Nissan micran 1995 mallisen tyhjäkäynti alkoi aaltoilemaan toisinaan luultavasti ilmamäärämittarissa vikaa? Mökkipaikkakunnalla pirkanmaalla käytin korjaamolla siellä puhdistivat mittaus langat, mutta se ei auttanut muuta eivät osanneet tehdä kun uutta mittariakaan ei löytynyt. Löytyisköhän pääkaupunkiseudulta osaavaa korjaamoa joka saisi vian korjattua?
Korjaamo tyhkäkäynti ongelmiin
4
<50
Vastaukset
- älynjuhlaa
Ei noita pysty mitenkään korjaamaan missään eikä koskaan.
- 2589
Lisäilma luistin juntturassa eli tyhjäkäynti säärin imusarjas!
- micralla
sehän se kiitti vinkistä..
- enluotakorjaamoihin
micralla kirjoitti:
sehän se kiitti vinkistä..
Lieneekö tuo vika ollut aikoinaan myös meikäläisen -01 Micrassa, obd valo syttyi ja vikakoodina oli "system too lean" eli liian laihalla käynyt. Hieman aiemmin muistan olleen satunnaisesti että joutokäynti hyrräsi lämpimänä oudon korkeilla kierroksilla jonkinaikaa. Vikakoodi nollattiin mutta vähän ajan kuluttua se syttyi uudelleen, pistin auton kumminkin kiertoon sellaisenaan kun olin jo ajanut sillä sen verran pitkään ettei korjaaminen huvittanut, todennäköisesti olisivat korjaamoilla vain vaihdelleet summassa kalliita osia ja vika olisi vain pysynyt...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72545- 1211831
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1311608Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill521526Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671352Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741346- 1481295
- 521218
- 591158
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.701136