Hakijoita yli 100 per paikka edelleen?

Vieläkö tavallisiin toimistotöihin on hakijoita yli 100 per paikka? Itse vuosia sitten kouluttauduin toiselle alalle juuri tämän takia, kun ei päässyt edes haastatteluun ikinä.
8331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse hain viime vuoden loppupuolella osastonsihteerin paikkoja niin niihin oli ainakin 40-70 hakijaa jokaiseen. Hain 13 osastonsihteerin paikkaan ja pääsin kahteen haastatteluun.

Äänestä

Riippuu minkälaiseen paikkaan olet hakemassa. Jos kyseessä on määräaikaisuus tai vuorotteluvapaasijaisuus normimäärä on varmaan se n. 70 hakijaa. Mitä lyhyemmästä sijaisuudesta on kysymys, sitä vähemmän hakijoita. Moni oikeasti työtön kokee, että ei ole mitään hyötyä hakea muutaman viikon/muutaman kuukauden määräaikaisuutta ja sitten ilmoittautua taas työttömäksi ja tukien tulemisessa sitten kestääkin pahimmillaan pari kuukautta. Sen ajan olet sitten täysin tyhjän päällä. Sama koskee työpaikkoja, joissa on oikeasti jotain vikaa, hirveän huono palkka, millä ei tule toimeen tai joku 9 euron orjatyö.

Sen sijaan jos kyseessä on toistaiseksi voimassaoleva ja vielä kohtuullisen hyvällä palkalla (esim. valtion hommat) hakijoita on se 250-400 hakijaa. Suosituimmat kesätyöt suosituimmissa firmoissa= 1000 hakijaa vähintään (ja suhteillahan sinne oikeasti päästään).

Itse toivon, että en turhaan pääsisi haastatteluun tilanteissa joissa a) haastatellaan vain muodon vuoksi (ja palkattava on jo tiedossa), b) haastatellaan ainakin 20-40 henkilöä (ja mahdollisuus tulla valituksi on varsin pieni) c) haastatellaan työpaikkaan, mitä ei ole olemassa. d) haastatellaan yritykseen, missä valehdellaan kaikki palkasta ja työn kestosta lähtien lähes kaikki. Todella raivostuttavaa ja rahoja sekä aikaa kuluttavaa rampata haastatteluissa kun ei kuitenkaan tule valituksi. Itse jos olisin haastattelija en varmasti hirveän montaa haastattelisi.

Äänestä
  • Mistä olet saanut nuo luvut? Mitä olen kuullu taloushallintoon tulee hakemuksia 60-120, assarit/yleiset toimistotyöt voi olla 400 suosituimpiin paikkoihin. Näin siis pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

  • Eli ei sitten kannattakaan muuttaa työn perässä sinne pk-seudulle, huoh :(

    Äänestä

  • Hakuikkuna kirjoitti:

    Mistä olet saanut nuo luvut? Mitä olen kuullu taloushallintoon tulee hakemuksia 60-120, assarit/yleiset toimistotyöt voi olla 400 suosituimpiin paikkoihin. Näin siis pääkaupunkiseudulla.

    Ihan oman kokemuksen pohjalta luvut olen saanut. Olen siis itse ollut työnhakijana. Varmasti yksityisellä sektorilla suosituimpiin (joissa palkka on ok) hakijoita se 250-400. Kunnalla tällä hetkellä määräaikaisiin (2-6kk määräaikaisuuksiin) n. 70 hakijaa. Jo viitisen vuotta sitten kunnalle vuoden määräaikaisuuksiin oli n. 250 hakijaa.

    Taloushallinon/toimistotyön perässä ei kannata muuttaa pk-seudulle (ehkä jonkun muun alan perässä kyllä). Työt useasti määräaikaisia ja joissakin yrityksissä hyvin tuulisia paikkoja lisäksi huonolla tuurilla vielä kamala työilmapiiri. Suosittelen vaihtamaan alaa/opiskelemaan jonkun muun työllistävämmän, varmapalkkaisen ammatin.

    Äänestä

  • seriippuu kirjoitti:

    Ihan oman kokemuksen pohjalta luvut olen saanut. Olen siis itse ollut työnhakijana. Varmasti yksityisellä sektorilla suosituimpiin (joissa palkka on ok) hakijoita se 250-400. Kunnalla tällä hetkellä määräaikaisiin (2-6kk määräaikaisuuksiin) n. 70 hakijaa. Jo viitisen vuotta sitten kunnalle vuoden määräaikaisuuksiin oli n. 250 hakijaa.

    Taloushallinon/toimistotyön perässä ei kannata muuttaa pk-seudulle (ehkä jonkun muun alan perässä kyllä). Työt useasti määräaikaisia ja joissakin yrityksissä hyvin tuulisia paikkoja lisäksi huonolla tuurilla vielä kamala työilmapiiri. Suosittelen vaihtamaan alaa/opiskelemaan jonkun muun työllistävämmän, varmapalkkaisen ammatin.

    Juu, ei viitti toisen alan vakipaikan omaavana sitten ees lähteä yrittämään tällasia muutaman kuukauden kestäviä paikkoja. Kun pitäis itsensä ja lapset sen jälkeenkin elättää...

    Äänestä

100 hakijaa per paikka on nykyisin ihan normiasia kaikenlaisiin toimihenkilötehtäviin.

Ei tosiaan mitään järkeä kouluttautua esimerkiksi tradenomiksi tai kauppatieteiden maisteriksi, monista muista aloista puhumattakaan. Yrittäjyysopinnot ovat ainoita johon kannattaa panostaa, koska vain itse itsensä voi nykyään työllistää.

Äänestä
  • "Näinonkyllä" kirjoittaa mielestäni kyllä asiaa.

    Olen itse ekonomi vuodelta 2007, ja olen ollut kiinteistönvälittäjänä ja taloushallinnossa ja taaskin kiinteistöalalla, tutkintoja on alaan runsaasti ja vaativia kaikki. Nytten työ on sellaista kitkutusta.

    Todella on näin, kuin kirjottaja laittoi, että ainoita mahdollisuuksia on alkaa yrittäjäksi toinen vaihtoehto on mennä suoriteperusteiseksi työntekijäksi. Ja mitä enemmän tekee niitä töitä, jotka ei muille kelpaa, sen todennäköisemmin saa myös laskutuksen kuntoon.

    Kolmas vaihtoehto on kultajyvä julkishallinnossa.

    On fakta, että työpaikat karisevat, valtion virkamiehet oikein hakemalla hakevat veronkiristyksiä, jotta saisivat itselleen maksimaaliset palkat. Suurin ahneus on julkisen sektorin hallinnossa.
    Sinne jos vaan vaan pääsisi töihin (makoilemaan), niin olisi kissan päivät. Tunnen monia, jotka armotta kehuvat sitä, kun voivat täysin vastuuttomasti tehdä puolittaista työpäivää täydellä palkalla.
    Vaikka puhutaan leikkauksista, on julkinen sektori nyt lamassakin korottanut omia palkkojaan yhtä lineaarisesti kuin ennenkin.

    Tuntemistani ihmisistä Trafilla on parhaat palkat, on keskimäärin noin 5000 €/kk, tällöin toki riittää että kääntää vain alle puolen tusinaa paperia päivässä. Yksi toki valitteli sitä, kun kampaviineriä on joka kahvipalaverissa, alkaa se kertymään vyötärölle, eli kahvitaoista ei oo pulaa, ja aina voi tehdä ajanvietteeksi muutaman verojullikan jollakkin kansalaiselle, joka vaikkapa rakentelee autoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mquuu kirjoitti:

Vieläkö tavallisiin toimistotöihin on hakijoita yli 100 per paikka? Itse vuosia sitten kouluttauduin toiselle alalle juuri tämän takia, kun ei päässyt edes haastatteluun ikinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu