Narsisti sanoi että hän on tehnyt perheensä eteen niin kovasti töitä että sai itselleen työstä vammat.
Arvelin itse että ehkä ei kuitenkaan perheensä eteen ole tarvinnut tehdä vaan esimiehensä suosion eteen, ennemminkin
Arvelin itse että ehkä ei kuitenkaan perheensä eteen ole tarvinnut tehdä vaan esimiehensä suosion eteen, ennemminkin
Vastaukset 2
Vanhimmat
On aivan tavallista, että ihmiset saavat työperäisiä vammoja ja sairauksia.
On hyvin narsistista sanoa, että perhe on syyllinen ja hän on uhrautuvaisuuttaan saanut vammoja.
Kaikilla meillä on työperäsiä ongelmia, enemmän tai vähemmän.
Olen asiasta samaa mieltä. En usko että mikään työpaikka kiristää työntekijäänsä työntekijän perheen takia tekemään enemmän kuin on tarpeen. Narsistilla oli vielä vakituinen virka työssään ja sai olla ensimmäisessä (ja ainoassa) työpaikassaan eläkkeelle saakka. Mutta että perheen edestä oikein vammautui työssään, ei oikein ole uskottavaa, siis juuri työperäisistä vammoista on tässä kyse. Mutta kova hän oli työssään miellyttämään esimiehiään, hän kotona aina kertoi miten esimiehet kehuivat häntä, koska hän teki niin paljon. Nyt vaan myöhemmin syyttää perhettään siitäkin että joutui tekemään.