Suomi on hölmölänväkeä

Hölmölässä valitaan pönttöpäitä hallitukseen ja alamäki jatkuu entisellään.

Suomalaisten suuri tyhmyys ja hölmöys ovat kautta aikojen kulkeneet käsi kädessä.

Vain tuo jalo väki keksi kantaa säkeissä valoa ikkunattomaan pirttiin ja kylvää peltoon suolansiemeniä. Hölmöläiset ovat vaeltaneet halki maailmanhistorian Antiikin Kreikasta asti, mutta täällä Suomessa he ovat tulleet maailman kuuluiksi hölmöydestään.

Suomessa asustaa myös vähän ovelampi vähemmistö joka pitää päähölmöläisiä palvelijoinaan ja käskyttää heitä pakkoruotsituksillaan koska hölmölässä ei osata mitään järkevää vaan tehdään kaikki hölmöläisittäin.
7182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

”Hölmölän väki Suomessa on kunnon kansaa. Perusteellisesti se harkitsee kaiken ennen kuin ryhtyy mihinkään. Niin pyritään välttämään vahinkoja. Hölmöläisten ajatuksenjuoksu on tosin hiukan hidasta ja omalaatuista, mutta se ei ole kovin vaarallista, sillä he ovat ahkeraa ja perin rehellistä väkeä. Hölmöjä he tosin ovat, mutta kukaan veijari ei heitä petä, vaan he kompastuvat omiin touhuihinsa." Suomessa asustaa pieni ruotsinkielinen etuiluryhmittymä joka pitää hölmöläisiä pilkkanaan ja ivaa heitä heidän omissa medioissaan ja hölmöläiset tottelevat tätä ylimielistä käskyttäjäänsä ylikaiken, mutta eihän hölmöläisiltä muuta voi vaatia.

Äänestä

Hölmölässä vanhuksetkin on jätetty hoitamatta ja päättäjät nauravat vain päälle.

Äänestä

Voihan sitä esittä kaikenlaisia mielipiteitä ?
Mutta todellisuudessa vain idiootimaisia vuodatuksia.

Äänestä

Oliko Pönttövuoren tunnelin tuolla puolen pääpaikkanne? Kirjoittakaa valitusvirtenne Savon sanomiin. Silloin ette tuki näitä sivuja.

Äänestä

Minä en voi hyvällä omallatunnolla äänestää ketään,koska omien mittapuitteni mukaan yksikään valituista ei täytä vaatimuksiani.Miksi auttaisin henkilöä
valtaan,joka aiheuttaa itselleni taloudellista ja henkistä menetystä.Te valittelijat menette kuin laupea lammaslauma vaaleihin,ja annatte äänenne
rikollisille verojenkiertäjille,jotka vaativat teitä olemaan rehellisiä demokratian
kannattajia.Ettekö jo huomaa,mietenkä teitä on kusetettu.Ensi vaaleissa
viettäkää mieluimmin hauskaa saunomalla ja hyvillä aterioilla kotonanne.

Äänestä
  • Poliisi lähettää valmiusryhmän Tornioon - Sipilä IL:lle: Tämä ei ole meidän käsissämme

    Sisäministeri Orpo Iltalehdelle: "Suomalaisten koettava olonsa turvalliseksi".

    Voiko olla enää tymempiä pönttöpäitä mitä nämä hallituksen päättäjät ovat että Päämisteri Sipilä sanoo ettei "tämä ei ole meidän käsissämme" Jos maassa on noin kelvottomat ministerit niin missä sitä kohta ollaankaan luulisi sitä jo että alettaisiin sulkemaan rajoja ja laittamaan toimeksi jotain järellistäkin eikä suu auki mollotettaisi mitään turhanpäiväisiä lorutuksia.
    On turha valittaa enää kun paskat on jo housuissa eli Sipilän paikka ei ole hallituksessa vaan paremmin sopisi olla jossain lesdatiolaisten naisten ompeluseuroissa.

    Äänestä

Hölmöläisille uskotellaan että nämä tulijat pelastavat Suomen.
Kyllä pelastavat, mutta itselleen, ei suomalaisille.
Mutta turha narista kun on paskat housussa.
Eikä pesijää löydy, ainakaan pakoloisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HölmölässäAsustaa kirjoitti:

Hölmölässä valitaan pönttöpäitä hallitukseen ja alamäki jatkuu entisellään.

Suomalaisten suuri tyhmyys ja hölmöys ovat kautta aikojen kulkeneet käsi kädessä.

Vain tuo jalo väki keksi kantaa säkeissä valoa ikkunattomaan pirttiin ja kylvää peltoon suolansiemeniä. Hölmöläiset ovat vaeltaneet halki maailmanhistorian Antiikin Kreikasta asti, mutta täällä Suomessa he ovat tulleet maailman kuuluiksi hölmöydestään.

Suomessa asustaa myös vähän ovelampi vähemmistö joka pitää päähölmöläisiä palvelijoinaan ja käskyttää heitä pakkoruotsituksillaan koska hölmölässä ei osata mitään järkevää vaan tehdään kaikki hölmöläisittäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu