Onko lihavat laiskoja?

exsohvaperuna

Lihavuus voi johtua joissakin, erittäin harvinaisissa, tapauksissa sairaudesta, mutta huomattavan enemmistön kohdalla se johtuu ainoastaan huonoista ruokatottumuksista ja liikunnan puutteesta. Moni kuvittelee syövänsä "terveellisesti", vaikka eivät tunnu tietävän mitä terveellinen ruoka edes on. Ei, ne eivät ole todellakaan noita Light- ja Low Fat- tuotteita joita näette kaupassa. Monet lihavat sanovat syövänsä salaatteja ja vihanneksia, mutta todellisuudessa ne salaatit upotetaan lihottaviin kastikkeisiin ja salaatit syödään aina lisukkeena, ei korvikkeena - tämä on nähty monta kertaa.

Liikunta ei sinänsä laihduta, mutta sillä on muita positiivisia vaikutuksia kehoon mm. aktivoi ruuansulatusta. Liikunta ei kuitenkaan ole mikään pelastus vaan se toimii pelkästään tukena muille terveille elämäntavoille ja tätä ei moni tunnu ymmärtävän. Treenataan "kovaa" ehkä 1-3kk, syödään pizzaa ja jonka jälkeen petytään kun ei tulekaan tuloksia ja sitten lihotaan takaisin muutama ylimääräinen kilo. Ja sitten aletaan syyttämään niitä geenejä - syyhän on aina jossain muualla kuin omassa laiskuudessa. On totta, että jotkut eivät lihoa yhtä helposti kuin toiset, mutta kukaan ei myöskään lihoa jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Toisilta se vaatii vain enemmän omistautumista terveille elämäntavoille.

Ovatko lihavat laiskoja, kun eivät jaksa pitää itsestään huolta? Vai johtuuko tämä pelkästään tyhmyydestä?

9

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AnnaVastauksia

      Hyvä kysymys. Tuohon jos olisi vielä vastaus, niin olisi vielä parempi. Laiskojakin varmasti on, ja suuri kehon massa tekee liikkumisesta raskasta, niin liikkuminen ei tunnnu hyvältä.

      Joillakin fyysisen liikkumisen puute voi johtua mustakin kuin laiskuudesta, vaikkapa siitä, että antaa kaiken energiansa työnantajalle. tietotyöläinen tekee työtä aivoillaan koneensa ääressä tai kokoustelija istuu neuvottelupöydän ääressä eikä siinä oikein sovi liikuskella. Henkinenkin työ voi lisäksi olla rasittavaa, niin ettei jää voimia harrastuksille. Ehkä pitäisi uskaltaa antaa vähemmän panosta työnantajalle, jotta jää jotain itsellekin. kilpailu on vaan niin kovaa, että ei se välttämättä onnistu. Jos et ole täysillä mukana, olet pian työttömien reservissä. Sitten on aikaa, mutta toisenlaiset ongelmat.

      Mien sinä exsohvaperuna pääsit pois sieltä sohvalta? Mistä löytyi aikaa ja miten sait puhtia? MIstä motivaatiota?

      • Nimimerkki6789

        Aika jännä, että aloittaja on taas löytänyt vain kaksi syytä ylipainoon, tyhmyys ja laiskuus.
        Entäpä tällaiset syyt ylipainolle kuin stressi? Unettomuus, huonolaatuinen tai liian vähäinen uni? Ravinteeton ruokavalio? Uupumus, masentuneisuus, alakulo, elämänhalun heikkeneminen tai elämänhallinnan ongelmat? Entäpä jos ihmisellä on ongelmia vähän jokaisessa noista? Tekeekö se ihmisestä tyhmän tai laiskan?
        Tietämättömyys ravintoasioista (tietämättömyys ei ole sama kuin tyhmyys)? Meille edelleenkin suosituksissa kerrotaan, että on ok syödä sokeria, jos sen saanti pysyy alle 10% energiansaannista (jollekkin tämäkin on liikaa) tai rasva on vaarallista ja sitä pitää välttää (siksi low fat- tuotteet). Suositusten mukainen ruokavalio ei välttämättä ole optimaalinen ruokavalio.


      • Perusteluja

        Onkohan optimaalinen ruokavalio sitten suositksien vastainen ruokavalio? Ja nyt kunnon perustelut. Ei mitään kaupallista amerikkalaista hömppää tai "oon lukenut yhden tutkimuksen, josta kerrottiin naistenlehdessä" -juttuja. Mistä sitä oikeaa tietoa saa?


      • Nimimerkki6789
        Perusteluja kirjoitti:

        Onkohan optimaalinen ruokavalio sitten suositksien vastainen ruokavalio? Ja nyt kunnon perustelut. Ei mitään kaupallista amerikkalaista hömppää tai "oon lukenut yhden tutkimuksen, josta kerrottiin naistenlehdessä" -juttuja. Mistä sitä oikeaa tietoa saa?

        Esimerkiksi netistä löytyy tietoa ja kokeilemalla selviää, mikä itselle on se opitimaalisin terveyttä ja suorituskykyä ylläpitävä ruokavalio. Mun kohdalla se tarkoittaa paljon kasviksia sisältävää, viljatonta, sokeritonta, suosituksia enemmän rasvaa ja vähemmän maitotuotteita sisältävää ruokavaliota. Ei välttämättä voi sanoa olevan suositusten vastainen, mutta ei myöskään suositusten mukainen vilja- ja maitotuotteisiin perustuva ruokavalio.


    • näinsemenee

      Lihavuus johtuu yksinkertaisesti itsekurin puutteesta. On mukavempaa syödä karkkeja, sipsejä, leivoksia jne. kuin elää terveellisesti

      • itsekurittaja

        LOL, itsekuri. Mitä se on? Onko sinulla itsekuria? Miten se näkyy sun elämässä? Kieltäydytkö kaikesta mukavasta?


      • näinsemenee
        itsekurittaja kirjoitti:

        LOL, itsekuri. Mitä se on? Onko sinulla itsekuria? Miten se näkyy sun elämässä? Kieltäydytkö kaikesta mukavasta?

        Voin kieltäytyä kaikesta epäterveellisestä. Minun ei tarvitse syödä prosessoitua roskaa vain koska se maistuu hyvältä. Läskeillä ei ole tällaista itsekuria vaan kaikki menee kurkusta alas.


      • näinkinsemenee
        näinsemenee kirjoitti:

        Voin kieltäytyä kaikesta epäterveellisestä. Minun ei tarvitse syödä prosessoitua roskaa vain koska se maistuu hyvältä. Läskeillä ei ole tällaista itsekuria vaan kaikki menee kurkusta alas.

        Entä jos elämän ainoa lohdutus on se, että syö asioita jotka maistuu hyvälle? Entä jos on niin väsynyt, ettei ylipäätään jaksa tehdä terveellisiä valintoja?
        Mulla ei ole tippaakaan selkärankaa tai itsekuria ja olen persoonana äärimmäisen mukavuudenhaluinen. Mutta olen laihtunut normaalipainoiseksi. En ole kurittanut itseäni, en ajattele itseäni luuserina, enkä inhoa itseäni ollenkaan. Yllättävää, miten itsekurista luopuminen ja itseni hyväksyminen lopulta pudotti minulta 30kg läskiä.


    • fjalkfjak

      Jos lihavat menisivät viljattomalle, sokerittomalle ja maidottomalle dieetille niin takuulla laihtuisivat. Ja söisivät puolet annoksestaan vihanneksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2507
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      3
      2277
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1373
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1330
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1211
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      959
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      124
      853
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      771
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      25
      623
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      596
    Aihe