Olen jo monta vuotta yrittänyt ja yrittänyt, mutta aina olen tässä samassa tilanteessa. Haluaisin olla ihan toinen ihminen. Jos en olisi tällainen, olisin onnellinen. En voi muuttua, eikä elämästä saa toista. Alan olla jo ihan loppu. Kukaan ei voi auttaa minua, enkä voi valitettavasti itsekään. Olen pelkuri. Jopa niin pelkuri, etten uskalla lähteä täältä vaikka tavallaan haluaisin. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Elämä ei ole minua varten.
Mitä elämällä tekee jos ei sitä uskalla edes elää?
Umpikujassa
463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei.
Onpa hienoa, että jaksoit kirjoittaa tuntemuksiasi, vaikka samalla kirjoititikin olevasi jo ihan loppu. Et kuitenkaan ihan. Kirjoituksessasi huokui toive parempaan, toive muutokseen, vaikket oikein jaksa siihen uskoakaan.
Kerrot, että onnellisuutta et ole yrittämällä saanut. Et ole myöskään (onneksi) muuttunut toiseksi ihmiseksi, vaikka sitäkin olet kokeillut.
Ajattelen tästä, että jokin on rikkonut itseluottamuksesi. Mitä tarvitsisit, jotta voisit hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet? Nähdä itsesi kauniina ja riittävänä?
Minulle tulee myös mieleen kysymys: jos jonain päivänä olisitkin onnellinen, niin mistä sen huomaisit? Miten se eroaisi ei-onnellisuudesta? Mikä olisi toisin?
Näitä kysymyksiä moni pohtii esimerkiksi terapiassakin. Et kerro tilanteestasi konkreettisemmin. Minusta rivien välistä kuitenkin pilkottaa masennus, onko näin? Jos, oletko minkään hoitotahon piirissä. Masennuksen hoidon eräs tavoite on itsensä hyväksyminen.
Kerrot, ettei elämä ole sinua varten. Olet varmasti pettynyt isosti johonkin. Pettymyksestäkin kuitenkin voi jatkaa eteenpäin. Onnellinen ja tyytyväinen voi olla siitä huolimatta, että on saanut kipuja ja pettymyksiä osakseen.
Myös kirkon diakoniatyöntekijän kanssa voi käydä elämäntarinaans läpi. Jotkut hyötyvät eniten vertaistukiryhmästä. Mahtaako paikkakunnallasi olla jokin ryhmä, jossa voi pohdiskella kirjoittamiasi tuntemuksia?
diakoni Merja
Minä taas vihaan jo nykyään näitä ihmispaskalutikoita - erityisesti näitä nettipaska sittiäisiä - niin paljon, että jos mulla olis joku tappokatkaisija, kaiken olevaisen tuhoaja edessäni pöydällä tätä näppäillessäni, iskisin sen hantuukin välittömästi pohjaan tuhoten samalla kaiken. Vaan kun mulla ei ole tällaista - vielä.
Mutta tämä meneillään oleva prosessi hoitaa homman loppuun minunkin puolestani. Urkintamätäpaskateknologia ja nämä siihen pesiytyneet nettipaskasittiäiset, sekä näissä organisaatioissa toimivat psykopaatit että niiden ulkopuolella kärhöstävät nettipaskasontaläjät. Kaikki tämän paskateknologian kautta operoivat jättipaska yritykset, veroparatiiseihin piilotettuine harmaan talouden epämääräisine lahjusrahoineen toimivat nykynettipaskapuljut ja niihin pesiytyneet mätäpaskasontiaiset, koko tämä paskavyyhti tulee lopulta johtamaan tuohon mulle mieluisaan lopputulokseen, armageddon paskalutikoille.
Kannattaa uskaltaa elää koska ei siinä mitään menetä. Mikä siinä elämisessä pelottaa?
Joillakin se ei o uskaltamisesta kiinni vaan sun ei anneta elää omaa elämää ja sitten oot vanki kun jossain linnan tornissa! Ja sä sanot että haluisit olla joku muu ja mun väitetään olevan jotain ihan muuta kun oon ja varsinkin jos joku niin väittää niin kaikkihan sitä uskoo eikä mua usko yhtään kukaan ja varsinkin jos jonkun ulkonäkö ei miellytä jotain toista niin siitähän ei tykätä, koska toiset tuomitaan ulkonäön takia ja jos on kauhusilmät niin on toisten mielestä kauhee ja ystävällisenä pidetään sellasta joka on kun joku peura ajovaloissa! (Mä tarkotan niitä kuvia mitä jotkut ittestään ottaa, kyllä te tiiätte, ne jotkut duckface vai mitä onkaan)