"Käy intti ja unohda!"

"Käy intti ja unohda!"

Näin vaikuttaa olleen puolustusvoimien suhtautuminen varusmieskoulutettaviin. Perinteisesti on toisaalta pidetty yllä klisettä "ei se ole mies eikä mikään, joka ei armeijaa käy", toisaalta sitten kun se on läpi suoritettu, on katsottu välttämättömyyden tultua suoritetuksi. Oliko touhulla jotain relevanttia annettavaa maanpuolustukselle, oli toissijaista.

Kävin itse armeijan 1989-90, yksitoista kuukautta arvosanalla kiitettävä. Kertausharjoituskutsua ei ole tullut. Ikinä. Kaipa molempien osapuolten oletettiin olevan tyytyväisiä: minun, kun ei tarvinnut enää armeijasta kuulla, ja armeijan, kun oli taas saatu yksi ikäluokan edustaja "koulutettua" ja paperilla kaiken taitavaksi reserviläiseksi.

Mitä varusmiesaikana oppimaani saattaisin vielä osata? En mitään. Kaikki hankittu tietämys on valunut hukkaan. Aselajianikaan ei enää ole olemassa.

Ei ihme, että Risto Siilasmaan työryhmän raportti "Suomalainen asevelvollisuus" 2012 listasi parannusehdotukseksi paremman yhteydenpidon reserviläisiin, sitähän tämä 900 000 reserviläiselle lähetettävä reserviläiskirje tavallaan on - puolustusvoimien ensimmäinen yhteydenotto reserviläiseen sitten varusmiesajan.

Toisaalta ihan kaikesta ei voi puolustusvoimia syyttää. Tiettävästi jotkut ovat päässeet kertausharjoituksiin. Määrärahat eivät ole mahdollistaneet kovin laajojen piirien kertauksia vaikka olisi ehkä tahdottukin.

Reserviläiskirje 2015 saattaa tulla monelle reserviläiselle liian myöhään. Liian myöhään puolustusvoimat äkkäsi, että sen reserviläisvarasto kuihtuu kokoon. Kuinka moni enää vastaa sitä luokitusta ja kelpoisuutta kuin hänen sotilaspassinsa näyttää? Kuinka moni on esikunnan tietämättä oikeasti korkeintaan luokkaa C paperien väittämän A:n sijaan? Pääesikunta myönsi, että joissakin tapauksessa reserviläiskirje saattaa lähteä kuolleelle reserviläiselle. Sanon suoraan, että puheet 900 000 reserviläisestä ovat karkeaa itsepetosta.

Tervehdin reserviläiskirjeen ajatusta hatunnostolla. Silti on pakko huomauttaa, että pitkä lykkääminen on jo tehnyt vahinkoa. Moni ei kirjeen saadessaan ole enää pätkääkään kiinnostunut maanpuolustuksesta. On tullut aikuisuutta, perhettä, varallisuutta, laajempaa katsantokantaa maailmaan kuin mitä se oli 1980-luvun kylmän sodan aikoina.

Pääesikunta varautukoon myös siihen, että reserviläiskirjeen yksi välitön seuraus on lisääntynyt reservinkieltäytyminen. Yhä useampi havahtuu huomaamaan, että 30 vuotta sitten suoritettu inttiriesa yhä yrittää velvoittaa johonkin. Juuri kun sen oli oikeastaan unohtanut! Reaktio voi olla täydennyskoulutukseen hakeutuminen reservin kieltäytyjänä.

Itselleni työnantaja tarjosi noin viisi vuotta sitten mahdollisuutta päästä VAP-listalle: olisin työni puolesta vapautettu kertauksista ja armeijan velvoitteista. Kriisiaikana palveluspaikkanani olisi nykyinenkin työpaikkani.

Kieltäydyin. Halusin kuitenkin päättää tästäkin puolesta elämääni itse sen sijaan, että olisin valinnut helpon pakotien. Kävinhän aikoinani myös armeijan, vaikka siviilipalvelus silloinkin olisi ollut mahdollista.

Haluan katsoa nämä kortit. Olen yhä reserviläinen. Ainakin vähän aikaa. Ikää sentään 48 ja puoli. Reilu vuosi ja miehistöön kuuluva korpraali on kehnompaa nostoväkeä.