Palvelukartoitus, virheellinen: Ette saa käydä

Työssä.

Te ette saa oma eläke-raha.

Siellä ei saa tehdä noin!

Minä en pidä
Ette saa
Minä en pidä
Etten saa
Tehdä
palvelukartoitusta

Siellä ei tehdä sellaista, ihmisen julkiseen seurailuun, tai sen oikeuttamiseen.

Kts. Pertti Kurikan nimipäivät, mielivaltaisesti, aggressiossa, pitämisen pakkomielle

Emme ole alueellenne, sukupuolenvaihto!
Emme ole alueellenne, sukupuolenvaihdon kunnioittamisen pyytäminen!

Ei ole psyykkisen kivun tuoton takia.

Eli ette saa,

Me luultiin, että me saadaan, olla mongloidismi-hoito, kuninkuuteen, alistamalla, eristäminen.

Eli te ette saa...
Vedota ulkonäön halventamiseen, tai siten oikeuttaa, omaa ihmisen vapauden-tilaa, rakentamisena, sen tuntemuksin, arvomaailma: tunteet, ulkoinen, tai muu sen kaltainen
pyrkien oma-aloitteiseen, hoito-henkilökunnan esiintymiseen,

Voitteko selittää, miksi ette suostu koskaan, perhe-kontakti, ulkopuolinen ympäristö?
Voitteko selittää, miksi kysytte, eristämällä syrjäytymiseen,

Ei, te ette saa missään nimessä, käydä missään, armeijan, perhe-kontaktissa.

Kaupungin lakimiehenä esiintynyt, mies on nyt sitten halukas, siihen kehitysvammattomaan seuraan.
Nainen, kaupunki: Siltä löytyi, laiton... opinto, tai sen ammatti, ammatinharjoittaminen.
- Ei se sitä tee.
- Ei tämä ole tekemäänsä.
- Ei tämä ole hänen, tahdonalaistaan.

Onko tässä ollenkaan tällainen oikeus, kuin paranormaaliton?

Ei.
Ei ole.

Kaupunki: ... että armeijasta, yrittää järjestellä
... että meilläkö on tällainen sairaus

Kyllä

Kaupunki: Jaa.
Ei.

Kaupunki: Esitimme, lehdessä, virheellisesti väittämää, kaupungin lakimies, oma-aloitteisuus; vain kuolema tai sen ihannointi, arvomaailma: epäkypsä, ihmisen seurailu, tai muu oma-alotteisuus, vain reuma-hoidollinen, auttaminen, auttamisen velvoittaminen*, tai muu sellainen, senkaltainen avunhakeminen, itseä varten, ympäristö: tieto, taidotta.
Esitin lehdessä, virheellisesti väittämänä, että saan käyttää kaupungin lakimies, tai muu senkaltainen, toimi, toimiluvan osin

* Te ette saa toimia muutoin.

Kyllä
- Voisitteko Päivi siirtyä, vankeuteen pikkuhiljaa?

Mies: Ne...
- Nekö on kaikin osin.

Mies. Mä sain kuolemantuomion tästä, tämä olikin, sairas menettely, sulle.

Eli te ette saa oma-ehtoisesti, olla hidas, hidasmielinen, ihmiskauppa: tai sen oikeuttamisen pyyntö häiriten, omasta voittamisesta, sen tarpeen, kielen ja kulttuurin käsittein

Mies: kaupunki, holhooja, aviomies
- Mä joudun sairaalaan...

Kyllä
POLIISI: Mä en saa näitä meneen....
Mies Kaupunki
Nainen, transvestiitti: Me ei saada tätä...
Mies, trans-vestiiitti-henkilö: Me ei saada...

> Te ette saa myöskään laskea ihmiskaupallisuutta, eli te ette ole oikeutettuja, palveluun.
Kts. Koska sellaista, väestönsuojelu-ohjelman aluetta ei ole koskaan levittämänänne, läheisyydenkyvyttömyytenä, yleis-sivistyksettä tai muun sellaisen osalta, aggressiosta pyrkien, rotuvihan, tai rotusyrjimisen käyttämiseen,

Saksan valtio suostuu ihmisoikeus-tuomioistuimeen.
- He eivät ole tarkoittaneet, että saa käsitellä, julkinen esittäminen, ahdistellen omaan etuun.
Ja koska tämä on aiheuttamanne.
Saksa suostuu ilhmisoikeus-tuomioistuin, mutta kuolemantuomio tämä ei ole.

... että pitääkö mun sitten mennä vain tuollaiseen tuomio-istuin auditiointiin? nainen, yli 40
Ei meillä ei ole sellaista.
Kaupunkilainen, nainen normiton: Se pitääkin pitää normittomassa, perhe-seksityössä.

meille on sattunut, peditaatio-virhe
Tuota, teillä ei ole onnistunut, tällainen.

Nainen, kaupunki: Ei vittu saatana!

Kaupunki:
> Ne ei osaa laskea.
> Ne ei saa olla tässä.
> Ne ei saa olla työssä, tästä
Niin, näissä ei ole työ, ollenkaan.
Emme me voi tukea, sellaista.....

Kts. Kun teillä on pakkomielle-tarve, palvoen, pyytää, ihmiskaupallisesti, lapsia murhaten perheestä oikeuttamaan, siten, uskonnollinen pakkomielle tai sen käyttö: viranomais-valta, eristämiseksi, tasapainottomasti, hyökkäävästi, painostamalla esiintyen

Meillä on valitettavasti tiedostettu,virheellisesti kaupunki-alue.
Meillä on valitettavasti, tiedostettu, teidän pyrkimyksenne, vapautena, psyykkisen kivun tuoton väkivaltaan muita väestöjä, tai populaatioita, näin aggressiivisesti kohtelemalla, avuksi.

. että missään nimessä sinne ei oteta mitään potilaitanne, tai ihmisen alistamiseen, erityis-ryhmä
... että missään nimessä sinne, ei oteta, mitään frigiditeettinne, tukemiseksi, tai olemuksesta ostamiseen
...että missään nimessä, ei ole tarkoitettu, siten, että miesvalta, mieskunta, saisitte toimia, omaan etuun tavoitellen
... että missään nimessä, senkaltaista, sosiaalityöntekijälapsi-palvomista, ei harrasteta, tai toimita pankkina

Eli ette saa lainkaan, hallitsemiseen, käytäntö:

Että hän on tämännäköinen, ulkonäkökuvaus, vaalea, pienikoinen, yli 50-vuotias, nainen
Jota koskee kansainvälisen poliisin pidätys-määräys, tai muu sen kaltainen, vangitseminen, laitos

Eli hänestä, ei haeta tukea

Koska hänet haetaan: tuomittu-lauseke.

Eli te ette saa hakea tukea.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

PenitentiaryÄidinpoika kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu