Olen ideoimassa uutta nettisivua, eräänlaista treffipalstaa. Mistä olisi hyvä lähteä liikkeelle? Rahaa ei ole käytettävissä, ainakaan runsaasti. Joten olisiko ideoita, mistä voisi hakea esimerkiksi sponsoria tai rahoitusta idealle?
Mistä rahoitusta
hagar
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Noita tollasia treffipalstoja ei olekaan koskaan aikaisemmin ollut olemassa, eikä ole tälläkään hetkellä. Hyvä juttu että tuollainen nyt tulee. Saat varmasti rahoittajia hankkeellesi, koska ideasi on aivan uusi.
Jos sulla ei ole riviäkään koodia olemassa ja jonkinlaista referenssinomaista testisaittia tms., niin on 99,95% varmaa että pelkkää "hienoa ideaa" vastaan et saa rahaa yhtään keltään.
Ei ole ihan normipalsta. Siis toimisi aikalailla, kuten treffipalsta, mutta ei todellakaan haeta itselle kumppania. Ideana on siis ihan uusi ;)
Jos ideasi tosiaan on mullistava, on vaarallista kertoa siitä tarkemmin muille ennen toteutusta. Eikä pelkillä yleisluontoisilla kaavailuilla rahaa löydy.
Paras tapa lienee tehdä töitä ja kerätä pikkuhiljaa pääomaa. Nettipalvelun perustamiseen tuskin tarvitaan yhtä paljon rahaa kuin sellutehtaaseen eikä yrityksen epäonnistuminenkaan tuota velattomalle pahoja ongelmia.
Realistisesti ajateltuna, on todennäköistä että ideasi varastetaan mitä useammalle alan ihmiselle siitä kerrot tai että et saa rahoitusta siihen (pahimmassa tapauksessa molemmat). Ota harjoittelupalkalla työtön PHP:tä hyvin osaava ohjelmoija (tarvitset sellaisen kuitenkin sivuston ylläpitoon jatkossa), oikeasti sitä työkseen tehnyt tekee sivustosi päivissä - viikoissa. PHP on maailman käytetyin kieli ja sen hostaus on aina edullisinta ja sillä on rakennettu 70% internetin sivustoista. Tai jos rahaa ei ole mutta on energiaa ja 50 tuntia, niin opettele itse PHP (ja vaikka Bootstrap) perusteet ja ota ilmainen hostaus (ilbello.com/en), niin saat hienon harrastuksen lisäksi parissa kuukaudessa sivustosi tehdyksi (treffipalstat on peruskauraa), sitä voi aina sitten parannella eteenpäin ja hyödyntää esim. ilmaisia harjoittelijoita ulkoasun (CSS+Photoshop) uudistamisessa.
Arnold-MC SD kiitos vinkeistä! Tuo idean varastaminen on tietenkin aina riski. Mutta idea on sellainen, etten usko monella olevan kiinnostusta siitä. Rahan tuottaminen ei tällä idealla ole se idea ja sitä se ei todennäköisesti tule tuottamaankaan. Jonkinlaista ohjelmointitaitoa itseltäkin jo löytyy, joten voisihan tuota aloitella itsekin kehittelemään.