettei ne roikkuisi viikkoja myymättä,saatikka kuukausia ja kun ne ei mene noilla järjettömillä hinta pyynöillä.
Kaikki alle 1980 luvun talot oli ne alta150m2 näiden hinta on joensuun alueella alta 100000euroa, rintamamietaloilla ei ole enään oikein hintaakaan kun puhutaan alle 1960 luvusta.
Jotkut heinävaarat ja kontiolahdet ja ylämyllyt on jo myymätöntä aluetta tai niin hinnat -70% joensuun tasosta eli ykkös kymmenen tuhatta.
Ette te saa myytyä alta kahteen kuukauteen jos hinta ei ole ajan mukainen ja ajat heikkenee joensuun alueella eritoten,10 vuotta tiedetään nyt lama aikaan eteen päin eli todellisuus on 20 vuotta lamaa edessä.
Tehkää jotain ajoissa ennen kun kaikki on jo lähteneet pudotukseen,sitten se on myöhäistä saada edes sitä hinta mitä olisi voinut ehkä saadakkin.
Välittäjät tehkää jotain arvioikaa aikaan nähden nyt oikein,ei ne 1970 -1980 luvun talot ole enään 150000euron -170 000euron arvoisia,ne alle 100000euron vaikka olisi oma lampi keskellä kaupunkia.
Kaikki alle 1980 luvun talot oli ne alta150m2 näiden hinta on joensuun alueella alta 100000euroa, rintamamietaloilla ei ole enään oikein hintaakaan kun puhutaan alle 1960 luvusta.
Jotkut heinävaarat ja kontiolahdet ja ylämyllyt on jo myymätöntä aluetta tai niin hinnat -70% joensuun tasosta eli ykkös kymmenen tuhatta.
Ette te saa myytyä alta kahteen kuukauteen jos hinta ei ole ajan mukainen ja ajat heikkenee joensuun alueella eritoten,10 vuotta tiedetään nyt lama aikaan eteen päin eli todellisuus on 20 vuotta lamaa edessä.
Tehkää jotain ajoissa ennen kun kaikki on jo lähteneet pudotukseen,sitten se on myöhäistä saada edes sitä hinta mitä olisi voinut ehkä saadakkin.
Välittäjät tehkää jotain arvioikaa aikaan nähden nyt oikein,ei ne 1970 -1980 luvun talot ole enään 150000euron -170 000euron arvoisia,ne alle 100000euron vaikka olisi oma lampi keskellä kaupunkia.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Miten lie tuo liinnunlahti ja rantakylä sekä hukanhautakin vaikuttaa täysin slummialueelta,erikoisesti pihaalueet ja rakennusröttelöt.
Joensuussakin herätty koviin hintoihin.....hmmmm...
Hei sinäpä viestiketjun aloittaja voit iltatöinäsi ruveta jakamaan lappuja joissa kerrot omistajille heidän talojensa oikeat hinnat. Sitten voit mennä pankkien konttoreihin kertomaan että talojen vakuusarvot ovat laskeneet,asiakaat voivat sitten toimittaa pankille lisää vakuutta lainojensa
takuuksi..
Ilmankos op antaa vapaata lyhennyxistä, muuten taitas ponzi kaatua
Hintoja kannattaa nostaa ettei joudu sietämään aloittajan kaltaisia huonoja naapureita.
Siis tuplataan pokkana pyynnöt, 70 luvun talot 300.000 euroon, 80 luvun talota 325.000 euroon.. sitten 90 lukulaiset jo 350.000 euroon, 2000 vuosituhannen talot sinne 400.000 euroon...
+20%, niin pysyy tommoset persaukiset vinkujat jatkossakin siellä vuokrakasarmeissaan :9
heh heh heh ne pysyy ja kitisee jo nykyiselläänkin...
Ei ne 200000euron ylittävät talot mee kaupaksi joensuu keskustassa enään.
Hinnan lisäksi talon suosioon vaikuttaa moni muukin asia. Naapurusto on tärkeä. Pihan kunto vaikuttaa, samoin talojen ikään liittyvät tekniset erot. Esimerkiksi 2000-luvun alusta alkaen eristeet ovat paksummat ja ilmanvaihto yleensä koneellinen. Erot vaikuttavat asumismukavuuteen ja -kustannuksiin.
Yle Uutisten Asuntokone kertoo asuntosi arvon – tippuuko hinta?
Monen suomalaisen tärkeintä sijoitusta osake-asuntoa uhkaa surkea kohtalo. Osa asunnoista menettää arvoa ja osan arvo säilyy samana vuosista toisiin. Kokeilitko Asuntokonetta - miltä näyttää?
Onkos se vuokralla asuminen sitten ilmaista?
Välittäjillä on todella huonot sivustot etuovella,tiedot täysin epämääräisiä,nytkin yritin katsoa lämmitys muotoa niin eihän se huoneistokeskus ole vaivautunut sitäkään ilmoittamaan,no enpä mene sitten näytölle,pitäkää joensuulaiset homehtuneet asuntonne,hapatkaa pask-a namat paikallenne läävinne,surkeisiin slummeihin.
'
Muistakaa salavarakkaat (velkapelle lurkit) maksaa kunnolla ilmaa,ja pankki kiittää teitä pas-ka housuja.
Jollain taitaa olla hermot kireellä vuokrakasarmissa? :D
Sulla on ongelma. Korjaa se.
Vilkaisepa Euriboreja ja pohdi samalla montako prosenttiyksikköä enemmän korkoa joutuisit maksamaan kun isket kätesi ylihintaiseen käytettyyn ja puhki nussittuun taloon.
Mistä kummasta näitä trollaajia oikein sikiää ??? tuntuu kuin heitä harmittaa että toisilla on omistusasuntoja..
Sijainti sijainti ja sitten sijainti... ilmaa on keskustassa , ilmaa on syrjäkylillä, vaan se mihin se sokkeli on valettu tai muurattu ratkaisee.. keskustasssa asunnon ilma vaan on hengitettynä kalliimpaa..
Joo niin oli ,meinaa se ilma melkoisen kallista hengittää......välitäjä esitteli tänään erästä kohdetta 1.5 km torilta linnunlahdella,kohde päältäpäin hyvin siisti mutta sisälle mentyä paljasti kuntotarkastuksessa ilmenneen lattiavaurion (mikrobi kasvusto).
Ei voinut op kiinteistövälityksestä kertoa kun soitin kohteesta ettei se ole kunnossa tai että on tehty kunto arvio jonka voin lähettää,no ajoin 120 km yhteensä eli 60 km per suunta ja lopulta sisällä kertoo vauriosta,hinta kumminkin 130 000euroa ja vuokra tontti 60 luvuntalo.
Miten nämä välittäjä kusettelee ihmisiä?
Eli kohde käydään paikanpäällä arvioimassa aluksi mutta kuntotarkastus onkin jäljestä päin ja hinta pysyy samana vaikka kohde onkin osoittautunut mm:mikrobivaurioiseksi.
Miksi etuovien tai muun esitteen tekstissä ei kerrota ostajalle rehdisti kohteessa olevasta mikrobi vauriosta?Hyvin törkeää johon tulisi kuluttaja asiamihen tai joinkun muun nyt puuttua,tämähän ei ole mitätön juttu olenkaan,vaan se tarkoittaa lattiarakenteiden ja muun purkamista koko talon alueelta.
Samaa oli rantakylässä,kiinteistö oli siisti päältäpäin mutta arvio oli tehty ensimmäisellä käynillä mutta kuntotarkastus paljasti niin että tarkastaja antaa epäilyn mikrobivauriosta välikatossa ja kehoittaa tutkimaan ostajaa tarkemmin,myös muilta osin oli kehoituksia ostajalle melkoisesti,mutta hinta pyyntö oli sama kun ensimmääisen kerran välittäjä oli käynyt sopimuksen tekemässä,hintoja ei tarkasteta mitenkään vaan vauroituneita taloja jotka maksaa 120 000euron -150000 euron tietämillä myydään ja kaupataan surutta kuluttajille.
Välittäjät pitäisi vetää vastuuseen tästä mutta laki ei tue tätä vastuuta,he vaan välittää mutta vastuuta ei ole mistään.
Ainoastaan voisi ajatella onko tuo hyvän kauppatavan mukaista myydä harhauttaen tai houkutella paikalle ja osa kun ei ymmärrä edes mitä on mikrobi vauriot.
Siellä esitteen lisätiedotkohdassahan se vaurio oli kerrottu :)
Kyllä laissa on monta kohtaa josta välittäjän saa vastuuseen tekemisistään jos väärin on toiminut. Välittäjällä ei ole muutoin vastuuta myymänsä kohteen kunnosta.
Myyjä vastaa salaisista / piilevistä virheistä.
SItten huomiona ota hyvämies/nainen järki käteen ettei reilut 50 vuotta vanha talo ole uutta vastaava. Vikaa kun löytyy rakennustavasta johtuen jokaisesta kohteesta kun etsitään.
"Siellä esitteen lisätiedotkohdassahan se vaurio oli kerrottu :)"
Niin varmaan on,muttei näy silmään ,missä sinä niitä näät?minä en nää mitään kertomusta lattiasta,että koko lattia purettava ja lattiassa on mikrobivaurio.
Mitään mainintaa ei ole ja näin on useimissa kohteissa ettei hintaa olla korjattu vaikka kohteessa olisi vakava vaurio,siis sehän sitä luokkaa ettei sielä voi asua koska herkistyy homeelle,asunto on tuolloin asuin kelvoton eikä sinä pidä muuttaa lasten kanssa ja sairastuttaa itseään /perhettään.
Nämä ovat vakavia asioita joita on hyvin useassa talossa varmaan puolet taloista kantaa mikrobi kasvustoa.
"Vikaa kun löytyy rakennustavasta johtuen jokaisesta kohteesta kun etsitään"
Ei ne kuntotarkastajat edes oikein etsi vikoja,eniintään mainitsevat vaarasta jota jokin talomalli edustaa ym.mutta se että ostaja ei tarkasta huolellisesti kohdettaa onkin virhe,nimittäin kaupakirjaa tehdessä on mainta ostajasta joka on hulellisesti tarkastanut kohteen,eli jos laiminlyö tarkastuksen niin se vaikuttaa sitten 5 vuoden aikana kun aletaan käräjöimään niistä virheistä,ja niistä käräjöidään jos hinnasta ei otettu alun perin kään hiomioon talon virhettä.
Olitkos tehnyt tutkimuksen että se migrobivaurio lähetti itiöitä sisäilmaan ??
Vai oliko kyseinen migrobi lepotilassa ??
Sitä samaa pöpöä kun on niin vanhoissa kuin uusissakin taloissa, sama pöpö löytyy uudestakin talosta alaohjaspuun ja huopakaistan välistä, samaa pöpöä on uusienkin talojen eristeissä jotka on säilötty ulkoilmassa niissä valtavissa noutohalleissa.
Se sama pöpö uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuaaaaaaaaaahh..
Kuntotarkastajathan tarkastavat juuri ne kohdat jotka pyydetään tarkastamaan, jos omistaja ei anna tehdä tarkastusaukkoja rakenteisiin ..ÄLÄ OSTA TALOA...
Vaikka kauppakirjassa `` on mainta ostajasta joka on hulellisesti tarkastanut kohteen`` myyjä vastaa siitä huolimatta salaisesta piilevästä virheestä, myyjä vastaa ! Välittäjällä on erityinen selonanto velvollisuus, vaan sama se on vanhaa taloa ostavalla erityisen huolellinen saa ja pitää ollakkin.
ei ne migrobivaurioisetkaan talot jää myymättä, jotkut suorastaan etsivät niitä..
Vaikka sinä et sellaista ostakkaan.. Annan sinulle ohjeen., etsi tontti ja rakenna itse oma talosi. Silloin sinun ei tarvitse täällä vanhojen talojen ja välittäjien tekemisistä ja tekemättä jättämisistä kitistä.
Tuosta hinnan korjaamisesta sinulle vinkkinä kerrottakoon tee juuri sellinen tarjous kirjallisesti jolla sinä kaupantekisit. Kyllä se myyjä sinulle vastaa :)
Se kun maailmassa jokapuolella tosiasia Sijainti Sijainti Sijainti...eli minne sokkeli valettu se siinä vanhassakin talossa maksaa,, ei ne hapantuneet elinkaarensa päässä olevat rakenteet.
Miksi näitä keskustelu ketjuja on useita? Eikö se yksi riitä?
Lisää kuplaketjuja, lisää kuplaketjuja...
Kauheat hinnat ja kukaan ei osta joensuusta ja sivukyliltä mitään asuntoja enään.
Hinnat alas, niin täältä tullaan. Ja kaverit kaupanpäälle!
http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1430826184767.html
Ou jee
Ei ole kiirettä korjaamisella, nyt on LYHENNYSVAPAAT
Pankki antaa lainalomaa!
http://www.iltalehti.fi/asuminen/2015052419730967_an.shtml
Aatelkaas kuinka asiakas haluaa tieten tahtoen ostaa huutokaupasta hometalon, mutta myyjä ei voudin hinnalla !! Vaan valittaa kaupasta...ja valittaa lisää..
onhan tuossa koneellinen ilmastointi?
Ei taida olla, vaan epäilen että idioottisuodatin on myyjällä tukossa :)
onhan nää joensuunkin jotkut, lahoa valesokkelirivaria karsikossa, noljakassa,,, ja rantakylä täynnä - joensuun erityispiirre. Entäs linnunlahti, hirveetä ne pyynnöt.
valesokkeli,, välittäjän mukaan se on aikakaudelle tyypillinen design feature eikä mikään riski?
mutta ajat ovat sellaiset että kun hinnat vaan nousee niin ei ole väliä minkä laatuista ostaa, aina löytyy joku tyhmempi joka ostaa, kansan kapitalismia kauneimmillaan
jotkut yrittää korjata taloja, mutteivat korjaa pyyntöjään, otetaas esimerkkeinä keskusta-alueella sijaitseva rivitaloasumus, tyypillistä 70-lukua, sokkelit ja on uima-allasta (huh), ja pyydetä 350000. tontti oma, plussaa pakko sanoa. no verratkaa sitten 50-luvun omakotitaloon joka sijaitsee VUOKRATONTILLA ja pyyntö tais olla 450000eur??
on muuten tullut viime viikkoina RAJUSTI lisää myytävää,,, JOENSUUN seudulle
milloin lopettavat pikkutuiskeen myymisen uutena? Valmistumisesta on yli 3 vuotta!!
Älkää ostako valesokkelilla olevaa kohdetta.
Oli se rivitalo tai omakotitalo,näitä on nyt kaupattavana lähes rajattomasti,ne on arvottomia taloja ja purkukustannukset on 30000e luokkaa riippuen talosta.
Omistajat eivät käsitä mitä heillä on allansa tai saattaa se osa kyllä käsittääkin.
Nuoret karttakaa tämä asuntokausi se ei ei tuo onnea ja ruusuja tuleville vuosille.
Ei taida OKT:n purkaminen maksaa 30.000. Jaappa tuo 30.000 konetuntien hinnoiksi.
Heh heh kaikentietäjä on joskus joltain kuullut että omakotitalon purkaminen maksaa 30.000 euroa.. nyt levittää sitä ilosanomaa meille suomi24 käyttäjille.
Purkamaan , purkamaan, nyt kaikki purkamaan...
No siinä ei tunnot paljon auta vaan kaatopaikan jäte hinnat ja kuletukset,ei se ole ihan noin vaan maiden vaihto,siinä otetaan ylös vanhat öljy säiliöt ja talon tavarasta massasta maksetaan,mikä kuuluu mihinkin sielä on asbestia ja sitä ei saa purkaa noin vaan ,asutus alueella on lähistöllä naapurit siis liki alta 10 metrinmpäässä seinistä jne.....
Ilmankos on keuhkosairaita ihmisiä kun on purettu tietämättään pannu huoneita ja näiden putkistoja,ne on asbestia pitkälti 1980 luvulle saakka,asbesti kielettiin suomesta 1993 siis käyttäminen rakennuksiin.
Joensuussa on eräs välittäjä joka ottaa myyntiin hometaloja eli mikrobivaurioituneita,ja se ei pidä minään sitä.
Vaan myy niitä vähätellen,on ollut kauan joensuussa välittäjänä ,myy isompiakohteitakin pitkin maakuntia ymmärtämättä että kohteessa on home vauriot eli faktaa on papereissa mutta vähättelee ettei haise jne......täydellisen vastuuton kaveri,ihme on kun on terveenä vielä,joku saattaa vihastuksissaan oston jälkeen antaa seuraamuksen.
Siis varokaa tätä välistys firmaa,moni on ostanut kymmenien vuosien aikana tältä ja vähättely on mikrobi vauroita eli home ei pidetä minään vaan surutta hulluja hintoja.
Älkää ostako tältä kiinteistövälittäjältä.
Nyt löyty toinen välittäjä op kautta,myynissä edullinen kesämökki ,no ensin kehutaan ja ajatetaan liki 100km päähän jns ja lopulta kerrotaan vaikka katto onkin vaihdettu niin villoja ei katosta eikä seinistä,muuten ei olisi tullut tietoon mutta seinissä oli valuma jäljet tapetissa.
Ei kuulema auta jäljestä päin sitten itkeä jos on homeessa,koska tiedetään ongelma,no sitten oli lattia vääntynyt koko mökissä mutkalle ja tuki parrut pudonneet maahan.
Ei tule alennuksia juuri,on kuulema niin kallista aluetta 1 hehtaari tuupovaaran hoilolassa kun lammen kokokin on 50m-70m pituus ja leveys ehkä 40m.
Kolme mökkiä tuon lammen rannassa,sitten vielä viottunut mökki ja etuovella ei kerrota mitään todellisuudesta,viime kesänä olivat yrittäneet ahnehtia noin 30% enemmän hintaa mutta nyt oli pudottu maan pinnalle jokseenkin muttei tajuta ettei kukaan maksa kosteuvaurioisesta kohteesta juuri mitään tai se pitää lukea esitteestä myydä vastuusta vapaana jne....aivan törkeää ajattaa ja mietyttää ihmisiä ja unelmoida.
Jaahas ja myymätöntä läävää onkin nyt jo
443kpl pelkästään etuovella näkyvillä.
Eikö sinulla ole muuta elämää kuin tarkkailla etuoven myytävien kohteiden määrää ?? Huomasitkos että useampi kymmentä kohdetta vaihtoi omistajaa, uusia tuli myyntiin.
Lisäksi viestisi on herjauksen tunnusmerkistön täyttävä.
Mitäs herjaamista siinä on jos toteaa että myymätöntä läävää tulee koko ajan myyntiin. Joensuussa nyt 1210 kpl ja se on aika paljon. Saaneekohan noihin kaikkiin edes putkiremppa, ikkuna ja valesokkelin korjauslainaa tai jos saa niin mitä se maksaa?
Lahonneen valesokkelin korjaaminen on muuten tosi kallista.
Tiedän sellaisiakin jotka luulevat että tiilivuorattu rivitalo on kokonaan tiiltä tai jopa kiveä. Aivan oikeasti yllättyvät kun totean että puurunkohan se siellä on ja lattiat lahoaa.