Minun uneni ovat aina hyvin värikkäitä ja todellisia. Ymmärrän unien päälle paljon ja useimmiten aina tiedän, mitä ne tarkoittavat ja miksi näin sellaista unta. Harvemmin minulle käy niin, että en muistaisi uniani.
Voisin sanoa, että minulla on taipumuksia nähdä tulevaan, mutta unissa minusta tuntuu joskus, että pystyn näkemään kauas menneisyyteen. Unet ovat liiankin todellisia, tunnen kivun, kylmän, lämmön, maut,oikeastaan aistin kaiken saman kuin valveilla ollessani. En pysty käsittelemään niitä, enkä kertomaan kenellekään. Tunne elää sisälläni koko ajan. Kun herään aamulla tunnistan/tiedän heti jos uni oli muutakin. Ne eivät kerro vain minun sisäisestä maailmastani vaan jostain muustakin. Kerran, hyvin voimakkaasti minuun vaikuttanut uni sijoittui noin 1900-luvun alkuun. Unessa olin uppoavassa laivassa. Se ei ollut mikään iso laiva vaan ihan tavallinen melko pieni matkustaja laiva. se upposi ja minä sen mukana, mutta en kuollut, vaan olin uppoutuneen laivan sisällä. En aio kertoa nyt koko unta, mutta sen voin kertoa, että olen varma, että sellainen laiva on joskus ollut olemassa. Olen jopa aikonut mennä katsomaan kirjastosta, jospa sellainen laiva löytyisi, koska muistan jokaisen yksityiskohdan erittäin tarkasti.
Nyt haluaisin kysyä, että onko ketään muita, joilla on samnlaisia kokemuksia kuin minulla?

Vastaukset 1
Vanhimmat
olivat minun uneni sarkapuvut. Kerroin jo unestani aikaisemmassa viestissäni. Unen jättämä tunne antoi vinkin:
Jotenkin se liittyi edellisenä päivänä käymääni puhelinkeskusteluun ihmisen kanssa, jonka olin tuntenut nuoruudessani, mutta joka ei oikeastaan ollut ystävä, enkä ollut ollut hänen kanssaan missään tekemisissä pariinkymmeneen vuoteen.
Uudistimme siis tuttavuuttamme ja me olimme muuttuneet.
Toisekseen olen lukenut jonkin verran historiaa.