Demokratia uhattuna!

Kun kansa on sanonut mitä se haluaa tavalla jossa eri vasemmistopuolueet ovat saaneet vain noin 23% kansan äänistä yhteensä niin nyt aletaan pelottelemaan ay liikkeellä jos ei edes suurin SDP pääse hallitukseen ja sitä myötä kiristämään yhteiskuntaa epädemokraattisin keinoin ammattiyhdistysten lakon uhilla.

Kun 3/4 kansasta ei diggaa noita piireja niin niille pitää jättää ainoastaan oikeus olla eri mieltä mutta niiden ei pidä antaa puuttua politiikkaan muulla tavalla. Kansahan on mielipiteensä ilmaissut aika selvästi joten demokratiaan tyydyttäköön.

Hallitukselle, enemmistö varsinkin, on annettava rauha tehdä maan tarvitsemia päätöksiä ilman kapinointia sillä sitä tämän päivän tilanne tosiaan vaatii. Jos kansa olisi halunnut ay liikkeen ja SDP - Vasuriliiton hallintoa niin äänetystulos olisi ollut vallan erilainen.

Nyt vasemmiston kaikkineen on mietittävä mikä sillä on mennyt vikaan koska SKDL:n kohtalo häämöttää, onhan ilmassa ollut merkkejä SDP:nkin kahtiajaosta Juttalaisiin ja Rinteen porukkaan. Noinhan se kävi sille SKP:läiselle SKDL puolueellekin kun taistolaiset ja mitkäne nyt olivatkaan hanskasivat oikeassa olemisesta ja Moskovan antamista rahakasseista vallankumouksen aikaan saamiseksi.

Varsinkin äärivasemmistohan juhlapuheissaan toitottaa demokratiaa jota se ei missään valtaan päästyään ole noudattanut, nyt on kuitenkin hyvä tilaisuus näyttää jotta on niissä juhlapuheissa sentään edes totuuden siemen ja antaa uuden hallituksen, millainen siitä sitten aikaan saadaankaan, tehdä työnsä ilman kapinahenkeä ja uhkailua.

En tosin usko vasemmiston siihen pystyvän niin lujassa on komudiktatuurin henki ääripuolella varsinkin.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Huomaapas sekin, että vasemmisto änkyröi ja on vaalitulosta vastaan. Vaalituloksesta on kansa päättänyt. Näin ollen vasemmisto on kansaa vastaan.
Eipä tarvitse ihmetellä enää jatkuvaa alamäkeä vaaleista toiseen.

Äänestä

Kansan olisi tullut "kapinoida" aikoja sitten jo 1990 luvulla kun porvaristo asetti palkkatyöläisen maksamaan rikkaiden finanssikeinottelun tappiot.
Vaaliohjelmien perusteella tuleva hallitus jatkaa leikkauspolitiikkaa ja rikkaat veronkiertoa. Kapitalistiluokka ajaa maata luokkien yhteentörmäykseen. Lakkoja ja mielenosoituksia ei mahtikäskyillä kukaan pysty toteuttamaan. Mutta jos työläiskansa nousee, se nousee ja vaatii todelliset konnat tuomiolle. Ei siinä sen kummempaa.
Sipilä puuhaa yhteiskuntarauhaa leikkauslinjan pohjalla. Yhtälö on mahdoton. Politiikan ja ay-liikkeen huippukerrokset voivat sopia leikkausten jatkamisesta. Se että tyytyykö rahvas siihen, on toinen tarina. Kataisen hallitus leikkasi n.5 mrd edestä ja jotka ovat voimassa vuosi vuodelta. Se oli suora tulonsiirto rahvaalta rikkaille ja työttömyys sen kun kasvoi. Jotain tulee tapahtumaan, jotain täytyy tapahtua. Työttömät ja työssäkäyvät eivät voi seisoa tumput suorina kun heiltä viedään vaatekappale kerrallaan.

Äänestä

Vertasin aloituksen jallitusta saksalaisen fasismin "perustuslakiin" Hitlerin Mein Kampfiin.

Hitler työläisten asemasta: Työläisten tehtävä työpaikalla on olla työyhteisö ja suunnata tarmonsa yhtiön menestyksen eteen. He eivät saa olla järjestäytynyt yhteisö eikä omata omia tunnuksia. Työläiset eivät saa asettaa valtakymystä eikä kyseenalaistaa isäntävaltaa. Työläiset eivät saa järjestyä aloittain ja valtakunnalisesti itsenäisenä liikkeenä omien etujensa puolesta. Työläisten tehtävä on tehdä työtä. Ei muuta. Heille on annettava sen verran palkkaa, etteivät he kapinoi (Hitlerin "sosiaalisuus" eli välttämättömien elämisentarvikkeiden turvaaminen). Teesit kieltävät ammattiliitot ja järjestäytymisen etujärjestönä.

Hitler valtakysymyksestä: Hän jakaa kansan kolmeen luokkaan. Ensimmäisenä ovat jalot arjalaiset, sokeasti valtaa tottelevat. He ovat sankareita ja kuolevat sodassa ajattelematta syitä ja seurauksia. Toisena ovat keskijoukko. Maan hiljaiset. Lähinnä palkkatyöläisten valtaosa. He tekevät määrättyä työtä kuuliaisesti vaatimatta mitään, esiintymättä joukkona. He tekevät työtä ja viettävät muun ajan missä viettävät mutta yksilöinä. Kolmantena on roskasakki ja ne ovat pelkureita. Nämä järjestäytyvät, esittävät omia tunnuksia, lakkoilevat, marssivat mielenosoituksissa. Niitä ovat marxilaiset merirosvot, porttojen suosijat ja valonarka roskaväki. Hitler kuvaa roistoiksi järjestäyneen, tietoisen työläisen ja työväenluokan. Hitler kuvaa "roskasakin" esikuvaksi Saksan keisarin kumonnutta joukkoliikettä 1918. Miljoonien työläisten joukkoliike sodan lopettamiseksi ja monarkian kukistamiseksi oli roskasakin rikollisuutta. Hitler valittaa, että silloin porvaristolta puuttui rohkeutta ja voimaa puolustaa lujaa järjestysvaltaa ja estää juutalaisten salaliitto. Juutalaisten! Kyllä, niin Hitler arvioi. Monarkian kukistamisen takana olisi ollut juutalainen salaliitto, juutalaismarxilaisten salaliitto. Hitler pistää opuksessaan vähän väliä teesin juutalaismarxilaisten epäihmisyydestä. Nykyiset uusnatsit ovat vääntäneet sen muotoon kulttuurimarxistit. Tämäkin teesi esiintyy Hitlerillä - kaikki mikä ei tähtää vahvan tottelevaisen sotilaan kasvattamiseen olisi kulttuurimarxismia.

Aloitus mielestäni esittää hitlerismiä kohtalaisen hyvin. Siitä millaisen hiljaisen hiirulaisen arjalaisen herrakansan proletaarin tulisi olla. Kommunistit haluavat työläisten järjestäytymistä ja omien etujensa puolustamista hitlereistä riippumatta. Kapitalismin tilalle tarvitaan vapaiden kansalaisten kansalaisyhteiskunta ja jossa sosiaalinen yhteisö on hyve.

Äänestä
  • Mikä ihmeen tollo sinä s.p olet? Eivätkö herneesi riitä omaan ajatteluun kun pitää alkaa Hitleriä ja muita vainaita aina lanseeraamaan tänne elävien joukkoon?

    Etkö pysty omasanaisesti kommentoimaan mikä minulla meni väärin ja minkä vuoksi?

    Aatu, Josif ja vaikkapa Mao olivat aikansa tolloja mutta nyt haluat jatkaa heidän uraansa vaikka muu maailma on heidät jo jokapäiväisessä elämässään hyljännyt, normaalit kansalaiset ainakin.

    Meillähän on nyt käynyt niin, että vasemmisto kokonaisuudessaan pienenee joka vaaleissa, miten sen saa kääntymään jos haluaa noudattaa vasemmistolaista politiikka. Siinä sinulle olisi ihan oma kysymys jota kannattaa omin sanoin mietiskellä. Hitleriltäkään et enää saa apua vaikka sitä tuossa edellä yritätkin, se Hitler on kuollut ja ehkä kuopattukin jos ei haihtunut savuna ilmaan.

    Jos pysytään demokratiassa niin vasemmistolla ei ole enää sanottavaa paljoakaan koska sillä on vain 23% kannatus. Miten siihen voit s.p demokratian keinoin vaikuttaa? Onko demokratiassa keinoja siihen ja jos on niin millaisia?

    Meillä Suomen kapitalismissa on juuri tuo kaipaamasi vapaiden kansalaisten kansalaisyhteiskunta joka on aina puuttunut kun on kommunismia yritetty kansalle tuputtaa. Kommunismi on aina ollut diktatuuri joka on yhden asian liike eikä salli vapaata ajattelua. Siinäkin mielessä sinun kannattaa se komulius hylätä ja siirtyä tavallisten ihmisten joukkoon.

    Voiko demokratiassa alle 1/4 osa kansasta määräillä koko kansaa kun 3/4 vastuistaa ja haluaa muuta? onko se demokratiaa? vai mitä se on?

    Yritä nyt s.p ihan itse ilman vainajien tai muiden itseajattelijoiden apua sorvata vastauksesi näihin asioihin. Unohta jopa Hitlerisi vaikka hän vieläkin tuntuu olevan sinulle läheinen! Tee kuten minä Työeläkeläinen, kirjoita ja mieti itse omat kannanottosi! Noiden vainaiden kunnioitus on ehkä paikallaan mutta heidän sanomansa on eri maailmasta jossa sinä ja minä nyt elämme.

    Äänestä

  • >> Kapitalismin tilalle tarvitaan... <<
    No miksi SuomessaKIN vaaleissa kansa äänestää jatkuvasti oikeistoa ja keskustaa ja hylkää yhä enenevässä määrin vasemmistoa? Ilmeisesti siksi, että tietävät mitä "vapautta" vasemmistolainen ja kommunistinen yhteiskunta tuo; Diktatuurin, poliittisen mielivallan, yksilön tukahduttamisen, pelon, vankileirien saariston, taloudellisen kurjuuden jne.
    Tätä asiaa et Sinä tai kukaan muukaan pysty muuksi muuttamaan. Ette, vaikka kuinka paljon yritätte vääristelyllä ja valheella muuta väittää. Totuus tuli ilmi jo 1991, jolloin koko kommunismi romahti ja siitä vapautuneet kansat sen heittivät poliittiselle tunkiolle.
    Berliini muuri romahti, DDR romahti, Baltian maat itsenäistyivät, vapaa tiedonvälitys syntyi, diktatuurista vapautuneet hakivat ihan vapaaehtoisesti Naton jäseniksi.
    Kerro miksi?
    Miksi eivät jatkaneet kommunistisessa diktatuurissa?
    Samaan aikaan Suomessakin SKDL loppui, SKP romahti, kommunistien vaalikannatus on olematon. Miksi?

    Vastaukseksi ei kelpaa mikään sössötys jostain persuista, natseista tms. typeryys.

    Äänestä

Demokratian suurin uhka on lännessä vallitseva sosiaalietujen leikkauspolitiikka sekä naton sotaisuus. Tämä pätee Suomeenkin.
Sinällään vasemmistolaisen työväenliikkeen heikko kannatus vaaleissa rohkaisee porvaristoa purkamaan rajummin sosiaalisia rakenteita ja siten heikentämään tuotannollisten edellytysten mahdollisuuksia. Sillä tiellä demokratiavaje uhkaa kasvaa.

Äänestä
  • Demokratiahan "alinssa" tarkoittaa enemmistövaltaa jossa on kuitenkin, jos kansa niin haluaa, mahdollista äänestää seuraavissa vaaleissa itselleen jokaiselle sopivampi edustus parlamenttiin eli meillä eduskuntaan. Tuo mahdollisuushan on aina puuttunut sosialistisista ja kommunistisista yhteiskunnista. Sosiaalietuudet eivät siihen demokratiaan kuulu tipan tippaa. Jos kuitenkin enemmistö päättää se voi pitää yllä sosiaalisia toimintoja varojen mukaan. Jos kuitenkin yhteiskunnan varat alkavat hiipua niin on supistettava eli menoja on leikattava.

    NATO on puolustusliitto joten se ei ole sotaisa jos vertaa vaikka Venäjään joka viime vuosina on alkanut ainakin kolme sotaa, Georgiassa, Tsetseeniassa ja nyt Ukrainassa.

    NATO maat voivat vapaina maina silti olla kahnauksessa muiden kanssa mutta eivät ne sitä NATO:n laskuun tee vaan omaansa. Kannattaa komuloisenkin miettiä mikä ero on NATO:lla ja NATO maalla noissa yhteyksissä.

    En usko kenenkään haluavan purkaa sosiaalisia rakenteita vaan ne pitää saattaa kestävälle pohjalle nykyisen kaltaisen velkaantumisen estämiseksi, se on sitä viisasta talouspolitiikkaa jolla voidaan luoda kestävää taloutta.

    On kuitenkin yksilön kannalta parasta alkaa itse tienaamaan leipänsä eikä odottaa jonkun kantavan sitä suoraan suuhun. Jo kymmeniä vuosia sitten APU lehdellä oli mainoslause "Oma APU paras APU" ja niin se on vieläkin. Työtä saa kunhan hinnoittelee työnsä tulosten mukaan, ei ajan jonka työpaikalla maleksii.

    Vasemmiston kannatuksen lasku johtunee pääasiassa kansan kyllästymisestä turhiin menoihin ja ay liikkeen sopeutumattomuuteen.

    Äänestä

SAK on jo valmiiksi ilmoittanut asioista sitä ja tätä, joita se ei hyväksy. Ay-liike ei siis pysty olemaan osa demokraattista vapaata yhteiskuntaa tai kehittämään yhteiskuntaa monipuolisesti. Heillä on vain se perinteinen"perse penkkiin ja satamat seis" -menettely. >Eivät kai muutakaan osaa.

Äänestä

Useissa viestiketjuissa on todettu, että porvaristo on tiivistänyt luokkataistelua. Se käy sitä kaikilla rintamilla ja käyttää hyväksi työväen- ja sosialistisen liikkeen tilan heikkoutta. Rikkaat pummit käyvät yhä ahneemmiksi. Kun vielä vuosikymmen sitten niille riitti hatullinen tuhalappusia, nyt ne pyytävät miljardeja. Maksaisivat ryökäleet edes alennetut veronsa. Mutta ei. Pöljäkkeet pettävät isänmaan ja lähtevät rahat kaikkensa ristiriitojen syventämiseksi. Odotellaan rauhassa millainen hallitusohjelma tulee. Suurten puolueiden vaalilupaukset eivät kerro myönteistä.
Ammattiyhdistysliikkeen tulee olla valppaana. Halltiuksen valtaa vastaan on olemassa työntekijöiden järjestäytynyt joukkovoima. Demokratian tulee toimia myös vaalien väliaikoina.

Äänestä
  • Ei ole mitään "luokkataistelua" edes olemassa, koko homma on komuloisten propagandaa jolla he yrittävät kommervenkkinsä pyhittää.

    Kyllä ne rikkaat itse hankkivat ne tuhat lappusensa, heillä on siihen kykyä sillä miten muutoin sitä rikkaaksi edes pääsee?

    Ammattiyhdistysliikkeen on alistuttava demokratiaan ja sen kannattaja joukon pääosa eli vasemmisto on vain neljännes tai vähän alle äänestäjistä eli muiden tahdissa mennään.

    Jos sitten katsotte mentävän väärään suuntaan niin onhan meillä kohta taas uusi vallankumous eli 4 vuoden kuiluttua 2019, silloin voidaan korjata ne virheet joita nyt tullut vallankumousporukka tekee jos kansa niin haluaa.

    Jos kansa kuitenkin yllätykseksenne onkin tyytyväinen niin kannatuksenne alkaa mennä alle 20% kun SDP lasketaan mukaan. Jos hallitus ja eduskunta jotain päättävät niin sen vastustaminen on kapinaa ja vastavallankumouksellisuutta joten jos kommunistien ohjeita noudatetaan niin häkkiin vaan koko sakki, me vapaat kansalaisethan emme ole yhtä julmia kuin kommunistit jotka veisivät nuo pukarit paikallisen Katynin metsiin.

    Kyllä demokratia toimii vaalien välillä siten kuin kansa on päättänyt haluta, ainoa este saattaa olla ay liike jonka valta näin ollen kapenee, liian suurihan se on ollutkin kun heille on annettu valtaa ilman vastuuta. Kyse on vain siitä, että näyttää siltä jotteivät ay väet haluakaan demokratiaa vaan heidän johtamaansa diktatuuria.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työeläkeläinen kirjoitti:

Kun kansa on sanonut mitä se haluaa tavalla jossa eri vasemmistopuolueet ovat saaneet vain noin 23% kansan äänistä yhteensä niin nyt aletaan pelottelemaan ay liikkeellä jos ei edes suurin SDP pääse hallitukseen ja sitä myötä kiristämään yhteiskuntaa epädemokraattisin keinoin ammattiyhdistysten lakon uhilla.

Kun 3/4 kansasta ei diggaa noita piireja niin niille pitää jättää ainoastaan oikeus olla eri mieltä mutta niiden ei pidä antaa puuttua politiikkaan muulla tavalla. Kansahan on mielipiteensä ilmaissut aika selvästi joten demokratiaan tyydyttäköön.

Hallitukselle, enemmistö varsinkin, on annettava rauha tehdä maan tarvitsemia päätöksiä ilman kapinointia sillä sitä tämän päivän tilanne tosiaan vaatii. Jos kansa olisi halunnut ay liikkeen ja SDP - Vasuriliiton hallintoa niin äänetystulos olisi ollut vallan erilainen.

Nyt vasemmiston kaikkineen on mietittävä mikä sillä on mennyt vikaan koska SKDL:n kohtalo häämöttää, onhan ilmassa ollut merkkejä SDP:nkin kahtiajaosta Juttalaisiin ja Rinteen porukkaan. Noinhan se kävi sille SKP:läiselle SKDL puolueellekin kun taistolaiset ja mitkäne nyt olivatkaan hanskasivat oikeassa olemisesta ja Moskovan antamista rahakasseista vallankumouksen aikaan saamiseksi.

Varsinkin äärivasemmistohan juhlapuheissaan toitottaa demokratiaa jota se ei missään valtaan päästyään ole noudattanut, nyt on kuitenkin hyvä tilaisuus näyttää jotta on niissä juhlapuheissa sentään edes totuuden siemen ja antaa uuden hallituksen, millainen siitä sitten aikaan saadaankaan, tehdä työnsä ilman kapinahenkeä ja uhkailua.

En tosin usko vasemmiston siihen pystyvän niin lujassa on komudiktatuurin henki ääripuolella varsinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu