kaipaan VL-foorumia

Olen VL on 7 polvessa. Ainoa raikkaana pysynyt foorum on ollut VL-Foorum, jossa julistettiin puhdasta Jumalan sanaa. Erityisesti veljet OM ja Janii S jäävät mieleen. VL-foorumilta löytyi oikea sana silloinki kun Oulussa harhaillaan liperaalin.

Missä oletetett janS ja OM?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siellä varmaan jaettiin myös lasten yhteystietoja....

Äänestä

Me vaeltelemme nykyisin pimeässä laaksossa ja pelkäämme kaikkea pahaa.

Meitä hävettää niin helevetisti, että vuosikausia yritimme eksyttää Jumalan valittuja näennäiskristillisellä palstalla. Vaadimme tekoja. Olimme aina oikeassa. Se on vankeuden kaapuun puettua omavanhurskautta. Pakkulalle sentään ollaan aikeissa pystyttää patsas Pihtiputaalle, mutta meille ei sitäkään.

Naisenpuutekin täällä on hirvittävä. Tässä saatanallisessa pimeydessä kun ei näe kerta kaikkiaan mitään. Pitää edetä käsikopelolla. Kerran OoÄmmän käsi eksyi JaniÄssän muniin. Hyi hitto! Ja eikös vain kohta tämän jälkeen JaniÄssän käsi eksynytkin OoÄmmän minuun. Kun valtiovalta nyt ja kirkon johtokin hyväksyvät homouden ja pitävät sitä jopa kunniallisena ja tavoiteltava, ollaan välillä pohdiskeltu, että jospa mekin alettaisiin homostella. Toistaiseksi minä, OM en ole kovinkaan kiinnostunut JaniS:n paskareiästä. Ja minua, JaniS, suorastaan etoo ajatella OM:n peräpukamaista ruskeaa aukkoa.

Huokausten silta on jossakin tuolla edessäpäin. Yritämme seuraavaksi siihen suuntaan...

Äänestä

Vl-foorumi oli hyvä esimerkki siitä, mihin ihmismielen intohimoinen pähkäily oman omavanhurskaan oppinsa puolesta ja sen epätoivoisesta puolustamisesta johtaa: Jeesuksen Kristuksen pienentymiseen ja seurakunnan suurentumiseen. Jäljelle jää vain voimakas seurakunta ja voimaton Jeesus Kristus, vaikka Jumalan sana sanoo: Jeesuksella Kristuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vlvoorumista kirjoitti:

Olen VL on 7 polvessa. Ainoa raikkaana pysynyt foorum on ollut VL-Foorum, jossa julistettiin puhdasta Jumalan sanaa. Erityisesti veljet OM ja Janii S jäävät mieleen. VL-foorumilta löytyi oikea sana silloinki kun Oulussa harhaillaan liperaalin.

Missä oletetett janS ja OM?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu