Olen 12 asti kärsinyt paniikkihäiriöstä mutta en ole ikinä siitä puhunut kenellekään ja nyt olen 19 ja armeijassa. Nuoruuteni on ollut tosi raskas henkisesti ja olen aina paennut ongelmiani johonkin. Mutta en ole myöskään ajatellut mikä mua oikeasti vaivaa vasta kun tässä iässä. Olen kokenut elämässä paljon vaikeita asioita perheväkivaltaa koulukiusaamista.. Ja siitä on syntyneet myös voimakkaat itsesyytös ajatukset.
paniikista kärsivä
Seve25
3129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi, itselläni on ollut yläasteesta asti paniikkihäiriö ja peittelin sitä myös ja ajan mittaan se myös paheni sen takia. Nyt muutamia vuosia myöhemmin (olen sinun ikäisesi) uskaltauduin kertomaan asiasta perheenjäsenille ja hakeuduin psykologille. Noh, kun alkaa jonkun kanssa juttelemaan paniikkihäiriöstä, se todella helpottaa mieltä todella paljon ja saa sydämmeltään tämän taakan pois. Asiat on siis melkeinpä pakko käsitellä, jotta paniikkihäiriöstä pääsee. Minulla paniikkikohtaukset ovat vähentyneet tosi paljon, mutta vuosien mittaan paniikkihäiriöstä koitui muita seuraamuksia (esim. tietynlaisia pelkotiloja) jotka vielä kummittelevat, mutta on tosi helpottavaa silti elää "vapaasti" ilman tunteiden peittelemisen tuskaa. Itsetutkistelu paniikkihäiriön kohdalla on myös tarpeellista, sillä tuntematta itseään ei voi myöskään parantua tästä. On tosi hyvä, että oikeasti tietää mistä paniikkihäiriö johtuu, sillä itselläni meni kauan ennenkuin edes ymmärsin mistä nämä johtuivat. Tosi paljon tsemppiä sulle, meillä paniikkihäiriöstä kärsivillä on toisinaan tosi vaikeaa, mutta siitä selviää hengissä! :))
Kiitos tosi paljon kommentista auttaa ihan älyttömästi kuulla että en ole ainoa joka tuntee tälläistä ja että tän pystyy voittamaan.
Et ole yksin.paniikkihäiriö ei ole harvinainen sairaus.Siihen on myös saatavissa pua psykologin ja lääkityksen avulla. Hae apua j äläkä häpeile suotta.